N
nuori vaimo..
Vieras
me olemme olleet yhdessä noin viisi vuotta ja koko parisuhteen aikana on ollut ylä ja alamäkiä, mutta on aina yksi ja sama riidanaihe missä menee totaallisesti sukset ristiin.
Nimittäis romantiikka, minun mieheni ei ole kertaakaan sanonut rakastavansa minua (omaaloitteisesti) pitänyt kädestä,kehunut tai halanut.
Olemme avioliitossa ja toinen lapsi tulossa, heille hän antaa juuri sen rakkauden mitä itse kaipaan joten kyse ei voi olla osaamisestakaan.
Rutiinit ja arki sujuu todella hyvin, mieheni ei juokse kapakoissa ja siivoaa kotia ja on todella hyvä isä, mutta minä olen aina se joka jää yksin.
Viimevuonna havaitsin että tarvimme apua ja niimpä jouduin menemään turvataloon koska mieheni alkoi käyttäytymään henkisesti väkivaltaisesti kuten olen liian lihava ja mikään ei riittänyt.. no noista asioista ollaan päästy eroon paitsi tietenki itsetuntoni kärsi kun toinen haukku ja koskaan ei ole oikein välittänyt joten aina sillöntällöin mulla napsahtaa ja kysyn häneltä miksei hän voisi jakaa rakkauttansa minullekkin?
Olen mielestäni hyvä vaimo ja äiti, niinkuin miehenikin on sanonut, meillä on yhdessä sillon tällöin hauskaa ja seksi on hyvää.
hän aina lupaa muutosta ja ajattelen että nyt alkaa uuden kuviot ja koen itseni naiseksi niinkuin joskus muissa suhteissa, mutta aina se unohtuu jonnekkin..
Olen harkinnut eroa koska olen muutenkin yksin joten pärjäisin ainut asia vaan on se että rakastan kaikesta huolimatta miestäni silläkin uhalla että olen itseni kadottanut.
mieheni sanoo että on minun ongelmani että persoonani on hävinnyt ja minun pitäisi hankki ammattiapua, mutta jos tiedän vastauksen mikä minuun auttaa eli välittäminen ja romantiikka niin miksi sitä en saa?
minkätakia tämä on niin vaikeaa, kadunko jos vain lähtisin..
mieheni ei luultavasti tekisi senkään eteen mitään vaan hyväksyisi asian.. eli ei taistelisi parisuhteen ja rakkauden takia niinkuin minä olen tehnyt viisi pitkää vuotta.
Nimittäis romantiikka, minun mieheni ei ole kertaakaan sanonut rakastavansa minua (omaaloitteisesti) pitänyt kädestä,kehunut tai halanut.
Olemme avioliitossa ja toinen lapsi tulossa, heille hän antaa juuri sen rakkauden mitä itse kaipaan joten kyse ei voi olla osaamisestakaan.
Rutiinit ja arki sujuu todella hyvin, mieheni ei juokse kapakoissa ja siivoaa kotia ja on todella hyvä isä, mutta minä olen aina se joka jää yksin.
Viimevuonna havaitsin että tarvimme apua ja niimpä jouduin menemään turvataloon koska mieheni alkoi käyttäytymään henkisesti väkivaltaisesti kuten olen liian lihava ja mikään ei riittänyt.. no noista asioista ollaan päästy eroon paitsi tietenki itsetuntoni kärsi kun toinen haukku ja koskaan ei ole oikein välittänyt joten aina sillöntällöin mulla napsahtaa ja kysyn häneltä miksei hän voisi jakaa rakkauttansa minullekkin?
Olen mielestäni hyvä vaimo ja äiti, niinkuin miehenikin on sanonut, meillä on yhdessä sillon tällöin hauskaa ja seksi on hyvää.
hän aina lupaa muutosta ja ajattelen että nyt alkaa uuden kuviot ja koen itseni naiseksi niinkuin joskus muissa suhteissa, mutta aina se unohtuu jonnekkin..
Olen harkinnut eroa koska olen muutenkin yksin joten pärjäisin ainut asia vaan on se että rakastan kaikesta huolimatta miestäni silläkin uhalla että olen itseni kadottanut.
mieheni sanoo että on minun ongelmani että persoonani on hävinnyt ja minun pitäisi hankki ammattiapua, mutta jos tiedän vastauksen mikä minuun auttaa eli välittäminen ja romantiikka niin miksi sitä en saa?
minkätakia tämä on niin vaikeaa, kadunko jos vain lähtisin..
mieheni ei luultavasti tekisi senkään eteen mitään vaan hyväksyisi asian.. eli ei taistelisi parisuhteen ja rakkauden takia niinkuin minä olen tehnyt viisi pitkää vuotta.