O
oksettaa
Vieras
Taustaa:
Olemme seurustelleet kaksi vuotta, asumme yhdessä suuressa asunnossa, meillä alkaa koko ajan tulot mennä parempaan suuntaan ja meillä on yhteinen 10 kuinen lapsi. Olen 20 vuotias, ja muutin suoraan kotoa miehen kanssa yhteen, eli kaikki on tapahtunut todella nopeasti, tämänhetkisesssä tilanteessani ajatellen liian nopeasti.
Meillä on jo pitkän aikaa mennyt suhde enemmän kaverilliseksi kuin romanttiseksi. Omalta osaltani, rakastan miestäni, mutta tajusin, että enemmän ystävänä. Seksiä on hyvin harvoin oman haluttomuuteni takia, jonka olen koko ajan pistänyt lapsen nuoren iän piikkiin ja hormonien ja kehon muutosten. Nyt olen vasta tajunnut että ehkä se johtuukin juuri tuosta suhteen kaverillistumisesta.
Pari viikkoa sitten tapasin pojan, joka oli alusta asti jotenkin. Erilainen, hyvin kiinnostava. Olen yrittänyt pitää tunteeni kurissa mutta ne vain kasvavat ja kasvavat ja eilen illalla, yhteisen ystävämme saivat meidät myöntämään ääneen tunteet toisiamme kohtaan, vaikka olemmekin tienneet sen jo pitkän aikaa. Emme siis tehneet mitään. no. radikaalia. Istuimme sen jälkeen toisiimme nojaten ja lähtiessäni halasin.
En tiedä mitä tehdä, sydämeni sanoo toista ja järki toista, mitä kaikkea tulisin menettämään jättäessäni mieheni. Enkä haluaisi satuttaa ketään, mutta jotain tässä kumminkin sattuu ja enemmän sattuisi miestäni. Mutta toisaalta satuttaisin myös vielä enemmän jos jatkan suhdetta jossa en ole onnellinen ja riudun itse ja valehtelen rakastavani.
Tilanne ei olisi niin vaikea, jos meillä ei olisi yhteistä lasta (jota rakastan koko sydämestäni, enkä missään nimessä kadu häntä tai antaisi häntä pois, kadun nopeaa toimintaa) ja joss mieheni ei rakastaisi minua kuin kuuta nousevaa ja kertoisi minulle miten olen kaikki mitä hän haluaa ja rakastaa minua enemmän kuin sanoin pystyy kertomaan ja se tuntuu niin pahalta kun en voi antaa samaa takaisin.
Satutan miestä jo nyt menemällä paikkaan jossa uusi tuttavuus on, (jossa on myös aina yhteiset ystävämme, emme ole ikinä kahdestaan) sanon miehelle tulevani aina sillon ja tällön, mutta siellä ollessani saan tunteen että ihan sama paskan hailee, en halua kotiin ja lopulta kotiin lähtöni venähtää kun lähtöä miettiessäni alan miettiä sitä kauheata sotaa joka kotona odottaa.
En vältämättä tarvitse mitään vastauksia tai apuja, eikä kenenkään välttämättä tarvitse edes lukea tätä, eniten ehkä helpotti saada kirjoittaa kaikki ylös, ja tavallaan vuodattaa ne ulos päästä nyt kun ne on kaikki "muistissa" tässä.
Olemme seurustelleet kaksi vuotta, asumme yhdessä suuressa asunnossa, meillä alkaa koko ajan tulot mennä parempaan suuntaan ja meillä on yhteinen 10 kuinen lapsi. Olen 20 vuotias, ja muutin suoraan kotoa miehen kanssa yhteen, eli kaikki on tapahtunut todella nopeasti, tämänhetkisesssä tilanteessani ajatellen liian nopeasti.
Meillä on jo pitkän aikaa mennyt suhde enemmän kaverilliseksi kuin romanttiseksi. Omalta osaltani, rakastan miestäni, mutta tajusin, että enemmän ystävänä. Seksiä on hyvin harvoin oman haluttomuuteni takia, jonka olen koko ajan pistänyt lapsen nuoren iän piikkiin ja hormonien ja kehon muutosten. Nyt olen vasta tajunnut että ehkä se johtuukin juuri tuosta suhteen kaverillistumisesta.
Pari viikkoa sitten tapasin pojan, joka oli alusta asti jotenkin. Erilainen, hyvin kiinnostava. Olen yrittänyt pitää tunteeni kurissa mutta ne vain kasvavat ja kasvavat ja eilen illalla, yhteisen ystävämme saivat meidät myöntämään ääneen tunteet toisiamme kohtaan, vaikka olemmekin tienneet sen jo pitkän aikaa. Emme siis tehneet mitään. no. radikaalia. Istuimme sen jälkeen toisiimme nojaten ja lähtiessäni halasin.
En tiedä mitä tehdä, sydämeni sanoo toista ja järki toista, mitä kaikkea tulisin menettämään jättäessäni mieheni. Enkä haluaisi satuttaa ketään, mutta jotain tässä kumminkin sattuu ja enemmän sattuisi miestäni. Mutta toisaalta satuttaisin myös vielä enemmän jos jatkan suhdetta jossa en ole onnellinen ja riudun itse ja valehtelen rakastavani.
Tilanne ei olisi niin vaikea, jos meillä ei olisi yhteistä lasta (jota rakastan koko sydämestäni, enkä missään nimessä kadu häntä tai antaisi häntä pois, kadun nopeaa toimintaa) ja joss mieheni ei rakastaisi minua kuin kuuta nousevaa ja kertoisi minulle miten olen kaikki mitä hän haluaa ja rakastaa minua enemmän kuin sanoin pystyy kertomaan ja se tuntuu niin pahalta kun en voi antaa samaa takaisin.
Satutan miestä jo nyt menemällä paikkaan jossa uusi tuttavuus on, (jossa on myös aina yhteiset ystävämme, emme ole ikinä kahdestaan) sanon miehelle tulevani aina sillon ja tällön, mutta siellä ollessani saan tunteen että ihan sama paskan hailee, en halua kotiin ja lopulta kotiin lähtöni venähtää kun lähtöä miettiessäni alan miettiä sitä kauheata sotaa joka kotona odottaa.
En vältämättä tarvitse mitään vastauksia tai apuja, eikä kenenkään välttämättä tarvitse edes lukea tätä, eniten ehkä helpotti saada kirjoittaa kaikki ylös, ja tavallaan vuodattaa ne ulos päästä nyt kun ne on kaikki "muistissa" tässä.
