Toggle sidebar

Vaimoni eroamassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sekaisin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

sekaisin

Vieras
Heippa,

ihan neuvoja olisi hieno ottaa vastaa onko jollakin käynyt todellakin näin?

Aloitettiin seurusteleen teineinä sinä 16 vuotiaiana ja erottii alettii erottii sitä perus teini meininkiä. No lopulta ikää tuli hieman lisää ja muutettiin yhteen, ja kaikki oli ruusuilla tanssimista ja lopuksi ostettiin yhteinen asunto. Tämän jälkeen päätettiin että hankitaan lapsi ja sen jälkeen tietysti häät.

Nyt kun ollaan naimisissa (alle 6kk) ja yksi lapsi(1,5v) on niin vaimoni on alkanut miettimään eroa koska suhde on liian kaverimainen ja puuttuu sitä intohimo suhteesta.

Miten olette selvinneet tälläisestä kriisistä? Itse olen tehnyt kaikkeni suhteen eteen ja siitä ei vaimoni ole valittanut vaan päinvastoin sanonut että tämä on väärin kun toinen on 110% mukana ja yrittää ja toisen tunteet ovat ihan jotain muuta. En haluaisi menettää tätä suhdetta enkä halua lapseni elämään tälläistä tilannetta.

Olen ehdottanut lääkärillä käyntiä että pääsisi keskusteleen asioista ammattilaisen kanssa mutta kuulemma ei ne osaa auttaa eli kirves on jo niinsanotusti heitetty kaivoon vaimoni osalta. Tuntuu kuin hän ei haluaisi edes yrittää pelastaa liittoamme...

 
No jos te ootte noin nuoresta ollut jo yhdessä, niin nyt on varmaan tullut sellainen epäilys, että kun ei oo muita miehiä ollut joihin vois verrata, niin pitää nyt päästä koittamaan. Kyllä se sieltä vielä sun luokses palaa. Hyvät miehet on nimittäin harvassa.
 
Kamala tilanne sinulla. Minusta tuntuu, että ainut mitä voit tehdä on olla just niin hyvä mies kuin aina ennenkin (olettaen ettet ole joku vaimonhakkaaja mitä varmaankaan et ole) näytä vaan tunteesi enemmän ja kerro hänelle miten hulluna häntä rakastat, ja toivottavasti vaimosi herää huomaamaan ettei parempaa löydä. Mutta jos toinen haikailee vapaaksi etsimään jotain uutta ja jännää niin aika vaikeaa sitä on houkutella vanhalla ja tutulla. Tai sitten sillä on jo joku uusi katsottuna jos ei edes terapiaan suostu... :(
 
Parempi minusta antaa mennä, kuin pyytää jäämään. Jos hänestä tuolta tuntuu, niin et varmaan halua elää sellaisessa suhteessa, jossa toinen ei ole täysillä mukana. Hirmu pahalta varmasti tuntuu. *hali*
 
Ihan perseestä sun vaimosi asenne. Ite olin kans eroamassa ja nyt voin sanoa että onneksi mies halus juttelemaan asioista pariterapiaan ja onneksi lähdin. Nyt on elämä taas mallillaan ja kauhulla ajattelen mihin ois päädytty jos ois erottu. Lapselle paras koti on omien vanhempien luona jos vanhempien välit on ok eli ei ole jatkuvaa riitaa josta lapsi joutuu kärsimään.
 
Suhde on toiminut todella hyvin eikä koskaan ole mitään väkivaltaa ollut yms... Töitä olen hulluna tehnyt perheen eteen ja toivonut vaan kokoajan parasta, ja nyt sitten yhtäkkiä kun ollaa lapsi hankittu ja naimisiin menty niin tälläinen vaihe tuli eteen. Ollaan kyllä selvitty kaikesta yhdessä ja kestetty kriisit kuin kriisit mutta tämä on nyt sellainen isoin ja vakavin. Jutellut olen jopa vaimoni suvun kanssa ja siellä ollaan aika shokissa eikä oikeestaa kukaan halua uskoa edes tähän. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa että hukassa ollaan ja todella pahasti...
 
