Vaikea päätös, en tiedä mikä on oikea ratkaisu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ann.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ann.

Vieras
Mies toivoo kovasti meille kolmatta lasta(tai no miehelle se olisi vasta toinen lapsi). Jos rehellisesti joudun vastaamaan miettimättä mitään muita asioita niin minäkin haluan kolmannen lapsen. Mutta sitten on niitä muttia paljon.. Esimerkkinä.. Jaksaminen, terveys, tukiverkon vajaus ja yleensäkin elämänlaatu ja mielekkyys.

Mies on jo niin innoissaan että on vetänyt jo sellaisia johtopäätöksiä että olen lopettanut pillerit ja että jotain voisi jo tapahtua..

Mä olen aivan pyörällä päästäni etten tiedä enää yhtään mitä mun pitäis tehdä.

Hankalaa on sekin ettei tätä asiaa halua kovin kauas lykätä sillä ikäerot kasvaa sitten turhan isoiksi muihin lapsiin.
 
Harmi ettei sun mies ole mun mies, niin ei olisi kenelläkään ongelmia lapsiluvun suhteen :rolleyes:. Mutta vakavasti ottaen sun täytyy selvittää itsellesi, mikä sinua jarruttaa/estää nyt toteuttamasta haluasi ja onko se asia sellainen mikä on esteenä aina. Sen jälkeen on keskusteltava asiasta miehen kanssa niin että mies oikeasti kuuntelee ja ymmärtää mistä on kyse. Toivon mukaan pääsette kaikkien kannalta onnelliseen lopputulokseen yhteisymmärryksessä (y).
 
Meillä sama juttu. Mies haluaa kolmatta ja mä.... no joka toisena päivänä haluan ja joka toisena en :D.
Se miksi en halua johtuu siitä että mietityttää talous, oma jaksaminen ja se että taas vauva-arki alkaa alusta.
Mies on aina auttanut,mutta kyllä se eka vuosi silti väsyttää.
Mies on nyt oikein ärsyttävän auttavainen (kyllä,ärsyttävän :D). Ainahan se auttaa ja tekee asioita, mutta nyt oikein yli korostaen. Eikä sen kanssa voi asiasta. Se on päättänyt näin ja yrittää näyttää että
 
Meillä sama juttu. Mies haluaa kolmatta ja mä.... no joka toisena päivänä haluan ja joka toisena en :D.
Se miksi en halua johtuu siitä että mietityttää talous, oma jaksaminen ja se että taas vauva-arki alkaa alusta.
Mies on aina auttanut,mutta kyllä se eka vuosi silti väsyttää.
Mies on nyt oikein ärsyttävän auttavainen (kyllä,ärsyttävän :D). Ainahan se auttaa ja tekee asioita, mutta nyt oikein yli korostaen. Eikä sen kanssa voi asiasta. Se on päättänyt näin ja yrittää näyttää että
On täysillä mukana
 
Kaikki muu olis niin täydellistä. Talous ok yms. Mutta sitten tämä koko hemmetin paikka. Mulla tekee nyt jo tiukkaa asua täällä maalla niin sitten kun täällä olis pienen vauvan kanssa niin varmaan olis kyllä sekoaminen hyvinkin mahdollista.
 
Itse koin hyvin vahvasti kahden lapsen jälkeen että meidän perheestä joku vielä puuttuu. Aika irrationaalinen ajatus kun ottaa huomioon että vaikka terveen lapsen kanssa jaksaa niin aina on olemassa mahdollisuus että lapsi onkin vakavasti sairas tms ja meilläkin hyvin vähäiset tukiverkot niin en tiedä miten oltais pärjätty.
Raskaus tuntui isolta riskiltä myös sen takia että kyseessä oli riskiraskaus.
Kuinka ollakkaan tunnepuoli voitti ja aika irrationaalisin perustein se kolmas lapsi meille syntyi. Terve ja fiksu taapero nykyisin. Ei kaduta kyllä pätkääkään.
 
Meilläkin oli toisen lapsen jälkeen se tilanne, että mies kuumeili kolmatta ja itse olin kahden vaiheella: periaattessa halusin vielä yhden, mutta toisaalta taas en...

Pähkäilin asiaa parin hyvän työkaverin kanssa ja silloin 60-nen työkaverini sanoi: todennäköisesti kadut minun ikäiseni sitä, että jätit kolmannen tekemättä, kun sitä, että teit.. Hänellä itsellä oli kaksi lasta ja oli kuulemma 30-kymppisenä pohtinut samaa asiaa. Tältä kantilta kun asiaa mietin, niin oli päätös helppo tehdä: kolmonen täyttää syyskuussa 5v :)
 
Jos ikänne ei ole este, voit vielä miettiä asiaa, älä hätiköi päätöstä. Ei lapsia välttämättä tarvitse tehdä pienellä ikäerolla. Itselläni on lapsilla kuusi vuotta ikäeroa ja tuntuu juuri sopivalta. Ammattikuviotkin toimii, kun ei ole pitkiä aikoja pois työelämästä.
 
No mulla nyt ei sinänsä ole kiire oman ikäni puolesta, olen 30v. Mutta mies on jo 38v ja on itse sitä mieltä ettei halua yhtään enää odottaa pidempään.
Tiedän ettei vähän isompi ikäero sisarusten välillä ole mikään hirveä asia mutta kuitenkin tuntuu se aikalailla hurjalta silti kun esikoinen on jo 11v ja kuopus 7v. Kyllä ne ikäerot alkaa olemaan jo aika isot silloin mun mielestä.
 
No mulla nyt ei sinänsä ole kiire oman ikäni puolesta, olen 30v. Mutta mies on jo 38v ja on itse sitä mieltä ettei halua yhtään enää odottaa pidempään.
Tiedän ettei vähän isompi ikäero sisarusten välillä ole mikään hirveä asia mutta kuitenkin tuntuu se aikalailla hurjalta silti kun esikoinen on jo 11v ja kuopus 7v. Kyllä ne ikäerot alkaa olemaan jo aika isot silloin mun mielestä.

Jos ikäero on jo valmiiksi noin iso, turha pelätä isoa ikäeroa. Itse sain kuopukseni 37-vuotiaana, mieheni oli 43-vuotias. Mutta mieti mitä itse haluat ja juttele miehesi kanssa. Jokaisen elämä on erilainen ja päätökset on tehtävä itse.
 
Ei samperi kyllä se olis ihan idioottimainen päätös hankkia lisää lapsia. Ei siitä tulis mitään. Mulla menis mielenterveys ja järki täällä keskellä ei mitään pienen vauvan kiukutelevan miehen kanssa ja siihen vielä kaikki miehen sukulaiset jotka ei osaa muutaku haukkua ja nälviä.
 
Ole miehelle rehellinen kerro miltä tuntuu. Keskustelelette ja teette päätöksen Ite jättäisin tekemättä en haluis enää tossa vaiheessa vauva arkea aloittaa alusta.
 
Ei siinä sen kummempaa ilmoitan miehelle ettei mitään lasta tuu ja se on siinä. Toki mä varmaan harmittelee vanhana että ei enempää lapsia tullu mutta kun tilanne on mikä on niin pitää vaan hyväksyä se.
 

Yhteistyössä