Hae Anna.fi-sivustolta

Väsynyt yksinhuoltaja

Viestiketju osiossa 'Yksinhuoltajuus ja uusperheet' , käynnistäjänä tumma nainen, 06.07.2008.

  1. tumma nainen Vierailija

    Hei palstalaiset!

    Olen kantanut vastuuta vuosikausia, nyt tunnen itseni hyvin väsyneeksi ja uupuneeksi. Historiani on sellainen, että tapasin nuorena tyttönä sinisilmäisenä miehen, joka oli huomaavainen ja herrasmiesmäinen. Hänellä oli vakava sairaus, joka heikensi yleiskuntoa ja aiheutti kovia kipuja. Seurustelun alussa, kun tapailimme harvoin sairauden vakavuus ei päässyt tajuntaani, enkä ymmärtänyt sen vaikutusta perhe-elämään tai parisuhteeseen. Jotenkin kiinnyin kuitenkin mieheen ja menimme naimisiin. Halusin pitää tästä ihmisestä huolta ja tarpoa vaikeissakin olosuhteissa hänen rinnallaan.

    Saimme kaksi lasta liittomme aikana. Olin tavallaan yksinhuoltajana lapsille jo liittomme aikana. Mies panosti vain työhönsä eikä huomioinnut perheenä meitä vaan olimme ikään kuin taakkana hänelle. Monien vuosien yrittämisen jälkeen huomasimme ettei juttu toimi ja erosimme. Jäin yksinhuoltajaksi ja mieheni jatkoi omaa seuraelämäänsä keskittyen hauskanpitoon ja kavereihin. Mitään ylimääräistä apua en häneltä saanut sovittujen joka toinen viikonloppu ja 2 x kaksi viikkoa kesäloman lisäksi. Minulla on ollut todella rankkaa jatkaa elämää, koska opiskelen samalla vaativaan ammattiin. Koulunkäynti siis vie paljon voimavarojani. Samanhenkisiä ystäviä ei juurikaan ole paikkakunnalla joihin turvata ja sukulaisia ei myöskään ole lähellä. Olen miettinyt liittyä yksinhuoltajien ryhmään, niin voimattomalta ja pahalta juuri nyt tuntuu...

    Mies asuu kaksiossa eikä hän ole järjestänyt lapsille mitään omaa tilaa. Itse asun kolmiossa, jossa olen antanut lapsille omat huoneet - itse nukun olohuoneessa. Tämä epäsuhta, jossa mies ei kanna vastuuta tekee surulliseksi ja omat voimatkin ovat rajalliset. Niin voisi tietysti sanoa, että itsehän olen valintani elämässä tehnyt - kyllä. Näiden valintojen seurauksia on vain nuorena vaikea ennustaa, saan siis kärsiä. Mitä neuvoisitte palstalaiset. Teidän mielipiteitänne nyt kaipaisin. Oletteko itse mukana missään yksinhuoltajien yhdistyksissä ja miten te selviydytte arjestanne? Erityisesti opiskelijoiden mielipiteitä kaipaisin :)
     
  2. Tuota:) Vierailija

    Sitähän se yksinhuoltajuus on, olen itse 4 lapsen yksinhuoltaja ja teen kahta työtä elättääkseni pesueeni ja maksaakseni ex-mieheni yritykselle takaamaniani isoja lainoja velkasaanerauksella. Rankkaa on ollut, mutta pikkuhiljaa rupeaa helpottamaan, kun lapset kasvavat ja heistäkin on apua kodin pyörittämisessä.
     
  3. Itse erosin miehestäni kun lapset olivat 5 ja 4 vuotiaita. Eroprosessi jo oli älyttömän rankka. Mutta myös lasten hoito ja kasvatus ja elättäminen. Kaikesta huolimatta ja lukemattomista vastoinkäymisistä huolimatta, selvisimme. :) Nyt lapset ovat aikuisia ja muuttaneet omiin koteihinsa. Molemmat opiskelevat yliopistossa. En voi kuin onnitella itseäni siitä että köyhänä yh-äitinä sain lapset hyvin kasvatettua ja koulutettua. Mutta minäkin tein kahta työtä, joskus jopa kolmatta kun lisätöitä tarjottiin. Mutta hirvittävän rankkaa aikaa se oli!

    Ymmärrän hyvin uupumuksesi.Ja sitä aikuisena haluaisi tietenkin jakaa omia kokemuksiaan ja ahdistuksiaan ja huoliaan toisten aikuisten kanssa. Siten sitä jaksaakin paremmin.

    Itse hain vaikeimpina aikoina apua seurakunnasta, elämässä kun voi tulla eteen vaikka minkälaisia menetyksiä ja suruja. Sain sielunhoitoapua sieltä ja jaksoin taas paremmin kotona. Kun taloustilanne laman aikana romahdutti meidänkin talouden jouduttuani työttömäksi, hakeuduin perheneuvolaan ja sain taas keskusteluapua muutaman käyntikerran verran. Ja muutakin tukea olen aina hakenut jos on tuntunut pahalta.

    Suosittelen sinuakin menemään jonnekin missä vaan on ymmärrystä ja kuuntelevat korvat tai muita samassa tilanteessa eläviä. Ja jos ikinä vaan on joku sukulainen tai ystävä tai luotettava naapuri joka jaksaisi oskus tulisi hoitamaan lapsia että saisit vapaata, olisi sillä suuri merkitys jaksamisesi kannalta.

    Voimia sinun tilanteeseesi!

    t. Marzu
     
  4. Yks tavis Vierailija

    Onneksi olkoon teille naiset - jotka olette jaksaneet noin raskaiden taakkojen alla mitä nuo em kirjoittajat ovat.
    Voimia teille edelleen!
     
  5. Tumma nainen Vierailija

    Kiitos paljon vastauksistanne. Kyllä minä teille kaiken arvostuksen annan! Mahtavia ihmisiä olette! Tietona myös lohduttaa, ettei ole ainoa vaikeassa tilanteessa. Kumppanin valinta on niin olellinen osa tulevaisuuden muodostumista, mutta toisaalta saattaahan sitä eteen tulla muitakin syitä, minkä takia jää yksin lasten kanssa.

    Nimimerkille tuota:) Sinä olet todella vahvatahtoinen ihminen. Voimia toivon sinulle ja että asiat järjestyvät. Tuolla tahdolla ne kyllä tulevat järjestymään :)

    Marzu - sinun tekstistäsi sain paljon. Itsekin yritän visualisoida lapseni aikuisina ja että jaksan antaa heille turvallisen kasvuympäristön, joka heitä oikealla lailla tukisi elämässään. Sinä olet siinä onnistunut. Siitä tukiverkkojen hakemisesta annoit hyviä vinkkejä. Johonkin ryhmään pitäisi lähteä vaikka sitten seurakunnan puheille tms. se kuulosti hyvältä. On totta, että minunkin elämässäni on monia muita raskaita koettelemuksia ollut eroni lisäksi. Se on lisännyt taakkaani huomattavasti. Toivon, että onnistuisin lähimain yhtä hyvin kuin sinä lastenkasvatuksessa ja eteenpäinviemisessä. Yritän ainakin kovasti :)

    Yks Tavis - kiitos vain onnentoivotuksista. Kumpa suomalainen mies seisoisi pystypäin tuon selviytyjänaisen rinnalla - se olisi toiveeni teille miehille ja onhan teitä. Sinustakin sen tunnen! Jatka samaa rataa :)
     
  6. tumma nainen Vierailija

    Pitää sen verran vielä sanoa, että se exän kaksio on keskustasta uusi ja kallis asunto, joten rahasta ei ole kiinni asumismuoto lapsiystävällisempään suuntaan. Miehellä on muutakin omaisuutta. Energiaa tuntuu riittävän muihin asioihin vallan hyvin, joten on se niin ihmeellistä. Tuntuisi, että kostomentaliteetillä hän menee noiden valintojensa kanssa. Ahdistetaan toinen ns. nurkkaan ja lapset ovat sijaiskärsijöinä. Ihmetyttää kovin...
     
  7. vierailija+++ Vierailija

    Sellaista se on: miehellä on miehen oikeudet ilman velvollisuuksia ja naisilla taas on pelkät velvollisuudet ilman oikeuksia. Siltä tämä maailman meno vaikuttaa.

    Tapaamissopimuksen pitäisi kai lähteä lasten oikeuksista, mutta lähinnä isän oikeudet ovat kuitenkin se, jonka pohjalle tapaamiset käytännössä rakentuvat. Äidillä on velvollisuus lykätä omaa elämäänsä siihen saakka kunnes lapset lähtevät maailmalle. Toisaalta eipä tällaiseen yksinhuoltajakuvioon enää tarvitse toista miestä sanelemaan omia ehtojaan, kun siinä exässä on ihan tarpeeksi nielemistä, että yksin lienee parempi. Kun olisi senkin tiennyt etukäteen, olisi pysytelly yksin ja jättänyt lapset tekemättä kokonaan.

    Jos ei sun exä tapaa ollenkaan? Onko sulla muita ihmisiä, joille voit lapset viedä, että saat omaa aikaa? Tukiperhe?

    Henkiseen jaksamiseen löysin itse avun Jumalasta, joka on kantanut kaikkien vaikeuksien läpi. Exäkin on vuosien saatossa antanut hieman periksi alkuperäisestä kostomentaliteelista ja antanut lapsilleen enemmän aikaa, mutta ei meilläkään exällä ole lapsille omia huoneita tai sänkyjä, joten pidemmät ajat isän luona kouluaikoina eivät ole mahdollisia. Yhteishuoltajuus -fraasi on lähinnä vain huvittava sana paperilla, mitään käytännön hyötyä siitä ei ole, jos ei nyt ole ollut haittaakaan. :)
     
  8. tumma nainen Vierailija

    Vierailijalle+++ Tapaa exä lapsiaan sovitusti, mutta lasten parasta ei monissa päätöksissä juuri ajatella. Olemme vieläkin se pakollinen kuvio hänen elämässään...Se tietysti lastaa minulle lisää velvollisuuksia niskaan. Ehkä se kypsyminen vie aikaa, jotta näkisi että toisellakin tulee olla elämä eron jälkeenkin eikä vain velvollisuuksia, joista jo liittomme aikana otin suuresti vastuuta.

    Olen kyllä samaa mieltä tuosta tapaamissopimusten teosta. Ikäväähän se on, että nainen on usein vastuunkantaja ja saa lykätä omaa elämäänsä tulevaisuuteen. Itsekin mietin, että miksi enää ottaisin miestä elämääni ja mitä hyvää se läheisyyden lisäksi elämääni toisi ;) Vaarana kai onkin kasvaa ns. liian vahvaksi ja oman elämänsä päättäjäksi, jolloin ei enää osaa edes antaa kumppanin tulla elämään. Tuo itsekkyys vain tuntuu niin pahalta, kun itsekin yrittää lasten eteen parhaansa. Kai se niin on, että aina vakka ei osaa valita kanttansa.

    Itsekin uskon Jumalaan ja monet itkut olen vuodattanut ja suruni hänelle antanut. Lohtua olen saanut paljon siitä.

    Kiitos vinkeistä :) Kyllä tässä taas vähän aikaa eteenpäin mennään. Aina ei vain jaksa ymmärtää exää. Mutta elämä kasvattaa ja toivottavasti osaan tehdä jatkossa parempia valintoja. Ainakin tämä kasvattaa...
     
  9. Perheleirit Vierailija

    Otapas selkoa kuntanne ja seurakuntanne lastenleireistä ja perheleireistä. Sinulla olisi varmasti hyvät mahdollisuudet saada tuettu loma joko lapsille tai perheellenne yhdessä. Siellä tutustuisit samassa tilanteessa oleviin ihmisiin, saisitte toisistanne tukea ja ehkä jopa vuorotteluringinkin aikaiseksi, jossa annatte toisillenne vapaata tai muuta yhteistä hyvää.

    Vertaistuki on kullanarvoinen henkireikä, hakeudu vain ryhmiin. Lapsille voisi ehkä saada myös ympärivuotiseksi jonkun "viikonloppukodin" silloin tällöin tukiperheestä. Kysele kunnasta siitäkin.

    Isää tuskin saa sen "isemmäksi" muutettua, mutta elätusmaksuja voi tarkistaa ylöspäin, helpottaisihan se sinua, kun olisi varaa palkata joskus apua arjen hommiin, vaikkapa viikkosiivoukseen (siitä saa kotitalousvähennyksen, joten ei tule kamalan kalliiksi).

    Opeta lapsesi osallistumaan kodin askareisiin ja siivoamaan jälkensä. Se auttaa ajan kanssa aina vain enemmän, lapsethan kasvavat ja kehittyvät koko ajan. Osa kodin töistä ja vastuista kuuluu myös lasten hoidettaviksi ja he oppivat siinä samalla elämää varten.

    Pätki aikaa pienemmiksi osiksi, samoin isoja asioita. Ei tarvitse haukata kerralla niin suuria paloja!
     
  10. Marzu taas Vierailija

    Kurjalta kuulostaa. Mutta usein se on juuri noin eron alkuvaiheessa kun on voimakkaita tunteita pinnassa ja menneestä pitää päästä eroon. Tosin tuon ei pitäisi kestää liian kauan, lapset alkavat muuten oireilla liikaa ja äidin voimavarat tarvitaan muutenkin arkitaisteluun.

    Älä kaikesta huolimatta anna exän touhujen häiritä sinun ja lastesi rauhaa vaan rakenna teille turvallinen kotiympäristö ja tulevaisuus. Mikäli se vaan on mahdollista. Ja muista, älä lakkaa sinäkään elämästä vaikka joudutkin uhrautumaan paljon ja luopumaan monesta lasten vuoksi!

    Minulle lapset ovat joskus sanoneet että kaikista tyhmintä on ollut silloin kun sinä vaan raadoit etkä tehnyt mitään kivaa. Onneksi oli sukulaisia jotka veivät lapsia vähän huvituksiin ja hauskanpitoon, kun omat voimavarat ja rahat eivät riittäneet. Kun sitten lähdin ulkomaille ensimmäistä kertaa kun oli vähän ylimääräistä rahaa, lapset olivat hirmu onnellisia siitä. Eivät halunneet mukaan vaan halusivat että äiti-kulta tekee myös joskus jotain mukavaa itselleen. On ne vaan niin fiksuja jo pienenä.

    Nyt en ihan muista olenko jo tämänkin sanonut kertaalleen. Mutta sanotaan vielä jos tuli jo sanottua. Meidän suhteessamme tärkeää on ollut avoimuus ja rehellisyys. Ollaan keskusteltu aina kaikesta rehellisesti, myös omista tunteistamme ja pettymyksistämme ja toiveistamme jne. Se on jotenkin vaan tullut meidän keskustelukulttuuriimme, vaikka omassa lapsuudenkodissani ei sellaista avoimuutta ollut. Nyt olen yllättynyt miten tervehenkisiä ajatuksia näillä nuorilla on, ja mikä ihmeellistä, heillä on aivan mieletön tunneäly. Mistä taas on ollut hyötyä opiskelu- ja työelämässä. Uskaltaisin väittää että avoin ja rehellinen vuorovaikutus on omalta osaltaan vaikuttanut tunneälyn kehittymiseen.

    Mutta, edelleen voimia ja kaikkea hyvää sinun ja lastesi elämään!

    t. Marzu
     
  11. tumma nainen Vierailija

    Marzulle vastaukseksi - Niin, ehkä vaikein asia tässä kaikessa on olla katkeroitumatta ja mennä päivästä toiseen sellaisena kuin on tai ainakin haluaisi olla... elämänmyönteisenä ja säilyttäen uskonsa ihmisiin. Väsyneenä äitinä ei pysty antamaan lapsilleen sitä hyvää, mitä he tarvitsisivat tai mitä haluaisin antaa. Sitten tulee tiuskittua ja alennuttua käytökseen, jollaista ei haluaisi tehdä. Välillä tulee katkeruuden lomassa sanottua painavia sanoja lasten isän suhtautumisesta heihin. Siitä olen suruissani...Varmaan se oman ajan ottaminen on vastaus tähän ja kaipaankin hiljentymistä, jotta jaksaisin arjen hulinaa ja opiskelujen kuormittavuutta. Onneksi pääsen pian lomalle ystävän kanssa ulkomaille. Mietin ensin, että teenkö sen lasten kanssa, mutta jotenkin tunsin tarvitsevani omaakin aikaa rentoutumiseen ja seikkailuun. Sen verran kuitenkin on rahaa säästynyt.

    Eihän sitä suunnitellut eroavansa vaan pyrki aina antamaan lapsille turvallisen kodin ja perheen missä kasvaa. Kaikki ei vain mene idyllisen kaavan mukaan. Sekin on ikävää, kun lapset ovat isällään niin oman tilan puutteen ja "vieraskoreuden" synnyttämän paineen vuoksi he ovat entistä vilkkaampia, kun tulevat iskälomalta. Voi että kun miehetkin havahtuisivat oman roolinsa tärkeydestä kokonaisuudelle! Miksei entistä puolisoa voi arvostaa ihmisenä ja antaa ihmisarvoinen elämä eronkin jälkeen... tai sitten edes lasten takia joustaa ja osallistua enemmän? Tämä elämä on vain niin kovaa ja ihmiset oman edun tavoittelijoita - kai se pitäisi olla testit ennen vanhemmaksi ryhtymistä kenestä on tuohon vaativaan rooliin ja kenestä ei ;)))

    Harmittaa vain, kun en voi toteuttaa näissä raastavissa oloissa äidin rooliani sellaisena kuin olin kuvitellut joskus nuorempana. Täytyy kohdata omat rajalliset voimavaransa ja väsynyt ihminen niin usein - joka kuitenkin jaksaa nostaan päänsä kyyneleiden jälkeen ja taas suunnata eteenpäin. No, ainakin lapset näkevät, että ihminen äitikin on ja vajavainen sellainen eikä mikään superäiskä, jota mikään ei satuta...

    Avoimuus ja puhuminen auttaisivat, mutta miehellä ei ole myötätuntoa tai ymmärrystä minulle - hän syyttää vain minua näistä minun omista valinnoistani.

    Mutta voisi minulla huonomminkin mennä ;) Olen sentään terve vielä, nuorekas ja täynnä kuplivia ideoita ja tavoitteita elämästä. Haluan edetä urallani ja saavuttaa turvallisen olotilan niin henkisesti kuin ammatillisen kasvun ja kehityksen myötä. Toivottavasti onnistun myös äidin roolissani, koska välillä tuntuu ettei se vain riitä :( Aikaa ja energiaa kun ihmisellä on rajallisesti, mutta minä todella rakastan lapsiani.

    Toivon, että tämä kasvutarina lapsilleni jotain antaa - ehkä ymmärrystä parinvalinnassa ja näkemyksen eroperheen raskaasta taivalluksesta. Toivon vain ettei tämä katkeruus jää heille päälle vaan että he kaikesta huolimatta onnistuisivat parinvalinnassaan, kun se aika joskus koittaa ja osaisivat sitoutuakin. Itse en enää tiedä riittääkö rohkeus rakastua... En tiedä, mutta Marzu, sinun sanomisesi tuovat lohtua. Kiitän suuresti...

    Kiitos myös Perheleirit-nimimerkille ehdotuksista ja kannustavista ajatuksista. Hienoja ajatuksia ja ehdotuksia sinulla :)

     
  12. Marzu taas Vierailija

    En voi kuin sanoa että kovin tutulta kuulostaa. Mutta kyllä sinä vaan olet ihana äiti! Noilla ajatuksilla varustettu äiti on kultaakin kalliimpi lapsilleen.

    Armahda itseäsi kun et täytä omaa vaatimustasoasi, anna itsellesi anteeksi omat laiminlyöntisi ja puutteesi, eihän meistä täydellisiä tule koskaan. Eikä tarvitsekaan. Lapsille on paljon parempi kasvaa inhimillisten vanhempien läheisyydessä kuin supermammojen ja -isien.

    Itse kamppailin ihan samojen vaikeuksien kanssa ja jossain vaiheessa kärsin todella raastavasta syyllisyydestä kun en aina ollut sellainen äiti kuin olisin halunnut olla, eli hermo välillä petti ja tuli väsyneenä rääyttyä lapsille ikävällä tavalla eikä sitä aina ollut auvoisia ajatuksia lasten isää kohtaan. Mutta sitten aloin tietoisesti etsiä armahtavampaa suhtautumista itseäni kohtaan, koska kaikkien vaikeuksien keskellä syyllisyydentunteiden kanssa oli vieläkin vaikeampaa elää sitä arkirumbaa. Pyysin lapsiltani anteeksi jos olin ollut kohtuuton, ja selvitimme välimme ja usein tällaisten tilanteiden jälkeen olimme hyvin läheisiä ja puhelimme muitakin kipeitä asioita. Lapsetkin uskalsivat avautua kertomaan mikä heille on vaikeaa kun näkivät äidin heikkouden. Ja ainakin oppivat puhumisen jalon taidon.

    Palaan myöh aiheeseen.

    t. Marzu
     
  13. minuuttinen Vierailija

    Minusta sinun ei kannata uhrata voimiasi siihen, miten mies elää. Tiedän erään miehen, joka asuu alivuokralaisena yhdessä huoneessa ja hänellä on kuitenkin joka toinen viikonloppu kaksi tytärtään tuossa yhdessä pienessä alivuokralaishuoneessa!!!

    Miksei miehesi voisi elää hyvää elämää lasten kanssa kaksiossaankin? Minäkin elin vielä pari vuotta sitten kerrostalokaksiossa kahden lapseni kanssa, koska rahaa ei ollut isompaan asuntoon. Itse asiassa oli mukavampaa olla pienessä asunnossa kuin kovin isossa. Pienessä asunnossa ei viitsinyt kovasti edes riidellä, kun tiesi, että koko ajan pitää olla läsnä ja lähellä toisia. Riidat tuli siis sovittua äkkiä:)

    Ylipäätään et voi vaikuttaa siihen, millaista elämää ex-miehesi viettää lasten kanssa. Anna miehelle tilaisuus olla omanlaisensa isä. Jos hän hoitaa isyytensä huonosti, niin lapset kyllä kääntyvät puoleesi helpommin ja saattaa olla, että isompana he haluavat olla sinun luonasi vieläkin enemmän. Kuitenkin yhteydenpito säännöllisesti isään on nimenomaan lasten etu. Muista, että kyseessä on myös sinun etusi eli se on sitä aikaa, kun saat itse levätä ja kerätä voimia.

    Minäkin suosittelen seurakunnan perheleirejä, joita nyt kesäisin, syyslomalla ja talvilomalla on paljon. Ne ovat lähes ilmaisia, niissä on lapsiperheitä, ruoat tehdään valmiiksi jne, joten niissä saa kerättyä voimia. Itse en ole uskonnollinen, mutta noilla leireillä uskonnon osuus on varsin pientä. Lähes kaikki leiriläiset ovat kuitenkin ns. tavisluterilaisia eikä mitään uskovaisia.

    Exälläni puolestaan on todella iso omakotitalo, mutta hän puolestaan komentaa lapsia koko ajan kotitöihin, jopa auton pesuun. Lapsilla ei siellä ole aikaa omiin kavereihin. Ex menee omalta osaltaan siitä, missä aita on matalin. Iltaisin hän on sohvalla ja hän komentaa lapset aikaisin omaan huoneeseensa. Eikö ole parempaa yhdessäoloa se, että lapset ovat sentään samassa tilassa isänsä kanssa kuin että he ovat yksi kumpikin omassa huoneessaan?

    Sinun kannattaa tietoisesti opetella pois katkeruuden ja kaunan tunteesta, koska se vain syö omia voimavarojasi. Se ei ole helppoa, mutta se on sinun parhaaksesi. Et voi muuttaa exääsi, mutta voit muuttaa ajattelutapaasi. Et sinäkään pitäisi siitä, jos exäsi puuttuisi sinun elämääsi ja antaisi ohjeita, mitä sinun pitäisi tehdä, eikö niin?

    Sinun pitää itsesi miettiä myös jaksamisen rajat. Ehkä opinnot hitaampaa tahtia, oman ajan löytäminen, ulkopuolisen hoitoavun käyttäminen tai vain yksinkertaisesti nykytilanteen sietäminen vähän kerrallaan olisi se, millä selviät eteenpäin.

    Minulla ja exälläni on yhteishuoltajuus 50/50. Kun lapset eivät ole luonani, teen kahta työtä, koska taloudellisesti on tosi tiukkaa. Kun lapset ovat luonani, läksyjen tarkistaminen, harrastuksiin kuskaaminen, ruoanlaitto, siivous jne kaatuu kaikki yksin niskaani. Toki olen opettanut lapseni siivoamaan omat jälkensä (ei exäni tyyliin, vaan kohtuudella jotain pientä päivittäin), jotta minun ei tarvitse toimia heidän palvelijanaan, mutta hyvässä ja pahassa olen yksin.

    Kun lapset hieman kasvavat, omaa aikaa voi ottaa vaikka siten kuin minä teen eli laitan lapset katsomaan DVD:tä ja sillä aikaa käyn juoksemassa puolen tunnin lenkin. Sen jälkeen jaksan taas lapsia paremmin, kun saa purkaa omat paineet pois. Myös kuntopyörä telkkarin ääressä on hyvä, sillä fyysinen liikunta auttaa henkisestikin jakamaan.
     
  14. yh Vierailija

    ....isä, jolle viedä lapset. Vaikka asuisi yksiössä.
     
  15. justjust Vierailija

    Ne muksut kannataa tietenkin vääntää vaikka väkisin millaisen miehen kanssa tahansa vaikka tiedossa on että yh:ksi voi joutua... Varmasti on raskasta ja kunnioitan kovasti naista joka jaksaa yksin hoitaa pesuettaan, mutta ei se valittaminen asiaa auta ollenkaan, itse aiheutettua.
     
  16. - Koska sinulla näyttää olevan kanttia arvostella yh-äitejä?
    Elämä ei aina kysele, miten se menee. Mitä jyrkemmin kuvittelet sitä määräileväsi, sitä enemmän se laittaa sinut joskus kontalleen. Tulet huomaamaan.
     
  17. justjust Vierailija

    Elämäänsä voi myös hallita eikä vain katsoa miten se menee... Jokainen suomalainen aikuinen nainen tietää ehkäisystä ja lapsenteon riskeistä (yksinhuoltajuus ym.). Jos naiset ottaisivat oman elämänsä ohjat käsiin, vältytäisiin monelta itkulta ja kitinältä, oikeasti!
    Ja vaikka kontrolloinkin elämääni ihan itse :) niin en keksi oikeastaan mitään mikä minut kontilleen pistäisi (lukuunottamatta tietenkin sotaa tms.)
     
  18. Marzu taas Vierailija

    Elämä ei tosiaankaan aina mene niin kuin on suunnitellut. Joskus voi lasten isä esim. sairastua niin vakavasti, kuten eräässä tuttavaperheessä kävi, että hänen kanssaan eläminen oli mahdotonta. Äidistä tuli käytännössä yksinhuoltaja kun isä alkoi elää uutta nuoruuttaan ja 'unohti' perheen.

    Turha on mielestäni syyllistää niitä ihmisiä jotka ovat syystä tai toisesta yksin lapsensa kanssa. Kyllä tähän maailmaan mahtuu tuhat tarinaa. Tärkeää on että tekee parhaansa ja ajattelee oikeestikin lapsiaan siinä elämäntilanteessa mikä itse kullakin on.
     
  19. justjust Vierailija

    Joo, tuo on yleinen sairaus isillä että unohdetaan perhe ja otetaan uusi nainen... Onko siihen diagnoosia?
     
  20. näin Vierailija

    Avioliitossani olin tavallaan jo yksinhuoltaja, koska minä sain kantaa kaiken vastuun. Kun lopulta erosimme, ei oma elämäni käytännössä muuttunut mitenkään. Tai sen verran muuttui, että se jatkuva pahanolon tunne hävisi.

    Mulla on kaksi erityislasta ja elämä on kyllä ollut rankkaa. Lapset olivat tosi vaativia. Toinen lapsi oli huostassakin useamman vuoden hänen omien vaikeuksien takia.

    Mutta tänä päivänä elämä hymyilee. Lasten isästä ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään apua. Eivät lapset ole siellä käyneet vuosiin. Silloin kun kävivät, olivat hikisesti 24 h minun viemieni ruokakassien turvin.

    Mutta nyt lapset alkavat olla jo niin isoja, että hei hulinaa. Meikäkäiselle jää aikaa tehdä omia juttuja. Aikansa kutakin. Sitä en kadu ikinä, että olen aikani uhrannut lapsilleni enkä omille rillutteluille.

    Tietysti tukiverkkoja olisi toivonut olevan. Esim. unen puute on vieläkin muistissa. Siksi nautinkin nykyisin kun saan nukkua niin paljon kuin huvittaa. Toisin on ollut ennen. Kyllä olen monet itkut itkenyt väsymykstäni, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ole kuin mennä vaan eteen päin.

    Tumma nainen, älä katkeroidu. Koeta jaksaa iloita lapsistasi. Koeta katsoa, jos vaikka naapusissa olisi joku mummo tai pappa, joka voisi silloin tällöin ottaa lapsesi. Olisi iloa vanhemmille ihmisillekin. Voisiko opiskelukaverit olla apuna?

     
  21. Laura Vierailija


    Totta mutta en ymärrä vielä miksi laki ei "pakota" isille hoitaa lapsia. Elämä on paljon helpompi heille. Epäreilua!
     
  22. Dahlia83 Vierailija

    Jaksamista kaikille muillekin yh-äideille, ei ole helppoa. Törkeää arvostella yh-äitejä tyyliin "itsepä valitsit"!! Itsekin tutustuin ja rakastuin aivan ihanan tuntuiseen mieheen, joka viihtyi myös hyvin lasten kanssa. Tultuani suunnittelematta raskaaksi mies näytti kuitenkin, millainen vastuuton raukka oikeasti olikin ja otti jalat alleen. Kielsi ottamasta mitään yhteyttä. Ainoa virheeni oli se, että luotin häneen hetkeäkään! Tyttäreni on kuitenkin minulle jatkuva ilon, rakkauden ja voiman lähde, joten ei kaduta tippaakaan, että olen hänet saanut. Välillä kuitenkin on rankkaa kun ei ole montaakaan auttajaa lähettyvillä vaan yksin saan aina jaksaa. Siinä, että myöntää kaipaavansa toisinaan apua ei ole mitään hävettävää!
     
  23. lapseton Vierailija

    Voi hellanlettas näitä YH:tä. Omia valintoja, omia valintoja....Vain itse voi asioihin vaikuttaa, oneeksi kannat ristisi itse. Eipä ne muiden ongelmia olekkaan, VAIN sinun....tarvi enin miettiä mitä tekee...
     
  24. mietipä tätä Vierailija

    Näissä asioissa mietitään aina LAPSEN etua. Mikä lapsen etu se sellainen on, jossa isä ei tahdo olla lastensa kanssa, vaan isä mieluummin keskittyy uuden naisen etsimiseen tms., niin sellaisessa tilanteessa isän olisi pakko hoitaa lapsiaan, vaikkei hän halua?Jos isä ei tahdo olla lastensa kanssa, hän maksaa elatusmaksua. Elatusmaksusta äiti voi osan käyttää lastenhoitajan palkkaamiseen, jos haluaa vähän sitä omaa aikaa.

    Mietipä asiaa myös siltä kannalta, että onko se isänkään kohtalo loppujen lopuksi kauhean kiva. Mies ei pääse tutustumaan lapsiinsa, joten kyllä se on se isä, joka siinä enemmän joutuu kärsimään, sillä hän joutuu maksamaan elatusmaksut eikä edes pääse osaksi lastensa elämää!!!!

    Lapset kasvavat kuitenkin aika nopeasti isommaksi, joten se elämä helpottaa sitten kyllä. Omia tukiverkkoja kannattaa kasvattaa, jotta voi esim. kaveriperheen kanssa vaikka kerran kuukaudessa perjantaina ottaa yökylään kaveriperheen lapset, jolloin vastaavasti kerran kuukaudessa omat lapset voi viedä kaveriperheelle yhdeksi yöksi yökylään. Ehkä myös miehen omat vanhemmat haluavat pitää yhteyttä lastenlapsiin, vaikka lasten oma isä ei haluakaan pitää yhteyttä. Näitä vaihtoehtoja kyllä löytyy, jos tosiaan haluaa löytää ratkaisua.

    Toisekseen kannattaa muistaa, että eihän sitä itsekään ole välttämättä YH loppuikäänsä.
     
  25. Krisse Vierailija

    Tuettuja lomia kehoittaisin kyllä hakemaan, en tiedä niistä sen enempää muuta kuin että niitä on saatavilla. Joko koko perheelle eli siis äiti ja lapset tai sitten vain lapsille (jos sellaisia leirejä on) jotta äitikin voisi hieman rentoutua ja olla aikuisten seurassa ilman lapsia.
    En ole yksinhuoltaja kylläkään mutta erilaisista yhteiskunnallisista asioista olen kyllä perillä.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti