Toggle sidebar

Vaihtoehdot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiina 30
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
T

Tiina 30

Vieras
Hei,
minulla on tällainen tilanne. En halua lapsia mieheni kanssa, koska mielestäni hänen sukunsa on kohdellut minua huonosti. Muutenkin he veljeilevät mieheni exän kanssa kuin tämä olisi heidän tyttärensä. Itse en ole edes tavannut mieheni vanhempia tai muita sukulaisia.

Olen sanonut miehelleni, että joko hankin lapsen jonkun muun kanssa, joko keinohedelmöityksellä tai vieraan kanssa, adoptoisimme tai sitten teen sterilisaation. Mieheni ei oikein osaa päättää mitä haluaisi, vaan puhuu omasta yhteisestä lapsesta, jota en siis halua.

Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Rakastan kuitenkin miestäni ihan hirveästi. Tämä ongelma syö minua kovasti.
 
Pyh, mikään provo välttämättä. Luulen, että nikki btdt tarkoitti juuri näitä, kun avasi keskustelun "onko teillä parisuhdetta..."
Näitä tiinoja ja surusimmuja on valitettavan paljon tässä uusavuttomassa maailmassa, jossa moni ei ole koskaan kuullutkaan mm. maalaisjärjen käytöstä, kommunikoinnista puolison kanssa, yhteen hiileen puhaltamisesta, tms parisuhteeseen olennaisesti liittyvästä vuorovaikutuksesta.
 
Et sinä appiukollesi sitä lasta tekisi, vaan itsellesi ja miehellesi.
Suosittelen sterilisaatiota. Mies voi etsiä naisen joka haluaa hänen lapsensä äidiksi.
 
Sääliksi käy mies. Perhe leikkii eksän kanssa ja nyksä haluaa lapsen mieluummin postinkantajan kanssa.. Voi voi, pitäs ukon nostaa kytkintä tosta suhteesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiina 30:
Hei,
minulla on tällainen tilanne. En halua lapsia mieheni kanssa, koska mielestäni hänen sukunsa on kohdellut minua huonosti. Muutenkin he veljeilevät mieheni exän kanssa kuin tämä olisi heidän tyttärensä. Itse en ole edes tavannut mieheni vanhempia tai muita sukulaisia.

Olen sanonut miehelleni, että joko hankin lapsen jonkun muun kanssa, joko keinohedelmöityksellä tai vieraan kanssa, adoptoisimme tai sitten teen sterilisaation. Mieheni ei oikein osaa päättää mitä haluaisi, vaan puhuu omasta yhteisestä lapsesta, jota en siis halua.

Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Rakastan kuitenkin miestäni ihan hirveästi. Tämä ongelma syö minua kovasti.
Click to expand...

En ymmärrä mitä lapsen tekemiseen vaikuttaa miehesi suku, ethän sinä heidän kanssa sitä lasta ole tekemässä. Miten miehen suku on sinua huonosti kohdellut kun et ole edes tavannut heitä jotenkin ristiriitaista?

Jotenkin tuntuu syyn olevan muussa kuin miehen sukulaisissa?


 
Miksi sun pitäis olla sua huonosti kohdelleiden ihmisten kanssa missää tekemisissä?
Voithan sä erota ja hankkia paremman miehen jossei silti jaksa miellyttää tarpeeks.
Sukuaan ei voi valita, elä sen kanssa.
 
Minäkään en tajua, että miksi tuollaiset vaihtoehdot. Yleensähän eka kysymys on se, että haluatko lapsia vai et. Jos kerran haluat lapsia, niin eikö luonnollista ole hankkia se oman puolison kanssa? SINÄ olet äiti ja äitinä siis päätät lapsen asioista. Jos miehen suku on aivan kamala ja pelkäät sieltä puolelta jopa henkisen terveytesi tuhoutumista, niin suosittelisin sitten kyllä eroamaan miehestä. Jos mieskin haluaa suvustaan eroon, niin muuttakaa vaikka toiselle puolelle Suomea tai vaikka ulkomaille. Olisi varmasti myös paikallaan se, että asetat omat rajat, mitä hyväksyt sukulaisilta ja mitä et.

Mietipä tilannetta miehesi puolelta. Mitäpä jos hän sanoisi, että hän haluaa lapsen, mutta kenen tahansa muun kanssa kuin sinun kanssasi? Eikö se olisi suunnilleen pahin loukkaus, mitä ihmiselle voi sanoa?
 
Siis kerroit, että et ole edes tavannut miehen vanhempia etkä sukulaisia, mutta he ovat kohdelleet sinua huonosti??? Miten voi kohdella huonosti, jos ette ole edes tavanneet?

Olen itse ollut naimisissa ja olen edelleenkin tekemisissä ex-mieheni vanhempien kanssa ja parin muunkin sukulaisen kanssa olen tekemisissä. En ole tekemisissä heidän kanssa siksi, että haluaisin ärsyttää ex-mieheni uutta vaimoa, vaan siksi, että olen ystävystynyt heidän kanssaan. Kun tapaan heitä, emme todellakaan puhu ex-mieheni uudesta vaimosta, vaan ihan muista asioista. En siis voi mitenkään loukata mieheni uutta vaimoa. Myös oma äitini lähettää ex-miehelleni joka vuosi joulukortin ja syntymäpäiväkortin.

Jos et voi sietää sitä ajatusta, että nykyisellä miesystävälläsi on aiempia tyttöystäviä, ehkä avioliittoja tai jopa lapsia, niin sinun kannattaisi hankkia miesystävä jostakin 16-vuotiaasta, niin voisit kouluttaa hänestä itsellesi mieluisen poikaystävän. Silloin voisit olla varmempi, että hänellä ei ole ehtinyt olla tyttöystäviä.

Jos miehen suku pitää yhteyttä miehen aiempiin tyttöystäviin, niin mitä ihmettä se sinulle kuuluu. Onko sinulla todella huono itsetunto, kun et kestä moista?
 
Eikö pääasia ole ettei miehesi veljeile exän kanssa? Se kenen kanssa sukulaiset ovat tekemisissä ei mielestäni kuulu sinulle eikä miehellesikään. Eivät he välttämätä "veljeile" exän kanssa juuri siitä syystä että hän on miehesi exä, vaan luultavasti siksi että he ovat ystävystyneet keskenään silloin aikoinaan. Eivät kai sukulaiset yritä väsätä miestäsi ja exää takaisin yhteen? Ja vaikka yrittäisivätkin niin kai miehesi osaa ihan itse päättää kenen kanssa haluaa elää.

Milla tavalla sukulaiset ovat kohdelleet sinua huonosti? Miten tiedät millainen suhde heillä on exään jos et ole koskaan tavannut heitä?
 
Luen huonoksi kohteluksi sen, että mieheni siskon häihin kutsuttiin sekä exä että mut. En todellakaan halunnut mennä. Miehen sisko tivasi, miksi en ollut nähnyt mieheni ja hänen äitiään. Äitinsä oli kuulemma sanonut, että kait se olisi pakko tavata mut. Mieheni meni kerran kertomaan, että äitinsä oli sanonut minusta pahasti. En tosiaan halua tavata heitä, vaan suojelen itseäni ja henkistä hyvinvointiani. Itse koen, että en suutu ihan vähästä.

Jotenkin olisi vain helpottavaa, että lapseni ei olisi mitään sukua heille. Toisaalta taas, jos tekisin lapsen mieheni kanssa, lapsi ei kyllä koskaan olisi mieheni sukulaisilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiina 30:
Luen huonoksi kohteluksi sen, että mieheni siskon häihin kutsuttiin sekä exä että mut. En todellakaan halunnut mennä. Miehen sisko tivasi, miksi en ollut nähnyt mieheni ja hänen äitiään. Äitinsä oli kuulemma sanonut, että kait se olisi pakko tavata mut. Mieheni meni kerran kertomaan, että äitinsä oli sanonut minusta pahasti. En tosiaan halua tavata heitä, vaan suojelen itseäni ja henkistä hyvinvointiani. Itse koen, että en suutu ihan vähästä.

Jotenkin olisi vain helpottavaa, että lapseni ei olisi mitään sukua heille. Toisaalta taas, jos tekisin lapsen mieheni kanssa, lapsi ei kyllä koskaan olisi mieheni sukulaisilla.
Click to expand...

Mielestäni olet nyt vähän hassu, oletko ottanut huomioon että miehesi sisko ja ex voivat olla todella hyviä ystävyksiä. Nyt sinä kyllä kaivat itsellesi kuoppaa miehesi sukulaisten silmissä.
Jos hänen äiti on sanonut sinusta pahasti, niin varmaan johtuu tuosta omasta käytöksestäsi,
olet asettamassa itseäsi paremmaksi kuin he!
 
Ap, kauanko olet seurustellut tämän miehen kanssa jos et ole edes hänen vanhempiaan tavannut?

Olet aika katkera tuosta miehen eksästä. Pidätkö häntä jotenkin uhkana? Kuten edellinen sanoi, et voi tietää kuinka hyvät välit tällä ex-naisella on esim. miehesi siskoon, he voivat olla todella hyviä ystäviä, ja jos he eroavat, niin ei se tarkoita, että tämä ex-nainen ei saisi enää olla missään tekemisissään ystäviensä tai miesten sukulaisten kanssa.

Valitettavasti käytöksesi ja tekstisi antaa sinusta aika lapsellisen kuvan, jos oikeasti olet 30 vuotias. Kuten joku sanoi, ethän sinä sitä lasta appivanhemmille tee, vaan itsellesi ja miehellesi.
Minulle on ainakin se ja sama mitä poikaystäväni sukulaiset minusta ajattelevat, vaikka tiedän että tykkäävät minusta. Mutta jos eivät pitäisi, niin olkoot sitten pitämättä. Pääasia että mies rakastaa minua.

Turhaan tinttailet tuollaisesta asiasta.

"mielestäni hänen sukulaisensa ovat kohdelleet minua huonosti".

Minun mielestäni sinä taas vouhkaat asioista joista ei tulisi vouhkata. Et sinä voi päättää kuka saa olla kenenkin kanssa tekemisissä.

Jätä se äijäs sitten jos on noin vaikeaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiina 30:
Hei,
minulla on tällainen tilanne. En halua lapsia mieheni kanssa, koska mielestäni hänen sukunsa on kohdellut minua huonosti. Muutenkin he veljeilevät mieheni exän kanssa kuin tämä olisi heidän tyttärensä. Itse en ole edes tavannut mieheni vanhempia tai muita sukulaisia.

Olen sanonut miehelleni, että joko hankin lapsen jonkun muun kanssa, joko keinohedelmöityksellä tai vieraan kanssa, adoptoisimme tai sitten teen sterilisaation. Mieheni ei oikein osaa päättää mitä haluaisi, vaan puhuu omasta yhteisestä lapsesta, jota en siis halua.

Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Rakastan kuitenkin miestäni ihan hirveästi. Tämä ongelma syö minua kovasti.
Click to expand...

Vittu sä sitä mitään rakastat jos et sä sen kanssa lasta tollasesta syystä halua.

 
"Olen sanonut miehelleni, että joko hankin lapsen jonkun muun kanssa, joko keinohedelmöityksellä tai vieraan kanssa, adoptoisimme tai sitten teen sterilisaation. Mieheni ei oikein osaa päättää mitä haluaisi, vaan puhuu omasta yhteisestä lapsesta, jota en siis halua.

Mitä tässä oikein pitäisi tehdä? Rakastan kuitenkin miestäni ihan hirveästi. Tämä ongelma syö minua kovasti."

Jos, ja tämä on iso jos, olet tosissasi, niin on syytä epäillä mielenterveyttäsi. Olet totaalisesti sekaisin. Haloo, Maa kutsuu!

 
Tän on pakko olla provo.

Ei kai kukaan 30-vuotias nainen voi olla noin lapsellinen. Vai voiko?
Hävettää oikein ap:n puolesta, jos tää oli ihan tosi juttu. Sen verran naurettavaa tekstiä aikaihmisen suusta. Tai näppäimistä.
 
Mun miehelläni on suku kuin kauhuromaanista reväistyt. En pidä heistä, eivätkä he minusta.

Lapsia meillä on kolme, yhtäkään en ole epäröinyt jättää tekemättä anopin tai kälyjen takia. Kun ei ole tullut edes mieleeni.

Alussa olin mukana kissanristiäisissä ym muissa tilaisuuksissa, mutta sitten päätimme miehen kanssa, että vain häät ja hautajaiset ovat sellaisia, joissa kohteliaisuudesta olen mukana. Muuten mies ja lapset tapaavat sukulaisiaan ihan normaalisti. Ei heillä ole mitään lapsiamme tai miestäni vastaan. Eikä asia minua hierrä. Saanpahan aina välillä pari lomapäivää arjesta kun mies painuu lasten kanssa mummolaan.

Alussa morkkasin miehen perhettä, mutta sitten tajusin, että karhunpalveluksen teen, jos pakotan miehni "valitsemaan". Kaikki vain eivät tule keskenään toimeen. Sen asian kanssa on elettävä, ei surtava. Minun maailmani ei kaadu tai kuivu kokoon, jos en ole kaikkien mielestä se numero 1.
 
Mahdatko nyt tajuta, että miehesi sukulaiset ovat inhimillisiä olentoja? Oletko itse aina niin älyttömän täydellinen, ettet koskaan sano kenestäkään mitään pahaa? Kyllä sinä olet tosi hienohelma ja herkkähipiäinen, kun et kestä yhtään mitään sanomista. Jos anoppisi on tokaissut, että hän arvelee sinun jääneen pois häistä siksi, että et kestä nähdä miehen eksää, niin onko se muka jotakin pahaa kohtelua? Juuri siksihän sinä todellisuudessa jäit pois, että et halunnut nähdä miehesi ex-vaimoa, eikö niin?

Oletko selvittänyt, mistä johtuu kauna ja viha miehen ex-vaimoa kohtaan? Pelkäätkö, että mies rakastuu uudestaan häneen? Vai pelkäätkö, että miehesi liha on niin heikko, että hän välittömästi ryntää panemaan exää, jos sinun silmä välttää? Vai inhottaako sinua pelkkä ajatus siitä, että miehesi on aikoinaan harrastanut seksiä hänen kanssaan (nuollut hänen jalkoväliään ja ruiskuttanut siemenensä hänen sisäänsä)?

Suosittelen ihan tosissani, että hakeutuisit jonkun terapeutin juttusille, jotta pääsisit asiasta yli, sillä noin voimakas reagointi ei ole normaalia. Ethän sinä kykene noin mustasukkaisena ja raivoa täynnä olevana minkäänlaiseen hyvään parisuhteeseen, jos koko ajan pitäisi vain olla kotona kahdestaan ilman muuta maailmaa.
 
Kyllä sun Tiina tarttee kasvaa aikuiseksi. Ei tosiaan uskoisi, että olet kolmekymppinen. Kuustoistavuotiaalta voisin kuvitella tuommoisen tekstin tulevan.

Miehen suku toimi kutsun kanssa täysin fiksusti, sinä itse teit siitä omituisen kieltäytymällä menemästä (samalla myös itsestäsi). Jatkossa voi olla, että jäät kutsumatta, ihan vain siksi, että nyt toimit näin typerästi.

Sinua syö ongelma nimeltä "Puutteelinen itsetunto ja sairaalloinen mustasukkaisuus". Niistä sinun tulee parantua, ennenkuin on mahdollisuuksia normaaliin parisuhteeseen. Myrkytät vääristelyllä kaiken hyvän. Sinua auttaisi varmasti terapia, jossa selviteltäisiin syyt ja autettaisiin itsetunnon kohentamiseen ja itsensä kasvattamiseen.

Ethän sinä anna niille ihmisille edes mahdollisuutta tutustua sinuun, luot omia negatiivisia mielikuviasi ja tulkitset asioita päälaelleen! Ehdotustesi ja ajatustesi vuoksi ihmettelen, että mies olisi valmis saamaan lapsen kanssasi. Minusta ehdotuksesi ovat hyvin syvästi loukkaavia miehelle.
 
Voi tuota peikkometsää minkä itsellenne luotte, tuolla turhanaikaisella mustasukkaisuudella! Voin omasta* kokemuksestani sanoa, että kaivat itsellesi kuoppaa, josta on vaikea nousta enää pois.

Tunteille on vaikea pistää kampoihin, mutta oletko edes yrittänyt? Koeta psyykata itsesi ymmärtämään, että jokaisella on oma menneisyytensä, eikä se muuksi muutu vaikka kuinka kiukuttelisi ja vituttaisi. Asiat joille ei voi mitään, niillä on turha stressata. Tuo itsepsyykkaus onnistuu ajan ja harjoittelun myötä, niin kauan kunnes tunnet antipatiaa exää kohtaan, niin yritä edes pitää mölyt mahassasi, jottet polta kaikkia siltoja edestäsi.

Itse erosin noin kymmenen vuotta sitten. Olen edelleen mieheni suvun kanssa hyvissä väleissä, *mitä exäni vaimo ei voi ymmärtää eikä sulattaa. Meinasi häneltä mennä joulu pilalle, kun kuuli ex-anopin ja kälyn käyneen meidän luonamme kahvilla. Ex mieheni kanssa olemme tekemisissä ainoastaan lasten asioissa, ei muuten. Mieheni ex taasen suhtautuu minuun loistavasti ja olemme jo lastenkin vuoksi paljon tekemisissä toistemme kanssa. Olen satavarma, että tilanteen ollessa kuten meillä mieheni exän kanssa, on paljon helpompi elää. Tuo joutava mustasukkaisuus kun aiheuttaa ketjureaktion joka vaikutta laajalle elinpiirissä ja hankaloittaa elämistä kaiken kaikkiaan. Eli, ihan vaan itsellensä tekee hallaa tuolla käytöksellä, tuskin muut edes sitä pahemmin noteeraa -korkeintaan naureskelee lapselliselle uhittelulle. Btw... niin kauan kun ajatukseswi pyörii tyyliin "teen lapsen jonkun toisen kanssa", et ole kypsä saamaan lapsia.
 
Alussa olin mukana kissanristiäisissä ym muissa tilaisuuksissa, mutta sitten päätimme miehen kanssa, että vain häät ja hautajaiset ovat sellaisia, joissa kohteliaisuudesta olen mukana. Muuten mies ja lapset tapaavat sukulaisiaan ihan normaalisti.

Alussa morkkasin miehen perhettä, mutta sitten tajusin, että karhunpalveluksen teen, jos pakotan miehni "valitsemaan". Kaikki vain eivät tule keskenään toimeen.

Oliko teillä koko ajan niin, että miehellesi oli ok, ettet ole tekemisissä esim. hänen äitinsä kanssa? Kuulostaa ihan unelmajärjestelyltä, sopisi minun tilanteeseen mainiosti.

Mielenterveyteni ei kestä mieheni vanhempia, muut sukulaiset kyllä. En haluaisi olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ovat lukemattomia kertoja loukanneet minua puheillaan. Olen miehelleni tehnyt selväksi mitä mieltä olen ja kuinka paljon hänen vanhempiensa sanat ovat loukanneet minua, mutta hänen mielestä minun ei pidä välittää heidän puheistaan ym. Lisäksi hän haluaa, että minä tulisin toimeen hänen vanhempiensa kanssa. Hän haluaa, että käymme yhdessä kylässä heillä, mikä tuntuu minusta todella vastenmieliseltä. Stressaan etukäteen käyntejä ja olen käyntien jälkeen muutama päivää alakuloinen. Eivät he joka kerta inhottavia ole, välillä olen ollut oikein hyväntuulinenkin heidään luonaan käynnin jälkeen, mutta on vaikea unohtaa heidän aikaisempaa käytöstään. En yksinkertaisesti ole ollenkaan samalla aaltopituudella heidän kanssaan. Olemme tulleet toimeen, koska minä olen pitänyt turpani kiinni ja niellyt kaiken ja valittanut vaan miehelleni jälkeenpäin. Nyt olen avannut suuni ja eipä ole hauska tilanne. Jos aion tulla toimeen hänen vanhempiensa kanssa, tarkoittaa se sitä että tanssin heidän pillinsä mukaan. Olen aivan väsynyt ja rikki tämän asian kanssa, minä varmaan tarvitsen terapeutin apua. Tuntuu kyllä ettei pää kestä tätä tilannetta . Kunpa mieheni olisi sanonut jo kauan sitten, ettei minun ole pakko tulla hänen vanhempien luokse, jos en halua, mutta ei. Miehelleni olen myös todella loukkaantunut, koska tunnen ettei hän puolusta minua. En enää tiedä olenko itse liian herkkä ja loukkaannnun turhasta vai onko vanhempien käytöksessä vika vai eikö mieheltäni ole katkennut vielä napanuora? Vanhempien ja mieheni mielestä liioittelen. En tiedä, hullu taidan olla. Terapeutin palvelut ovat varmaan aika kalliita? Ylimääräistä rahaa ei oikein ole.


 
voi luoja... miehesi sisko kutsui siis tökerösti häihinsä sekä sinut, että miehesi exän, joka voi hyvin olla hyväkin ystävä siskon kanssa (ja mitä väärää siinä on? ei sisko ole naisesta eronnut, vaikka miehesi olisikin). Ja miehesi äiti on kerran sanonut sinusta pahasti miehesi mukaan. Ja väität vielä, ettet ole herkästi loukkaantuvaa sorttia...?! Mietipä uudelleen tilannetta, ja pohdi, onko sinua todellakin kohdeltu niin huonosti kuin luulet.

Jos miehesi suku pitää yhteyttä exään, ei se ole sinulta pois. Mikäli exä oli kuvioissa kauan, on aika luontevaa, että miehesi perhe pitää häntä ainakin vielä lähes sukulaisena, ehkä tilanne muuttuu ajan kanssa. Ihan oikeasti, sääliksi käy miehesi, kun noilla perusteilla alat jo keinohedelmöityksellä ja melkein postimiehellä uhkailla. Ja jos exä on sinulle noin suuri uhka, herää kysymys, että miksi. Onko miehen ja exän välillä aidosti vielä jotain, vai koetko vain muuten vain olevasi jotenkin huonompi kuin exä, koska hänen perheensä ei vihaa ko. naista?
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa