Vaikea raskaus ja jatkuva huoli

[vierailija]

Alkuraskaus meni ihan kamalan pahoinvoinnin kourissa, jolloin kaiken normaalin elämän eläminen oli lähes mahdotonta. Siitä kun olo helpotti hieman noin rv20 paikkeilla, alkoi tulla paljon harjoitussupistuksia joiden huomattiin kypsentäneen paikkoja ja olin noilta viikoilta sairaslomalla levossa viime viikoille asti. Vauva on ollut koko raskausajan perätilassa ja sekin on lisännyt stressiä siitä jos lähtisi peppu edellä tulemaan maailmaan liian aikaisilla viikoilla, on pitänyt ottaa tosi varovasti. Nyt sitten kun nuo kriittisimmät viikot ovat lipuneet ohi ja vauva edelleen perätilassa, ulkokäännöstä yritettiin siinä onnistumatta ja siinä meni sitten toiveet ihanteellisesta ja ns normaalista alatiesynnytyksestä. Perätilasynnytystä varten minut tutkittiin ja kuvattiin, mutta todettiin että ei tulisi onnistumaan ja sektioaika määrättiin. Vauva ei mahdu alakautta, vaikka samalla todettiin tällä kasvun hidastumaa, jonka vuoksi joudun vielä loppuajaksi seurantaan ja sektiota voidaan joutua aikaistamaan jos tilanne ei muutu. Voi olla ettei istukka toimi niinkuin pitää, tai sitten joku muu on vialla. Tuo sektiokin on iso operaatio, minua ei ole koskaan leikattu tai operoitu mitenkään ja tuosta parantuminen vielä vaikean raskauden päälle tuntuu olevan kaiken huippu. En ole saanut nautiskella raskaana olemisesta oikeastaan päivääkään, ja huoli pienestä on kokoajan suuri ja siihen päälle oma oloni fyysisesti ihan kamala lähes koko ajan. Kun yksi murhe väistyy niin toinen tulee tilalle. Sekin vielä, että olen kestänyt tämän kaiken yksin ja tulen lapsen kasvattamaan yksin, kun pitkäaikainen ex-miesystäväni päättikin ettei halua kuulua lapsen elämään ja läksi menemään jo melko aikaisessa vaiheessa.

Just tässä tulin pohtineeksi että aikamoinen sissiolo kun on jaksanut näinkin pitkään kaiken huolen kanssa mieli positiivisena, mutta täytyy myöntää että tuo nyt todettu kasvun hidastuma nosti taas kaiken ikävän pintaan kun ei tiedä mikä mättää. Ihan kun oma kroppa hylkisi pientä ja pelkää jatkuvasti että saanko mä nyt tätä lasta maailmaan ollenkaan. Järkyttävä pahoinvointikin on palannut nyt koko loppuraskaudeks näköjään, ja hieman nousussa olevan verenpaineen takia olisi makoiltava vielä vähän lisää tuon pitkän sairausloman päätteeksi, ja tarkkaillaan raskausmyrkytyksen varalta kun pieniä merkkejä aluillaan olevista sellaisesta on vaikkakaan ei toistaiseksi mitään hälyttävää.. Huoh.

Nyt kun menin lukemaan tuolta omakannasta potilaskertomusta, siellä on kirjattu että lapsivesikin on vähäinen vaikka mulle sanottiin että normaali ja tuosta kasvusta että AC mitta jätättää ja siitä kasvun hidastuman vaikutelma.. Aikaisemmilla käynneillä on mainittu että se on enemmänkin suuri ja olin jo sitä myötä menossa sokerirasitukseenkin? Jokaiset mitat on muuten ottanut eri lääkäri.. Voiko mitat vaihdella kovastikkin niiden mittaajan mukaan?

Onko muita kohtalontovereita, joilla olisi rankka raskaus takana tai meneillään?

 

[Raipao]

Tsemppiä sinulle. Kuulostaa kyllä rankalle. Ja vielä joudut yksin jaksamaan.

Itsellä on takana myös vaikea raskaus. Rv 12 alkoi istukka vuotaa runsaasti verta. Lääkärit uhkailivat keskenmenolla ja istukan irtoamisella. En saanut nostella mitään tai mitenkään rasittaa itseäni.

Sitten kun tästä vaivasta päästiin. Epäiltiin sikiön sydämessä jotain vikaa. Onneksi tutkimuksissa saatiin nopeasti selville että epäily oli väärää.

Ja sitten kun juuri sain huokaista ja ajattelin että kaikki on hyvin niin huomattiin kasvun hidastuma. Tätä seurattiinkin loppuun asti.

Lapsi syntyi kuitenkin normaali painoisena (n. 3 kg) ja terveenä.