V*tuttaa!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja !!!!!!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

!!!!!!

Vieras
Kaikki.

Työ, lapset, olematon yksityiselämä, vielä olemattomampi rakkauselämä jota ei ole ollut kuuteen vuoteen.

Mä en jaksa tätä paskaa enää, vähemmästäkin ihminen katkeroituu.

Miks kaikki muut saa onnea ja iloa ja rakkautta, mutta mä en koskaan ikinä milloinkaan?

Ja oonpahan mennyt itseeni ja ajatellut positiivisesti ja uskonut tulevaan ja kaikkea diipadaapaa, mutta mikään ei vaan muutu. Kerta toisensa jälkeen tulee p*skaa niskaan niin, ettei kohta oikeasti ole enää voimia nousta sen kasan alta pois.

Aargh!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
En usko että on ketään, kenen elämä olis vaan pelkkää auvoista eloa rakkauden keskellä. Eli aikansa kaikilla, uskoisin.
Ei taida lohduttaa nyt, mutta itse ainakin ajattelen, että sulla on ainakin työ ja lapset.
Älä katkeroidu, tuhlaa energiaas ennemmin johonkin muuhun. Eti joku kiva harrastus, ota lemmikki...
 
[QUOTE="Kenguru";23104351]En usko että on ketään, kenen elämä olis vaan pelkkää auvoista eloa rakkauden keskellä. Eli aikansa kaikilla, uskoisin.
Ei taida lohduttaa nyt, mutta itse ainakin ajattelen, että sulla on ainakin työ ja lapset.
Älä katkeroidu, tuhlaa energiaas ennemmin johonkin muuhun. Eti joku kiva harrastus, ota lemmikki...[/QUOTE]

Lemmikkejä on jo ihan tarpeeksi. Kivoja harrastuksia ois maailman pullollaan, mutta ei mulla ole aikaa niihin, kun työ ja lapset vie kaiken mun aikani. Ehkä sitten joskus kymmenen vuoden päästä mullakin on aikaa itselleni.
:(
 
Työ ja lapset on olleetkin ne ainoot asiat, joitten avulla oon jaksanut eteenpäin. Nyt vaan tällä hetkellä tuntuu, ettei niistäkään ole mitään iloa. Lapset vaan tappelee ja on tottelemattomia, työ tylsistyttää mut kuoliaaksi enkä saa toteuttaa itseäni enkä varsinkaan tehdä sitä missä olen hyvä. Ja pomolle on turha mennä juttelemaan, tuolla on johtaminen niin ala-arvoista ettei kukaan uskoiskaan. Varmaan pms tai joku painaa päälle, kun ottaa päähän ihan kaikki.
 
Työ ja lapset on olleetkin ne ainoot asiat, joitten avulla oon jaksanut eteenpäin. Nyt vaan tällä hetkellä tuntuu, ettei niistäkään ole mitään iloa. Lapset vaan tappelee ja on tottelemattomia, työ tylsistyttää mut kuoliaaksi enkä saa toteuttaa itseäni enkä varsinkaan tehdä sitä missä olen hyvä. Ja pomolle on turha mennä juttelemaan, tuolla on johtaminen niin ala-arvoista ettei kukaan uskoiskaan. Varmaan pms tai joku painaa päälle, kun ottaa päähän ihan kaikki.

Niin, se on varmaan sellaista lähes kaikilla välillä. Onko mitään mahdollisuuksia vaikka hakea uutta työpaikkaa tai opiskella johonkin muuhun ammattiin? Jotain totaalisen erilaista siis.
Vois kai ajatella, että joskus ahdistuksella elämään on tarkoitus työntää ihmistä pois sen hetkisistä huonoista olosuhteista.
 
Työ ja lapset on olleetkin ne ainoot asiat, joitten avulla oon jaksanut eteenpäin. Nyt vaan tällä hetkellä tuntuu, ettei niistäkään ole mitään iloa. Lapset vaan tappelee ja on tottelemattomia, työ tylsistyttää mut kuoliaaksi enkä saa toteuttaa itseäni enkä varsinkaan tehdä sitä missä olen hyvä. Ja pomolle on turha mennä juttelemaan, tuolla on johtaminen niin ala-arvoista ettei kukaan uskoiskaan. Varmaan pms tai joku painaa päälle, kun ottaa päähän ihan kaikki.

Jos yhtään lohduttaa, niin samassa veneessä PMS osalta ollaan ;-)
Ja työpaikka inhottaa, ei tehtävät kaikki vaan kunnollisen johdon puute. Uusiakaan paikkoja ei puun oksilla ole, mutta pitänee olla kiitollinen tietysti että on töitä...
 
Mä kyllä tykkään ammatistani ja suorastaan rakastan välillä nykyistä työtäni, se on just sitä mitä mä haluan tehdä. Siis silloin, kun saan sitä tehdä eikä mua sysätä typeriin jämäprojekteihin, joissa ei tartte tehdä muuta kuin pyöritellä peukaloita. Sitä mä en kestä. Oon mä katellut toista vastaavanlaista työtäkin, mutta sitten työmatka pitenis sataan kilometriin suuntaansa, ja se ois vähän liikaa tässä elämän vaiheessa.
Tuntuu että mä olen jotenkin jumissa elämässäni tällä hetkellä. Oisin niin valmis parisuhteeseenkin, ja sitä kautta muuttamaan tuttuja kuvioita, mutta kun mitään ei vain tapahdu. Muuttaa en halua, tykkään todella paljon nykyisestä kodistamme ja asuin ympäristöstämme.
En kai siis voi tehdä muuta kuin valittaa ja kärsiä :/
 
Mulla oli toi "koska mä löydän ketään" kriisi kun 30v. tuli täyteen...samana vuonna tapasin sitten mieheni diskossa (josta en ketään löydä kun ei ole löytynyt miesvaltaisista työpaikoistakaan) ja oli koko iltakin ihan hanurista.....kunnes!

Yritän kai tilittää, että se rakkauskin voi tulla vastaan silloin kun vähiten sitä odotat. Ehkä uusi työpaikkakin, mullekin jostakin...
 
Kiitos Mep tsempistä. Musta vaan alkaa tuntuun, että en jaksa enää uskoa tuohon "rakkaus tulee vastaan kun vähiten odotat". Mä oon tosiaan kuus vuotta jo ollut yksin, odotellut enemmän ja vähemmän, eikä mitään silti ole tapahtunut. Ahdistaa ajatus siitä, ettei ikinä tule tapahtumaankaan.
 

Yhteistyössä