Hae Anna.fi-sivustolta

välilevynpullistuma

Viestiketju osiossa 'Klinikalla' , käynnistäjänä välilevynpullistuma, 23.02.2011.

  1. Halusin kirjoittaa yhden kokemuksen välilevynpullistumasta koska akuteinpana aikanani en itse tuntunut löytäväni internetistä muuta kun täysin masentavaa ja lohdutonta luettavaa.

    Toukokuussa selkäni alkoi oireilemaan kivuliaasti. Kipu tuntui lähinnä oikeassa pakarassa ja takareidessä. Lääkäri epäili että minulla on tulehtunut päärynälihas. Sain lääkkeitä, eivät auttaneet. Kipu vain paheni ja välillä aamuisin kävely oli niin kivuliasta että purskahdin itkuun. Kävin kolmella lääkärillä jotka määräsivät ristiin lepoa ja venyttelyä sekä Panacodeja. Tilanne paheni. Hakeuduin itse fysiterapeutille joka totesi että kyseessä on todennäköisesti iskias-oireet. Sain häneltä hetkellistä apua, mutta aamulenkit koiran kanssa päätyivät usein siihen että istuuduin itkien maahan kun kipu yltyi niin järkyttäväksi, edelleen pakarassa ja takareidessä.

    Elokuussa edessä oli lähtö pitkälle työmatkalle. Fysioterapeutin ohjeiden mukaan olin jumpannut itseni siihen kuntoon että vaikka kipuja edelleen oli, oli kävely helpompaa. Pitkän lentomatkan ja laukkujen raahaamisen jälkeen ensimmäinen yö hotellissa oli kuitenkin tuskaa. En saanut nukuttua kunnolla missään asennossa ja aamulla laahasin oikeata jalkaa perässäni. Kahden päivän tuskailun jälkeen menin matkavakuutuksen turvin sairaalaan. Minulla todettiin välilevynpullistuma ja sain magneettikuvat heti. Pullistuma oli iso ja kahdessa välissä; 2-3 ja 4-5.

    Sairaala halusi tietenkin lypsää matkavakuutusta ja tarjosi heti leikkausta. En suostunut lähinnä pelosta. Sain kuitenkin kipupistoksia, vahvat tulehduskipulääkkeet sekä lihasrelaksantit. Lähetin sähköpostia ihanalle fysioterapeutilleni Suomeen joka teki minulle uuden jumppapallolla tehtävän ohjelman ja kehotti kävelemään, uimaan ja vesijuoksemaan. Sairaalassa minua peloteltiin akuuttitilanteella jossa jalkani lopettaisivat toimintansa. Sain heiltä myös fysioterapiaa joka kuitenkin poikkesi Suomessa annettavasta niin kovasti että kävin siellä vain muutaman kerran. Siellä kaikki hoidettiin koneellisesti ja kivut vain pahenivat.

    Kivuista. Aamuisin toinen jalkani oli lähes toimintakyvytön. En pystynyt nousemaan suihkukaappiin kunnolla ja kävelymatka töihin meni erittäin hitaasti ja jalkaa laahaten. Pikkuhiljaa oikean jalan varpaista lähti tunto lähes kokonaan, enkä pystynyt istumaan töissä paikoillani kymmentä minuuttia pidempään. Jouduin asentamaan tuoliini myös ekstratyynyjä jotta ryhtini pysyi kunnossa ja selkä oli tuettuna. Suurimman osan työpäivistä makasin lattialla selälläni, jalat koukussa. Käytin myös tukikorsettia josta oli selkeästi ajoittain apua. Fysiterapeutti tosin varoitti että siihen ei saa jäädä koukkuun jotta omat lihakset vahvistuisivat.

    Kävelymatka takaisin hotellille sujui hieman paremmin. Kipuja kyllä oli, kamalia sellaisia, mutta jalkaa en enää laahannut niin pahasti. Muutaman kerran liikennevaloihin pysähtyessäni vihlonta oli niin pahaa että luulin halvaantuvani siihen paikkaan. Hotellilla tein jumppaohjelmani joka sisälsi punnerruksia, vatsalihaksia ja venytyksiä pallon kanssa, sekä vesijuoksin miltei päivittäin n. 20 minuuttia. Uima-allas oli ainut paikka missä minun oli hyvä olla. Öisin alkoi kuitenkin varsinainen helvetti.

    Mikään asento ei estänyt kipua. Tuntui kuin olisin kokovartalojuurihoidossa. Vihlonta alkoi alaselästä ja jatkui varpaisiin saakka. Tuntui kuin luut olisivat huutaneet. Ensimmäisen 1,5 kuukauden aikana en juurikaan nukkunut kuin 15min. pätkissä. Henkinen puoli alkoi käydä todella rankaksi koska heräilin myös tarkastamaan liikkuvatko varpaani vielä, vai pitääkö tilata ambulanssi. Istuin öisin usein parvekkeella ja mietin kuinka paljon vähemmän minuun sattuisi jos vain hyppäisin alas. En niinkään siksi että haluaisin kuolla, vaan siksi että halusin jonkin tunteen peittoavan kivun. Tein sänkyyn erilaisia tyynyviritelmiä tukemaan jalkoja ja selkää, muta ne auttoivat vain hetken. Kävelin ympäri huonetta ja istuuduin välillä hetkeksi. Kun kipu hieman hellitti, koitin saada taas unta. Nukahdin ja heräsin vartin päästä uudestaan kävelemään. Lopulta pääni oli niin sekaisin että minulle määrättiin mielialalääkkeet jotka nostivat kipukynnystä mutta auttoivat myös ahdistukseen joka kumpusi siitä että selviänkö tilanteesta hengissä.

    Outoja oireita olivat myös tunne siitä että jalkaa pitkin valuisi nestettä. Alussa säikähdin että olen laskenut alleni, mutta todellisuudessa se oli vain tunne. Sitä saattoi jatkua koko päivän. Jalkani olivat tunnottomat ja puuduksissa. Välillä jalkapohjani turposivat niin kovin etten pystynyt astumaan niille. Välillä vasemmanpuoleinen jalkani oli nilkasta niin kipeä etten pystynyt astumaan kuin oikealle jalalle. Selässäni oli outoja kramppeja. Ranteeni kipeytyivät. Missään ei tuntunut olevan minkäänlaista järkeä, eikä juuri kukaan osannut kommentoida kummallisia oireita. Ja samanaikaisesti yllä oli jatkuva, vihlova kipu joka tuntui siltä kun selkärankaani olisi murrettu.

    N. 1,5 kuukauden jälkeen vesijuoksu alkoi potkia. Kipuja oli edelleen, mutta saatoin nukkua useammankin tunnin putkeen. Kävely hieman helpotti. Kun palasin kotiin jatkoin vesijuoksua ja jumppaa. Kävin suomalaisella ortopedillä joka sanoi magneettikuvat nähtyään että olisi leikannut heti, mutta nyt olen juossut itseni miltei kuntoon. Kunnossa en ole vieläkään, selkä muistuttelee itsestään jatkuvasti. Jatkuvaa kipua ei kuitenkaan ole. Olen saanut vähennettyä lääkkeeni aiemmasta 10stä päivässä yhteen. Välillä jopa unohdan vammani. Voin käydä ystävien kanssa ravintolassa ilman että joudun ottamaan vartin välein kävelylenkkejä, nukun yöni hyvin, kävelen koiran kanssa helpost, käyn elokuvissai. Pystyn aamuisin keittämään kahvia seisaaltani.

    Tiedän etä kaikki ovat erilaisia. Joillekin leikkaus on ainut vaihtoehto ja tietäen kivut, en yhtään ihmettele sen valintaa. Oireissakin on paljon poikkeamia; jotkut esim. pystyvät seisomaan ja kävelemään, minä en pystynyt pahimmassa vaiheessa kumpaankaan, istuminen taas oli minulle melko helppoa, toisin kuin monille. Tiedän myös että kaikilta kivut eivät hälvene koskaan. Se tuntuu kamalalta, koska kyseisenlaisia kipuja en toivoisi edes pahimmille vihamiehille. Ne syövät elämänhalun ja järjen.

