T
toipilasäiti
Vieras
En joudu tekemään kotona ihmeitä. 2,5-vuotias poika on ollut syksystä asti hoidossa kolme päivää viikossa. Aloin sairastella jo silloin. Syy löytyi lähempänä joulua, ja heti vuodenvaihteen jälkeen mut leikattiin (vaaraton gynehomma). Tällöin lapsi viisi pvää viikossa hoitoon. Ei ole kieltoja nostelun tai muun suhteen. Sikäli kun tiedän, tulehdusarvot jo ok. Leikkauksesta alkaen oli kymmenen päivän tuhti antibioottikuuri, kaksi lääkettä päällekkäin ja rautaa niin paljon kuin vatsa sietää, 2-3 Obsidania päivässä. Vieläkään hemogl. ei enempää kuin sata, varastoraudoista en tiedä. Oksettaa 24/7, joten syöminen ei tunnu hyvältä, mutta olen kolmeen ateriaan päivä itseni pakottanut. Paino vähän laskenut, mutta olin homman alussa pyöreä normaalipainoinen, joten ei kai ongelma.
Hengästyttää, sydän hakkaa hulluna pienestäkin ponnistuksesta (oon ollut ikäni hyväkuntoinen), voimat loppuvat täysin, kun vaikka kannan poitsun toiseen kerrokseen. Ei puhettakaan, että voisi enää kantaa samalla kauppakassin. Pyykin lajittelun jälkeen makaan hetken sohvalla, että jaksan tunkea pyykit koneeseen, laittaa aineet ja tajuaisin vielä valita oikean ohjelman. Pääkin siis pätkii. Joka paikkaa särkee, vain vähän mutta silti. Ei kuumetta, alilämpöä jos jotain. Palelua villahousuissa ja -sukissa.
Tuntuu, että yrjöän Obsidanin hajustakin. Oisko Krauterblutsaft (tjsp) siedettävämpää? Oisko jostain muusta vitamiini/lisäravinnehässäkästä apua? Kuinka rankkoja mahalle?
Pelottaa jo valmiiksi, kuinka jaksan lapsen hoitopäivän jälkeiset tunnit.