no_more_ Estupido
Lukaisin ketjun läpi ja vaikea enää edes uskoa, mitä paskaa sitä piti ennen kokea ja kestää päivästä toiseen. Uskomatonta.
Kirjoitin joskus paljon ennen eroa, että "Välillä olen ajatellut, että pitkällä tähtäimellä ero olisi vaimolle parasta mitä hänelle voisi tapahtua, kun joutuisi pakosta ottamaan vastuuta elämästään vähän enemmän." -Asia on mennyt juuri näin, olen iloinen exän puolesta, joka on ihan toinen ihminen nykyään kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. (Minäköhän sen kaiken saamattomuuden aiheuttaja ja syypää aikoinaan olinkin?
) Ex on myös löytänyt uuden miehen, joka on ihan jees tyyppi ja sopii paljon paremmin hänen luonteelleen kuin minä.
Asun tytön kanssa kahden ja meillä menee oikein hyvin. Naisystäväni ei ole enää pelkkä naisystävä, vaan kihlattu. Muuttaisi saman katon alle heti kun saataisiin sopivampi asunto.
Olen miettinyt, että ainoa joka erossa hävisi, oli tyttäremme, kun tuttu ympäristö muuttui, perhe hajosi ja joutui kokemaan välillä koviakin. Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Hän ei menettänyt yhtään ihmistä, vaan päinvastoin sai kaksi välittävää lisää, eli ex-vaimon uuden miehen ja minun rakkaani. Tyttö kun pitää oikeasti molemmista.
Omassa suhteessani on ollut hieman huonojakin uutisia, kun lääkäri on naiselleni pari vuotta sitten sanonut, ettei hän voi saada enää lapsia. Sairastui krooniseen paksusuolen tulehdukseen, mikä johti anemiaan ja jotenkin sitä kautta moiseen tuomioon. Asia on ollut hänelle todella raskas enkä ole siksi halunnut häntä mitenkään painostaa tai tentata. Kauan kyllä ajattelin, että pitää nostaa kissa pöydälle, koska tiedän hänen sisimmässään haluavan lasta. Että tutkimuksiin ja hoitoihin mars! Mutta en saanut vielä otettua puheeksi.
Eilen sitten vein tytön junalle kun lähti hiihtoloman alkupuoliskoksi äidilleen ja menin itse kultani luo. En siinä montaa minuuttia ehtinyt istua, kun hän sanoi että olis "vähän asiaa" ja antoi käteeni jonkin sellaisen kuumemittarin näköisen, jossa oli kaksi sinistä viivaa ristissä...olin pudota siitä sohvalta.
Huh huh, kylläpä elämä osaa yllättää. Ihanasti <3
Kirjoitin joskus paljon ennen eroa, että "Välillä olen ajatellut, että pitkällä tähtäimellä ero olisi vaimolle parasta mitä hänelle voisi tapahtua, kun joutuisi pakosta ottamaan vastuuta elämästään vähän enemmän." -Asia on mennyt juuri näin, olen iloinen exän puolesta, joka on ihan toinen ihminen nykyään kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. (Minäköhän sen kaiken saamattomuuden aiheuttaja ja syypää aikoinaan olinkin?
) Ex on myös löytänyt uuden miehen, joka on ihan jees tyyppi ja sopii paljon paremmin hänen luonteelleen kuin minä.Asun tytön kanssa kahden ja meillä menee oikein hyvin. Naisystäväni ei ole enää pelkkä naisystävä, vaan kihlattu. Muuttaisi saman katon alle heti kun saataisiin sopivampi asunto.
Olen miettinyt, että ainoa joka erossa hävisi, oli tyttäremme, kun tuttu ympäristö muuttui, perhe hajosi ja joutui kokemaan välillä koviakin. Sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Hän ei menettänyt yhtään ihmistä, vaan päinvastoin sai kaksi välittävää lisää, eli ex-vaimon uuden miehen ja minun rakkaani. Tyttö kun pitää oikeasti molemmista.
Omassa suhteessani on ollut hieman huonojakin uutisia, kun lääkäri on naiselleni pari vuotta sitten sanonut, ettei hän voi saada enää lapsia. Sairastui krooniseen paksusuolen tulehdukseen, mikä johti anemiaan ja jotenkin sitä kautta moiseen tuomioon. Asia on ollut hänelle todella raskas enkä ole siksi halunnut häntä mitenkään painostaa tai tentata. Kauan kyllä ajattelin, että pitää nostaa kissa pöydälle, koska tiedän hänen sisimmässään haluavan lasta. Että tutkimuksiin ja hoitoihin mars! Mutta en saanut vielä otettua puheeksi.
Eilen sitten vein tytön junalle kun lähti hiihtoloman alkupuoliskoksi äidilleen ja menin itse kultani luo. En siinä montaa minuuttia ehtinyt istua, kun hän sanoi että olis "vähän asiaa" ja antoi käteeni jonkin sellaisen kuumemittarin näköisen, jossa oli kaksi sinistä viivaa ristissä...olin pudota siitä sohvalta.
Huh huh, kylläpä elämä osaa yllättää. Ihanasti <3