    Halusin silti sanoa että on toivoa. Vammasta voi parantua, kukin tavallaan. Älkää kaihtako lääkkeitä älkääkä säikähtäkö poikkeavia oireita; oireet ovat järjettömiä ja täysin yksilöllisiä.

    Se mitä toivoisin, olisi lääkäreiden asennemuutosta; potilas tietää itse milloin on todella paha olla. Siihen on turha suositella lepoa ja kodeiinia. Myös jotkut kanssaihmiset voisivat ottaa ihmisten tunteet vakavammin; vaikka vamma ei näy päällepäin, se ei tarkoita etteikö sitä olisi olemassa.

    Voimaa kaikille, ja parempaa kevättä!
     
  2. Marianna S Vierailija


    KIITOS! Koko tarinasta ja erikseen vielä näistä viimeisistä sanoista. Kunpa ihmiset TODELLA ymmärtäisivät millaisesta kivusta voi olla kyse. Ongelmallisinta on tällaisella peruspositiivisella ihmisellä, joka ei juurikaan näytä kärsivältä (kun on doupannut kroppansa lähes tunnottomaksi) ja jaksaa edelleen vitsailla toisten kanssa. Olen välillä miettinyt pitäisikö todella alkaa valittamaan ja kiemurtelemaan näyttävästi maassa että tulisi selväksi, että särky on ihan perkeleellistä! En tee sitä edes silloin kun lääkkeet eivät auta. Olen hiljaa ja olen olemassa tipottain, sen vielä kestää.

    Minulla siis selkärangan rappeuma ja särky + aristava kipu ihan jatkuvaa. Yritän venytellä ja selkäjumpata päivittäin fysioterapeutin ohjeilla mutta se vain provosoi särkyä lisää. Yritän myös käydä töissä ja muutenkin elää mahdollisimman normaalisti, sikäli kun se ikinä on mahdollista.

    Hyvää kevättä sinullekin! Toivottavasti hyvä tilanteesi myös jatkuu!

    PS. Jännä juttu muuten, saitko selitystä mistä tuo "virtaavan veden" tuntu tulee? Itselläni nimittäin tämän selkätuskan puolenvälin paikkeilla oli pitkä jakso, jolloin tuolla selkärangan alapäässä ja siitä häntäluun suuntaan tuntui nimenomaan tuollainen viileä, kostea tunne ja kuin siellä olisi jotakin nestettä todellakin liikkunut alaspäin. Ihan vain utelias olen. :)
     
  3. ap Vierailija

    Sitä nesteen tuntua ei kukaan osannut oikein selittää. Liittyy ilmeisesti noihin hermo-juttuihin. Pirun outoa se kyllä oli.

    Mutta helpotusta myös sulle, valoa on!
     
  4. Reilu kolme vuotta mullekin vain työnnettiin kipulääkkeitä, Buranaa ja Panacodia, joista jälkimmäistä käytin vain äärimmäisen harvoin. Huomasin nimittäin että siihen tottui eikä se enää tehonnut. Joka kerta selkää valitellessa sain sairaslomaa "iskiaksesta" tai "noidannuolesta". Lepo toki auttoi jonkin verran, mutta sairaslomalla huomasin myös kävelyn auttavan. Eli kävelin pitkin kyliä päivittäin 2-3 tuntia. Vähitellen kipu hellitti ja palasin töihin, kunnes taas jossain vaiheessa tapahtui jotain ja kipu palasi joko äkisti tai paheni parissa päivässä.

    Aluksi se oli vain sietämätöntä kipua ja jalkojen liikutteluvaikeuksia kivun takia. Istumisesta ei tullut mitään. Vähitellen kuvaan tuli mukaan jalkojen puutuminen. Mainittuani sen, tuli fysioterapeutti työpaikalle säätämään pöydän ja tuolin. Sain moitteet, kun olin käyttänyt aivan väärää työskentelyasentoa. Kysyinkin miksi olin siihen asti (2 vuotta) saanut vain sairaslomaa eikä kukaan mininnut työasennosta. En saanut vastausta. Säätely auttoi ehkä jonkin verran. Vain seuraavaan kertaan....

    Jokin äkillinen liike jumitti selän, salamakipu meni läpi kropan ja putosin polvilleni. En voinut kuin maata lattialla. Sattui ihan sietämättömästi selkään. Kipu säteili jalkoini ja joka paikkaan. Mieheni toi kipulääkettä kunnolla. Makailin lattialla kunnes hän sai autettua minut ylös. Ja lääkäriin. Sain lähetteen magneettikuvaan. Viikon päähän. Ja sairaslomaa ja panacodia.

    Magneetissa todettiin välilevynpullistuma. Koska olin todellakin melkoisen liikuntakyvytön fysiatri päätti lähettää leikkaukseen. Pääsin melko nopeasti, mutta sairaslomalla olin siihen asti. En edes ymmärtänyt pelätä leikkausta, sillä olin valmis mihin vain päästäkseni kivuista ja liikuntakyvyttömyydestä eroon.

    Leikkaus onnistui. Vasta jälkeenpäin ymmärsin riskit. 3-4 viikkoa meni toipuessa, ei helppoa sekään. Sitten vähitellen fysioterapiaa, kävelyä, uintia, vesijumppaa, kotijumppaa. Fysioterapeuttii oli ihana, mutta lääkäri ei, vaikka leikkaukseen lähettikin. Lääkäri näet moitti etten ollut ymmärtänyt/osannut pitää huolta tietystä lihaksistosta, tai työasennosta, mikä ajoi selkäni siihen tilaan. Onneksi olin sen verran kiukkusella tuulella, että kysyin lääkäriltä miksi minuun oli lääkärit kolme vuotta tupanneet vain lääkkeitä ja käskeneet lepäilemään, kun kuka tahansa heistä olisi voinut puuttua lihaksistoon ja työasentoon. Fysiatri nosti kädet pystyyn ettei hän vastaa muiden puolesta, mutta myönsi että ehkä sillä olisi ollut merkitystä. Fysiatri myös väheksyi vaivan vakavuutta: "sitä on n. kolmasosalla väestöstä, mutta kaikki vain eivät oireile". Tunsin itseni "huonoksi yksilöksi".

    Leikkauksesta on nyt 4 vuotta. Selkä ei ole vaivannut lainkaan. Toki olen muuttanut elämäntapojani liikunnan ja ergonomian suhteen. Ilman leikkausta olisin vain jumpannut, kärsinyt, jumpannut ja kärsinyt, ja kuulema kipu ja vaiva olisi vähitellen hellittänyt, mutta ei täysin. Eräs työkaveri ei päässyt leikkaukseen, ja hän kyllä elää suht normaalisti, mutta selkä vaivaa ajoittain, ja jotkut asiat on poissulkeutuneet oman mahdottomuutensa takia.Eli hänen on vain täytynyt oppia rajoittamaan elämää.

    Edelleen ihmettelen, että miksi vaivaan ei puututa alkuvaiheessa. Miksi ihmisten annetaan romuttua pikkuhiljaa, ja vasta kun kävelykyky menee totaalisesti, tehdään jotain. Eikö yleislääkäreille opeteta huomioimaan myös tällaiset, "näinkin yleiset" vaivat. Ei kai se keneltäkään pois ole, jos ajoissa kuvattaisi ja puututtaisi elintapoihin. Mielummin turhaan suljetaan vamma pois, kuin annetaan riutua. Sekin tulee yhteiskunnalle kalliiksi, plus pilaa yhden ihmisen elämän.
     
  5. anna Vierailija

    Saanko kysyä mitä teet työksi ? minulla on ammatillinenkuntoutus menossa enkä tiedä mikä ammatti sopii selkäsairalle.
     
  6. pro lapsis Vierailija

    Mielenkiintoista, olisi hyvä kuulla lisää muiden kokemuksia. Olen sairastanut nyt vuoden päivät selkääni. Loukkasin selän liukkailla edellis kevättalvesta, sitä ennen olin jo ihmetellyt outoa ajoittaista pohkeen ulkosyrjän kiristämistä. En ymmärtänyt silloin sen liittyvän iskiakseen. No, liukastumisen jälkeen meni koko selkä jumiin ja lääkäri määräsi relaksantteja ja ajattelin, että kyllä se siitä.

    No, lähes kuntoon ja kivuttomaksi selkä tulikin, mutta kesän painoin menemään töitä, sillä seurauksella, että elokuussa olin aivan sökönä ja oli pakko jäädä kotiin lepäämään ja kävelemään ympäriinsä. Pääsin sitten omalääkärin kautta fysioterapiaan ja röntgen- kuvissa näkyi rangan skolioosi. Fyssarin jumppa alkoi olemaan ihan helvettiä, se keskeytettiin. Sain pikalähetteen fysiatrille ja magneettikuviin ja kuvissa näkyi "mehevä prolapsis", niinkuin fysiatri asian ilmaisi. Panacodia 2 yölääkkeeksi, päivisin Celebraa ja pikkuhiljaa alkoi helvetti helpottaa. Aloin käymään vesijuoksemassa ja olen sitä tehnytkin siitä lähtien, helpottaa oloa ja keventää ja rentouttaa.

    Lääkkeitä en ole enää syönyt, paitsi ihan pakolla Panacodia tai Celebraa. Joskus otan vain Buranan, joka katkaisee kärkeä vihlonnalta. Heti, kun teen pitkän eli normaalin työpäivän, selkä ja jalka on aivan hirveä. Kun töpöttelen kotona, käyn kävelemässä 2 kertaa päivässä ja 2 kertaa viikossa vesijuoksussa, venyttelen ja jumppaan kevyesti ja otan lepoa polvet koukussa muutaman kerran päivässä, olo on suht hyvä. Minkäänlaisista työpäivistä en meinaa selvitä. Alkaa vaikuttamaan jo sietokykyyn, kun kivutonta hetkeä ei ole. Istuminen onnistuu max tunnin, sitten on jo pakko kävellä, seisominen, kyykkiminen, kumartelu, kurkottelu ei pidempään tunnu kivalta.

    Olin uudestaan omaläkärilläni ja laittaa nyt kuulemma paperit Kelaan kuntoutusta varten. Onko kokemusta kellään? Miten prosessi eteni ja missä olitte? Kuinka kauna kestää siihen pääsy? Onko auttanut?

    Leikkausta ei ole suositellut kukaan, vaan yritetään konservatiivisella hoidolla saada kuntoon. Leikkauksessa on riskinsä. Enkä itse halua taas leikkaukseen ja siitä toipumista, jos muuta vaihtoehtoa vielä on. Pää alkaa hajoamaan vaan tällä menolla, kun ei parane, niin olo aika turhautunut- lievästi sanottuna.
     
  7. pro lapsis Vierailija

    Eikö täällä palstalla liiku ketään muita selkäongelmista kärsiviä? Ketju olisi ollut mielenkiintoinen. Itsellä tilanne edelleen pysähtynyt. Odottelen kuntoutuspäätöstä.
     
  8. Kipuileva Vierailija


    Itseltä selkä leikattu välilevynpullistuman takia 2v sitten. yksi päivä lähti jalat alta, ja kävelemään ei päässyt. siitä pari kuukautta ja pääsin leikkaukseen, kävelin siinä vaiheessa keppien varassa. Kirurgi oli leikkaus aamuna sitä mieltä että ei leikata, koska minulla välilevyn rappeuma niin leikkaus ei välttämättä auta. mutta leikkasi kumminkin jos pääsisin edes kävelemään.

    Leikkauksen jälkeen pääsin kävelemään ja säteilykipu jaloista oli hävinnyt, muu kipu ennallaan. Säteily kipu palasi 2kk jälkeen. Nyt kirurgit nostaneet kädet pystyyn, minulla kuulemma huono lihas kunto ja tauti ja kipu itse aiheutettua. lihaskunto kun korjattu niin kipujen pitäisi muka loppua, vaikka fysiatrian lääkäri sanoi sitten että kivut tuskin koskaan häviää. sain silloin lähetteen fysioterapiaan ja kipupolille psykologille. Fysioterapiassa sain jumppa ohjeita, joita teinkin tunnollisesti mutta niistä mitään hyötyä tunnu olevan.

    Kipupolilla kävin aikani, siellä opettivat vain rentoutumista, siinä kaikki. Kelan kuntoutuksessakin olin reilu vuosi sitten, ihan turhaa koko homma. Kenelläkään ei mitään ajatusta millaiset alat sopisivat selkäsairaalle, siellä vain jauhettiin itsetunnosta ja tehtiin psykologin testejä. Pettymys koko kuntoutus jakso.

    Nyt olen työvoimapalvelukeskuksen asiakkaana, jossa minulla hyvä ohjaaja. Kuuntelee ja miettii oikeasti asioita. Nyt kokeilussa kuntouttava työtoiminta, ja tarkoitus kokeilla mitä työtä selkä kestää. Nyt vain kesän ollut sekin katkolla kun käsi petti ja jouduin leikkaukseen, mutta se tulee toivottavasti kuntoon ja tuo työ toiminta jatkuu syksyllä.

    Missä kunnossa selkä nykyisin: Seisoa en kärsi pitkiä aikoja enkä kävellä, eli olen erittäin tylsää shoppailu seuraa kaupungille kun en jaksa kauppoja edes kierrellä. Jonkun aikaa kun joutuu sesomaan niin selkä kipeytyy ihan hirveästi. Jatkuva istuminenkaan ei ole hyvä asia, sekin kipeyttää selkää. Nukkuminen sentään onnistuu, eli yöllä särkee jonkun verran, mutta kun illalla nukahtaa niin yöllä ehkä kerran herää kipuun ja joutuu etsimään paremman asennon.

    Särkylääkkeitä menee vain burana 600, jatkuvassa käytössä triptyl ja toinen masennuslääke joka auttaa kipuun myös jonkin verran. Näillä mennään nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan sitä en tiedä. Haluaisin vakituisen työn, mutta se taitaa olla vain haave. pitäisi keksiä ensin ammatti ja palata ensin koulunpenkille. Ja itse huomannut että selkäsairas ei kovin hyvin työmarkkinoilla pärjää. mutta yritettävä on.
     
  9. pro lapsis Vierailija

    No joo, itse kävin työvoimatoimistossa selvittämässä tilannettani, kun töissäkäynti on mahdotonta ilman lääkehuurua. Kelalta en kummosiakaan ohjeita aiemmin ollut saanut ja nyt selvisi työkkärissä, että mut laitetaankin työelämästä poissaolevaksi työttömäksi...? Siis rahat pitäisi pyöriä, kunnes Kelan suunnasta sitten alkaa tulemaan jotain lausuntoa ja päätöstä.
    Eli työkyvytön nyt sitten. Aika järkkyä, panikoin täällä kotosalla ja pyörin ympyrää, kun kaikki suunnitelmat meni nyt jäihin. Siis vakituista työsuhdetta ei ole, mutta kesänkin olin jo kevättalvella buukannut ja kaikki piti ja pitää perua, kun ei tästä mitään kerran tule. Selkä menee vaan aivan jumiin ja tököksi ja kipeytyy, jos muutaman päivän (tai joskus riittää yksikin) töitä yrittää tehdä.

    Nyt on vihotellut ihan huvikseen vaan, eikä mikään auta. Viisainta töpötellä hissuksiin vaan sitten, aika turhauttava ja hämmentävä tilanne. Alan jo pohtimaan, että pitäiskö alkaa vaatimaan leikkausta, kun eihän tää nyt tällasta voi olla aina vaan! Pelottaa vaan aivan kamalasti koko leikkauksen ajattelukin ja onnistuuko vai joutuuko ojasta allikkoon aj saa loppuelämäkseen jotkut hirveät hermokivut riesakseen. Tosiaan lääkärit ei ole leikkauksen kannalla ollenkaan. Juuri noista em. syistä.

    Harva tajuaa tätä selkäkipua, ellei itse ole käynyt sitä läpi, muuten vaan vähätellään ja ohitetaan tyhjänpäiväisenä valittamisena koko juttu. On jo karkottanut osan ihmissuhteista pois, koska musta ei ole kaveriksi moneenkaan asiaan, tai ainakin joudutaan menemään mun selän ehdoilla, ja sehän ei käy. Harva on apuaan tarjonnut, esim kantamiseen tai kaupassakäyntiin (mies tekee reissuhommaa eli ei ole käytettävissä aina). Tuntuu, että kukaan ei ole edes huolestunut, että pärjäänkö tai olenko tolpillani tai haluaisinko ihan vaan seuraa mielenkevennykseksi. Paskat.

    Äitini tietenkin tajuaa ja auttaa ja mies on huolesta soikea, mutta kun tämä vaan jatkuu ja jatkuu, niin kuinka kauan lähipiiri tätä jaksaa? Enkä ole mitään valittavaa tyyppiä. Mulla on muutenkin aika korkea kipukynnys tai ainakin sietokyky, että en turhista rutise. Alkaa sisu murenemaan.
    Rahaa on jo palanut kaikenmaaailman osteopaatteihin ja niksauttajille ja hierontoihin ja ties mihinkä, en enää halua siihen mustaan aukkoon rahojamme tunkea. Äääärsssytttäääää.......
     
  10. pro lapsis Vierailija

    Nostan aihetta vielä. Olisi kiva kuulla leikkaamattomienkin kokemuksia mahdollisesta paranemisesta....
     
  11. Ei leikattu Vierailija

    Minulla oli välilevyn repeämä, jota ei leikattu. Fysioterapiaa, sähköhoitoa ja kuntoutusta (lähinnä vatsa- ja selkälihakset kuntoon), särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja. Kolme kk söin Panacodia ja olin varma, että olin tulossa narkkariksi, kun kädet vapisten aina etsin seuraavaa särkylääkeannostani. Sitten alkoi helpottaa, mutta pari vuotta meni ennenkuin selkä oli kunnossa. Tai kunnossa ja kunnossa, kyllä varon edelleenkin esim. raskaita nosteluja, kiertoliikkeitä ja sään vaihtuessa kahta silloin puutunutta varvasta "repii" kuin vanhalla mummolla :). Tästä pn aikaa jo vuosia. Nyt on taas jotain, koska oireet ovat muuten samanlaiset, mutta eivät säteile jalkaan (vielä) vaan istuminen tai paremminkin istumasta ylös nouseminen on vaikeaa ja tuntuu pakarassa häntäluun vieressä. En ole käynyt lääkärissä, sillä uskon omaan diagnoosiini ja vanhaan hoitoon -eli kuntosalille tästä...

    Se, minkä opin, oli särkylääkkeiden säännöllinen ottaminen. Ne pitää ottaa ennenkuin kipu yltyy, sillä sitten on kierre valmis: Kipu-jännität lihaksia-vaiva pahenee. Ei ei pidä odottaa ja katsoa, että pärjäisikö tänään vähemmällä lääkityksellä.
     
  12. cdsscs Vierailija

    Millaiset riskit leikkauksessa on?

    Mulla ei ole leikattu, olen käynyt kuntoutuksessa jumpparilla ja saanut kotihoito-ohjeita. Niiden avulla olen tuon kanssa elänyt kohta 10 vuotta. Välillä on parempi, välillä huonompi.

    PIkkuhiljaa oppii, millaisia liikkeitä ja asentoja pitää välttää. Itselläni tulee satavarmasti ja välittömästi, jos vaikka kävelen "kiireisesti" tai joillain tietyillä kengillä, tai istun tietyssä asennossa jne. Mitä paremmassa kunnossa syvät vatsalihakset ovat, sitä parempi.

    Oma vaivani ei ole aina kuvilas, vaan jalat useimmiten puuttuu ja menee tunnottomaksi.
     
  13. kirolla käyny Vierailija

  14. MM Vierailija

    Leikkauksen jälkeen saattaa muodostua arpikudosta paikkaan, jossa se vaikeuttaa hermon toimintaa. Huonolla tuurilla arpikudos aiheuttaa tasan samat oireet kuin välilevyprolapsi.

    Jos sun vaivasi on ollut suunnilleen samanlainen tuon kymmenen vuotta, hyviä ja huonompia kausia sisältäen, ja kivut ovat huonoina kausina suunnilleen samanlaisia, ei siellä luultavasti ole enää mitään prolapsia mitä leikata. Se välilevyn ulos pullistunut osa nimittäin "kuolee pois", se kudos ei saa happea jouduttuaan pois oikeasta paikastaan ja joko kuivuu tai jopa ensin irtoaa ja sitten kuivuu pois. Luonto suorittaa "leikkauksen". Jäljelle jäävä vaiva on kulunut, madaltunut välilevy, jolle ei leikkaamalla oikein voi mitään.

    Se mitä voit tehdä, on panostaa nykyisiin hoitomuotoihisi. Luulostaa kyllä siltä, että teet säännöllisesti hommia selkäsi kunnossa pitämiseksi, ja se onkin tärkeintä. Joskus voi kokeilla eri fysioterapeuttia tms. Mä kävin sitkeästi läpi monia, jotka kyllä olivat päteviä, mutta eivät sattuneet painottamaan niitä asioita, jotka toimivat parhaiten mun kohdalla. Onneksi oikea löytyi ennen kuin usko loppui.

    Ja muista pitää huolta henkisestä hyvinvoinnistasi. Silloin jaksat huoltaa selkääsikin, eikä huonoja kausia tule niin usein, sekä sellaisen tullessa jaksat uurastaa itsesi nopeammin kuntoon.

    Mä olen 36-vuotias nainen, oma selkä hajosi 24-vuotiaana ja tie oli tosiaan pitkä nykyiseen tyydyttävään/hyvään kuntoon.
     
  15. leikattu Vierailija

    Terve kaikille!

    Haluan kertoa kaikille tätä ketjua seuraaville oman tarinani selkävaivoista. Monelle samaisesta vaivasta kärsivälle tarina lienee valitettavan tuttu.

    Ollessani yli kymmenen vuotta sitten parikymppinen, hakeuduin lääkäriin jatkuvien reiden särkyjen takia. Kipu ei ollut vielä valtaisaa ja tuntui rengasmaisena särkynä reiden ympärillä. Olin onnekas, sillä lääkäri osasi epäillä heti vaivan johtuvan selästä ja lähetti minut MRI-kuviin. Löydös oli presakraalivälin (alin) pieni pullistuma, joka ei vielä painanut hermojuuria. Sain lähetteen fysioterapiaan jossa ohjattiin lähinnä syvien selkä- ja vatsalihasten vahvistusta. Vaikka olen aina ollut kova urheilemaan (nuorena SM-tasolla) ja hyvässä kunnossa, syvien lihasten vahvistus oli hyvä "heads up" pelkkien isojen lihasten treenaamisen lisäksi. Vaiva hävisi muutamassa kuukaudessa ja pysyikin poissa useamman vuoden.

    Vuonna 2004 selkäni posahti sitten ensimmäisen kerran pahasti. Punttisalilla lämmittelin harjanvarsi niskan takana ns. "hyvää huomenta" liikkeellä, kun yhtäkkiä, täysin varoittamatta tuntui kuin joku olisi iskenyt minua puukolla ristiselkään. Lähdin saman tien kotiin ja 15 min ajomatkan aikana huusin tuskasta - vesi valui silmistä kun painoin kytkinpoljinta. Kotiin ja sisälle tuskaillen pääsyn jälkeen en voinut enää kuin maata tuskissani. Tätä pahinta kipua jatkui 3-4 viikkoa (sairaslomaa luonnollisesti) ja yöni "nukuin" olohuoneen lattialla ohuen petarin päällä - sängyssä pehmeällä makaaminen kun aiheutti aivan helvetilliset kivut. Pahimmillaan pystyin olemaan jalkeilla noin minuutin, jonka jälkeen oli kivun takia pakko mennä makaamaan lattialle.

    Hiljalleen pahin kipu hellitti, mutta vasemman jalan pahat säteilykivut jäivät. Joka askeleella tuntui, kuin jalan sisällä olisi ollut kuuma piikkilanka pakarasta jalkapohjaan saakka ja astuessa tai eteen taivuttaessa se kiristyi ja painui lihakseen. MRI-kuvissa näkyi alimman välin prolapsi (pullistuma) sekä toiseksi alimman välin protruusio (pullottava/ hieman kasaan painunut välilevy). Alin välilevy oli (on) voimakkaasti madaltunut = rappeutunut ja toiseksi alin (4-5 väli) jonkin verran. Taas ukko fysioterapiaan ja jumppaamaan. Sain sähköä, kylmää, kuumaa, hierontaa - vaikka mitä milloinki ja lisäksi söin/kokeilin läpi valtavan arsenaalin erilaisia kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja. Em. lisäksi jatkoin syvien lihasten vahvistamista ja liikkumista mahdollisimman paljon. Täysin oireettomaksi vaiva muuttuin hiljalleen, välillä hyvien ja välillä huonojen päivien jälkeen, noin 6-7 kk kuluessa.

    Tässä vaiheessa lyhennän hieman tarinaani ja kerron, että edellä mainitun kaltaiset pahat kipujaksot tulivat ja menivät seuraavat 12 vuotta käytännössä vähintään kerran vuodessa kaataen minut sairaslomalle viikoiksi ja senkin jälkeen vaivaten minua vielä kuukausien ajan ennen kuin rauhottuivat taas kokonaan. Vaiva oli aina sama: Aluksi selän kova vihlaisu jossakin ihan mitättömässä liikkeessä, sen jälkeen sietämätön selkäkipu seuraavien 2-3 viikon ajan, jonka jälkeen selkäkivun alkaessa hellittää alkoivat vasemman jalan kovat säteilykivut.

    Tein tunnollisesti jumppaa ja kuntoutin itseäni. Muutin harjoitteluani jättämällä esim. isoilla painoilla jalkojen treenaamisen salilla kokonaan pois. Hiihdin, rullaluistelin, pyöräilin, kävelin ja jumppasin paljon. Lisäksi kävin säännöllisesti fysioterapeutilla ja kiropraktikolla, silloinkin kun oireita ei ollut. Esim. kiropraktikolla käynti auttoikin pitämään selän ns. "auki" ja auttoi siten selän kunnossa pysymiseen. Itse pullistumaanhan se ei auta mitenkään pl. vähentämällä lihaskireyttä ja virheasentoja, jotka taas välillisesti lisäävät painetta ko. välilevyihin.

    Samaa rataa mentiin siis yli kymmenen vuotta. Tänä keväänä kaikki em. vaivat sitten taas ilmaantuivat - tällä kertaa puutarhatuolia nostaessa. Jalat lähtivät alta ja taas makasin olohuoneen lattialla ja kiroilin. Tällä kertaa kivut olivat kovimmat mitä olen koskaan kokenut. Panacodit yms. lääkkeet eivät auttaneet juuri mitään vaikka popsin niitä kuin leipää. Otin yhteyttä lääkäriin ja lähes rukoilin, että asialle tehtäisiin jotain muuta kuin vain taas sitä lepoa ja jumppaa, mitä olen tähän asti hoidoksi saanut. Onneksi lääkäri tunsi pitkän taustani selkävaivoista ja teki minulle lähetteen ortopedille.

    Sain lähetteen leikkaukseen ja vaikka ennen leikkaukseen pääsyä vaiva oli taas jo helpottanut roimasti, päätin leikkaukseen mennä. Mainittakoon, että oireeton en todellakaan ollut - sitä kun vain on niin tottunut kipuun, että ns. "normi" säteilykipuja ei enää pitänyt juuri minään. Säteilykipujen lisäksi olin jo niin kyllästynyt ja henkisesti väsynyt noihin kipuihin ja niiden kuntoutuksiin, että halusin kokeilla jotain muuta hoitomuotoa. Ennen leikkausta sain vielä kirurgilta "synninpäästön", kun tämä totesi MRI-kuvia ja minua tutkiessaan, että: "Olet kyllä oman leiviskäsi selkeästi tehnyt noitten syvien tukevien lihasten treenaamisessa." Tuli hyvä mieli!

    Leikkauksessa on aina riskinsä, se pitää muistaa, mutta ennen leikkaukseen menoa kun yritin lueskella netistä muiden kokemuksia ko. operaatiosta huomasin löytäväni lähes ainoastaan huonoja kokemuksia leikkauksesta ja sen vaikutuksista. En yhtään väheksy muiden kirjoittajien kohtaloa ja uskon, että leikkaukset eivät aina auta - saattavat jopa pahentaa tilannetta. Taitaa kuitenkin olla niin, että ne sadat jotka vuosittain saavat avun leikkauksesta eivät enää palaa näille kipufoorumeille kertomaan tarinaansa. Kivusta kärsivät taasen palaavat. Helposti saa siis sen kuvan, että suurin osa leikkauksista epäonnistuu tai apua vaivaan ei saada.

    Minut siis leikattiin vajaa kaksi viikkoa sitten. Nousin leikkauspäivän iltana ensimmäisen kerran jalkeille tuen avulla ja kipu oli poissa. Kotiuduin seuraavana päivänä ja kolme päivää leikkauksen jälkeen kävelin jo 3x 2km lenkit päivässä ilman mitään kipuja. Selkä oli haavan takia ensimmäisen viikon kipeä kuin olisi saanut pesäpallomailasta selkään, mutta kipu ei ollut MITÄÄN verrattuna aiemmin pullistuman kanssa kokemiini pahoihin kipuihin. Kuntoutumiseni on tietysti vielä täysin kesken ja takapakkia voi vielä tulla, mutta alku on lupaava. Nyt pitää vielä malttaa ottaa iisisti monta viikkoa ja noudattaa annettuja ohjeita, mutta uskon vahvasti, että kyllä tästä hyvä tulee.

    Vaikka vaiva uusisi, en kadu että leikkaukseen menin - olin niin kyllästynyt ja turhautunut 12 vuotta kestäneeseen kierteeseen. Tällä hetkellä kipuja ei juurikaan ole. Haava on parantunut hyvin ja jalkaan tulee enää harvoin vaimeita hermosärkyjä, jotka ilmeisesti ovat vielä pitkäänkin normaaleja sillä jalan hermot olivat niin pitkään puristuksissa. Liian pitkään puristuksissa oleva hermo saattaa vaurioitua ja vaikka se myöhemmin vapautettaisiinkin, ei se enää välttämättä koskaan palaudu - liika odottaminenkaan ei siis aina ole viisasta!!! Joka tapauksessa, nykyiset "kivut" ovat vain varjo vanhoista.

    Tsemppiä kaikille selkävaivoista kärsiville - hymyä ja liikettä mahdollisimman paljon!!!

    -m31-
     
  16. rampa Vierailija

    Tämä on aivan niinkuin minun tarinani, vaan sillä erotuksella että olen potenut tätä nyt viikon. Asun ruotsissa, hakeuduin sairaalaan, muttein siellä otettu ollenkaan vakavasti, ei otettu edes kuvia. Oireet on täysin samat kuin kirjoittajalla. Kahvia ei pysty aamulla seisaaltaan keittämään, aamulla ei pääse vessaan ennen kuin on ottanut 250mg tramalia. En tiedä mitä tässä teen sängynpohjalla olen nytkin. Tuskat ovat armottomat heti kun nousen sängystä jaloilleni. Lääkäri käski vaan liikkua paljon, mutta millä ihmeellä tässä nyt liikut, aamulla kun yritin kahvia keittää niin olin varma että vasemman jalkani kaikki lihakset katkeavat, raahaudui täristen takaisin sänkyyn ja täällä nyt olen. Illalla lähdemme mieheni kanssa toisen kaupungin sairaalapäivystykseen. Toivottavasti siellä otettaisiin edes kuvat. On ollut ihanaa tässä rampana sängyssä lukea muiden kohtalotoverien kirjoituksia. Onko jollain käynyt samalla tavalla kuin minulle, ettei edes kuvia ole otettu?
     
  17. Eman Vierailija


    Hei,

    Täällä on ollut mielenkiintoisia tarinoita tästä vammasta. Itselläni on leikattu välilevyn tyrä vuonna 2005, jolloin olin 20-vuotias. Silloin en tietenkään ymmärtänyt oikeastaan mistään mitään tästä vammasta. Tunsin vain, että selkäni oli erittäin kipeä todella kauan, jonka vuoksi ortopedi sen loppujen lopuksi leikkasi.

    Ajoittain se oli hiukan kipeä, mutta ei mitään vakavaa. Kävin armeijan kunniakkaasti läpi ja luulin, että kaikki olisi hyvin. Nyt viimeinen vuosi on ollut vaikeaa kamppailua välilevyn pullistuman kanssa. Olen muuttanut niin ikään myös Ruotsiin noin 2 ja puoli vuotta sitten. Aloitin uuden elämän täällä hyvässä työssä ja rakkaiden harrastusten parissa.

    Kaikki sujui siis todella hyvin 1,5 vuotta. Viime vuoden keväänä selkäni yhtäkkiä rikkoutui ja jouduin lopettamaan hetkeksi harrastukseni, jotka ovat tiettyjä kamppailulajeja. Sain kuitenkin kuntoutettua selän ja loppukesällä olin jo jonkinaisessa kunnossa. Töitä pystyin kuitenkin tekemään erikoissuunnitellun pöytäni vuoksi. Se siis nousee sähköisesti ylös ja alas eli voin periaatteessa seistä silloin kun haluan. Helpottaa.

    Nyt noin 1,5 kuukautta sitten tuli aivan kauhea kipu pakaraan ja alussa kipu kesti noin tunnin ja se oli aivan kauhea painajainen. Kun seisoin, niiin tuntui, että jokin massiivinen puristin puristaisi hermoni kasaan. Se sai ison miehenkin kyyneliin. En pystynyt tehdä yksinkertaista aamupalaanikaan. Siihen meni joka aamu noin 1,5 tuntia, siis ainoastaan aamupalan tekoon. Kumma kyllä ainoa mikä helpotti tähän painajaiseen oli istuminen. Eli joka kerta kun nousen sängystä joudun istumaan aluksi jotta kipu hellittäisi.

    Kaikkein ikävintä tässä on, että olen periaatteessa aivan yksin toisessa maassa tämän kivun kanssa. Minulla on harrastukseni, joka on koko elämäni hyvinvoinnin tärkein tukipilari. Työ, jossa olen hyvässä asemassa ja sen kanssa menee hyvin enkä haluaisi olla missään nimessä pois, jotta en menettäisi asemaani siellä. Olen rakentanut tyhjästä itselleni hienon elämän ja pystyn olemaan onnellinen.

    Nyt kuitenkin olen joutunut toistaiseksi jättämään rakkaan harrastukseni. Vaikka koko urheiluurani on sisältänyt todella paljon erinäisiä loukkaantumisia niin koskaan en ole epäillyt että en palaisi takaisin kunnossa. Aina olen palannut, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä olikohan tämän tässä.

    Eniten harmittaa juuri se, että tämä vaivalla rakennettu uusi elämä alkaa kaatua juuri kun ahkera panostus alkoi vihdoin tuottaa hedelmää. Minulla ei ole ketään joka tukisi minua millään lailla arkipäiväisessä elämässäni ja kaikkein kauheinta on kun lääkärit täällä Ruotsissakin vähättälevät tätä vammaa. "Paranee itsestään", "yleinen vamma", "tässä lääkkeitä" jne. Olen ollut akuutissakin kun en voinut kävellä, ja sillä lääkäri tuli suoraan vain vittuilemaan. Takaisin kotiin kärsimään vaan laskun kera.

    Tällä hetkellä teen työtäni kipulääkkeiden kanssa ja ajatuksissa jatkuvasti, että muuttaisin takaisin Suomeen ja jättäisin urheilu- ja työurani.

    Vaikka mulla ei ole edes kaikkein pahin välilevyn pullistuma, niin tämäkin voi kaataa nuoren miehen elämän ja unelmat. Miksi lääkäreitä ei kiinnosta tai miksi tätä vammaa ei oteta vakavasti?

    ps. Kiitti et jaksoit lukea..
     
  18. Ei leikattu, 23v. Vierailija

    Minulla alkoi oikeassa takareidessä kipu reilu puoli vuotta sitten ja lääkärit luulivat revähdykseksi ja sellaisena hoidettiin vaikkei ultraäänessä näkynyt poikkeavaa. Määrättiin lonkan magneettikuvaan missä ei myöskään näkynyt poikkeavuuksia. 600mg buranaa ja fysioterapiaa sitten määrättiin, jossa annettiin sähköhoitoa, ultrahoitoa ja hierontaa mikä hetkeksi auttoikin.

    Parin kuukauden jälkeen kipu oli välillä oikean pakaran ja harvoin selän alueella ja tuli puutumuksen tunnetta oikeaan jalkapohjaan sekä varpaisiin. Pohjetta ja nilkkaa myös särki.
    Kipu oli niin kovaa, että vaivoin pääsi ylös sängystä itkun kera ja tuolin päällä piti olla joku pehmuste muttei siitäkään aina apua ollut.

    Viimein minulle määrättiin hermosärkylääke (Lyrica) ja selkää paineltaessa kipua oli sen verran että alaselän magneettikuvaukseen määrättiin kiireellisenä. Sieltä sitten paljastui pari pientä välilevynpullistumaa V ja SI-väleissä, joista toinen työntää hermojuurta lievästi oikealle. Muutamasta nikamavälistä on nesteitäkin lähtenyt.

    Fysioterapia jatkuu minulla edelleen, jossa vahvistetaan syviä vatsa- ja selkälihaksia (pilatesliikkeitä). Sauvakävely tuntuu tällä hetkellä parhaalta liikuntamuodolta, pyöräily ajoittain. Uinti ja etenkin vesijuoksu olisivat imeisesti parhaimpia.

    Särkyjä ei hetkeen ole juurikaan ollut, mutta vetoisuus ja kostea ilma ovat tuoneet ne esiin, yöllä saa juuri ja juuri nukuttua kunhan löytää oikeanlaisen asennon. Buranaa olenkin sitten ottanut hermosärkylääkkeen lisäksi ja niillä kyllä pärjää, mutta tuntuu pitkälliseltä jutulta, vaikka on kyseessä vain pieni pullistuma.

    Voimia jokaiselle, jotka näiden vaivojen kanssa kamppailee! Itse olen tämän vaivan kautta oppinut enemmän ymmärtämään muiden kipuja ja etenkin hermosärystä kärsiviä.
     
  19. Trigger Vierailija

    Kannattaa kokeilla triggerpistehierontaa. Minulla oli häntäluukivulla alkanut 4 kk kipukierre, joka paljastui täydelliseksi pakara- ja lantiolihasten jumitilaksi. Siitä tuli todella paha kun en aluksi tajunnut mistä oli kyse. Jumppa ei auttanut, ei venyttely eikä osteopatia. Vasta kovakätinen triggerhieronta auttoi. Aluksi äärimmäisen kivuliasta mutta muutamalla hoitokerralla laukaisi jumit. Moni selän kiputila saattaa olla triggerpisteistä johtuvaa. Tästä eivät lääkärit tiedä yleensä mitään. Kannattaa etsiä suoraan asiansa osaava hieroja.
     
  20. m25 Vierailija

    Kiitos tästä tekstistä, itse olen ensimmäistä vuotta menossa samaa tarinaa. Oma selkäni kipeytyi fyysisten töiden vuoksi, siihen kuntoon että en saanut enää itseäni suoraksi ja yöunet menivät. En osannut lopettaa töiden tekoa ajoissa, koska urheilullisena ihmisenä oletin, että kroppa kestää ja korjaa omat kolhunsa ajan myötä.

    Alkuun työterveyslääkäri antoi noidannuoli diagnoosin ja lääkerumba lähti päälle. Taisin syödä alkuun normaaleita kipulääkkeitä, relaksantteja, vivomoa ym. Mistään ei ollut apua ja lääkäri käytti minut hermoratatutkimuksissa, jotka näyttivät normaalia tulosta. Parin kuukauden päästä työterveyslääkäri nosti kädet pystyyn ja kehotti omakustanteisesti käymään ortopedin luona, josta sain lähetteen magneettiin. Siellä todettiin presakraalivälin pullistuma ja hoitomuodoksi fysioterapiaa.

    Ensimmäisen kerran kuntoutus meni hyvin ja fysioterapia vesijuoksun kanssa toimi. Selkä kuitenkin pamahti uudestaan 5 kuukautta sitten tyhjää laatikkoa nostaessa ja ei sen jälkeen ole mennyt enää eteenpäin. Kesälomalennot meni kyyneltä vääntäen purkitettuna keskipenkkiin. Tottakai välillä on hyviä viikkoja, jolloin olen päässyt jopa lenkille asti, mutta liikunta antaa suoran kipuvastineen ja tällä viikolla olen pyörinyt yöt sängyssä tuskaillen ja aamuisin tarvitsen gramman panacodia ja pari tuntia kävelyä, että saan jalan "auki".

    Yritin saada vaivan työtapaturmaksi, niin kuin se minun mielestäni kuuluukin olla, olenhan vakuutettu töissä ja vapaa-aikana. No yllätysyllätys, maksumiestä ei vakuutusyhtiöstä löytynyt, koska vaiva oli ilmestynyt viikkojen saatossa ja ei täyttänyt muita kriteereitä. Jos olisin tämän tiennyt, niin olisin ensimmäisellä lääkärikäynnillä maininnut äkillisestä vihlovasta kivusta, joka pakotti lopettamaan työnteon (!).

    Työnantajani antoi kuitenkin sen verran auttavaa kättä että kustansi minulle käynnin ortopedillä, joka antoi lähetteen julkiselle ortopedille leikkausarviointia varten. Nyt olen kuukauden päivät ollut jonossa, odotan ensi viikolla aikaa ja toivon että uusia magneetteja (jonotusta) ei tarvitse ottaa, jos pääsen leikkaukseen. Leikkausta toivon siksi jo tässä vaiheessa, että paranemisprosessi on tyssännyt täysin ja en kykene tekemään nykyistä työtäni, saati harrastamaan sykeliikuntaa.

    Pahinta on ollut minulle urheilevana ihmisenä katsoa sivusta muiden normaalia liikkuvaa elämää, samalla kun itse taistelee aamuisin koiran lenkittämisen kanssa. Töissä olen käynyt, koska saan siellä kävellä paljon ja se on psyykkeen kannalta olennaista. Työnantajani tietää tilanteen ja tukee minua paranemisessa. Toivoisin kovasti, että pääsisin näistä panacodeista jo pikkuhiljaa eroon vaikka ne auttavat pahimpaan kipuun, niitä on tänä vuonna mennyt jo muutama sata kappaletta liikaa. Tässä kun penkillä kököttää niin jatkuvasti tuntee sen palavan langan jalassa ja jomotuksen vasemmassa pakarassa. Voimia kaikille vaivan uhreille ja hakekaa apua tarpeen mukaan, älkää jääkö yksin selkänne kanssa.
     
  21. tyrä Vierailija

    Tuo on totta joka sana.
    Itsellä pullistumat väleissä 3-4,6-7 ja 7-lannenikama, menivät jo vuonna -99.
    Nykyään ihan jees olla, vaikka minua ei ole leikattu että ihan jumpalla ja tarvittaessa lääkitys+lepo ovat hoitona ja olen pärjännyt kyllä aika hyvin(pystyn käymään töissä ym normaalia elämää). Just vesiurheilu on parhaimpia apuja pullistumista johtuviin oireisiin.
    Mut tuo on aika turhauttavaa, millaisen lääkärirumban ym tämä kaikki vaati silloin aikanaan ja välillä tuntui että on jotenkin paha ihminen, kun käy lääkärillä näiden vaivojen vuoksi ja muutenkin.
    Ja toinen mikä on hyvin raskasta, on juuri tämä toisten ihmisten asennoituminen näihin särkyihin. Pahimpia on ollut luulosairaaksi leimaaminen ja just nää puheet siitä, ettei voi olla sairas kun töissäkin käy ym. ja tämä, et kivuliaimpina jaksoina ihmiset eivät yksinkertaisesti näytä tajuavan että kaupassa käyminenkin on jo lähestulkoon mahdoton suoritus särkyjen vuoksi. Ystävien kohdalla varsinkin se loukkaa hyvin paljon, etteivät ymmärrä sitä, että kun jo vessassa käyntikin on jo iso operaatio, kun jalat eivät yksinkertaisesti meinaa kantaa tai toimi muuten normaalisti, eivätkä sitten ymmärrä et ei sitä sellaisessa kunnossa sitten lähdetä kauppoja kiertelemään tuntikausiksi tms.
    Näitä tilanteita kyllä riittää.
    Mutta..Kyllä näidenkin vammojen kanssa pystyy elämään. Ja tosiaan, nykyään tilanne suht ookoo ainakin toistaiseksi. Välillä tietenkin joutuu olemaan sairaslomalla petin pohjalla jne, mut elämä maistuu kyllä:) Ja vielä kun tietää omat rajansa, niin kyllä sitä pystyy elämään suht normaalisti.
     
  22. UnenNukkuja Uusi jäsen

    liittynyt:
    18.10.2012
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minä näytän selvinneen sittenkin tuurilla.

    Keväällä 2011 minullakin alaselästä vasemman jalan nilkkaan asti oli aika kovaa kipuilua. Öisin oli vaikea nukkua, välillä nuo väheni ja välillä vallitsi pahemmin. Tyydyin aluksi googlettelemaan, että mistä mahtaisi olla kyse. Tein sitten googletukseni perusteella päätelmän, että iskias se johtaa siellä vasemmassa koivessa. Menin yleislääkärille lähinnä varmistamaan tuota epäilyäni. Kyseinen lääkäri oli juuri käynyt itse fysioterapeutilla iskiaksen kanssa, joten sitä hän osasi ensimmäisenä epäillä. Antoi lähetteen fysioterapeutille ja heihei. No löysin loistavan fysioterapeutti-kaksikon. He katsastivat tilanteen ja löysivät tuon välilevynpullistuma-kohdan. Totesivat, että sähköhoidoilla ja lopulta jumppaohjeilla saavat autettua mut tuosta vaivasta. 10 kertaa hoitoa siihen tosiaan riittikin. Lopulta sain luvan liikuntaan, heidän antamillaan liikkeillä ja kevyillä kävelylenkeillä.

    Tein kuitenkin paluun tuonne fysioterapeutille. Syy oli taas alaselän vaivaaminen, joskin hieman eri tavalla. Fysioterapeutti keksi tuohonkin aika äkkiä ratkaisun: lantio virheasennossa ja selkä tietenkin vinksallaan. No kenkiin tarvittavat pohjalliset ja salille treenaamaan ryhtiä. Onneksi selvisin ilman kuvauksia ja enempiä lääkärikäyntejä, fysioterapeuttini on osaava tyyppi (tai ne kaksi tyyppiä...)
     
  23. Nipsu 25v Vierailija

    Heippa, tämä keskustelu on jo vanha mutta vieläkö löytyisi kojtalotovereita ja kokemuksia?

    Itsellä alkoi tämän vuoden alussa liukastumisella viiltävä kipu alaselässä, koska selkäkipuja ollut aiemminkin ajattelin sen menevän ohi.. kului pari kuukautta ja kivut jatkuivat viiltäen pakaraa ja reittä varsinkin kyykystä ylösnoustessa. Kävin lääkärissä ja sain kipulääkkeet ja käskettiin kotiin ja 6 viikkoa seurantaa.. kivut paheni tänä aikana ja menin jälleen lääkäriin. Tässä vaiheessa laitettiin lähete magneettiin ei kiireellisenä eli ajan sain 2kk päästä..

    Edelleen kivut olivat pahat, mutta jatkoin töissä aamuisin olin paljon kävelyä ja kyykistymistä joten sain painoa pois jaloilta niin helpotti. Pikkuhiljaa nuo 100 metrin kävelyt alkoivat olla tuskaa viiltävän kivun takia.
    Magneettikuvien tulokset tuli ja olin aivan järkyttynyt niitä kuullessani; kaksi välilevypullistumaa ja yksi kookas välilevytyrä joka painaa hermojuurta.. lisäksi rappeutumaa kahdessa välissä..

    Tässä vaiheessa jäin sairaslomalle mutta kivut vain paheni.. neurologi laittoi lähetteen leikkausarvioon jonka piti olla 1kk päästä mutta nyt kulunut 2kk eikä vieläkään ole tullut aikaa edes arvioon saati leikkaukseen.. tässä nyt kärsitään ja kaikki pienetkin siirtymiset on tehtävä pyörällä koska kipu on niin kova että kävely ei vaan onnistu.
    Fysioterapeutilla olen nyt käynyt ja tehnyt jumppaa mutta turhaa tuntuu olevan kun kivut vain pahenee.

    Tällä hetkellä leikkaus alkaa tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta..
     
  24. Hanna 25 v Vierailija

    Heippa! Satuin eksymään tälle palstalle kun selkäkivuista täälläkin taas kärsitään. Kohtalotovereita kyllä vielä löytyy :) Mulla oli ensimmäisen kerran välilevyn pullistuma 6 vuotta sitten, 19-vuotiaana. Silloin kärsin yli puol vuotta kivuista ja säteilystä vasempaan jalkaan. Kukaan lääkäri ei oikein ottanu tosissaan, kun niin nuori olin. Lopulta meni sitten niin pahaksi etten pystyny hirveesti kävelemään enkä nukkumaan vaikka vetelin lääkkeitä hirveet määrät. Laittovat sit kuvauksiin ja sieltä paljastu kookas pullistuma. Siinä vaiheessa nuoresta iästä oli varmaan hyötyäkin., kun lääkäri ehdotti leikkausta jo viikon päähän. Ei tarvinnu kahta kertaa miettiä lähteekö leikattavaks vai ei! Muistan kun lääkäri oli vähän ihmeissään, kun olin aika ilonen siinä kohtaa niistä tuloksista. Vihdoin tiesi mistä vaiva johtu ja et siitä vois päästä vielä eroonkin. Leikkaus meni nopeesti ja tosi hyvin! Heti kun heräsin nii multa oli hävinny kaikki kivut! Vitsi miten siistiä oli ottaa ekat askeleet selkä ihan suorassa ja et pysty nukkuu kokonaan selällään ettei mistään kiristäny!:) Mulla on siis äärettömän positiivinen kokemus leikkauksesta, kivut jäi tosiaan sinne leikkauspöydälle. Noh, sen jälkeen ei oo mitään yhtäjaksosta kipua ollu, mutta sillon kun selkä menee kipeeks niin monesti tulee heti tuntohäiriötä ja puutumista vasempaan jalkaankin, varmaan sinne jääny pieni hermotusongelma. Viime vuonna selkä meni tosi kipeeks ja paljastu pieni pullistumakin mut onneks meni kuukauden päästä itestään ohi. Nyt viikko sitten selkä meni yhtäkkii siihen kuntoon et en päässy seisaalteen enkä istumaan. Just ja just konttailemalla vessaan yms. Aattelin et noidannuoli iski et menee nopeesti ohi. No nyt on sitten parin päivän ajan säteilly kipu taas vasempaan jalkaan ja pakarakin on tosi kipee ei saa ees nukuttua. Vasen jalka on ihan puutunut varpaisiin asti. Veikkaanpa että siellä on taas pullistuma :(Heti tulee myös hirveä pelko päälle, kun tietää miten pahaksi ja miten pitkään kipu voi jatkua. Mutta pitäs vaan ajatella että aina nää on jotenkin ohi menny ja keskittyä paranemiseen. Mutta ei oo aina helppoa:( pelkään myös sitä että menee vakavaks ja tulee se ratsupaikkaoireyhtymä ja joutuu kiireellisenä leikkaukseen.. monesti myös miettii että voi olla selkä aika huonossa kunnossa sitten vanhempana kun 25 vuotiaana jo näin reistailee:D mutta ilmeisesti nuorilla on enemmän siellä välilevyissä sitä nestettä joten tulee sit pahemmat pullistumatkin. Mulle myös fyssari on sanonu et mun selän rakenne on sellanen, ilmeisesti yliliikkuvuutta, et tulee helposti ja että vatsalihakset pitäs olla huippukunnossa tukemassa rankaa. Mutta aina kaikki selkäharjotteetkin unohtuu tehdä sillon kun ei oo kipuja. Nyt taas miettii et jos tästä paranen niin pakko alkaa tehä töitä sen eteen et selkä pysyy kuosissa. Mutta hirmuisesti tsemppiä kaikille kipujen ja vaivojen selättämiseen! !! :):):)Faktahan on, että ei nää selkäkivut kuolemaksi oo, vaikka tuska voi kauheeta ollakin! Ja kiva olis kuulla onko muilla menny leikkaukseen asti ja onko kivut sitten helpottanu:) ilmeisesti 90 % pullistumista kuitenkin paranee itsestään :)
     
  25. Ainut tehokas Vierailija

    Kyllä se on ainoa tehokas ennaltaehkäisy selkävaivoihin jatkuva lihaskunnosta huolehtiminen. Sen olen itsekin joutunut huomaamaan, tosin vasta ikäihmisenä. Kuuskymppiseksi asti olin niin liikkuvainen, jotta erikseen ei tarvinnut keskittyä mihinkään lihasryhmään erikseen.

    Loukkasin itseni ergonomisesti päin mäntyä olevalla työasennolla raskaassa hommassa - yli voimieni menevässä - jotta siinäpä oltiinkin sitten tuskissa niin kuin sinäkin kolmisen kk. Paraneminen lähti liikkeelle hillasuolla!! Siellä suon reunalla pehmeillä mättäillä tepastellessa huomasin, jotta se tekee hyvää. Luulin, jotta moiset puuhat täytyisi unohtaa kokonaan, mutta uhmakkaasti läksin isännän matkaan ja päätin kokeilla. Vahvaa reseptillä saatua kipulääkettä naamaan vaan ja ämpäri kainaloon. Tein kotona suokävelyä matkivia liikkeitä ja sen avulla onnistuin vahvistamaan lihaksia sekä saamaan oikeanlaista liikettä, jotta toipuminen alkoi. Pari vuotta meni, ennen kuin tuntui siltä, että ei tarvitse koko ajan varoa. Riittää, kun huomioin oikeat työasennot, liikun luonnossa, hiihdän, vaeltelen ja kävelen. Metsässä kulkeminen vahvistaa lihaksia tehokkaasti, sehän ei ole tepastelua.

    Näköjään se on niin, jotta ensiksi pitää oman persauksen kastua, ennen kuin oppii varomaan.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti