Vaikea äitisuhde, mutta ihana mummi - vaikeaa

[Kirsilynn]

Onko kohtalotovereita?

Äiti ollut aina viileä, etäinen, joskin kannustava. En muista olleeni sylissä koskaan. Nyt, kun 1. lapsenlapsi on syntynyt ja on jo 4-vuotias, tuntuu, että minulla on tunteiden kanssa tekeminen. Äitini puhuu lapselleni AIVAN eri tavalla kuin minulle aikoinaan: "pikkuinen söpöliini", "tule syliin, ihana".

Olinko itse ihan p*ska lapsi vai miksi hän on noin erilainen?

Äitini EI ollut lapsuudessani kiireinen uraäiti, vaan hänellä oli aikaa omistautua meille lapsillekin.

 

["vieras"]

Kannattaa nauttia siittä mummo suhteesta ja unohtaa vaikea äiti suhde. Ihmiset muuttuu.

 

["vieras"]

Onhan se ihan eriasia olla äiti kuin mummo, ihan erit vastuut ja velvollisuudet.

 

[KirsiLynn]

Mutta onko siis ihan tavallista, että kaikkea mitä lapsi tekee, pidetään ihmeellisenä? Esim. poikani oppi potalle 3-vuotiaana ("vasta"), mutta äiti heti sanoi, että "uskomatonta, miten nopeasti" - vaikka itse opin potalle 2-vuotiaana aikoinaan. Myös lapseni sanomiset mummi jotenkin muistaa paljon innokkaammin: "oi, se sanoi että taivaalla pilvet matkustaa" tms.

 

[Ajan hammas]

Ihmiset kasvaa aikuisenakin, ehkä aika on hionut mummelin särmiä...voipa siinä olla epämääräistä suruakin siitä, ettei omille lapsilleen ollut niin "läsnä" ja nyt ottaa korkojen kanssa takaisin. Sinun lapsuudessi myös käsitys siitä, miten lasta kasvatetaan ns. oikein, saattoi olla varsin erilainen kuin mitä nyt ajatellaan.

Nauti siitä että lapsella on rakastava mummi, ja jos vain pystyt niin ajattele että ehkä se äitisi rakastaa myös sinua siinä lapsenlapsessaan.

 

["vieras"]

Kasva aikuiseksi. Sun asenteestas kärsii eniten lapsesi. Kohta olet samanlainen äiti hänelle kuin oma äitisi sinulle.

 

[KirsiLynn]

Anteeksi, mutta en ole kovin auttavia kommentteja vielä saanut. jos tässä joku kärsii, se olen minä. Lapseni saa käydä mummilla, siitä olen pitänyt huolen. Mutta kaihertaa kovasti, kun en hahmota miksi mummi on tällainen.

 

[viisikymppinen isoäiti]

kyllähän se varmaan saa aikaan katkeria tunteita. mutta anna lapsen nauttia hyvästä mummo suhteesta, se on lapselle tärkeä.

 

["vieras"]

Anteeksi, mutta en ole kovin auttavia kommentteja vielä saanut. jos tässä joku kärsii, se olen minä. Lapseni saa käydä mummilla, siitä olen pitänyt huolen. Mutta kaihertaa kovasti, kun en hahmota miksi mummi on tällainen.

Toistan äskeisen: jos alat miettiä asiaa, kohta syyllistät lapsesi siitä, että äitisi rakastaa häntä enemmän kuin sinua, ja etäännyt hänestä henkisesti aivan kuin äitisikin sinusta. Anna asian olla, jokaisella on omanlaisensa äiti, ja menneisyyden kaivamisesta tuskin saat voimaa. Ja miten edes muistat, miten äitisi sinua varhaislapsuudessa puhutteli? Ei sellaista yleensä muisteta.

Ja mikä tärkeintä: lapset ja aikuisetkin ovat erilaisia. Tämähän on tabu, mutta vaikka on äiti, ei välttämättä kemiat ole parhaimmillaan juuri tietyn temperamentin ja luonteen omaavan lapsen kanssa. Se tulee jostain niin syvältä, että edes äidinrakkaus ei peitä sitä, että ei vain aina synkkaa vaikka tahtoisi.

 

[KirsiLynn]

...mutta ne syyt? Oletko ollut tosiaan se p*ska lapsi, liian ruma, liian itsenäinen? Miksi äiti ei hellinyt minua? Käytös on silmiinpistävän erilaista.

 

[KirsiLynn]

Julkaisimme siis viimeisen kommentin samaan aikaan vieras-nimimerkin kanssa. En ehtinyt lukea vastausta. Kiitos siitä.

 

[KirsiLynn]

Se tulee jostain niin syvältä, että edes äidinrakkaus ei peitä sitä, että ei vain aina synkkaa vaikka tahtoisi.

Tuo lause helpotti oloani tosi paljon. Että kyllä äiti on rakastanut, mutta alitajunnassa on paljon sellaista, mille hän ei välttämättä voi mitään.

 

[Spirit of the Christmas Past]

Ihmiset kasvaa läpi elämänsä, onneksi. Voi olla että äitisi ei ole enää se sama ihminen kuin sinun pienenä ollessasi, eikä ehkä ajattele asioista aivan samalla tavalla. Ole onnellinen siitä, että lapsella on rakastava mummi. Ehkä hän tuossa ylitsevuotavuudessaan vähän nyt kompensoi/itselleenkin suo sitä rakkaudenosoittamista, mikä teidän lapsuudessanne jäi ehkä arkikiireiden alle, tai ei osattu näyttää, tai uskottiin että lapset on hyvä karaista valmiiksi elämäntaipaleelle (käsitys siitä, miten lapset kasvatetaan ns. "oikein", on muuttunut melko radikaalisti esim. 70-luvulta meidän päiviimme).

Älä ajattele että se on sinulta pois, tai että te olette yksinäisiä saaria elämän meressä. Lapsesi on sinun jatkumosi sukupolvien ketjussa, kuten sinä äitisi.Jos vain voit, koeta nähdä siinä mummin lellimisessä rakkaus itseesikin, se on ihan varmasti siellä taustalla. Eihän se ehkä sinun kokemustasi rakkaudesta paitsi jäämisestä kokonaan korjaa, mutta jos edes vähän.

 

["puf"]

Anteeksi, mutta en ole kovin auttavia kommentteja vielä saanut. jos tässä joku kärsii, se olen minä. Lapseni saa käydä mummilla, siitä olen pitänyt huolen. Mutta kaihertaa kovasti, kun en hahmota miksi mummi on tällainen.

Lapsenlapsen kanssa mummo saa ns. kermat päältä. Kun sinä olit pieni, hän huolehti sinusta koko ajan, kuten sinä omasta lapsestasi nyt. Mun äitini välillä kysyy, koenko mä joitain tilanteita ja asioita hellyttävinä, hauskoina tai milloin minkäkinlaisina, vai olenko mä niin lähellä koko ajan ja puutunut arkeen, etten mä näe niitä hauskoja puolia. Monta kertaa asia on juuri niin. Tenava vaikka yrittää siivota ja tekee samalla hirveää sotkua, kun on niin pieni ja osaamaton. Äitini näkee eensimmäisenä sen, että "katso, se yrittää auttaa, onpa söpöä" ja mä todennäköisesti näen "voi helvetti, taas mun täytyy siivota sen jäljet" ja se johtuu siitä, että mummo näkee lasta harvoin ja lepää välillä, mä kuljen sen perässä luuttu kourassa aina, huvitti tai ei.