V
vierailija
Vieras
Yle: Suomen puolustus voi pian mullistua: tätä tarkoittaisi meidän ja Yhdysvaltain yhteinen DCA
yle.fi
Parhaillaan neuvoteltavan sopimuksen suurta merkitystä kuvaa se, että sopimuksen hyväksyminen eduskunnassa saattaa vaatia kaksi kolmasosaa äänistä. Suomen Nato-jäsenyys ei vaatinut sitä.
Sopimuksesta käytetään nimitystä Defence Cooperation Agreement (DCA)
Uusi sopimus sallisi amerikkalaissotilaille aiempaa pitkäaikaisemman läsnäolon Suomessa sekä mahdollisuuden aseiden varastointiin ja kaluston huoltoon.
Suomi neuvottelee uudesta puolustusyhteistyösopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa. Sopimus on poikkeuksellinen. Suomi sallisi toisen valtion joukkojen läsnäolon maassa tavanomaisia sotaharjoituksia pitkäkestoisemmin.
Sopimuksen tarkoitus on, että Yhdysvaltojen sotilailla on käytössään Suomessa tiloja ja alueita esimerkiksi harjoitteluun, aseiden varastointiin ja kaluston huoltamiseen.
Yhdysvaltojen sotilasjoukoille annetaan todennäköisesti mahdollisuus käyttää ainakin yhtä lentokenttää ja satamaa sekä mahdollisuus käyttää jotain harjoitusaluetta. Yhdysvalloille osoitettaneen tilat Puolustusvoimien nykyisten varuskuntien tiloista tai niiden välittömästä läheisyydestä.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Iro Särkkä kiteyttää, että sopimus vahvistaa käytännössä mahdollisuuden saada ja vastaanottaa apua. Sopimus lähentää Suomea Yhdysvaltoihin. Suomen turvallisuus paranee.
– Kyllä tämä on erittäin merkittävä muutos Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan. Suomessa ei ole ollut rauhan aikana aikaisemmin muiden maiden joukkoja pitkäkestoisesti. Ja nyt tietysti poistetaan kaikki esteet käytännön yhteistyöltä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.
Suomen lähtökohta on, että yhdysvaltalaissotilaat olisivat väliaikaisesti Suomessa. Väliaikaiset jaksot voisivat seurata toisiaan.
Yhdysvaltojen joukot voisivat liikkua kaikkialla Suomessa, maalla, merellä ja ilmassa. Suomen ja amerikkalaissotilaiden harjoitukset voisivat olla eri puolilla Suomea.
Tutkija Iro Särkän mielestä Suomessa on oltava hereillä oman kansallisen itsemääräämisoikeuden rajoista. Suomen kannalta ei saa syntyä tilannetta, jossa toinen valtio pystyy käyttämään Suomea omiin tarkoitusperiinsä.
– Suomen ja Yhdysvaltojen on oltava samanmielisiä sopimuksen tarkoituksesta ja sisällöstä, ettei Suomesta tule väline toisen maan tarkoitusperiin.
Särkkä ei kuitenkaan usko, että Suomi menettää kansallista itsemääräämisoikeuttaan uuden yhteistyösopimuksen vuoksi.
Norjalla on jo, Ruotsi ja Tanskakin neuvottelevat
Norjalla on siis jo vastaava yhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Myös Ruotsi ja Tanska neuvottelevat tahoillaan Suomen kanssa samankaltaisesta sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa. Sotilasliitto Natoon näyttäisikin syntyvän uusi maiden yhteenliittymä.
Sopimus ei koske ydinaseita. Lain mukaan Suomeen ei saa tuoda ydinaseita. Samoin jalkaväkimiinojen tuonti Suomeen on kiellettyä. Suomi on sitoutunut kiellosta kansainväliseen, niin sanottuun Ottawan sopimukseen.
Suomesta tulisi vähän kuin Usan alusmaa, maamme miehitetään...
Periaatteella Yhdysvaltalaisjoukot voisivat tuoda tukikohtiinsa mitä tahansa muuta aseistusta paitsi ydinaseita ja jalkaväkimiinoja, tietenkin myös tiedustelu ja vakoiluvälineistöä.
Koska Suomessa olevat jenkkien joukot, sotilasalueet, aseet ja kalusto sekä maanteillä liikkuva kalusto (Yhdysvaltojen joukot voisivat liikkua kaikkialla Suomessa, maalla, merellä ja ilmassa) olisi USA:n lainsäädännön alaista ja näin vahvasti diplomaattista suojaa nauttivaa, kuten nykyään Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus, jonka toimintaan, henkilöihin, välineisiin, kulkuneuvoihin ym. eivät voi Suomen viranomaiset koskea tai toimiim puuttua ilman hybridikeskuksen johtajan lupaa. Käytännössä tällä laitoksella ja sen "agenteilla" on "lupa tappaa" -oikeudet ja se on kuin valtio valtiossa. Defence Cooperation Agreement (DCA) antaisi amerikkalaisille maassamme oleville sotilasjoukoille samat oikeudet.
Ajatelkaapa vaikka Julian Assangea, Edward Snowdenia, Lauri Lovea tai vastaavaa suomalaista Yhdysvaltain intressejä uhkaavaa vuotajaa, hakkeria ym. Maassamme olevat vapaasti liikkuvat "miehitysjoukot" voisivat napata kenet tahansa ja viedä amerikkalaisjoukkojen tukikohdista armeijan kuljetuskoneilla Yhdysvaltoihin, ellei käytettäisi vielä rankempia menetelmiä.
Ja voisihan myös Yhdysvaltojen joukot jotka voisivat liikkua kaikkialla Suomessa, maalla, merellä ja ilmassa, "vahingossa" pudottaa ninjapommin ym. koneistaan näiden amerikan uhkien niskaan.
Eikö Nato jo sinällään anna tarpeeksi suojaa ja turvatakuita, pitääkö Suomi vielä miehittää? Tämä sopii varmaan Suomen "Natokenraaleille" ja "Natopoliitikoille", mutta vaarantaako vieraiden joukkojen ja tiedustelun vapaasti Suomessa pyöriminen ja vakoilukeskusten pystyttäminen myös maamme kilpailukyvyn ja tietotaidon toisen maan kansallisen etuaseman ohjelman takia. NSA ja CIA -vuodot kun kertoivat että USA vakoilee Saksaa mm. merkittäviä politiikkoja nimenomaan NATO-tukikohdan kautta.
Olemmeko vähän liiankin naiiveja, kieli liiankin pitkänä ja ruskeana nyt kun isot ja tärkeät taputtaa häntää heiluttavaa Suomi-sylikoiraa.
Suomen puolustus voi pian mullistua: tätä tarkoittaisi meidän ja Yhdysvaltain yhteinen DCA