Vaarini on kuollut

Elämänlähde

Aktiivinen jäsen
28.01.2007
4 689
0
36
eilen sain tiedon että vaarini on kuollut!!! enot löysivät hänet, ja sydänkohtausta epäillään vielä toistaiseksi.

mutta en oikeestaan tiiä mitä ajatella, ei oltu hirveen läheisiä, nähtiin muutama krta vuodessa joissain sukujuhlissa ja joulukortin laitoin hälle joka joulu.
Mummi ja vaari ovat eronneet jo n 20v sitten ja vaari ollut etäinen siitä asti.
Hänellä oli aina välillä rankkojakin juoppokausia ja se oli se etten lasten kaa halunnut useasti häntä nähä...

Totesin vain isälleni kun soitti ja kertoi, että mitäs sitten?? en tunne surua, mutta en ole iloinenkaan, tiesin että näin käy vielä jokupvä ja kun on ollut kohtauksia ja sen alkoholin kaa läträilyjä...
 
Miulla kans on vaari, jota ei ees pienenä ollessa saanu kuttua ukiks. Ei mitenkään sen tyyppinen ja eronneet mummon kanssa, joten näin aikuisiällä ja isänikin kuoltua ukista tuli tosi etäinen. Eipä juuri pietä yhteyttä. Joten kun hän kuolee, luulen että en tunne mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
No olenko sitten kylmä ja tunteeton kun en itkeä vollota silmiä päästäni ja oikeastaan tunne mitään...

Et tietenkään, minun erittäin läheinen pappani on nyt saattohoidossa ja aika on vähissä mutta en osaa vielä surra oikeastaan ollenkaan vaikka muu suku jo suree. Pappa on opettanut että surra ei kannata ennen kuin siihen on aihetta..
 
Kukin tavallaan. Muutama vuosi mun mummo kuoli. Mummo oli yli 90 v. ja viimeiset vuodet hoitokodissa ja 10 v. aiemmin oli ollut aivotukoksia. Hän asui kotitilallani. Hän ei ollut mikään sydämellinen ihminen. Kaikista meidän tekemisistä marmatti, ei mikään ollut hyvä. Johtukohan ettei kait ihan hyväksynyt ikinä meidän äitiä. Serkkutytöt kaupungissa ne vasta oli jotain. Kouluaikoina kun yritti lukea tenttiin tai kirjoituksiin niin jatkuva radion huudattaminen ja marmattaminen kovaan ääneen ettei pystynyt keskittymään. Nyt jouluna äitini sanoi että hän muistaa kun minä veljeni kanssa koristeltiin kuusta lapsina niin mummolle ei se kelvannut vaan kaikki koristeet hän laittoi sitten itse niin kun halusi.

Tästä voinet kuvitella etten sitten kun isä kuolemasta soitti, tuntenut kovin suuria tunteenpurkauksia, en edes hautajaisissa. En koe olevani tunteeton, itkeä tihrustan telkkariohjelmaakin katosessa kun on herkkä paikka, mutta en kokenut em. tilanteessa surua, jonka vuoksi itkeä.

 

Mun ukki oli kans aikamoinen alkoholisti, melkein aina oli kännissä tai vähintään krapulassa kun mummolassa käytiin. Ei tykännyt yhtään lapsista ja meitä lapsenlapsiaan siis komenteli aina ja mummolle sitten valitti jälkeenpäin (kuulemma, äitini kertoi) kun oli miedät kutsunut käymään. Äitini kertoili, että ukki oli monta kertaa heitä piiskannut mitä oli vaan käsiin sattunut ja melko varmasti mummoakin lyönyt.
Kun kuulin että ukki oli taas saanut uuden kohtauksen yöllä ja kuollut, niin ensin tuli semmoinen surun tunne, mut sen jälkeen vaan helpotus, sekä meidän lasten että mummon puolesta.
Oon miettinyt että mikä sai mummon sitä miestä hoitamaan kotona, vaikka se olikin loppuaikoina osittain halvaantunut ja tarvitsi apua kaikessa. Vaikka se sama ihminen oli niin kurjasti mummoa kohdellut ja melkein pilannut lapsiensakin elämän ainaisella ryyppäämisellä.
Äitini on myös jutellut että hän miestä etsiessään katsoi tarkasti, miten paljon mies juo, ettei hänen omien lapsiensa tarvitsisi ainaisessa pelossa elää. Hyvin siinä onnistui:)
 
Jotenkin tuntuu nyt nololta kun kaikki serkut ja enot ja täti ja mun äiti ja muut sukulaiset surevat kovasti, osa ei huomenna kykene ees töihin ja mä en oo kyyneltäkään vuodattanut. Mutta elokuvia tai tvohjelmia katsoessa saatan kyllä itkeä... :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
No olenko sitten kylmä ja tunteeton kun en itkeä vollota silmiä päästäni ja oikeastaan tunne mitään...

No periaatteessahan tilanne on sama kuin jos joku jonka tiedät, mutta et ole paljon ollut tekemisissä, kuolee. Ei se pelkkä sukulaisuussuhde kuitenkaan ihmisestä läheistä tee.
Eli siis vastauksena kysymykseen: et ole.
 

Yhteistyössä