vaimo rakastunut toiseen mieheen, ei varsinaista suhdetta

  • Viestiketjun aloittaja Yks vaan
  • Ensimmäinen viesti
huh huh
30 viestiä päivässä?
Joskus takavuosina joku sosiaalipomo pommitti viesteillä jotain saman kunnan golfkentänhoitajaa. Vei tätä syömäänkin pomon ominaisuudessa. Mies, siis golfkentänhoitaja, oli ihan kummissaan.
Nainen sittemmin hakeutui muualle hommiin, mutta samalla tavalla sen naisen aviomies puolusteli vaimoaan kuten nämä ukot täällä vaikka toinen osapuoli koki sen seksuaalisena häirintänä. eli olisiko kuitenkin joku mielen sairaus näillä teidän vaimoilla takana. Ehkä se toinen osapuoli ei ole ihastunut vaan vainon kohteena?
 
niinniin
Niin me ollaan viestitelty tuntitolkulla ja kyllä hänkin on parhaimmillaan kirjoittanut yli 20 viestiä päivässä. Niin kuin sellaista chattailua. Ja kyllä kysyin parisen päivä sitten, että ikävystytänkö häntä ja olen matkan varrellakin kysynyt useaan otteeseen, että saanko kirjoittaa ja hän on antanut luvan. Että ihan luvan kanssa tässä on kirjoiteltu.

Mutta nyt hän sanoi, ettei jaksa 300 viestiä päivässä, se on kyllä liioiteltu luku, mutta 30 viestiä - minun puolelta- on hyvinkin ollut. Ollaan juteltu tuntikausia. Sellaista chat-tyylistä, että toinen sanoo jotain ja toinen kommentoi. Mutta koska minulta tulee juttua enempi, niin olen kirjoittanut enemmän.

Me on keskusteltu kaikenlaista. Usein kurssiasioita, kurssikavereista, minusta, vähän hänestä, yleisiä asioita, minun tunteistani jne. Juttua riittää vaikka kuinka ihan loputtomiin.
 
niinniin
Laitoin hänelle nyt tällaisen viestin
"Niin ja jos et halua, että ollenkaan kirjoitan sulle, niin sitten sun pitää se sanoa. En mä muuten tiedä. Mä olen sulta matkan varrella kysynyt, että saanko kirjoittaa ja sä olet sanonut, että jos se oloa helpottaa, niin kirjoita vaan. Olen sen useamman kerran kysynyt. Ja luvan saanut. Sitten pari päivää sitten kysyin, että ikävystytänkö mä sua, niin sanoit, ettei sähköposteja lukiessa oikeen voi ikävystyä.
Mun on niin maailman helpoin kirjoittaa ja kirjoitan tosi nopeesti. Jos et halua, että kirjoitan ollenkaan niin sano sit. En mä muuten tiedä sitä.
Musta sulle on tosi kivaa kirjoittaa kaikenlaista. Mulla on taas ihan hyvä mieli. Toivottavasti sullakin."

Jos hän ei vastaa mitään, niin mitä mun siitä pitää päätellä? Että voin kirjoittaa tai en voi kirjoittaa? Meidän viestittely on alusta alkaen ollut sitä, että mä kirjoitan paljon enemmän, hän on muutenkin luonteeltaan hiljainen, ei luonnossakaan paljoa puhu.
 
Viestittelyä
30 viestiä päivässä? Kuulostaapa ahdistavalta/ahdistelulta. Veikkaan, että mies lukee niistä ehkä pari kolme, jos niitäkään. Minä juoksisin karkuun tuollaista stalkkaajaa.
 
niinniin
Eihän se mitään stalkkaamista ole. Me jutellaan. Se on aivan eri asia. Aika paljon olen kertonut hänelle omia asioitani. Kyllä sitä aika monta viestiä ehtii esim. kolmessa tunnissa kirjoittaa, jos koko ajan jutellaan. Koita vaikka :)
 
tiltaltti
Eihän se mitään stalkkaamista ole. Me jutellaan. Se on aivan eri asia. Aika paljon olen kertonut hänelle omia asioitani. Kyllä sitä aika monta viestiä ehtii esim. kolmessa tunnissa kirjoittaa, jos koko ajan jutellaan. Koita vaikka :)
Pari kysymystä sinulle:
-oletteko työelämässä ja miten aikanne riittää tuollaiseen chattailemiseen?
- sinä kerrot paljon omia asioitasi hänelle. Kuinka paljon tiedät hänen elämästään ja miten usein hän puhuu siitä chateissaan?
 
Viimeksi muokattu:
niinniin
Mehän opiskeltiin ja opiskeluhommia tehtiin paljon tietokoneella ja siinä sit samalla chattailtiin sähköpostitse. Hieman ihmettelin, miten hän haluaa niin paljon olla tekemisissä varatun naisen kanssa. Hän vältteli itsestään kertomista ja muutenkin hänestä tuli kuva, että pitää paljon asioita sisällään. Ajattelin, että hän on ujo ja hiljainen. Annoin hänelle jopa rahaa uuden tietokoneen ostoon. Tänään sitten kysyin suoraan, että onko hän naimisissa tai ollut naimisissa ja ilmeni, että hänellä on joku. No se oli sitten siinä. Minä en varattuihin sekaannu. Varattujen kanssa en viestittele tuntitolkulla enkä heille julista rakkauttani. Tunnen tulleeni vedätetyksi oikein urakalla. Itse kerroin hänelle kaiken avioliitostani jne. Tämä yhteydenpito loppui sitten tähän. Onneksi en jättänyt aviomiestäni, harkitsin jopa sitä ja sittenhän olisin jäänyt aivan tyhjän päälle. Sen siitä saa, kun alkaa pelleilemään avioliitossa ollessaan.
 
niinniin
Sanoin kauhean pahasti tuolle ihastukselleni ja hän pisti välit poikki. Ongelmana on, että olen edelleen häneen valtavan ihastunut. Olen yhä kirjoitellut hänelle muutamia viestejä per päivä, mutta hän ei ole vastannut. Toivoisin, että hän vastaisi jotakin.

Minua hävettää, että olen häneen ihastunut. Minua hävettää koko juttu, mutta samalla kaipaan häntä yhä ja aina kaupungilla toivon näkeväni hänet. Ajattelen häntä aika paljon tai näen sellaisia muistikuvavälähdyksiä hänestä.
 
tiltaltti
Sanoin kauhean pahasti tuolle ihastukselleni ja hän pisti välit poikki. Ongelmana on, että olen edelleen häneen valtavan ihastunut. Olen yhä kirjoitellut hänelle muutamia viestejä per päivä, mutta hän ei ole vastannut. Toivoisin, että hän vastaisi jotakin.

Minua hävettää, että olen häneen ihastunut. Minua hävettää koko juttu, mutta samalla kaipaan häntä yhä ja aina kaupungilla toivon näkeväni hänet. Ajattelen häntä aika paljon tai näen sellaisia muistikuvavälähdyksiä hänestä.
Joko olet saanut takaisin rahat, jotkaannoit hänelle uuden tietokoneen hankintaan?
 
Viimeksi muokattu:
Niinniin
En ole saanut. Siitahan ne valit poikki menikin kun olin juuri antanut ne rahat ja sitten kuulin etta hanella on joku...suutahdin etten varattujen miesten tietokonehankintoja halua rahoittaa. Han pyysi tilinumeroani ja sanoi ettei pyytanyt minulta mitaan rahaa ja katkaisi valit. Kirjoitin ettei tarvitse maksaa takaisin. Hän kirjoitti minulle etta hanki oikeasti apua sinulla on todellisia ongelmia.
Olen pyytanyt anteeksi monet kerrat mutta ei vastausta.
 
niinniin
Tapasin ihastuksen kohteeni kaupungilla sattumalta ja hän käveli ohi aivan siitä vierestä, ei tervehtinyt ja osoitti halveksuntaa minua kohtaan.

Itse pidän hänestä yhä :)
 
Yksi vaan (ap)
AP palaa keskusteluun, lupasin joskus päivittää kuulumisia.

Ero tuli. Vajaa vuosi sitten asia nousi taas esille. Eksällä oli kaikenmoista muuta, mistä en tiennytkään, ei siis pettämistä tai muuta. Mutta sanottaisiinko että hänen käsityksensä sekä menneestä että nykytilasta poikkesi paljon omastani.

Ehkä kuvaavinta oli kun hän kertoi kuinka ollaan "sattumalta" yhdessä, kun nyt ollaan astuttu olemaan. Itse en olisi paketoinut pääosin onnellisia vuosikymmeniä noin.

Vaikuttaa siltä, että hän ei vain osannut lähteä suhteesta. Tiedättehän, kaikki on niin kuin on halunnu, on lapsia, ei keksi mitään vikaa tai valitettavaa. Muttei halua.

Ero tuli, ihan asiallinen. Lapset pääosin kanssani. Olin tovin aika sanottaisiinko heikkona, vaikka lasten suuntaan ja töihin jne. se ei juurikaan edes näkynyt. Mutta kyllä se siitä.
 
Niinniin
Harmi, että ap erosi. Itse olin jonkinlaisen hullaantuneisuuden ja sitä myöten hulluuden tilassa ja suurella väkisin tehdyllä voimanponnistuksella lakkasin pitämästä yhteyttä tähän ihastukseni kohteeseen. Ja kun en saanut pitää yhteyttä, alkoi aikamoinen tunnemyllerrys, jouduin yksin kohtaamaan kaikki tunteeni, mutta pidin päätökseni. Viikko sitten menin samaan tilaisuuteen, minne tiesin hänenkin olevan tulossa. Jännitti kovasti miten hän suhtautuu. Mutta hän tervehti hyvin niukasti ja tervehdin ihan asiallisesti takaisin ja tunsin, että jokin jännite ja side katkesi. En hakeutunut illan aikana hänen seuraansa, vaan pysyin omassa seurassani. Olin niin kiitollinen tuosta illasta, miten asiallisesti se meni. En tehnyt mitään tyhmää. Näin jossain vaiheessa, miten hän katsoi minua ja hän katsoi sillä tavalla hyväksyvästi ja koin suuren helpotuksen. Asiallisuudella pääsee pitkälle. Oli hyvä mieli seuraavanakin päivänä, että pysyin omalla reviirilläni ja olin niin asiallinen. Hyvä minä!
 
vierailijaolli
Seuraa pitkä vuodatus.

Nelikymppinen pariskunta, takana parinkymmenen vuoden suhde. Lapsia. Suhde onnellinen. Lähes vuosikymmen sitten suhde oli katki, asuttiin erillään ja tapailtiin muita. Sen jälkeen on mennyt hyvin, oikeastaan paljon paremmin kuin aiemmin.

Viime syksyn aikana aistin jotain - vaikutti että olin vain tiellä, puoliso "katsoi ohi", haki omaa tilaa ja rauhaa, viestitteli kännykällä ja unohti että meillä oli keskustelu käynnissä. Kysyin mikä on, ja kysyin onko hänellä suhdetta. Ei ollut suhdetta mutta oli kyllä "omia asioita käsiteltävänä."

Nyt alkuvuonna vaimo oivalsi, ja kertoi siitä heti, että on rakastunut ystäväänsä. Puoliso on ollut aina sekä pidättyväinen että huono tulkitsemaan itseään ja tunteita, joten uskon että tuli yllätyksenä.

Ei ole ollut varsinaista suhdetta. Tästä olen varma. On kyllä ollut läheinen ystävyys ilman fyysistä ulotuvuutta. Se on mielestäni oikein hyvä ja kannatettava asia, tai siis oli...

Puoliso järkyttyi itsekin. Koska ystävyyden pohja on menemättä yksityiskohtiin "samoissa piireissä", ei ole minustakaan kohtuullista toivoa etteivät olisi tekemisissä. Se heijastuisi muihinkin arjen osiin. Puoliso on karsinut yhteydenpidosta kahdenkeskisyyden, ja sanoo että tämä ei mene tämän pidemmälle, on vain tunteita.

Vaan asia on minulle silti hankala. Alun järkytyksessään puoliso kertoi ehkä enemmän kuin olisi kannattanut, ja minulla on asiasta varsin tarkka kuva. Vaikuttaa siltä että puoliso on umpirakastunut: ei mahda tunteilleen mitään, mahasta kipristää, ahdistui ajatellessaan ettei olisi koskaan missään tekemisissä miehen kanssa.

Siihen kun ynnää sen mitä tiesin jo entuudestaan: keskustelivat kahdestaan pitkään ja syvällisiä, auttoivat toisiaan (henkisesti), päätyivät juttelemaan aina kun on tilaisuus. Valitettavasti tuolle löytyy termikin, sielunkumppanuus. Ja siihen kun ynnää vahvahkon rakastumisen...

Puoliso on toiminut tavallaan reilusti, on ollut koko ajan avoin kun asian tajusi. Hän myös sanoo rakastavansa minua (vaikkakin on ilmeistä ettei tuolla lailla huumaisesti), ei halua erota ja sanoo tekevänsä sen minkä voi. En usko että nuo päätyvät fyysiselle puolelle ainakaan yllättäen, ei oikeastaan vaikuta pohjaavan fysiikkaan tuo juttu, vaan henkiseen puoleen.

Tämä tilanne kalvaa: olen mustasukkainen, tunteet ailahtelevat ja tunnen kiukkua. Tilanne ikään kuin hiertää haavaa suhteeseemme. En oikein voi pyytää puolisoa olemaan tekemättä jotain, kun eihän se tee mitään. En pidä siitä katkerasta suunnasta mihin tämä tilanne minua ohjaa.

Toisesta miehestä. Tunteet molemminpuolisia, epäilen. Puolisokaan ei tiedä. Mies paljon nuorempi, ja monella tapaa vastakohtani. Itse olen vakaa, rauhallinen, työteliäs ja turvallinen, sellaista aviomiesmateriaalia. Toinen on lähinnä tuuliajolla, osin irti yhteiskunnasta, "hoivan tarpeessa". Ei tässä ole siinä mielessä edes kilpailua.

Ylläoleva heittää varjoa tilanteen päälle: toisen tien varrella olisi kyllä puolisolle tarjolla uusi rakkaus, mutta muutoin valtaisa heikennys. Minä taas en halua että puoliso pysyisi kanssani koska olen turvallinen, mukava ja hyvä isä. Hyviä ominaisuuksiahan nuo ovat, mutta... Lisäksi se että ollaan "parisuhdemielessä eri kaliiberissa" pahentaa tätä, totta maar puolison on oltava umpirakastunut kun ulkoiset puitteet ja käytännön mahdollisuudet eivät tue tuota suuntaa lainkaan.

Asiat eivät ole huonosti, oikeastaan paremminkin kun ennenkuin asia tuli ilmi - puoliso ei välttele vaan yrittää huomioida, etäisyydenhaku väheni ja turha pikkuasioista tiuskiminen loppui.

Vaan puoleentoista kuukauteen puolison tunteet eivät ole laimentuneet. Kysyn suoraan ja hän vastaa suoraan. Alkuun yritin ajatella että kyse on ihastumisesta. Vaan se oli itsehuijausta, onhan tuo mennyt pitkälle ja tunteet ovat voimakkaita. Lisäksi puoliso ei yleensä paljoa tunteistaan puhu - mutta kutsuu tätä rakastumiseksi.

En tiedä mitä tehdä. Jos puoliso lähtee parisuhteen tielle, seuraa tietty ero. Vaan todennäköistä on nykytilanteen jatko - kumpikaan ei halua erota, katsotaan miten käy. Minusta on tullut pelokkaampi, mustasukkainen enkä luota niin kuin ennen. Vähän myös kitkerä. Pelkään että tilanne jatkuessaan haavoittaa sekä suhdetta että minua. Enkä halua huomata joskus parin vuoden kuluttua että jätti se minut sittenkin, kesti vain hetken, ja siinä matkan varrella olen katkeroitunut.
267
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä