Vähän noloa naapurilta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pyykkäri"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"pyykkäri"

Vieras
Naapuri tuli tuossa viikonloppuna kiukuttelemaan minulle ulkona talotalkoissa,
kuinka joku on varannut 2 päiväksi pyykkituvan eikä edes sitä käyttänyt ja
vittuili siis minua kohden.
No minä olin että ai kuka semmoista muka tekee ja varaa pyykkituvan ja ei käytä,
tosin itsepähän maksaa totesin vaan kun naapuri vittuili takaisin kuinka hän olisi jo
edellispäivänä halunnut niitä pyykkejään pestä mutta ei tämän takia päässyt kun JOKU
oli varannut sen siis 2 päiväksi eikä tosiaan käyttänyt koko tuona aikana.
Ja nyökkäilee minuun päin oikein merkitsevänä.
Ihmettelin minuun kohdistuvaa vittuilua sillä minä käytin viimeksi pyykkitupaa edellisviikolla.
Kävin sitten katsomassa pyykkituvan varauslistaa kun toinen naapurini kehotti jos olen laittanut nimen väärään sarakkeeseen,
siellähän se minun nimi luki komeasti edellisviikon kohdin ja naapuri oli laittanut oman
nimensä seuraavaan vapaaseen sarakkeeseen niin ettei ollut edes tarkistanut mikä viikko on kyseessä :laugh:
Kun näin kiukkusen naapurini seuraavan kerran vihjasin hänelle tästä,
hän suuttui omasta mokastaan :O
ja vielä naurettavampaa kuin tosiaan asiasta sanoin hän vain sanoo että laittoi tarkoituksella minun nimen jälkeen omansa ja kyllä hän huomasi kuinka minulla se pyykkivaraus oli viimeviikolla eikä nyt,
Sanoin ettei ole kiva jos tulee moista vittuilemaan ja syyttämään kaikkien kuullen pihalle,
niin ei hän kuulemma mitään ole sanonut.
 
Pahempi toistaan, kumpikin on, ja kuinka ne nyt tappaa toisiaan.
Sokeena toistaa, lausetta samaa, kuinka ne on tässä oikeessa.
Rumempi toistaan kumpikin teko, Eikä niitä tekemättömiksi saa.
Eikä ne huomaa, kumpikin on, vain pahempi toistaan.
 

Yhteistyössä