vaikea asteinen masennus joka toistuu, mitä tehdä?

[appp]

Eli minulla vaikea asteinen masennus joka aina toistuu. Psykooseja myös takana. En halua kertoa hirveästi tilanteestani täällä mutta olen työelämässä. Olen vuosia käynyt jo "hoidossa" saamatta muuta konkreettista apua kuin satunnaista juttelua ja lääkitystä. En ole terapiaa saanut vielä. Vedotaan että olen liian huonokuntoinen jne. Tosiasia on että en tunnu jaksavan töissä. Minua vaivaa huono itsetunto, jaksaminen on välillä ihan lopussa, en jaksa kotona tehdä enää mitään töiden jälkeen jne. Yksi päivä itkin väsymystä ja pettymystä töissä lääkärikäynnin jälkeen. Tuntuu että asiani vaan vaikeutuvat ja pitkittyvät. Apua saan mutta en tiedä millaista tarvitsisin. En osaa vaatia. Pelkään uusia psykooseja tai että tekisin silloin jotain itselleni. Lääkäri sanoo että kun syön lääkkeet niin en voi muuta tehdä. Kun minua rasittaa se töissäkäyminen. Haluaisin jaksaa ja haluaisin käydä töissä mutta sosiaalinen pelko, tietty introverttiys ja ahdistus vaivaa. Sunnuntaisin jo pelkään seuraavaa tulevaa viikkoa. Aamuisin ahdistaa lähteä töihin vaikka on lääkitys. Olen asiakaspalvelualalla ja en tiedä mitä muuta voisin tehdä ja mihin hakeutua. En tiedä mikä työ olisi mukavaa ja olen liian väsynyt miettimään ja hakemaan mitään muuta. En ole koskaan tehnyt muuta kuin tätä työtä missä nyt olen.
En jaksa enää edes kirjoittaa pidempään tähän. Toivottavasti joku voisi auttaa eikä vaan haukkua.

 

["toinen"]

voi, tiedän tunteen. miksi et saa sairaslomaa? voimia sinne.

 

[mrx]

Ulos vaikka väkisin. Lenkkarit jalkaan ja kävelylle. Musaa tarvittaessa korviin. Käy metsäpolulla tai puistoissa jos mahdollista. Käy rannalla syömässä leipä. Pääasia että päivittäin ulos. Pyöräile tai kävele tai ihan mitä vain. Vaikka sitten kaupungin katuja, mutta mieluummin metsäpolkuja. Lue puistonpenkillä.

Mitä enemmän jumittaa kotona, sitä enemmän ahdistuu. Ulos mieluiten heti kun pääset töistä. Muuten jämähtää paikalleen. Samoin viikonloppuna, lähde heti aamupäivästä. Aina tulee muuten joku muu asia eteen. Lasten kanssa puistoilua ei lasketa. Ei siellä tuuletu yksikään ajatus.

Työhön opettelei suhtautumaan välinpitämättömästi. Ei sitä tarvitse ottaa niin tosissaan. Se on pelkkää työtä. Käyt siellä että saat rahaa ja sillä sipuli. Aivan sama mitä kukaan ajattelee mistään.

Itseäni ehkä hieman helpotti ymmärrys omasta turhuudesta. Miksi helkkarissa minä stressaisin omasta olemisestani. Ei se ketään vierasta kiinnosta saatika sitten minua lähipiirin lisäksi kukaan edes tiedä.

Meitä kuusi miljardia tällä pallolla tälläkin hetkellä. Kukaan ei ole minua tappamassa enkä kuole nälkään. Saan olla rauhassa. Jos menee aivan mahdottomaksi, niin aina voi vaikka hypätä sillalta. Se kuinka hirveän vakavasti meidät opetetaan elämä ottamaan, on ihan naurettavaa.

Tee häpeämättä jotain mistä pidät.

 

[Pinkein]

Mites se sairausloma?

Musta olisi hyvä idea jos varaisit ajan ammatinvalinnanohjaajalle tai ammatinvalintapsykologille? Niitä on työkkärissä, ei maksa mitään ja pääset kyllä vaikka et olisi työtönkään. Itsekin kävin semmoisella pari kertaa, ja oli ihan piristävää jutella eri vaihtoehdoista. Tai onko teidän työpaikalta mahdollista päästä työnohjaukseen? Sielläkin saa miettiä alanvaihtoa tai ihan sitä, miten työstä voisi tehdä siedettävämpää. Kummassakaan ei tarvitse välttämättä edes kertoa kaikista ongelmista, voitte keskittyä ihan miettimään mikä työ olisi sinulle kivampi.

 

[appp..]

Kiitos vastauksista. Tällä hetkellä ei ole voimia työn jälkeen lenkkeilyyn. Olen alkanut pelkäämään ihmisiä. En halua tavata ketään lenkkipolulla. Ja metsissäkin tapaa ihmisiä. Tilannetta ahdistaa että asumme erittäin vilkkaalla alueella. Haluaisin asua ihan vaikka metsän tai maaseudun rauhassa. Missään ei pääse rauhaan. Paitsi omaan sänkyyn.
Mieluiten en haluaisi sieltä sillalata hypätä. Niin, sitä myös pelkään psykooseissa että tekisin jollekjn muulle jotain. En ole riidanhaluinen tai mitenkään en halua kellekään pahaa mutta psykoosi kokemuksena oli sellainen että siitä ei jäänyt oikein positiivinen mielikuva. Sitä pelkää.
Olen käynyt ammatinvalintapsykologilla parikin kertaa. Ei ne osanneet oikein auttaa. Jotain arkistoa suositeltiin. Kerroin sitten masennuksesta siellä ja suosittelu lopetettiin. En mennyt seuraavalle tapaamiselle. En oikein tiennyt mitä siellä kandee kertoa edes.
Pelkään vaan pimahtamista, tai mitä pelättävää siinäkään enää on jos on jo pimahtanut. Pelkään että joudun sairaalaan lopullisesti ja eroon läheisistäni. Sitä pelkään.
Haluaisin työn mitä voisi tehdä joko kotoa käsin tai yksin. Olen nettiputiikkiakin miettinyt mutta en tiedä mitä kannattaisi myydä. Ei ole oikein muuta kokemusta kuin omalta alaltani. Sellainen työ ei ehkä stressaisi niin tai ahdistaisi. Pahinta on kun seuraava työpäivä ahdistaa niin että tulee jo uniinkin. =(

 

[hjälp]

No mikset mennyt sinne toiselle tapaamiselle? Älä luovuta noin helpolla, tarvitset apua ja sitä pitää vaatia. Soita sinne ja sano että haluat tulla toiselle käynnille muttet sillloin päässyt kun oli niin negatiivinen olo siitä. Sitten menet lääkäriin ja kerrot nuo sillalta hyppäämis ajatuksesi. Saat sairauslomaa.

Olisko sulla varaa terapiaan?

 

[Vier]

Psykiatrilta hae lausunto Kelan terapiaa varten. Voisitko tehdä työtä osa-aikaisesti, jos vaan rahatilanne ei menisi liian pahaksi, jäisi enemmän voimia.

 

[mrx]

Kotiin käpertyminen vain ruokkii tautia. Ei sinne lenkille juoksemaan tarvi mennä, mutta mene ulos. Vaikka seisomaan. Käy joka päivä kävellen ostamassa maitopurkki. Pääasia että käyt ulkona. Älä välitä muista ihmisistä. Me olemme kaikki yhtä hölmöjä ja avuttomia, sinä olet nyt vain sen tiedostanut turhan konkreettisesti. Ihmisistä ei tarvi välittää siksikään että kukaan ei kiinnosta ketään.
En tietenkään suosittele sillalta hyppäämistä, mutta tiedosta sen mahdollisuus. Se, että oivaltaa voivansa halutessaan, omasta päätöksestä, itse päättää kaiken, voimauttaa ja helpottaakin.

 

["joo"]

Äidilläni oli sama tilanne ja eipä siinä mikään auttanut. Ei terapiat,lääkitykset yms vaan aina muutaman vuoden välein sairastui uudelleen psykoosiin. Eihän sinulla ole lapsia?

 

[appp..]

uppista

 

["toinen"]

Kiitos vastauksista. Tällä hetkellä ei ole voimia työn jälkeen lenkkeilyyn. Olen alkanut pelkäämään ihmisiä. En halua tavata ketään lenkkipolulla. Ja metsissäkin tapaa ihmisiä. Tilannetta ahdistaa että asumme erittäin vilkkaalla alueella. Haluaisin asua ihan vaikka metsän tai maaseudun rauhassa. Missään ei pääse rauhaan. Paitsi omaan sänkyyn.
Mieluiten en haluaisi sieltä sillalata hypätä. Niin, sitä myös pelkään psykooseissa että tekisin jollekjn muulle jotain. En ole riidanhaluinen tai mitenkään en halua kellekään pahaa mutta psykoosi kokemuksena oli sellainen että siitä ei jäänyt oikein positiivinen mielikuva. Sitä pelkää.
Olen käynyt ammatinvalintapsykologilla parikin kertaa. Ei ne osanneet oikein auttaa. Jotain arkistoa suositeltiin. Kerroin sitten masennuksesta siellä ja suosittelu lopetettiin. En mennyt seuraavalle tapaamiselle. En oikein tiennyt mitä siellä kandee kertoa edes.
Pelkään vaan pimahtamista, tai mitä pelättävää siinäkään enää on jos on jo pimahtanut. Pelkään että joudun sairaalaan lopullisesti ja eroon läheisistäni. Sitä pelkään.
Haluaisin työn mitä voisi tehdä joko kotoa käsin tai yksin. Olen nettiputiikkiakin miettinyt mutta en tiedä mitä kannattaisi myydä. Ei ole oikein muuta kokemusta kuin omalta alaltani. Sellainen työ ei ehkä stressaisi niin tai ahdistaisi. Pahinta on kun seuraava työpäivä ahdistaa niin että tulee jo uniinkin. =(

Samanlaista minullakin. en pääse kotoa mihinkään, olen vielä työtön. vilkas asunalue ahdistaa, pelkään että näen naapureita joille pitää puhua."vankina" kotona. en uskalla edes kauppaan mennä. en käy missään. tällä hetkellä olen todella surullinen ja vihainen ja tekisi mieli hajottaa jotain. työnsaanti vaikeaa kun pelkää.
voimia sínne.