Hei,
sympatiani aloittaneelle.
Ei voi aina tietää, vaikka kuinka alussa olisi keskusteltu lapsiluvusta, että miten mieli ajan kanssa muuttuu.
Meillä mies ei ollut kovin innostunut ensin yhdestäkään yhteisestä lapsesta, koska hänellä jo entisestä suhteesta oli lapsi. Yksi syntyi ja sitten aloin puhua toisesta, eikä mies ollut lainkaan innostunut. Mutta ei näitä suunniteltu, tulivat vähän kuin vahingossa, kun ei ehkäisyn suhteen oltu kauhean tarkkoja.
Nyt mies on sitä mieltä, että olin niiiiiiin oikeassa, kun halusin lapsellemme leikkikaverin, on ihana katsella kun sisarukset nauttivat toistensa seurasta, vaikka muutama vuosi ikäeroa onkin. Ja vaikka tämä kakkonen on ollut aika rankka ja vaativa hoidettava.
En tiedä, auttaisiko, jos koitat vielä keskustella vaimosi kanssa, että miksi hän ei halua toista lasta, mitä hän pelkää ja mikä saisi hänet muuttamaan mielensä. Lapsiluvun pitäisi kuitenkin olla jollain lailla yhteinen sopimus, ei toisen sanelupäätös.
Itse olen sitä mieltä, että on äärimmäisen itsekästä hankkia vain yksi lapsi, itsekästä nimenomaan sitä yhtä lasta kohtaan, joka joutuu kasvamaan vailla sisaruksia. Vaikka kuinka on kavereita ja sukulaisia, niin se on eri asia. Mutta tämä on minun kärkevä mielipiteeni, eikä sitä kannata heittää ensimmäiseksi peliin, jos haluaa rakentavaa keskustelua.
Enpä tiedä, kannattaako tuon lapsiasian takia erota, mutta jos moni muu asia mättää, niin onhan sekin vaihtoehto olemassa. Vai voiko tuo haluttomuus lapsen hankintaan johtua siitä, että jokin muukin mättää? Tai sitten tuollainen mielipide voi olla vallankäyttöä tai huomion hakemistakin. Koita ottaa selvää, mistä on kyse. Kysy rauhallisesti, mutta muista myös kuunnella rauhassa, jos toinen vastaa. Onnea teille!