Vaimoni ja Dildo

  • Viestiketjun aloittaja Järkyttynyt mies
  • Ensimmäinen viesti
Järkyttynyt mies
Vaimoni on melko estynyt, eikä seksielämämme ole mielestäni ollut koskaan kehuttavaa. Tosin minulla ei ole kokemuksia muista naisista.

Joskus vuosia sitten kysyin voisinko ostaa jonkin apuvälineen seksielämäämme piristämään. Vaimoni suuttui hirvittävästi, hyvä ettei tullut eroa.

Nyt sitten pari kuukautta sitten koin järkytyksen, kun löysin kaapista hieromasauvan. Se oli piilotettu, mutta etsiessäni jotain tavaraa löysin sen. En ole maininnut hänelle asiasta mitään.

Olen seurannut sauvan asennosta käyttääkö hän sitä. Vaikuttaa, että käyttää ja vieläpä säännöllisesti. Hän on jopa muutaman kerran vaihtanut siihen patterit.

Kerran vuosia sitten hän yllätti minut, kun tyydytin itseäni. Siitäkin oli tulla ero. Yritin puolustautua ja sanoin, että varmaan hänkin tekee samaa joskus tai oli tehnyt. Hän kielsi ehdottomasti koskaan harrastaneensa itsetyydytystä. Uskoin häntä.


Tunnen itseni kovin loukatuksi lähinnä sen vuoksi, että hän ei ole ollut minulle rehellinen.

Nyt mietin, mitä minun pitäisi tehdä. Otanko asian puheeksi vai annanko asian vaan olla. Onko muille sattunut vastaavaa ja mitä olette vastaavassa tilanteessa tehneet?

Tarvitsisin hyviä neuvoja ja olisin hyvin kiitollinen niistä.





 
M_1970
Ymmärrän hyvin reaktiosi.

Aihe on vaimollesi ilmeisesti arkaluontoinen, koska ei uskalla / kehtaa myöntää masturboivansa. Tapauksessa on kuitenkin jotakin hyvää, sillä hänhän ON kuitenkin hankkinut itselleen dildon, olkoonkin että tämä tapahtui salaa.

En osaa suoranaisesti neuvoa mitä sinun kannattaa tehdä, mutta tavoitteena olisi dildon saaminen sänkyyn yhteisenä leikkikaluna.

Onnea ja ymmärtäväisyyttä.
 
Elli
Alappa sievästi puhuen ehdotella vaimollesi seksikaupassa käyntiä yhdessä.Ja ota puheeksi dildo josko hän sitten uskaltaisi avautua ja näyttää lelunsa,mutta ole sinä kuin et tietäisi mitään sen jo olemassa olosta.Onnea yritykselle.
 
hih
Jätäpä jälkiä siitä, että olet tuon dildon löytänyt. Esim. pistä se vähän eri tavalla sinne piilopaikkaan tai käännä pattereiden asento niin, ettei laite toimi. Älä puhu mitään asiasta, vaan anna vaimon huomata itse, että sinä tiedät.

Vaimosi mitä ilmeisimmin ajattelee, et masturboinnissa on jotain häpeällistä tms. Siispä puhumalla ei varmaan tuloksia synny. Paitsi jos juotat hänet känniin ja kaivat sitten dildon esille, et ""nyt leikitään"".
 
Syyllisyys
Asia ottaa varmaan nuppiin,varsinki jos ja kun on tuntenut syyllisyyttä ja häpeääkin kun on niin huono ettei aviovuode riitä. Nyt tunnet vihaakin siitä että olet joutunut häpeämään turhaan, vaimosi ei olekkaan sua kummempi. Itsellä oli kans nämä tunteet pinnalla kun vaimo kertoi 12.vuoden jälkeen myös runkkaavansa. Nyt se asia on vain meidän suhdetta parantaneena muistona. Sen dildon tekis kyllä mieli hankkia,kun en ole meidän kaapeista löytäny.. Vapauta vaimosikin häpeästä..
 
kokenut
Tietyn luonteenpiirteen omaavat naiset suovat itselleen asioita , mutta annas olla jos näitä luonnolisia juttuja tekee mies on se eri asia.
Avioerolla uhkaileminen on myös tyypillistä vallan ja alistamisen halua.Vaimosi on lisäksi tekopyhä.
Mikäli vaimosi käy esim tyttöjen kanssa matkoilla, ja sinä alat käymään yksin tulee hän syyttämään sinua vieraissa käynnestä
Hänellehän se vieraissakäynti ei ollenkaan sovi.Useimmiten nämä moralistit on pahimpia.
 
Vesku
Näitä neuvojahan on helppo antaa tuntematta kokonaisuutta, tässä esimerkiksi yksi:

Niele pettymyksesi ja loukatuksi tulemisen tunne, hommahan on menossa kuitenkin hyvään suuntaan. Vaimosi todennäköisesti ei ole hankkinut sauvaa siksi, että olisi pettynyt sinuun, vaan hänellä taitaa vaan olla hiukan estoja tuoda seksuaalisuuttaan avoimesti esiin. Älä siis MISSÄÄN TAPAUKSESSA syyllistä vaimoasi sauvasta, ei sen hankkiminen varmaan kovin helppoa ole ollut.

Tuo ohje siitä, että selvästi osoitat löytäneesi sauvan yhdistettynä siihen, että rakastat ja huomioit häntä aivan poikkeuksellisen paljon voisi olla hyvä. Näin hän ikäänkuin kokee saavansa hyväksyntää seksuaalisena otuksena ja oppii huomaamaan että hänenkin tarpeensa ovat OK. Ja varmasti hän myöskin huomaa, että sen seksuaalisuuden toteuttaminen on vielä sauvaakin mukavempaa kanssasi.

Katsokaa vaikka seksiguruja neloselta ja aloittele keskustelua noista aiheista. Mutta varovasti. Paljon varovaisemmin kuin liikkuisit jänismetsällä...

Olisi kiva kuulla myös naisten kommentteja, aihe on ihan jännä.



 
Reetta
Helkkarin kinkkinen tilanne ap:lla. Suurta hienotunteisuutta ja hyvää tahtoa siinä tarvitaan jos aiot asian ottaa esille.
Käänteisenä tapauksena voisin kertoa kuinka kävi kun esittelin dildoni silloiselle kumppanilleni. Mies osoittautui vielä estyneemmäksi kuin olin jo aavistellut, ja sieltä tuli niin epäasiallista kommenttia, että mies lähti seuraavan päivänä kiertoon. Enkä päätöstäni ole katunut!
 
Tinka
Hei,
Asia on selvästiki vaimollesi arkaluontoinen, joten ole hienotunteinen. En kannata tämän asian suhteen mitään kujeilua, tai toisen käräyttämistä. Mitäpä jos houkuttelisit hänet vaikkapa itse ottamaan sen mukaan leikkeihinne, kertomalla että ajatus naisesta käyttämässä dildoa,kiihottaa sinua. Rohkaise häntä ja ole kärsivällinen. Uskon että seksielämänne vapautuu kun opitte olemaan avoimempia toiveistanne ja otatte mukaan seksileikkeihinne vaikkapa dildon. Kokeilunhalua ja leikkimielisyyttä!
 
eräsmies
Otapa dildo jemmasta ja piillota se vaikka sängyssä tyynyn alle. Siitä sitten eukko seljälleen ja antamaan suuseksiä. Kun eukkos on päässy vauhtiin niin otappa dildo huomaamatta piilosta ja yllätä hänet. Sauva sisään samalla ku nuolet ;) Tää vaan vaatii pokkaa teidän tapauksessa.

Enkä vastaa seuraamuksista,hehe mutta onnea yritykselles mitä sitten päätäkin tehdä. Sekä avoimuutta!
 
elli
<<Tietyn luonteenpiirteen omaavat naiset suovat itselleen asioita , mutta annas olla jos näitä luonnolisia juttuja tekee mies on se eri asia.
Avioerolla uhkaileminen on myös tyypillistä vallan ja alistamisen halua.Vaimosi on lisäksi tekopyhä.


Nimimerkki ""Kokenut"" ei naisista ainakaan näytä mitään tietävän.

Oman kehitykseni ja muuttumiseni perusteella väitän, että AP:n vaimo on yksinkertaisesti muuttunut! Eli hänen käsityksensä seksiin ja seksuaalisuuteen on avartunut. Itse en esim. parikymppisenä halunnut antaa miehelle suuseksiä - se oli minusta järkyttävää ja kamalaa. Nyt sen antaminen on minusta kivaa. Sama juttu peppuseksin suhteen - vielä viisi vuotta sitten olisin kai lähinnä ""järkyttynyt"" ehdotuksesta - nyt pyysin sitä itse.

Hyvänen aika toopet - kyllä naisetkin muuttuu. Paljon on puhetta siitä, että nelikymppisillä hormoonit hyrrää. Ja raskauksiakaan ei tarvitse enää juuri pelätä, ja muutekin on enemmän sinut itsensä kanssa.

Ota siis AP tämä mahdollisuutena! Puhu rohkeasti MUTTA syyttelemättä asiasta. Ota ilo irti seksistä! Luultavasti vaimosikin on todella hävennyt ko. asioita nuorempana, mutta on nyt pääsemässä niistä (ehkä.... sinusta AP riipppuu paljon eli suhtautumsestasi) eroon...eli tunnustamassa ja hyväksymässä sen, että nainenkin saa haluta ja nainenkin on seksuaalinen olento.
 
Höpö
Valmista vaimollesi ja koko perheellesi aamiainen ja kutsu hänet koko perheen kanssa pöytään. Aseta dildo näkyvälle paikalle pöydälle, että perheen pienimmät voivat kimeällä äänellä kysellä, mikä esine mahtaa olla kyseessä. Sitten luot kysyvän katseen vaimoosi.
 
elli
Eli kommenteista ei voi kuin päätellä, että miehet ei todellakaan kestä, jos naisella on sinkkuseksiä? Silti jokanaisen pitää hyväksyä miesten runkkaus, pornonkatseluu (lehdet ja netti). Just joo.
 
M70
Kipaset seksikaupasta jonkun laadukkaan dildon ja laitat siihen rusetilla ruusun kaveriks.. Pistä tuo paketti vaimos piilopaikkaan.. Liitä vielä näin ystävänpäivän kunniaks siihen kortti jossa kerrot kuinka paljon rakastat häntä. ;-)
 
Tiltu
Olin viiko sitten canarialla.
Sinne pölähti neljän naisen seurue.
Voi sitä menoa ja meininkiä.
Epäilen että heidän pöksyissään tulee varsin eksoottinen basillikanta kotiin vietäväksi.
Kaikki näytti kelpaavan.
Epäilen että nämä naiset ovat juuri niitä jotka eivät kotona uskalla tai osaa vapautua.
Dildo vaimollasi osoittaa että hän tekee toisin kun puhuu.
Kyllä sinun kannattaisi sanoa suoraan mitä olet löytänyt, katsoisit kuinka hän reagoi.
Tuollainen kaksinaamaisuus panee ajattelemaan että onko hän muutenkin ihan toisenlainen kun antaa ymmärtää.
 
nainen1966
Kirjoitin äskön pitkän tekstin ja sitten tää kaatu, prkle. Toivottavasti ei tuu nyt sitten uusintana tämä teksti.

Niin, meillä on asiat ihan toistepäin!! Mun mies on tosi kapeakatseinen näissä seksiasioiss ja kun mä ehdotin leluja se meinasi saada slaagin. Mä vaan ostin reippaasti pari kivaa lelua ja rohkeasti rupesin niitä käyttämään ja se on tottunut niihin nykyään ja mä saan paljon paremmat menot tälla tavalla myöskin.

Mun mielestä sun pitäisi suoraan kysyä sun vaimolta, että miksi sä sait sellaiset kohtauksen kun mä ehdotin jotain kivaa lelua seksiimme tai jos sä näit mut nyrkkikyllikin kanssa, kun säkin ihan selvästi käytät dildoa ja se on ihan ok mun mielestä ja näistä asioista voisi puhua ihan vapaasti.

Jos avioero tulee tällaisista asioista niin mun täytyy kyllä sanoa, että jossain mättää ja pahasti silloin suhteessa, anteeksi nyt vaan.

Tsemppiä.
 
Iines
Tuollainenkin häpeily voi johtua varhaislapsuuden asioista ja vanhempien kielteisestä ja häpeilevästä suhtautumisesta seksiin. Voi olla, että vaimosi vanhemmat ovat esimerkiksi yllättäneet hänet hyväilemästä itseään lapsena ja kieltäneet häntä, antaen kuvan että seksi on likaista ja sairasta. Vaimosi voi olla vaikea myöntää seksihalujaan. Nämä asiat ovat herkkiä juttuja...


Iän myötä moni nainen vapautuu. Yritä ottaa asia esille keskustelun merkeissä, tai sitten ihan kesken seksin, kun hän käy aivan kuumana, jolloin hän ei voi kieltäytyä sauvan käytöstä :) Toivon tsemppiä teille! :)
 

Yhteistyössä