Minä halusin joskus erota samalla tavalla. Mitä enemmän toinen kertoi rakastavansa ja kyseli mitä voi tehdä ja voidaanko mennä parisuhdeterapiaan yms. sitä varmempi olen, että haluan pois suhteesta. Meillä lapsi oli tuolloin 4v. Minulla oli kyllä ihastus, joka varmasti vaikutti haluuni erota, mutta olin sitä miettinyt kyllä jo aiemminkin. Mun uusi juttu ei onnistunut alkuunkaan. Miehelläni meni aika kauan, kun hän tuosta erojutusta yli pääsi, mutta hänellä on nykyään asiat onneksi hyvin. Seurustelee ja on onnellinen. Minä olen lapsen kanssa kahdestaan ja melko onnellinen minäkin. Joskus kyllä mietin, että oliko järkeä lähteä, koska lapsi siinä kärsi ja kärsii paljon. Tehty mikä tehty ja nyt mennään näin.
 
Sellaista se on kun on se jätetty osapuoli. Toinen on muhinut asioita ja päättänyt omalta osaltaa erota ja ajatukset ovat jo niin pitkällä, että ainut vaihtoehto on ero. Toiselle tulee täysin yllätyksenä ja jalathan siinä menee alta. Toivottavasti saatte asiat puhuttua selväksi, yritä nyt vielä kaikkesi, että vaimosi suostuisi pariterapiaan. Mikä on siis todellinen syy erolle? Se, että parisuhde on muuttunut kaverilliseksi? Vain se? Aika outoa, että se on ainoa syy ja tulee näin yllätyksenä.
 
No syy on juuri se että olemme liian kavereita toisille ja kämppiksiä eikä hän enään pidä suhdetta intohimona tai löydä sellaista musta. Pitää enemmän kaverina vain eikä voisi ajatella mitään seksiä enään kanssani jne.. Aika omituista on kun itsellä ei ole ne tunteet eikä muutkaa muuttuneet sitten ylä-asteen. On se vaan erittäin vaikea tilanne kun tässä muistelee kaiken alkua siitä kun lapsesta puhuttiin tai vaimoni alkoi siitä puhumaan että olisinko valmis isäksi ja hän on haaveillut jo kauan siitä kanssani eli perheenperustamisen. Ja mitä nyt on sitten tästä kaikesta on tullut lopulta niin ehkä tuleva avioero ja lapsen lapsuuden pilaaminen mitä en todellakaan haaveile tai halua omalle antaa. Olen myös ajatellut että ottaisin lapsen mukaani jos ero lopulta tulee, haluan kuitenkin lapsen kanssa olla erittäin paljon yhdessä enkä halua toisen miehen häntä kasvattaa. Ja myös syy on se että vaimoni ei pystyisi elättämään millään perhettä.
 
Ei se alkuvaiheen intohimo missään suhteessa ole pysyvä olotila. Minun mielestäni on tärkeää että tuntee kumppanin ystäväkseen. Se kantaa pitkälle! Mut moni hakee sitä rakkauden paloa aina uudestaan ja uudestaan. Jotkut ei tajua ettei sellaista ole olemassa oikeasti!
 
Minulla tuli seksiin oman miehen kanssa stop siinä vaiheessa, kun ihastuin toiseen mieheen. En halunnut mitään läheisyyttä sen jälkeen enää mieheltäni. En kuitenkaan pystynyt myöntämään, että olen ihastunut toiseen. Sanoin miehelleni, että ollaan kuin kaksi ystävystä, jotka asuu saman katon alla ja jos näin jatketaan, kohta ei olla ystäviäkään enää. Me erosimme, en halunnut edes keskustella asiasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja suru:
Ei se alkuvaiheen intohimo missään suhteessa ole pysyvä olotila. Minun mielestäni on tärkeää että tuntee kumppanin ystäväkseen. Se kantaa pitkälle! Mut moni hakee sitä rakkauden paloa aina uudestaan ja uudestaan. Jotkut ei tajua ettei sellaista ole olemassa oikeasti!
Click to expand...

Onhan sellainen olemassa oikeasti! Ja sen hehkun saa aina juuri sillä, että ei ole suhteissa pitkään, aloittaa uusia suhteita, kun toinen alkaa hiipumaan.
 
Mun mielestä ihmisellä ei vaan ole tossa tilanteessa oikeutta lähteä noin heppoisilla perusteilla liitosta, kun on lapsi. Että jos itelleen vahingon tekee, niin pitkin hampain se sallittakoon, mutta se on pelkkää hätäratkaisua ja itsekkyyttä, jos lapselleen tekee tuon.

Koita tähdentää vaimolle, että ei se pariterapian tarkoitus ole pitää ihmisiä väkisin parina. Tekeepähän kuitenkin valtavan palveluksen etenkin lapselleen, jos suostuu sinne lähtemään. Ja kunnioituksesta puolisoakin kohtaan näin pitäisi toimia.

Monet ihmiset on käsittääkseni päässeet tuommoisen vaiheen yli, vaikka se ahdistava onkin. Se kämppissuhde saattaa olla itsesuojeluvaihe, tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Alkuperäinen kirjoittaja suru:
Ei se alkuvaiheen intohimo missään suhteessa ole pysyvä olotila. Minun mielestäni on tärkeää että tuntee kumppanin ystäväkseen. Se kantaa pitkälle! Mut moni hakee sitä rakkauden paloa aina uudestaan ja uudestaan. Jotkut ei tajua ettei sellaista ole olemassa oikeasti!
Click to expand...

Onhan sellainen olemassa oikeasti! Ja sen hehkun saa aina juuri sillä, että ei ole suhteissa pitkään, aloittaa uusia suhteita, kun toinen alkaa hiipumaan.
Click to expand...

Mutta mitä elämää se on jos jatkuvasti pitää kumppania vaihtaa?? Ei sellainen sovi ihmiselle jolla on lapsia. Pitää vaan hyväksyä että suhde muuttuu edetessään ja alun intohimo muuttuu. Pitää olla halu pysyä yhdessä.
 
Jos sukupuolet menis toisin olis tämän palstan kanta et heitä helvettii tollane kusipäinen mies.


Antaako sun vaimo oikeesti teidän suhteelle ja perheellee jotain? Mikäli ei niin heivaan se nainen ja jatka elämää lasten kans upeena vastuunkantavana isänä.
 
Vaimolle taisi iskeä kriisi. Ensin oli nuori rakkaus, sitten onnellinen parisuhde, yhteinen koti, vauvan odotus ja lopulta lapsen saaminen, naimisiinmenokin vielä. Nyt yhtäkkiä kaikki olisi tässä, ei ole "mitä odottaa". Vaikka siis onhan toki, mutta luulen, että näin vaimosi asian kokee. Raskaus ja vauva-aika on tehnyt vaimostasi ensisijaisesti äidin, nyt lapsi on vähän isompi ja vaimo etsinee taas omaa naiseuttaan. On harhautunut kuvittelemaan, että se löytyisi liittonne ulkopuolelta, että tasainen ja turvallinen parisuhde ei riittäisi. Kurja tilanne =/ Joskin olen melko varma, ettei pysyvä.

Anna vaimollesi aikaa. Ole se mies, mikä oletkin. Yritä painostamatta saada häntä antamaan aikaa suhteellenne: sopikaa että jatkatte vielä vaikka vuoden tai edes puoli vuotta yhdessä, jo lapsellekin olette sen velkaa, kun kerran suhteenne on muutoin ok ja lapsella hyvä koti kanssanne. Jos vielä sitten määräajan päästä vaimosi haluaa lähteä, pakkohan hänen on antaa se tehdä. Mutta tosiaan, ettekös vasta menneet naimisiinkin? Ei noista tilanteista paeta häntä koipien välissä ilman painavaa syytä!
 
Lukekaa ihmeessä kummatkin parisuhdeopas Miehet on marsista ja naiset venuksesta. Ei ole mikään ihan tavallinen parisuhdeopus, vaan täyttä asiaa...
Useimmat sen lukeneet miettii että miksen lukenut tuota aikaisemmin. Monen avioliiton tuolla voi hyvinkin pelastaa.

Tai sitten vaihtoehtoisesti suosittelen menemistä parisuhdeterapiaan. Liittoa ei kannata heittää hukkaan tuosta vain, vaan asiat kannattaa selvittää. Varsinkin kun teillä on vielä lapsi, jonka terveydestä ja tulevaisuudesta olette molemmat vanhempina vastuullisia.
 
Niin no - nainen meni naimisiin mukavan kaverimiehen kanssa. Ei siihen pysty tyytymään loppuikäänsä, joten taitaisi olla parasta jos eroaisitte ja valitsisitte kumppanit joihin tunnette intohimoa ja rakkautta. Kemia ja kipinä joko on tai ei - ei sitä voi mistään taikoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sekaisin:
No syy on juuri se että olemme liian kavereita toisille ja kämppiksiä eikä hän enään pidä suhdetta intohimona tai löydä sellaista musta. Pitää enemmän kaverina vain eikä voisi ajatella mitään seksiä enään kanssani jne.. Aika omituista on kun itsellä ei ole ne tunteet eikä muutkaa muuttuneet sitten ylä-asteen. On se vaan erittäin vaikea tilanne kun tässä muistelee kaiken alkua siitä kun lapsesta puhuttiin tai vaimoni alkoi siitä puhumaan että olisinko valmis isäksi ja hän on haaveillut jo kauan siitä kanssani eli perheenperustamisen. Ja mitä nyt on sitten tästä kaikesta on tullut lopulta niin ehkä tuleva avioero ja lapsen lapsuuden pilaaminen mitä en todellakaan haaveile tai halua omalle antaa. Olen myös ajatellut että ottaisin lapsen mukaani jos ero lopulta tulee, haluan kuitenkin lapsen kanssa olla erittäin paljon yhdessä enkä halua toisen miehen häntä kasvattaa. Ja myös syy on se että vaimoni ei pystyisi elättämään millään perhettä.
Click to expand...

Nää on tosi vaikeita asioita. Mulla tuli kyllä myös mieleen, että voisiko vaimosi olla ihastunut toiseen tai olla suhde muualla? Tai sitten on tullut kriisi ihan tuohon suhteen arkipäiväistymiseen ja äitiyteen liittyen "tässäkö elämä on"- ajatukset.
Teini-iässä aloitetuissa suhteissa, omani on myös tällainen, mutta kestänyt kriiseistä huolimatta yli 15 vuotta, on se riski, että jompi kumpi jää miettimään, että mitä on jäänyt kokematta ja ihastumisriski/halu kokeilla muuta kasvaa aika ajoin.
Mitä parisuhdeoppaat neuvoo, niin herättele keskustelua. Pyydä vaimoasi miettimään, että mitkä oli ne suhteen kutkuttavimmat alkuajat, muistelkaa yhteisiä kivoja kokemuksia, teidän pitäis ajatella toisistanne juuri niitä asioita, mihin ihastuitte ja mistä edelleen tykkäätte. Teidän liitossa ei kuitenkaan vaikuta olevan isoja ja pahoja peikkoja, joten ihan hyvin voit itse ja pyytää vaimoakin listaamaan ne asiat mitkä liitossa toimii ja on hyviä. Joskus on myös hirveän tärkeää kuulla toiselta, että rakastan ja haluan sua, olet kaunis ja niin edelleen. Nää asiat vaan tuntuu unohtuvan arjessa.
Tasaiset vaiheetkin kuuluu liittoon, mutta ihan varmasti intohimo voi herätä uudelleenkin. Jos vaimo kaipaa elämäänsä muuta muutosta, mutta syyttääkin sinua tylsyydestä, niin esim. opiskelemaan lähteminen, uusi työ, harrastukset ym. uusi elämänsisältö voi paikata tilannetta.
Onko teillä kahdenkeskistä aikaa? Se, että irtaantuu hetkeksi perhekuviosta, esim. hotelliyö ja hauskanpito kahdestaan, voi herättää henkiin tunteita ja muistuttaa siitä, että elämä jatkuu lapsesta huolimatta.
Toivottavasti vaimosi ei luovuta, etkä sinäkään, tähän teidän ehkä ensimmäiseen kriisiin. Kaikissa liitoissa jonkinlaisia kriisejä tulee, mutta niistä voi päästä yli, jos on tahtoa. Joskus ihan ulkopuolinen (ei siis mikään sukulainen tai ystävä) taho, esim. parisuhdeterapeutti tms. voi olla ihan varteenotettava vaihtoehto.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa