Vain yksi lapsi - miksi?

[yhden äiti]

Tällainen ketju oli täällä joskus aiemmin, mutta en enää löytänyt sitä. Lisäksi keskustelu ajautui ihan väärille urille, kun mukaan tuli ihmisiä, jotka alkoivat perustella, miksi on parempi tehdä enemmän kuin yksi lapsi. Kaikille se ei ole mahdollista ja kaikki eivät sitä halua.
Eli se johdatuksesta. Mutta siis kysymykseen: onko täällä niitä, joilla on vain yksi lapsi ja enempää ei tule? Miten päädyitte päätökseen? Tuntuuko se hyvältä? Mitä etuja/haittoja (siis kysymys niille, joilla on vain se yksi)?
Meillä on yksi lapsi, pian 2-vuotias. Toista emme saa, koska minulla on periytyvä sairaus, enkä halua ottaa riskiä. Lapsellamme ei sitä onneksi ole. Välillä mieli on haikea sen suhteen, ettei vauvaa enää, mutta välillä yritän ajatella, että hyvähän se on näinkin.
Eli yksilapsiset, kertokaahan teidän perheen aatoksista!

 

[Ainokaisen äiti]

Hyvä aihe.

Meillä on myös yksi kaksivuotias. Syitä, miksi toinen lapsi on hyvin epätodennäköinen:

- Vauvaelämän raskaus (etenkin yövalvomiset)
- Työtilanne ja uravalinta eivät salli pitkiä poissaoloja ja toisaalta vaativat matkoja yms.
- Ympäristön tila huolestuttaa ja väestönkasvu, samoin lapsen tulevaisuus
- Yhden kanssa helpompaa monessa suhteessa
- Emme ole vauvakuumeilijoita: pienet vauvat ovat suloisia mutta leikki-ikäiset vielä suloisempia

Olen aina ajatellut olevani yhden lapsen äiti, mies voisi varmaan hankkia toisenkin, mutta ei ainakaan toistaiseksi sitä ole hingunut. Ympäristössä odotusarvo on kaksi, joten toista odottavat monet muut. Joskus mietin, että olisi kiinnostavaa tietää, millainen lapsi olisi toinen, mutta uteliaisuus ei ole oikein hyvä peruste lapsenhankinnalle.

 

[ehkä näin]

Uskallankohan osallistua, sillä asiaa ei ole lukkoon lyöty.. mutta meillä vuoden ikäinen, ja tämä vauvaelämä on ollut paljon rankempaa kuin olisimme osanneet odottaa. Vauvalla ollut koliikit, allergiat jne. ja parisuhdekin kiristynyt välillä äärimmilleen. Haluaisimme nauttia toisistamme ja muistakin touhuista, emmekä "hukuttaa" itseämme lapsiperhe-elämään. Siksi voi olla, että tämä lapsi jää ainokaiseksemme. Hän on ihana ja lapsen kanssa on paljon hyvää, mutta meille tämä on ollut aikamoinen koettelemuskin ja nyt keskitymme vain kasvattamaan tätä yhtä isoksi ihmiseksi. Elämässä kun on niin paljon muutakin mielenkiintoista kuin keskittyminen lapsenhoitoon..

 

[kuumeinen]

Ekaa vasta yritellään, mutta itse olen ollut jo pitemmän aikaa sitä mieltä, että hyvä, jos sen yhden lapsen saan elämässäni aikaiseksi. Kun nyt edes yhden siis saisimme, peukut pystyyn.. Suurin kysymysmerkki on terveyteni erään kroonisen sairauden vuoksi mahdollisen raskauden aikana. Aika siis näyttää. Toisaalta työni on sellainen, että max. vuoden voi olla poissa kerrallaan osaamisen kärsimättä. Ja työ on minulle tärkeä. Mies kantaa jo nyt kodista ison vastuun, enkä haluaisi hänellekään liian suurta taakkaa. Kolmanneksi ikäkin alkaa tulla vastaan, kohta lähempänä 40 kuin 30. Surullista vain, jos ja kun tulevalla lapsella ei ole koskaan sisarusta. Perheet pienenevät ja yhä vähemmän pidetään yhteyttä sukulaisiin. Toivottavasti ei käy liian yksinäiseksi. No, ehkäpä saammekin kaksoset

 

[Ja näinkin]

