Vaimo ei halua lisää lapsia :(

  • Viestiketjun aloittaja Estupido
  • Ensimmäinen viesti
Estupido
Yksi on suunniteltu ja saatu kymmenen vuotta sitten. Silloin jo puheet viittasi siihen, että se oli nyt tässä. Myöhemmin on ilmoitettu selväsanaisesti, että jos lisää haluan, niin on syytä etsiä joku muu siihen hommaan. Vahinkoraskaus keskeytettiin taannoin ja siihen loppui minun puolelta niin viimeisimmätkin toivon rippeet kuin kaikki halutkin.

Ei kai se auta kuin viheltää peli poikki ja panna elämä remonttiin.
 
ulkosuom.
Toisin sanoen: olet jättämässä yhden lapsen ja hankkimassa toista toisen naisen kanssa, tässä suunnitelma.

Onkohan tuossa nyt järkeä?

Mitä keskustelitte lapsienhankinnasta ennen kuin löitte aikoinaan hynttyyt yhteen? Siinä kohtaahan se olisi ollut kätevä valinnan paikka, lähteäkö lainkaan suhteeseen.
 
yksi äiti
Hei,
sympatiani aloittaneelle.

Ei voi aina tietää, vaikka kuinka alussa olisi keskusteltu lapsiluvusta, että miten mieli ajan kanssa muuttuu.

Meillä mies ei ollut kovin innostunut ensin yhdestäkään yhteisestä lapsesta, koska hänellä jo entisestä suhteesta oli lapsi. Yksi syntyi ja sitten aloin puhua toisesta, eikä mies ollut lainkaan innostunut. Mutta ei näitä suunniteltu, tulivat vähän kuin vahingossa, kun ei ehkäisyn suhteen oltu kauhean tarkkoja.
Nyt mies on sitä mieltä, että olin niiiiiiin oikeassa, kun halusin lapsellemme leikkikaverin, on ihana katsella kun sisarukset nauttivat toistensa seurasta, vaikka muutama vuosi ikäeroa onkin. Ja vaikka tämä kakkonen on ollut aika rankka ja vaativa hoidettava.
En tiedä, auttaisiko, jos koitat vielä keskustella vaimosi kanssa, että miksi hän ei halua toista lasta, mitä hän pelkää ja mikä saisi hänet muuttamaan mielensä. Lapsiluvun pitäisi kuitenkin olla jollain lailla yhteinen sopimus, ei toisen sanelupäätös.

Itse olen sitä mieltä, että on äärimmäisen itsekästä hankkia vain yksi lapsi, itsekästä nimenomaan sitä yhtä lasta kohtaan, joka joutuu kasvamaan vailla sisaruksia. Vaikka kuinka on kavereita ja sukulaisia, niin se on eri asia. Mutta tämä on minun kärkevä mielipiteeni, eikä sitä kannata heittää ensimmäiseksi peliin, jos haluaa rakentavaa keskustelua.

Enpä tiedä, kannattaako tuon lapsiasian takia erota, mutta jos moni muu asia mättää, niin onhan sekin vaihtoehto olemassa. Vai voiko tuo haluttomuus lapsen hankintaan johtua siitä, että jokin muukin mättää? Tai sitten tuollainen mielipide voi olla vallankäyttöä tai huomion hakemistakin. Koita ottaa selvää, mistä on kyse. Kysy rauhallisesti, mutta muista myös kuunnella rauhassa, jos toinen vastaa. Onnea teille!
 
Estupido
Ensinnäkin, vaikka ero tulisi, en olisi hylkäämässä lastani. Kyllä tytär tyttärenä pysyy ja rakkaana sellaisena, vaikka osoite vaihtuisikin. Eikä mulla ole toista äitiehdokasta, tiedä löytäisinkökään.

Vaimon motiivit valintaansa ovat selvät, tärkeysjärjestys voi vaihdella:
-synnytyspelko, sektiolla mentiin ainoan kohdallakin
-koettu raskauspahoinvointi vielä muistissa
-jatkuva lääkitys ja siitä kehittynyt riippuvuus 20 vuoden aikana
-raskausajan lääkityksen aiheuttama riski lapselle
-ei vaan halua toista

Noi lääkityksen aiheuttamat riskithän ovat kiistattomat, mutta en voi olla ajattelematta, että vaimo siis rakastaa lääkkeitään enemmän kuin minua. Kun eivät ne nyt mitään henkiinjäämispillereitä ole.

Kyllä hän hyvä äiti tuolle ainoalle on, ei voi kiistää. Mutta asiat olisi helpompi hyväksyä, jos hän edes yrittäisi edetä elämässä johonkin suuntaan. Kotona kuluneet 20v.
 
yksi äiti
Hyvin olet tilanteen tasalla ainakin syiden suhteen.
Mietin vain tuossa tilanteessa, että jos vaimo on kotona, ja ollut 20 vuotta ja tarvitsee lääkkeitä, niin ehkä lapsen saaminen ei helpottaisi tilannetta. Jotenkin vain tuntuu, että hänen pitäisi ensin päästä sieltä kotoa ulos, työhön, työharjoitteluun, opiskelemaan, jotakin muita raikkaita tuulia elämäänsä saamaan. Kodin seinien sisällä kun pienet asiat nousevat kohtuuttoman suuriksi, kokemusta on. Esimerkiksi raskauspelot ja synnytyksen vaikeus, joita ehtii toki kotona paljon enemmän pohtia.
Pienen lapsen kanssa kotona nuo pelot kyllä tahtovat suurentua ja elämä muuttua vielä vaikeammaksi. Vaikka sinänsä olen lasten hankkimisen kannalla, niin kestäisikö vaimosi terveys, psyykkinen ja fyysinen ihan välttämättä? Sitä hän kai miettii itsekin.
Jos vain saisit hänet ulos maailmaan sieltä jollain konstilla?
 
Estupido
Kiitos näkökulmien antamisesta.

Alkuperäinen kirjoittaja yksi äiti;10519829:
Jos vain saisit hänet ulos maailmaan sieltä jollain konstilla?
Olen lopettanut painostamisen kauan kauan sitten. Se vain pahensi asiaa. Ei tupakoinnin lopettaminenkaan onnistu sillä, että toinen siitä jauhaa. Itsestä se pitää lähteä ja asettaa itselleen tavoitteita. Tukisin, jos olisi yritystä mitä tukea.

Välillä olen ajatellut, että pitkällä tähtäimellä ero olisi vaimolle parasta mitä hänelle voisi tapahtua, kun joutuisi pakosta ottamaan vastuuta elämästään vähän enemmän.

Vaan en tiedä, tässähän tuntee itsensä ihan estupidoksi. Päivää kerrallaan.
 
sama äiti kuin edellä
Kiitos näkökulmien antamisesta.



Olen lopettanut painostamisen kauan kauan sitten. Se vain pahensi asiaa. Ei tupakoinnin lopettaminenkaan onnistu sillä, että toinen siitä jauhaa. Itsestä se pitää lähteä ja asettaa itselleen tavoitteita. Tukisin, jos olisi yritystä mitä tukea.

Välillä olen ajatellut, että pitkällä tähtäimellä ero olisi vaimolle parasta mitä hänelle voisi tapahtua, kun joutuisi pakosta ottamaan vastuuta elämästään vähän enemmän.

Vaan en tiedä, tässähän tuntee itsensä ihan estupidoksi. Päivää kerrallaan.

Niin, olet varmaan oikeassa tuon painostamisen kanssa. Eihän se kannettu vesi kaivossa pysy. Kuulostaa kyllä, että vaimosi on aika hukassa. En tiedä, miten tuo ero vaikuttaisi, mutta vaikeaa tuossa tilanteessa varmaan on avioliittoa elää. Voiko sen ottaa puheeksi niin, että jos ei muutosta tule, niin tämä voi johtaa avioeroon? Uhkaluahan tuo on, mutta
joskus ihminen vaan odottaa, että joku laittaa kovan kovaa vastaan, muuten ihminen on laiska muuttumaan.
Saako vaimosi mitään terapiaa, kuulostaa siltä, että ihan ehdottomasti tarvitsisi? Onko sitä kautta mitään reittejä pakottaa häntä johonkin toimintaan, esimerkiksi jotain toimintaryhmiä, tms? Ei kyllä ihan kunnossa ole asiat, jos 20 vuotta kotona. Tarkoitatko, ettei käy töissä eikä muutakaan säännöllistä? Jos on sitten niin sairas, niin onko sairaseläkkeellä tai hakeeko sellaista?
Ja alkuperäiseen aiheeseen: ehkei kuitenkaan just nyt ole lapsen aika... vaan ensin muut asiat kuntoon, jos mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
Estupido
Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti kuin edellä;10519942:
Voiko sen ottaa puheeksi niin, että jos ei muutosta tule, niin tämä voi johtaa avioeroon? Uhkaluahan tuo on, mutta
joskus ihminen vaan odottaa, että joku laittaa kovan kovaa vastaan, muuten ihminen on laiska muuttumaan.
Se keskustelu käytiin jo silloin abortin ja sitä seuranneen kylmän jakson aikana. Ilmaisin kyllä kantani mielestäni selkeästi.

Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti kuin edellä;10519942:
Saako vaimosi mitään terapiaa, kuulostaa siltä, että ihan ehdottomasti tarvitsisi? Onko sitä kautta mitään reittejä pakottaa häntä johonkin toimintaan, esimerkiksi jotain toimintaryhmiä, tms?
Tietää kyllä puutteensa eikä epäröi hakea apua, jos sellaista kokee tarvitsevansa. Mutta ryhmiin? Tuskin.

Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti kuin edellä;10519942:
Ei kyllä ihan kunnossa ole asiat, jos 20 vuotta kotona.
Ei minustakaan. Tai siis tottahan hän parturissa, kyläilemässä ja kaupungilla käy siinä kuin muutkin. En tarkoittanut, että kotiin olisi linnoittautunut.

Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti kuin edellä;10519942:
Tarkoitatko, ettei käy töissä eikä muutakaan säännöllistä? Jos on sitten niin sairas, niin onko sairaseläkkeellä tai hakeeko sellaista?
Töissä ei ole ollut koskaan. Sairaus on kyllä ihan diagnosoitua, mutta ei sillä eläkepapereita tule. Taloudellisesti täysin minun lanttieni varassa nyt ja aina, ellei mikään muutu.

Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti kuin edellä;10519942:
Ja alkuperäiseen aiheeseen: ehkei kuitenkaan just nyt ole lapsen aika...
No, tuosta ei voi olla kuin samaa mieltä. Purkasinpahan vaan turhautumistani tänne, ettei sitä tarvitse kotona tehdä.
 
hankalaa hankalaa
Raskauspahoinvointi on kyllä hirveää, mutta mielestäni se ei voisi olla este kuitenkaan... Sektion saa varmasti jos riittävästi haluaa, että synnytystä ei tarvitse kyllä pelätä. Tuo lääkeasia lienee se hankalin syy. Olisiko mahdollista ottaa sijaislapsi tai adoptoida? Vai haluatko itse nimenomaan biologisesti oman lapsen? Tilanteesi on kamala ja jos saat vaimosi suostumaan toiseen lapseen, tulee hänelle väistämättä mieleen viimeistään lapsen synnyttyä se, mitä menettikään kun keskeytti yhden raskauden... Voimia sinulle.
 
Estupido
"Jos vielä lapsia haluat, niin sun täytyy tehdä ne jonkun muun kanssa..."
Ei herätä kauheasti toiveita suostuttelumahkuista. Eikä kyllä lämpimiä tunteitakaan.

Hyvää tuossa on se, että sen sanojakin ymmärtää yskän. Kai se vaan on laitettava kantapäät vastatusten joku kerta kun joustovara loppuu.

Raskaatkin ajatukset on niin helppo hukuttaa töihin päivästä toiseen. Mutta ei loputtomiin, ei loputtomiin.
 
sama äiti edelleen
"Jos vielä lapsia haluat, niin sun täytyy tehdä ne jonkun muun kanssa..."
Ei herätä kauheasti toiveita suostuttelumahkuista. Eikä kyllä lämpimiä tunteitakaan.

Hyvää tuossa on se, että sen sanojakin ymmärtää yskän. Kai se vaan on laitettava kantapäät vastatusten joku kerta kun joustovara loppuu.

Raskaatkin ajatukset on niin helppo hukuttaa töihin päivästä toiseen. Mutta ei loputtomiin, ei loputtomiin.

Eipä käy kateeksi tilannettasi. Hyvä sitä on tänne purkaa, joskus saa ihan hyviä ajatuksia toisilta.
Vielä käy mielessäni sellainen juttu, että oletteko myös sopineet siitä, että sinä elätät vaimon hänen koko ikänsä, eikä hänen tarvitse mennä töihin? Minusta aika kohtuuttoman kuuloinen työnjako sinun kannaltasi, varsinkin kun lapsi on jo 10-vuotias, eikä siten enää jokahetki hoitoa tarvitse.
Jos ei sitten vaimon sairaus estä työhönmenoa. Mutta kaikenlaisia tukitöitä ja työkokeiluja on tarjolla. Tarkoitin lähinnä tuota kova kovaa vasten laittamista sillä, että johonkin ulos, jotain hyödyllistä tekemään se vaimo pitäisi saada. Vai luuletko, että hän on itse onnellinen kotona neljän seinän sisällä, jos ei paljon muuta ohjelmaa ole kuin kampaajalla ja ostoksilla käynti?Masentuneelta hän kuulostaa.
 
Viimeksi muokattu:
Estupido
Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti edelleen;10520094:
Eipä käy kateeksi tilannettasi. Hyvä sitä on tänne purkaa, joskus saa ihan hyviä ajatuksia toisilta.
Vielä käy mielessäni sellainen juttu, että oletteko myös sopineet siitä, että sinä elätät vaimon hänen koko ikänsä, eikä hänen tarvitse mennä töihin? Minusta aika kohtuuttoman kuuloinen työnjako sinun kannaltasi, varsinkin kun lapsi on jo 10-vuotias, eikä siten enää jokahetki hoitoa tarvitse.
Jos ei sitten vaimon sairaus estä työhönmenoa. Mutta kaikenlaisia tukitöitä ja työkokeiluja on tarjolla. Tarkoitin lähinnä tuota kova kovaa vasten laittamista sillä, että johonkin ulos, jotain hyödyllistä tekemään se vaimo pitäisi saada. Vai luuletko, että hän on itse onnellinen kotona neljän seinän sisällä, jos ei paljon muuta ohjelmaa ole kuin kampaajalla ja ostoksilla käynti?Masentuneelta hän kuulostaa.
Kiitos ajatuksista.
Enpä kyllä muista elätyslupausta antaneeni, mutta en ole sitä asiaa koskaan juuri murehtinut. Ei se raha niin tärkeää ole.

Pääsääntöisesti arjen sisältö rajoittuu siivoamiseen ja taivaskanaviin, muuta ei kaivata eikä haluta. Minua se vain masentaa, ei häntä. Olen tosin hankkinut itselleni harrastuksia, että pääsee välillä tuulettumaan.

Saatanpa koittaa joku kerta tuota liikkeelle "pakottamista" vielä, mutta ellei onnistu, niin aletaan olla umpikujassa, josta on vaikea pakittaa. Vaimon kritisoiminen on vähän kuin tulella leikkimistä ruutivarastossa.
 
Bete
Mielestäni kuulostaa siltä, että vaimosi on ihan oikeassa siinä, että toista lasta ei tosiaankaan kannata hankkia - tuossa tilanteessa.
Voisiko poikkeus tai kompromissi olla sellainen, että adoptoisitte lapsen ja sinä olisit se, joka lasta pääasiassa hoitaisi?
 
Estupido
Mielestäni kuulostaa siltä, että vaimosi on ihan oikeassa siinä, että toista lasta ei tosiaankaan kannata hankkia - tuossa tilanteessa.
Voisiko poikkeus tai kompromissi olla sellainen, että adoptoisitte lapsen ja sinä olisit se, joka lasta pääasiassa hoitaisi?
Ei pysty käytettävissä olevan ajan puitteissa.
[raadollinen mielipide:] Ja mihinkäs minä sitä vaimoa sitten enää tarvisin? Pyykkäys- ja siivouspalvelut saa halvemmalla ostettua ulkoa, eikä niiden tätien kanssa tarvitse edes tapella.
[/raadollinen mielipide:]
 
Viimeksi muokattu:
sama äiti
Kiitos ajatuksista.
Enpä kyllä muista elätyslupausta antaneeni, mutta en ole sitä asiaa koskaan juuri murehtinut. Ei se raha niin tärkeää ole.

Pääsääntöisesti arjen sisältö rajoittuu siivoamiseen ja taivaskanaviin, muuta ei kaivata eikä haluta. Minua se vain masentaa, ei häntä. Olen tosin hankkinut itselleni harrastuksia, että pääsee välillä tuulettumaan.

Saatanpa koittaa joku kerta tuota liikkeelle "pakottamista" vielä, mutta ellei onnistu, niin aletaan olla umpikujassa, josta on vaikea pakittaa. Vaimon kritisoiminen on vähän kuin tulella leikkimistä ruutivarastossa.

Niin, niin totta tuo viimeinen, vaimon kritisoiminen on vaarallista urheilua :) Ehkä lempeä kiristäminen tai jotain sellaista.

Mutta: minusta ihminen joka katsoo kotona vain taivaskanavia, ja vaikka siivoaisikin, vaikuttaa masentuneelta. Varsinkin jos ei tunne mitään halua työhön, opiskeluun tai muuhun. Pienten lasten ja kodin hoito on kokopäivätyötä, muttei enää 10-vuotiaan.
Minusta on aika käsittämätön tilanne, että jollakulla on mahdollisuus edes olla vuosikymmeniä kotona. Siis jos ei sairaus ole syy. Toista lasta et mielestäni voi vaatia (kun tilanne on tällainen), mutta töihin tai koulutukseen voit vaimosi vaatia edes yrittämään, jos ette nimenomaan ole sopineet, että hän voi olla aina kotona ja sinä hoidat toimeentulon. Hyvä, ettei raha ole teillä ongelma, mutta kyllä se työnteko tuo niin paljon muutakin sisältöä elämään, että voisi tehdä vaimolle ja teidän koko perheelle hyvää.

Itsekin tunnen itseni masentuneeksi, jos olen koko päivän esimerkiksi vain netissä. Pyrkimys paeta todellisuutta lisääntyy silloin kun on vaikeaa, ja tähän netti tai tv tarjoaa hyvän pakotien. Toisaalta tietokoneella tai television ääressä roikkuminen masentaa helposti lisää. Itse koitan pitää arjen rutiineista ja säännöllisestä päiväjärjestyksestä kiinni ja keksiä aina välillä jotain iloa tuottavia juttuja, jotta pysyn jotenkin kuosissa ja kunnossa (pieniä lapsia hoidan kotona tällä hetkellä, mutta töihin kaipaan).

Voimia sinulle edelleen!
 
Viimeksi muokattu:
Estupido
Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti;10520905:
Minusta on aika käsittämätön tilanne, että jollakulla on mahdollisuus edes olla vuosikymmeniä kotona. Siis jos ei sairaus ole syy.
Onhan se syy, mutta yrityksen puute rassaa, kun ei se niin vakavasti elämistä ja olemista haittaa, varsinkin kun lääkkeillä pysyy kurissa. (pahahko paniikkihäiriö) Ja kun ei vaimo mikään tyhjäpää ole, luulisi v ä h i t e l l e n tajuavan, ettei tämä näin voi jatkua. Jos minä tapan itseni työllä tai mulle sattuu jotain, niin mitäs sitten?

Alkuperäinen kirjoittaja sama äiti;10520905:
Toista lasta et mielestäni voi vaatia (kun tilanne on tällainen), mutta töihin tai koulutukseen voit vaimosi vaatia edes yrittämään, jos ette nimenomaan ole sopineet, että hän voi olla aina kotona ja sinä hoidat toimeentulon. Hyvä, ettei raha ole teillä ongelma, mutta kyllä se työnteko tuo niin paljon muutakin sisältöä elämään, että voisi tehdä vaimolle ja teidän koko perheelle hyvää.

Voimia sinulle edelleen!
Kiitos.
Tottakai se raha jossain määrin on ongelma, mutta sanoin että se ei ole tärkeää.
Minä olin 18v kun lyötiin hynttyyt yhteen, ei silloin mietitty eikä sovittu muusta kuin seuraavasta viikonlopusta korkeintaan.

Sehän se juttu juuri onkin, mulle olisi ok, jos perhe kasvaisi niin työnjako olisi silloin selvä. Nyt kun näin ei käy, hommat ei mene enää tasan. Suhde viilenee väkisinkin minun puoleltani kun ei enää tunne saavansa antamastaan panoksesta mitään takaisin.

Mielestäni olen ollut riittävän epäitsekäs ja kärsivällinen. Ja edelleenkin, haluaisin lapsia, leikkiä niiden kanssa ja nähdä niiden kasvavan. Kun en nykytilannetta pysty kunnolla hyväksymään, katkeroidun vähitellen ja muutun kiukkuiseksi vanhaksi ukoksi, joka imee kaljaa ja jota ei kiinnosta enää mikään. ;)
 
Varaa aika, kiität minua
En usko että kyse on nyt siitä, että olette eri mieltä lapsen hankinnasta. Se on seuraus -näkyvä dilemma, jäävuoren huippu - ja se syy on jossain pohjamudissa. Teillä on mielestäni ongelmat siis paljon syvemmällä kuin nyt tässä lapsenhankintakysymyksessä.

Mitä jos menisitte parisuhdeterapiaan? Ei siitä kannata mitää spektaakkelia tehdä, siis selvitystä vaimolle miksi ja mitä siellä puhutaan. Jos minä olisin sinä, varaisin ajan (ja lapsenhoitajan?) ja ilmoittaisin vaimolle ajan ja sen, että sinä haluat sinne ja se on sinulle tärkeää. Ja nyt tärkein pommi; moni ei tiedäkään, että yllättävän moni käy PARISUHDEterapiassa YKSIN, koska kas kummaa- puoliso ei aina ole lainkaan halukas lähtemään mukaan ainakaan ekoilla kerroilla.

Olen ehdottomasti tämän kannalla. Entinen mieheni teki juuri noin. Olin täysin urautunut suhteeseen, eli tyytynyt tilanteeseen, tosin haaveilin muista miehistä ja seksi oli loppunut jo yli vuosi sitten. Riitelimme päivittäin, elimme täysin omia elämiämme. Lapsia ei tosin ollut. Mies oli tilanteeseen epätyytyväinen, hän halusi muutosta, minulle riitti tv:n tuijotus kotona. Loukkaannuin terapiaehdotuksesta, enkä ekaa kertaa mennyt mukaan. Toisella kertaa menin, koska olin mustis että mitä se siellä "minua haukkuu". Meille kävi niin, että parisuhdeterapia opetti meidät keskustelemaan ja arvostamaan toisimme. Jopa niin paljon, että tajusin ettei mies enää rakasta minua, enkä minä häntä. Eli meille kävi noin, mutta jos meillä olisi hitustakaan rakkautta ollut jäljellä, tuo olisi saanut sen kukkimaan.
 
kylmä fakta
-ei vaan halua toista
Mielestäni tämä on tärkein ja painavin syy olla tekemättä lasta. Jos lasten- ja kodinhoitovastuu on pääosin naisella, ja sen lisäksi hän tietenkin joutuu kokemaan raskauden, synnytyksen ja imetyksen, siihen hommaan ei todellakaan ryhdytä ellei sitä itsekin halua. Nuo loput perustelut ovat varmasti vain verukkeita, joilla hän yrittää "järkevästi" perustella haluttomuuttaan, kun siihen syitä kysellään. Vaikka todellisuudessa mitään parempaa perustelua ei ole kuin "En halua". Valitettavasti se on myös asia, jota on vaikeinta muuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Estupido
Alkuperäinen kirjoittaja kylmä fakta;10522883:
Mielestäni tämä on tärkein ja painavin syy olla tekemättä lasta. Jos lasten- ja kodinhoitovastuu on pääosin naisella, ja sen lisäksi hän tietenkin joutuu kokemaan raskauden, synnytyksen ja imetyksen, siihen hommaan ei todellakaan ryhdytä ellei sitä itsekin halua. Nuo loput perustelut ovat varmasti vain verukkeita, joilla hän yrittää "järkevästi" perustella haluttomuuttaan, kun siihen syitä kysellään. Vaikka todellisuudessa mitään parempaa perustelua ei ole kuin "En halua". Valitettavasti se on myös asia, jota on vaikeinta muuttaa.
No, eipä tuo imettänyt ainoatakaan, tuttelilla kasvatettu.

Mutta aivan varmasti olet oikeassa, muut syyt eivät ole sellaisia, jotka eivät olisi voitettavissa, jos oikeasti haluaisi. Mutta niinhän tuo sanoi välittömästi tytön syntymän jälkeen, että se oli siinä.
Matti Näsää lainatakseni: perkules, mua ei huvita enää mikään.
 
kysymys ap:lle
Miksi sinä sitten haluaisit lisää lapsia, ilmeisesti vaikka sitten eron uhalla? Teillä on jo yksi, miksei se riitä? Etkö rakasta vaimoasi, onko hän sinulle vain lisääntymiskone, ja jos se ei "toimi", ei muuta kun romuttamolle?
 
en ole ap
Miksi sinä sitten haluaisit lisää lapsia, ilmeisesti vaikka sitten eron uhalla? Teillä on jo yksi, miksei se riitä? Etkö rakasta vaimoasi, onko hän sinulle vain lisääntymiskone, ja jos se ei "toimi", ei muuta kun romuttamolle?
Ihanko tosissaan tuolaista heittelt? Nyt on tullut selväksi, että suhteessa on paljon muitakin ongelmia. Siinä ei aina rakkaus meinaa riittää, kun arki on karua ja vaikeaa. Silti minäkin ihmettelen, miksi haluat lisää lapsia, eikö se muuttaisi kaiken vain vaikeammaksi?
 
Viimeksi muokattu:
Estupido
Siinä ei aina rakkaus meinaa riittää, kun arki on karua ja vaikeaa.
Ei se arki mitään vaikeaa ole, kun pitää suunsa kiinni eikä liikoja ajattele. Mutta kun asioita alkaa kelaamaan, se nyt vain on niin, että abortin hyväksyminen tuntuu olevan mulle ylipääsemätön paikka. Päinvastaisessa ratkaisussa olisin arvostanut vaimon tekemää uhrausta yli kaiken. Nyt minulta ei mielipidettä edes kysytty, kun tuo "syöpäkasvain" hoidettiin pois. Se oli toki hänen ratkaisunsa ja hänellä oli oikeus siihen. Mulle se oli, ja on, kova paikka.

Seksi pitää parisuhteen läheisenä ja ilman muuta kuuluu siihen oleellisena osana. Ilman sitä pari etääntyy toisistaan ja saman katon alla asutaan lopulta kuin kämppikset. Mitäs luulette haluanko kokea toista kertaa samanlaista tunteiden vuoristorataa, kun nykyinenkään kierros ei tunnu loppuvan ollenkaan?
Juuh, ehkäisy on ratkaisu, ainakin siihen asti kunnes kumi sanoo seuraavan kerran rits. Vaimo kyllä ehdotti, tai melkein vaati vasektomiaa. Ei ole tarpeen näillä haluilla. Vehkeet toimii, mutta nauttimaan ei pysty.

Sitä vaan koittaa valvoa myöhään, niin kuin nytkin, ja toivoo että toinen nukkuu jo silloin kun itse kömpii sänkyyn. Minä, joka olin ennen se aktiivisempi osapuoli.

Tästä voi tietysti päätellä, että loppujen lopuksi olenkin itsekäs kusipää, joka ei enää suostu tyydyttämään vaimoaankaan tämän mieliksi ja parisuhteen hoitamiseksi.

[Sori seuraava karkeuteni] Stereotypioiden mukaan miehet suhtautuvat seksiin eri tavalla kuin naiset: Miehet ovat pillun perään, vaikka se ei olisi muuta kuin kuva aseman lauta-aidassa ja naisilla pitää olla mukana myös tunnetta. Paskapuhetta tuo eka osa tai sitten mussa on feminiinisiä puolia enemmän kuin olen tiennytkään.

Silti minäkin ihmettelen, miksi haluat lisää lapsia, eikö se muuttaisi kaiken vain vaikeammaksi?
Niinpä. Miksi nyt kukaan lapsia ylipäätään haluaa, kun elämä olisi niin paljon vapaampaa ja helpompaa ilman niitä? Miksi nyt kukaan mies tai nainen vakituisesti seurustelee, saatikka avioituu, kun elämä olisi sinkulle paljon helpompaa ja vapaampaa? Ihmiset on hulluja.

Aliquando insanire iucundum est.
 
Viimeksi muokattu:
ulkosuom.
Heitin aiemmin tuohon tuota tekstiä, tietämättä vielä mikä on koko tilanne. Aika kauhealtahan tuo kuulostaa. Vaimollasi on selvästi ollut ehkä aina psyykkisiä ongelmia, koko tuo kuvio, 20 vuotta lääkityksellä, käköttänyt koko sen ajan kotona, ei suostunut yrittämään imetystä jne. viittaavat siihen. Miten tyttö, näkyykö hänessä mitenkään, että äitisuhde on ollut aika kylmä? Mielestäni lapsen hankkiminen tuohon kuvioon, edes adoptiolapsen (ja tuskin antaisivatkaan noilla tiedoilla) ei ole järkevää.

Tuo tilanne vaatisi jotain muutosta, vaikkette toista lasta hankkisikaan. Perheterapia minustakin olisi yksi osoite. Eihän siinä ole mitään järkeä, että sinä olet 20 vuotta huolehtinut yksin tulojen hankinnasta.

Ja alan tajuta, että ehkäpä ero on kohdallasi yksi mahdollisuus. Löytyi sitten uusi nainen tai ei. Koska tässä tapauksessa myös sinun elämäsi jää osittain elämättä, jos ei toinen osapuoli edes yritä tsempata avioliiton ja oman elämänsä eteen.

Eli: vakava keskustelun paikka, perheterapia. Jos tämä ei onnistu eikä toimi, ala funtsia sitä eroa - tuossa tilanteessa saatat saada hyvinkin tyttösi pääasiassa luoksesi asumaan, eli äidille tulisi tapaamisoikeus.
 
Estupido
Miten tyttö, näkyykö hänessä mitenkään, että äitisuhde on ollut aika kylmä?
Ei toki, eikä ole kylmä, päinvastoin. Ja ymmärrettävä ratkaisu se imetysasia (lääkitys).

Tuo tilanne vaatisi jotain muutosta, vaikkette toista lasta hankkisikaan.
Se on selvää.

Jos tämä ei onnistu eikä toimi, ala funtsia sitä eroa - tuossa tilanteessa saatat saada hyvinkin tyttösi pääasiassa luoksesi asumaan, eli äidille tulisi tapaamisoikeus.
On noita asioita tullut pohdittua, enkä aikoisi vaatia tyttöä luokseni asumaan. En myöskään usko, että tyttökään sitä haluaisi, koska ovat äitinsä kanssa hyvin läheiset. Tytön menettäminen sitä paitsi romahduttaisi äidin, pelkään ja tapaamiset käytäisiinkin sitten jossain hoitolaitoksessa. Enkä missään nimessä halua tehdä hänen tilannettaan huonommaksi.
Ja toisaalta, meillä on tyttären kanssa aina hauskinta silloin kun olemme kahden. Tietenkin johtuen siitä, että saa silloin minulta jakamattoman huomion.

Kyllä tätä asiaa tullaan vielä puimaan, se on varma. Jossain vaiheessa tilanne kärjistyy ja alkusavun hälvettyä muuttuu vakavaksi keskusteluksi.

Tämä kirjoittelu on ollut antoisaa itsensä purkamista ja kiitos kaikille sitä kommentoineille. Lopetan nyt avautumiseni ja tartun töihini.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä