kun ei ole nyt oikeen ketään kenen kanssa tästä juttelisi...
Vaikka eipä tää kirjoittaminenkaan helpolta tunnu kun ei tiiä mitä kertoa ja mistä aloittaa, pää vaan liian täynnä ajatuksia ja ajatukset sekaisin...
Meillä on kaksi poikaa, syntyneet 04/08 ja 03/09, molemmat sektiolla, ensimmäinen kiireellisellä ja toinen suunnitellulla. Raskaudensuunnittelukeskustelussa käyty lääkärin kanssa kohdun huonon kunnon ja ylipainoni takia. Ja siis lääkäri sanoi että jos pääsen lihavuudesta eroon niin saan vielä yhden vauvan tehdä, näin lihavana se on kuulemma liian vaarallista koska jos kohtu repeää ja joudutaan kohtu poistaa hätäleikkauksena niin se voi olla kohtalokas leikkaus näin lihavalle.
Sairastuin toisen pojan jälkeen vaikeaan masennukseen josta olen toipunut suunnilleen, nyt olen ollut viikon ilman lääkkeitä. Olo on toki ollut nyt huono ja itsestäni tuntuu että haluaisin lääkkeet uudestaan aloittaa, mutta lääkäri sanoi että kaikki oireet lähtee kahden viikon sisällä pois. Siis lääkitys alunperin lopetettiin omasta toiveestani, nyt vaan tullut ajatuksiin olinko sitteskään vielä valmis ja pelottaa mennäänkö tässä taas lujaa vauhtia taakse päin... Maanantaina on onneksi taas psyk.polilla hoitajan luona käynti niin saa tätä pohtia.
Meillä kävi miehen kanssa vahinko viikonloppuna, mutta mulla oli juuri kuukautiset loppunut niin en usko että siitä mitään seuraa näin kun järjellä ajattelee, mutta silti pieno pelko tuli jota en voi miehelle näyttää koska hän pelkää vielä enemmän. Ja enemmän mua pelottaa se että jossain mielen sopukoissa toivonkin että vahinko olisi käynyt ja meille vauva tulisi, mutta en vaan saa järjellä itselleni selitettyä että en saa sellaista toivoa koska raskautuminen ei nyt luvallista ole, mut sit taas tunteella ajattelen että jos raskaaksi tulisin tekisin kyllä niin kaikkeni että saisin painon putoamaan, vaikkei raskaana ollessa perjaatteessa laihduttaa saisi mutta kun on näinkin paljon ylipainoa niin uskon sen laihduttamisen olevan vain hyvä asia.
Tuntuu vaan että olen ihan hullu kun toivon samaa aikaa että olisin raskaana ja että en olisi. Ja nyt en tiedä miten jaksan odottaa että kuukautiset alkais että pääsisin tästä pähkäilystä eroon...
Jotenki nyt tuli liikaa taas kerralla kun sattui lääkkeiden lopetus ja tämä mahdollinen vahinko samaa aikaa....
Sekavaa tekstiä mut nyt on vähän edes pääkoppaa tyhjennetty, järjestykseen en niitä ajatuksia kyllä vieläkään saanut...
Vaikka eipä tää kirjoittaminenkaan helpolta tunnu kun ei tiiä mitä kertoa ja mistä aloittaa, pää vaan liian täynnä ajatuksia ja ajatukset sekaisin...
Meillä on kaksi poikaa, syntyneet 04/08 ja 03/09, molemmat sektiolla, ensimmäinen kiireellisellä ja toinen suunnitellulla. Raskaudensuunnittelukeskustelussa käyty lääkärin kanssa kohdun huonon kunnon ja ylipainoni takia. Ja siis lääkäri sanoi että jos pääsen lihavuudesta eroon niin saan vielä yhden vauvan tehdä, näin lihavana se on kuulemma liian vaarallista koska jos kohtu repeää ja joudutaan kohtu poistaa hätäleikkauksena niin se voi olla kohtalokas leikkaus näin lihavalle.
Sairastuin toisen pojan jälkeen vaikeaan masennukseen josta olen toipunut suunnilleen, nyt olen ollut viikon ilman lääkkeitä. Olo on toki ollut nyt huono ja itsestäni tuntuu että haluaisin lääkkeet uudestaan aloittaa, mutta lääkäri sanoi että kaikki oireet lähtee kahden viikon sisällä pois. Siis lääkitys alunperin lopetettiin omasta toiveestani, nyt vaan tullut ajatuksiin olinko sitteskään vielä valmis ja pelottaa mennäänkö tässä taas lujaa vauhtia taakse päin... Maanantaina on onneksi taas psyk.polilla hoitajan luona käynti niin saa tätä pohtia.
Meillä kävi miehen kanssa vahinko viikonloppuna, mutta mulla oli juuri kuukautiset loppunut niin en usko että siitä mitään seuraa näin kun järjellä ajattelee, mutta silti pieno pelko tuli jota en voi miehelle näyttää koska hän pelkää vielä enemmän. Ja enemmän mua pelottaa se että jossain mielen sopukoissa toivonkin että vahinko olisi käynyt ja meille vauva tulisi, mutta en vaan saa järjellä itselleni selitettyä että en saa sellaista toivoa koska raskautuminen ei nyt luvallista ole, mut sit taas tunteella ajattelen että jos raskaaksi tulisin tekisin kyllä niin kaikkeni että saisin painon putoamaan, vaikkei raskaana ollessa perjaatteessa laihduttaa saisi mutta kun on näinkin paljon ylipainoa niin uskon sen laihduttamisen olevan vain hyvä asia.
Tuntuu vaan että olen ihan hullu kun toivon samaa aikaa että olisin raskaana ja että en olisi. Ja nyt en tiedä miten jaksan odottaa että kuukautiset alkais että pääsisin tästä pähkäilystä eroon...
Jotenki nyt tuli liikaa taas kerralla kun sattui lääkkeiden lopetus ja tämä mahdollinen vahinko samaa aikaa....
Sekavaa tekstiä mut nyt on vähän edes pääkoppaa tyhjennetty, järjestykseen en niitä ajatuksia kyllä vieläkään saanut...
