S
Sakke
Vieras
Olemme 40+ ikäinen pariskunta ja yhden 4v lapsen vanhempia. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta. Lapsen syntymän jälkeen vaimoni ylivarovaisuus ja ääretön kontrollointi on saattanut parisuhteemme aivan rotkon partaalle.
Hänen poikaamme suojeleva ylivarovaisuus aiheuttaa meillä valtavasti riitoja, koska minun puheeni ja tekemiseni poikamme kanssa ovat jatkuvan kontrollin alaisena. Hänen koulutustaustansa pienten lasten parissa antaa tietenkin hänelle paremmat edellytykset perustella lastenkasvatuksen pulmatilanteissa.
Olen mielestäni järkevä ja rauhallinen isä lapselleni, enkä käyttäydy mitenkään poikkeavasti. En enää kestä sitä jatkuvaa huomauttelua ja kommentointia, mitä ei sovi sanoa lapselle ja mikä on vahingollista. Tiedän, että ainokainen poikamme on vaimolleni kaikki kaikessa, mutta suhtautuminen lastenkasvatukseen on mennyt täysin överiksi. Kaikki sukulaiseni ovat vaimoni mielestä jotenkin vinksahtaneita ja puhuvat lapsellemme epäsoveliaita asioita, jonka vuoksi hän ei tietenkään anna poikani matkustaa minun kanssani kaksistaan tapaamaan veljeäni/poikamme serkkuja.
Meidän parisuhteemme on ajautunut tämän myötä kriisiin ja olemme lähellä avioeroa. Vaimoni nukkuu poikamme kanssa samassa huoneessa ja minä lastenhuoneessa. En tiedä mitenkä saisin vaimoni suhtautumaan asioihin rennommin ja hyväksymään minut tasavertaisena puolisona suhteessa poikaamme. Jatkuvat riidat koettelevat suhdetta ja minua kammetaan koko ajan sivuraiteelle. Olen yrittänyt saada häntä keskustelemaan asiasta parisuhdeterapeutin kanssa, mutta se ei auta, koska minun käytökseni on vaimoni mielestä perheemme ainoa ongelma.
Onko teillä muilla kokemuksia vastaavaanlaisesta?
Hänen poikaamme suojeleva ylivarovaisuus aiheuttaa meillä valtavasti riitoja, koska minun puheeni ja tekemiseni poikamme kanssa ovat jatkuvan kontrollin alaisena. Hänen koulutustaustansa pienten lasten parissa antaa tietenkin hänelle paremmat edellytykset perustella lastenkasvatuksen pulmatilanteissa.
Olen mielestäni järkevä ja rauhallinen isä lapselleni, enkä käyttäydy mitenkään poikkeavasti. En enää kestä sitä jatkuvaa huomauttelua ja kommentointia, mitä ei sovi sanoa lapselle ja mikä on vahingollista. Tiedän, että ainokainen poikamme on vaimolleni kaikki kaikessa, mutta suhtautuminen lastenkasvatukseen on mennyt täysin överiksi. Kaikki sukulaiseni ovat vaimoni mielestä jotenkin vinksahtaneita ja puhuvat lapsellemme epäsoveliaita asioita, jonka vuoksi hän ei tietenkään anna poikani matkustaa minun kanssani kaksistaan tapaamaan veljeäni/poikamme serkkuja.
Meidän parisuhteemme on ajautunut tämän myötä kriisiin ja olemme lähellä avioeroa. Vaimoni nukkuu poikamme kanssa samassa huoneessa ja minä lastenhuoneessa. En tiedä mitenkä saisin vaimoni suhtautumaan asioihin rennommin ja hyväksymään minut tasavertaisena puolisona suhteessa poikaamme. Jatkuvat riidat koettelevat suhdetta ja minua kammetaan koko ajan sivuraiteelle. Olen yrittänyt saada häntä keskustelemaan asiasta parisuhdeterapeutin kanssa, mutta se ei auta, koska minun käytökseni on vaimoni mielestä perheemme ainoa ongelma.
Onko teillä muilla kokemuksia vastaavaanlaisesta?