Vaimolle

  • Viestiketjun aloittaja vierasta
  • Ensimmäinen viesti
Kallekalunen
Hieno idea tuota voisi miettiä, vaimo vois innostuakin kun olisi juonut sopivasti kun häntä olen tähän lainaukseen kypsytellyt
Minä tein vaimolle kerran sellaisen tempun, että sovin yhden kaverini kanssa, että minä järjestän niin, että hän pääsee naimaan vaimoani.
Kutsuin tämän kaverin meille, söimme ja joimme viiniä ja myöhemmin vahvempiakin paukkuja. Yritin koko ajan, että vaimonikin ottaisi mahdollisimman monta paukkua.
Olin järjestänyt niin, että minulle soitti eräs kaveri, joka asuu meidän lähellä ja pyysi tulemaan, koska keskuslämmitys oli tauonnuyt toimimasta ja olin aikaisemminkin sitä korjaillut.
Lähdin ja jätin kaverini ja vaimoni kahdestaan. Oli sovittu, että heti lähdettyäni kaverini yrittää päästä naimaan, jos vaimoni vain suostuu.
Kaverini kertoi jälkeenpäin, että hän oli mennyt keittiöön ja puristanut vaimoani perseestä ja sitten siirtänyt kädet rinnoille. Vaimoni ei ollut vastustellut millään tavalla, kun kaverini oli riisunut häneltä housut ja nostanut keittiön pöydälle ja nainut häntä siinä pöydällä. Kun tulin takaisin, niin molemmat istuivat olohuoneessa sen näköisenä, kuin mitään ei oleisi tapahtunut, mutta suraavan päivänä, kun tapasin kaverini, niin kuulin kokok tarinan.
Moi Tanya,

yleensä en kerro että olen naimisissa...joskus sillä ei ole väliä, vaikka on sormukset sormessa, monet miehet eivät välitä. Silloin tilanne on hankalampi jos sanoo olevansa varattu ja pyydän saada mieheni mukaan...monilla menee pupu pöksyyn.

Mieheni haluaa katsella kun minua pannaan, hih ;) Minkäs minä sille voin, jos se on mukavaa ja ihanaa molemmista niin hyvähän se vaan on. Oltiin kerran baarissa ja minä vehtasin yhden miehen kanssa, joka oli kavereidensa kanssa ulkona. Juuri enne valomerkkiä mieheni käveli pöydän ohi, istuin silloin jo tämän tuntemattoman miehen sylissä, ja sanoi minulle moi, eipä olla nahty pitkään aikaan, lähtekää kaikki mun luokse jatkoille... Mies kenen sylissä olin vastasi heti myöntävästi ja toinenkin kaveri pöydässä sanoi että mennään vaan kunhan juomaa löytyy. Niinpä me kaikki neljä hyppäsimme taksiin ja menimme meille kotiin. Kumpikaan miehistä ei tiennyt että kolmas mies on mieheni. Olin sanonut, että tuo on yks entinen koulukaveri, joka seurustelee ystäväni kanssa :)

Perillä mieheni ehdotti saunan lämmittämistä. Ja kaikki olivat ehdotuksen kannalla. Minä istuin ravintolassa pokaamani miehen kanssa sohvalla häntä suudellen ja hieroskellen. Se mies oli aika kiimassa - niin näytti olevan miehenikin meitä vilkuillessa.

Sauna oli lämmin ja kun aloimme kaikki riisuuntumaan, miehet pikkusen villintyivät kun näkivät mitä minulla oli päällä, tai oikeastaan alla. Stay-up:it tietenkin (vakiovaruste), mustat stringit ja läpikuultavat mustat ritsikat. Ravintola mies veti minut kädestä makuuhuoneeseen ja sanoi, että me tulemme perässä saunomaan. Oma mieheni sanoi että jos yksi saa niin kaikki saa, eikö? Minä hymyilin ja sanoin että varmasti minusta riittää kaikille. Sitten mentiin, ravintolamies rytkytti tosi kovaa ja mieheni katsoi meitä runkaten. Kolmas oli aika kännissä. Kaikilta kolmelta kuitenkin lasti lensi sen illan aikana, mieheltäni jopa kolmesti ;)
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Minä tein vaimolle kerran sellaisen tempun, että sovin yhden kaverini kanssa, että minä järjestän niin, että hän pääsee naimaan vaimoani.
Kutsuin tämän kaverin meille, söimme ja joimme viiniä ja myöhemmin vahvempiakin paukkuja. Yritin koko ajan, että vaimonikin ottaisi mahdollisimman monta paukkua.
Olin järjestänyt niin, että minulle soitti eräs kaveri, joka asuu meidän lähellä ja pyysi tulemaan, koska keskuslämmitys oli tauonnuyt toimimasta ja olin aikaisemminkin sitä korjaillut.
Lähdin ja jätin kaverini ja vaimoni kahdestaan. Oli sovittu, että heti lähdettyäni kaverini yrittää päästä naimaan, jos vaimoni vain suostuu.
Kaverini kertoi jälkeenpäin, että hän oli mennyt keittiöön ja puristanut vaimoani perseestä ja sitten siirtänyt kädet rinnoille. Vaimoni ei ollut vastustellut millään tavalla, kun kaverini oli riisunut häneltä housut ja nostanut keittiön pöydälle ja nainut häntä siinä pöydällä. Kun tulin takaisin, niin molemmat istuivat olohuoneessa sen näköisenä, kuin mitään ei oleisi tapahtunut, mutta suraavan päivänä, kun tapasin kaverini, niin kuulin kokok tarinan.
Aika kiva. Minäkin tein vähän samanlaista jekkua, Asuime ruotsissa silloin), kun eräs hyvä kaverini soitti ja oli tulossa käymään l'hikaupungissa työmatkalla. No minä ehdotin, että hän tulisi meille, kun matka ei ollut pitkä. Olis niin kiva tavata pitkästä aikaa ja kun vaimokin niin tykkäsi hänestä. Niin tehtiin. Seuraavana päivänä hän tuli ja jälleen näkeminen oli todella hauskaa. Siinä halattiin ja huomasin, että vaimoni ja kaverini halasivat vähän pitempään, vähän tiukempaan ja minulla sykähti... Olin nimittäin usein vaimolleni ehdotellut rakastellessamme, että haluaisin, että joku vieras nussisi hänen kanssaan. Joka kerta hän kävi todella kuumana. Minun ei kuitenkaan tarvinnut itse kesiä juttua, vaan puhelin soi ja eräs toinen kaverini töistä pyysi minua apuun, kun oli tullut autoon jotain ongelmaa mökkitiellä. Kerroin tämän vaimolleni ja kaverilleni, jotka suorastaan työnsivät minut matkaan. Ajelin tuttua tietä puolisen tuntia ja siellä hän oli pimeässä autossa. Sovimme niin, että hinaamme auton takaisin mökille ja katsosimme sitä siellä. Kaveri haki minulle oluen, vaikka estelin vähän kun sanoin että on vieraita, mutta otin kuitenkin. Katseltiin vähän atoa ja totesin sytyskasetin tehneen viimeiset vanhaan Saabbiin. Uuutta ei saisi ennenkuin seuraavana päivänä. Kaverin ehdotti, että soitettaisin kotiin ja krtoisin tilanteen ja että jäisin mökille yksi. Jo vaimolla, siinä vaiheessa vähän kikattavalla, ei ollut asiaa vastaan lainkaa. Pöin vastoin kehoittivat minua ottamaan vaan vapaasti sen ajan mitä homma ottaa. Minulla jo vähän seisottikin siinä vaiheessa kun ajattelin kaverini kohta pääsevän pukille. Me taas mökillä jatkettiin oluen ja viskin kanssa telkkaria katsellen. Juteltiin kaikesta, myös vaimostani, jolloin kaverini alkoi kehumaan häntä maasta taivaisiin. Rupesin tiukkaamaan, että oliko hän jphkus päässyt naimaan häntä??? Lopulta hän myönsi. Useamman kerran ennenkuin olimme naimisissa ja muutaman kerran myös naimisissaolomme aikana. Nyt minulla seisoi!! Kaveri ehdotti, että katseltais porno, kuten ennen vanhaankin olimme yhdessä tehneet. Hänellä oli hyllyllinen CD levjä joka lähtöön... Hän valoikoi, kai tarkoituksella sellaisen kovan bi-aihesen filmi, mistä sanoi pitävänsä kovasti. Nuorempana olimme yhdessä runkkaillen katsellen pornolehtiä ja digitaaliaika toi uutta pontta niihinkin hetkiin. Housut pois ja kullit käteen. Siinä me istuimme runkaten kuin pikkupojat ja mikä parasta, kaveri pyysi suoraan, että saisko hän imeä minulta... Vastasin ottamalla kiinni hänen kullistaan ja sanoin, että vain jos minäkin saan... Seuraavana päivänä kävimme ostamassa uuden osan ja molemmat pääsimme kotiin. En soitellut ja varoittanut tulostani vaan menin suoraan. Vaimo makasi vielä vuoteessamme, mikä oli täysin myllätty, seksikkäitä asuja oli hujan hajan pitkin sänkyä ja lattiallakin. Väsynyt hymykasvoillaan hän kertoi saaneen todella ihanan yön ja että kaverini tulisi takaisin illalla. Hän oli nussinut muijaani vielä lähtiessään ja minä panuin jalkojen väliin nuolemaan jo kuivunutta spermaa pillun huulilta ja reisien sisäpinnoinnoilta. seuraavan päivät olivat suorastaa huumaavia. Soitin vielä sen mökkikaverinikin avuksi ja mujaanii ei oltu koskaan tyydytetty kuten silloin... kutkuttaa vieläkin.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Olen 30 v naimisissa oleva mies ja saan kunnon kiksit kun vaimoni pukeutuu stay-uppeihin, piikkareihin ja minihameeseen. Vaimoni on todella seksy: hoikka, hyvä säärinen ja pyllyinen nainen. Olisi myös seksyä nähdä kun tämä ihana nainen saisi muilta miehiltä - kyllä tästä naisesta muillekin riittää. Menee mahtava nainen hukkaan kun saa munaa vaan yhdeltä mieheltä....

Mitä mieltä olette, miehet ja naiset???
Onko kenelläkään samoja fiilareita?
Voin tulla kaveriksi tai avuksi. olen ollut muutaman kerran että mies istui ja katsoi runkkasi lopuksi satsin Vaimonsa päälle.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä