M
"Mariska"
Vieras
En ymmärrä mitä voisin tehdä toipuakseni tästä. Lääkärillä en ole toistaiseksi käynyt (paitsi tänää kävin tarkistuttamassa kilpirauhasarvot, ekan raskauden jälkeen söin tyroksiinia muutaman vuoden).
- Olen aina ollut vähän "maanis-depressiivinen" ilhan luonteeni puolesta, eli välillä menee lujaa, välillä makaan masentuneena.
- Viimeiset kymmenen vuotta on ollut melkein yhtä alamäkeä
- Vahinkoraskaus, josta masennuin. En enää jaksanut kiinnittää huomiota olemassaoleviin lapsiini enkä hoitaa tulokasta. Vietin 3 vuotta tietokoneen ääressä lapsi tissillä, tai vaihtoehtoisesti telkan ääressä nukkumassa kun lapsi tuijotti elokuvia (vanhemmat omissa huoneissaan tietokoneen äärellä).
- Henkireikänä hankin kuopukselle hoitajia ja kotiin siivoojaa ja olo alkoi kohentua vähitellen. Rupesin käymään kuntosalilla n. ja totesin n. 40-vuotiaana että koko elämän ajan kestäneeseen "urheilukyvyttömyyteen" on ilmeisesti syy: syke ei nouse rasituksessa vaan happi loppuu ja elimistö menee maitohapoille. Lääkärissä en ole asian tiimoilta käynyt.
- 43-vuotiaana tuli taas "vahinkoraskaus" ja samalla koko avioliiton ajan muhinut kriisi puhkesi täyteen kukkkaan.
- Pakenin töihin toiselle paikkakunnalle (jätin lapset miehelle) ja kokosin vähitellen palasiani samalla kuitenkin tehden aivan liikaa ja aivan liian stresssaavaa työtä. Viimeisestä jäänyt "vauvamaha" ei laihdutusyrityksistä huolimatta hävinnyt vaan paheni vaan. Vyötärön ympärykseni on nyt 93 cm, vaikka muuten vaikutan suht hoikalta :X
- Nyt olen taas kotona tehdän pätkätöitä. Työ tarjoaa jonkinlaista euforiaa, tunnen välillä onnistuvanikin jossain. Tosi työ tarjoaa myös niin suuren stressin lähteen että tuskin selviydyn siitä. Muu elämä jää tyystin rappiolle
- Nyt olen taas työttömyysjaksolla. voin erittäin huonosti, en motivoidu kotona tekemään yhtään mitään, lapset ei kiinnosta, väsyttää jatkuvasti, maha on turvonnut potkupallo ja kakka keltaista ripulia. Pelkään olevani pahasti sairas mutta toisaalta haluaisinkin kuolla pois. Mies yrittää olla "ihmisiksi", mutta hän aiheuttaa minulle jo pelkällä läsnäolollaan suurta ahdistusta.
- Toisaalta uskon että voisin toipua tästä, jos löytäisin sen jonkun ilon ja merkityksen elämään. En vaan pysty näkemään mikä se olisi. Yritän kyllä hakea sitä olemalla kaunis ja kiva ja hakemalla toisten miesten hyväksyntää ja ihailua. Mutta masentaa sekin etten saa kroppaani millään kuntoon. Yritän harrastaa liikuntaa, lähinnä kuntosalia ja pilatesta koska aerobinen ei oikein suju, mutta olen jotenkin ihan voimaton ja kaikki tekeminen on hyvin tehotonta.
- Olen jo "uskovainen" (kun sitä kuitenkin joku yrittää tarjota), mutta sekään ei suta mitään. Pikemminkin pahentaa, kun ristiriita sen mitä pitäisi olla on niin suuri siihen mitä oikeasti teen ja varsinkin ajattelen.
- lääkarit ja ammattiauttajat eivät kiinnosta, koska en halua pilata mainettani yhteisössä (pienehkö paikkakunta), koska en luota terkkarin väkeen ja yksityisiin ei ole mitenkään varaa (jatkuva talouskatastrofikin lisää stressiä osaltaan). Sitä paitsi en saa raahauduttua mihinkään kun olen niin uupunut.
Klart? Voiko tästä vielä selvitä? Varsinkin kun en tosiaan edes halua selvitä vaan kuolla pois? En siiis missään nimessä tee itsaria, mutta jättäisin kyllä mielelläni kaikki mahdolliset mahasyövät ja sydäntaudit hoitamatta...
- Olen aina ollut vähän "maanis-depressiivinen" ilhan luonteeni puolesta, eli välillä menee lujaa, välillä makaan masentuneena.
- Viimeiset kymmenen vuotta on ollut melkein yhtä alamäkeä
- Vahinkoraskaus, josta masennuin. En enää jaksanut kiinnittää huomiota olemassaoleviin lapsiini enkä hoitaa tulokasta. Vietin 3 vuotta tietokoneen ääressä lapsi tissillä, tai vaihtoehtoisesti telkan ääressä nukkumassa kun lapsi tuijotti elokuvia (vanhemmat omissa huoneissaan tietokoneen äärellä).
- Henkireikänä hankin kuopukselle hoitajia ja kotiin siivoojaa ja olo alkoi kohentua vähitellen. Rupesin käymään kuntosalilla n. ja totesin n. 40-vuotiaana että koko elämän ajan kestäneeseen "urheilukyvyttömyyteen" on ilmeisesti syy: syke ei nouse rasituksessa vaan happi loppuu ja elimistö menee maitohapoille. Lääkärissä en ole asian tiimoilta käynyt.
- 43-vuotiaana tuli taas "vahinkoraskaus" ja samalla koko avioliiton ajan muhinut kriisi puhkesi täyteen kukkkaan.
- Pakenin töihin toiselle paikkakunnalle (jätin lapset miehelle) ja kokosin vähitellen palasiani samalla kuitenkin tehden aivan liikaa ja aivan liian stresssaavaa työtä. Viimeisestä jäänyt "vauvamaha" ei laihdutusyrityksistä huolimatta hävinnyt vaan paheni vaan. Vyötärön ympärykseni on nyt 93 cm, vaikka muuten vaikutan suht hoikalta :X
- Nyt olen taas kotona tehdän pätkätöitä. Työ tarjoaa jonkinlaista euforiaa, tunnen välillä onnistuvanikin jossain. Tosi työ tarjoaa myös niin suuren stressin lähteen että tuskin selviydyn siitä. Muu elämä jää tyystin rappiolle
- Nyt olen taas työttömyysjaksolla. voin erittäin huonosti, en motivoidu kotona tekemään yhtään mitään, lapset ei kiinnosta, väsyttää jatkuvasti, maha on turvonnut potkupallo ja kakka keltaista ripulia. Pelkään olevani pahasti sairas mutta toisaalta haluaisinkin kuolla pois. Mies yrittää olla "ihmisiksi", mutta hän aiheuttaa minulle jo pelkällä läsnäolollaan suurta ahdistusta.
- Toisaalta uskon että voisin toipua tästä, jos löytäisin sen jonkun ilon ja merkityksen elämään. En vaan pysty näkemään mikä se olisi. Yritän kyllä hakea sitä olemalla kaunis ja kiva ja hakemalla toisten miesten hyväksyntää ja ihailua. Mutta masentaa sekin etten saa kroppaani millään kuntoon. Yritän harrastaa liikuntaa, lähinnä kuntosalia ja pilatesta koska aerobinen ei oikein suju, mutta olen jotenkin ihan voimaton ja kaikki tekeminen on hyvin tehotonta.
- Olen jo "uskovainen" (kun sitä kuitenkin joku yrittää tarjota), mutta sekään ei suta mitään. Pikemminkin pahentaa, kun ristiriita sen mitä pitäisi olla on niin suuri siihen mitä oikeasti teen ja varsinkin ajattelen.
- lääkarit ja ammattiauttajat eivät kiinnosta, koska en halua pilata mainettani yhteisössä (pienehkö paikkakunta), koska en luota terkkarin väkeen ja yksityisiin ei ole mitenkään varaa (jatkuva talouskatastrofikin lisää stressiä osaltaan). Sitä paitsi en saa raahauduttua mihinkään kun olen niin uupunut.
Klart? Voiko tästä vielä selvitä? Varsinkin kun en tosiaan edes halua selvitä vaan kuolla pois? En siiis missään nimessä tee itsaria, mutta jättäisin kyllä mielelläni kaikki mahdolliset mahasyövät ja sydäntaudit hoitamatta...