Väestöräjähdys syynä tietenkin, mutta lähimpänä syy on tässä: pätkätyöt & opintolaina. Ei uskallusta paljoa nykyistä köyhempään elämään lapsille.Tuskin on helppoa olla köyhä lapsi nyky-yhteiskunnassa. Keskitämme sitten aikamme, varamme ja energiamme ainokaiseen. Lisäsyy: äidin iso ikä ja väsymys raskausaikana, vaikea synnytys (vaikea palautuminen eikä täydellinen): seuraavan lapsen tullessa olisin vielä vanhempi sekä odottajana että äitinä. Synnytyksessä tulevat vauriotkaan eivät enää parantuisi edes niin hyvin kuin nyt (kohta 40 v.), joten pelkään myös jääväni huonoon kuntoon. Lisäksi töissä olisi vaikea jaksaa niin väsyneenä kuin olin viimeksi raskauteni ajan: olisin halunnut vain nukkua suurimman osan ajasta. En ole varma, miten jaksaisin kahden pikkulapsen kanssa, koska tässä iässä lapset pitäisi kai saada peräjälkeen. Enkä hingu kuusikymppiseksi teinien äidiksi...

Lisäksi vielä yksi syy: tämä lapsi on ihana ja riittää hyvin. tietenkin kaksi olisi kaksinkertainen ihanuus jne. Mutta haluan että minulla on todella myös aikaa lapselle ja kuvittelen, että sitä riittää nyt yhdelle paremmin kuin monelle. Vielä yksi lisäsyy: oma sisarukseni oli hyvin vähän seuraksi lapsena, vaikka ikäero on pieni. nyt aikuisena hän on omasta stahdostaan suuri murhe perheelleen. En suosittele muille samaa enkä nyt selittele enempää, kunhan totean vain, että sisarukset eivät ole aina ollenkaan iloksi välttämättä. Ilman voi olla parempi.

ja: muut tekee omalla tavallaan. Meillä näin on hyvin. Ellei vahinkoja satu, niitä en pelkää paljoa. Mutta vähän.

 

[tuttavaperheessä]

tuttavaperheessä on vain yksi lapsi, koska synnytys meni niin pieleen, ettei toista voi enää saada, vaikka haluaisi .

 

[ellikäinen]

meillä on kohta 4v ihana lapsi, aina helppohoitoinen ja iloinen. synnytys oli pitkä, mutta helppo.
mies ei vaan halua toista, itse haluaisin kovasti. molemmilla vanhemmilla kohta 40v ikää. minä olen itse ainokainen, enkä jaksa kuvitella itseni yhden äidiksi, miehellä on yksi sisarus...
viime tammikuussa olin raskaana, ihan "vahinko", luoja päätti vaikean päätöksen puolestamme ja sikiö kuoli heti alkuunsa (7. vko).

 

[kompakti]

minä olen aina oikeastaaan ajatellut että teen vain yhden lapsen. nyt meillä on tuo yksi, ihana lapsi ja minusta tuntuu että olemme hyvä perhe juuri näin. meillä on paljon ystäviä, joilla on yhdestä kolmeen lasta. eli joka tapauksessa lapsiperhehärdelliä riittää ympärillä. sitä olen joskus miettinyt että mistähän hän jää paitsi kun ei ole sisaruksia. kuitenkin serkkuihin ja ystävien lapsiin pidetään tiiviimmin yhteyttä, joten he ovat tavallaan ottaneet sisarusten paikkaa. lisäksi pienen perheen kanssa on kätevä lähteä matkalle ja on mukava kun kotona on paljon tilaa. rehellisyyden nimissä, olen myös ihan innoissani kun pääsen takaisin töihin, en jaksaisi pitkään olla kotona useamman lapsen kanssa. olin myöskin edellisen kirjoittajan tapaan tosi väsynyt raskausaikana ja synnytys oli vaikea. minusta ei ole mitään järkeä kilpailla kenenkään kanssa lapsien määrästä tai tehdä kahta lasta sen takia kun se on normi, vaan tärkeintä on että hoitaa oman perheensä hyvin ja voi itsekin hyvin.

 

[rouva rajaton]

Meillä on yksi ihana lapsi, vähän yli 2-vuotias. Haluaisimme kovasti lisää lapsia, mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan. On mahdollista, että me emme koskaan toista biologista lasta saa, vaikka ainokainen sai alkunsa hyvin helposti. Olen yrittänyt asennoitua ajattelemaan kaikkia niitä hyviä puolia, joita pienessä perheessä on, mutta kovin vaikeaa se on.

 

[yksi poika]

Meillä yksi poika 1v ja 7kk. Hänet on saatu pitkällisten lapsettomuushoitojen ansiosta ja enkä uskalla edes haaveilla toisesta. SITÄ SAA OLLA KIITOLLINEN SIITÄ, ETTÄ ON EDES YKSI LAPSI, vaikka moni ei sitä ymmärrä ( en siis tarkoita nyt teitä!). Pelkään, että jos alkaisin haaveilla toisesta lapsesta ja kun tiedän, ettei se onnistu ilman hoitoja (vaikea endometrioosi, huonot siittiöt ym), niin se hoitojen stressi ei varmaankaan tekisi pojallemme "hyvää".... Olen sitä paitsi itsekin perheen ainoa lapsi ja selvinnyt siitä, ettei kaupasta ostettu pikkusiskoa. Juhlapyhinä tms. se tuntuu haikealta kun moni kertoo isojen perheiden/sukujen juhlista ja tapaamisista, meilla vain me kolme ja mummut, mutta on niitä hyviäkin puolia aivan varmasti yhtä paljon!

 

[Aaja76]

Noita vastauksianne kun luin, nyökyttelin jokaisen kohdalla.. Siksi meillekin vain yksi vaikkei kukaan sitä ota todesta kun kysellään, että "joko on kakkonen tulossa." Esikoinen, se ihana pikku prinsessa, on nyt vähän reilu 7kk ja yhä edelleen olen sitä mieltä että ainokaiseksi jää.

- hyvä, että edes yksi. sain olla raskaana, synnyttää (siis yrittää, hätäsektiolla syntyi), imettää, kokea pikkuvauva-ajan
- raskausaika oli yhtä pahoinvointia, turvotusta, supistuksia... elin 4 seinän vankina ja synnytys oli pitkittynyt, hidas, "turha" koska jouduttiin sitten sektioon.
- pikkuvauva-aika oli mulle henkisesti rankempi kun mitä ikinä pystyin kuvittelemaan vaikka vauva itsessään oli ja on helppo tapaus
- ikä painaa, ei kahta vaippa-ikäistä joten toisen aika olisi aikaisintaan reilun 5 vuoden päästä ja silloin 40 v kolkuttelee
- en itsekään ole mikään "aimikäihanavauva"-ihminen, tämä isovauva-aika on paljon mukavampaa kun saa seurustella konkreettisesti lapsen kanssa, taaperoaikaa odotan innolla!
- yhden lapsen kanssa on helpompaa matkustaa, riittää pienempi talo, autossakin tilaa vaikka anopille
- minulla on perinnöllinen vamma, jolta tämä ainokainen onneksi säästyi. en mieluusti ota riskiä että seuraava sen saisi

tässähän näitä syitä ja lisääkin olisi jos ehtisi miettimään. Harmittaa vain että aina kun olen sairaanhoitohenkilöstölle sanonut kysyttäessä ehkäisystä, että tahdon sterilisaation, vastaus on ollut naurun hymähdys ja kommentti että "vielä se mieli muuttuu" ARGH!!!!!!!!!!! Entäs jos ei muutu?!!!!!

 

[sama juttu]

Tätä saakin olla aina selittämässä, kun tuntuu että kaveripiirissä on vallalla "kakkonen heti perään" -ajattelu.

Meillä on monia syitä. Itse olen monilapsisesta perheestä, eikä se sisarusten kanssa kaiken jakaminen suinkaan aina ole niin ihanaa kuin toitotetaan. Enemmän niiden kanssa tappelee kuin elää sovussa, ja valitettavasti välillä vielä aikuisenakin. Haluan antaa ainokaiselleni aikaa ja huomiota, mitä joskus lapsena tuntui etten itse saanut.

Lisäksi monilapsisten ystäväperheiden elämä näyttää suoraan sanottuna kaoottiselta ja kotiin sidotulta. En epäile etteikö se ole heistä ihanaa, mutta meille se ei sovi. Matkustelemme paljon ja yhden lapsen kanssa on vielä helppo mennä. Lisäksi itselläni on fyysinen rajoite, lievä tosin, mutta vauva-aikana melko raskas, joten en ehkä edes jaksaisi useampaa pientä kerralla. Olen myös ehkä pikkuisen laiska, suoraan sanottuna. Hiekkalaatikollakin istun aina siellä reunalla ja huutelen ohjeita kun muut äidit kaivelevat ja taputtelevat kakkuja

Ja yksinkertaisesti poikamme on niin ihana tapaus ja hyvä tyyppi ettemme kaipaa mitään muuta. Meillä on ihanaa yhdessä. Ehkä iltatähteä voi ajatella joskus vuosien päästä. Ajattelen myös että vastahan me tässä tutustutaan tähän uuteen ihmiseen, että miten tähän nyt toisia sitten...?

Mutta ymmärrän minä monilapsisia perheitäkin. Itsekin nuorempana ajattelin että vähintään kolme. Mutta ajatukset muuttuu, meille sopii näin.

 

[yhden äiti pysyvästi]

Sain esikoisen pitkien lapsettomuushoitojen seurauksena, ja olin etukäteen suunnitellut myös toista, mutta nyt olen varma, että yksi on sopiva lapsiluku. Esikoisella oli koliikki ja maitoallergia sekä korvatulehduskierre vauvana, enkä voi käsittää, miten selvisin valvomisista hengissä. Nukuin ensimmäisen vuoden ajan ehkä kymmenen tuntia viikossa, en enää koskaan halua kokea samaa, enkä usko että siitä enää selviytyisin. Lisäksi en ole ollut hirveän onnellinen kotiäitinä vaan tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja happi loppuu.

En myöskään nauttinut raskaudesta ja synnytyskin oli ikävä kokemus, mutta ne silti sietäisin, jos todella haluaisin toisen lapsen.

Haluan hoitaa tämän lapsen niin hyvin kuin voin, enkä usko, että pystyisin enää antamaan itsestäni yhtä paljon/riittävästi toiselle lapselle. Odotan sitäkin, että lapsi kasvaa isommaksi, jolloin saan itsekin vähän omaa elämää ja vapautta takaisin, enkä ole niin sodttu lapseen 100% ajasta. Olisi aika hirveää ajatella, joituisi palamaan ns. lähtöruutuun uudestaan, kiertämällä vankilan kautta...

 

[Tuplamamma]

Nyt toisen lapsen saatuani voin todeta, että tämä on tuplasti helpompaa,kuin ensimmäisen kanssa. Ikävä muistot myös minulla vauva-aikoijen pätkäöistä, masuvaivoista ja korvakierteistä. Ne pelottivat ja saivat päättämään, että toista ei tule. Myös synnytys oli rankka ja järkyttävä kokemus. Noh, myös tämä toinen synnytys oli kamala, mutta hengissä selvittiin. Nyt toisen kanssa on jo "kouliintuntu" ja ymmärtää, että kaikki ovat vain ohimeneviä vaiheita, yövalvomiset vähentyvät ja elämä helpottuu. Ehkä se on vaan ekan kanssa niin totaalisen uusi tilanne, että se panee maailman sekaisin. Anyway, tämä oli mun mielipide. Ymmärrän kyllä täysin kaikkia, jotka haluavat vain sen yhden. Jokainen tyylilään. Ps. kolmatta ei meille... ;-)

 

[I]

Ymmärrän kyllä itse kahden lapsen äitinä, miksi toista ei haluta. Meillä 1v 7kk ikäeroa ja meno on todella hektistä. Toisen lapsen ensimmäinen vuosi meni minulta melkein ohitse tajuttoman univelan vuoksi. Ainakaan en uudelleen tällä ikäerolla tekisi toista lasta. Se on selvää. Kolmatta saa todellakin odottaa kauan: vauvakuumetta ei ole tuntunt eikä luultavasti tule tuntumaankaan. Yhden kanssa olisi NIIN PALJON helpompaa ja voisi keskittyä häneen ainoastaan. Nyt ei syli todellakaan aina riitä, vaikka polvia ja käsiä on kaksi.

 

[I]

Kommenttini oli siis siitä, että toinen ei todellakaan mene samallalailla kuin se ensimmäinen... Meillä lapset ovat oleett kuin yö ja päivä.

 

[Yhden äiti]

Olipa ihana lukea näitä vastauksia. Ja haikeakin. Eli meidän lapsi on varmaan sitten tulevaisuudessa aika yksin, kun sisarta ei ole. Ehkäpä hän luo hyviä ihmissuhteita muuten? Eikä ne sisarussuhteetkaan aina niin kestäviä ja hyviä ole...
Minulla oli helppo raskaus, tosin meni yliaikaiseksi ja imukuppisynnytys uhkasi. Mutta tuli sitten kuitenkin. Lapsikin on ollut ns. helppo eli nukkunut ja syönyt hyvin tissiä 1-vuotiaaksi asti. Toisenkin mielelläni ottaisin, mutta kun ei niin ei. Oma sairauteni vakavaa laatua, jos periytyy (itse siis oireeton kantaja), emme halua riskeerata tätä ihanaa arkea. yritän ajatellla kaikennäköistä positiivista:miten helppo matkustella kolmistaan, vuorottelemalla hoitoja saamme paljon myös ns. omaa aikaa, voimme antaa jakamattoman huomion lapsellemme jne. jen.

 

[Yhden äiti]

Tuplamammalle ja I:lle vielä. Lukekaapa aloituskirjoitus uusiksi. En siis kaipaa lainkaan niitä tuplajuttuja, koska v***tuttaa niin paljon, ettei se omalla kohdallani todellistu. Antakaa tämä ketju meille 1-lapsisille, pliis!!!

 

[Pauliina~]

Meille ei alunperin pitänyt tulla lasta lainkaan. Ilman hoitoja ei onnistu, sanottiin ja hoitoihin ei menty, koska kummallakaan ei ollut vauvakuumetta ja olimme todella onnelisia kaksistaan. Useiden leikkausten vuoksi torvet piti olla kiinnikeistä tukossa, mutta vauva kuitenkin tuli. Poika on nyt vuoden ikäinen ja minun tekee mieli toista. Mieheni ei halua, sillä emme ole enää ihan nuoria (minä 35 ja mieheni minua kymmenisen vuotta vanhempi).

Olo on ollut haikea, kun vauvamme on jo "niin iso" ja kasvaa koko ajan. Tehtyjä ratkaisuja on turha katua ja haikailla menneisyyteen, mutta toivoisin olevani nuorempi ja voivani tehdä vielä pari vauvaa.

 

[Anni62]

Meillä on sellainen tuttavapariskunta jossa äiti kertoi itse, että jaksoi olla tasan kaksi viikkoa vauvan kans kotona jonka jälkeen isä hoiti vauvaa ja äiti meni töihin. Hän ei yksinkertaisesti pitänyt itteään äiti-ihmisenä eikä pärjännyt vauvan kans yksin. Niimpä heillä jäi siihen yhteen lapseen.
Heillä kylllä on jo lastenlapsiakin.
Meillä on neljä lasta vasta-aineista huolimatta elikkä kolmelle on tehty verenvaihdot. Siltikkin vaikka toisen raskauden lopussa tuli vasta-aineet ja tiedossa oli, että niitä tulee seuraavissakin raskauksissa tehtiin kaksi lisääkin. Lapset ovat terveitä ja on jo kaksi lastenlastakin sekä kolmas syntyy vuodenvaihteessa.

 

[Bubu]

Meillä nyt nelikuinen yksi yhteinen, itselleni se paras ja ainoa ja siihen jää. Miehellä aikuinen poika ekasta liitosta, ja hän on isoveikkana meidän pikku tytölle!
Itse olen ainoa lapsi ja jotenkin olen aina ajatellut että yksi lapsi on mulle se oikea määrä, yksi ainutlaatuinen yksilö. En itse sen kummemmin sisaruksia itse koskaan kaivannut (egoisti? ja toivon tietty ettei tyttäreni myöskään koe ainoana lapsena olemista niin että jäisi jostain paitsi kun ei ole sisaruksia. Toisaalta sisaruksilla olisi aina toisensa kun me vanhemmat kuollaan pois.

Mieheni on samoilla linjoilla, hänellä ikää senverran enemmän jo että pikkuvauva-arki on aika raskasta.

 

[I]

NO VOI ANTEEKSI, että harhauduin kirjoittamaan tänne. Kylläpä nyt tein ison mokan. Annan ketjun teille yksilapsisille, ole hyvä.

 

[yyhden äiti]

Eipä mitään. Katsos kun ajattelin, että käy kuten sille edelliselle yksi lapsi -ketjulle. Lopulta siellä kiisteltiin, että kannattaako toista tehdä ja toiset vakuuttivat, että kannattaa. Eli livettiin alkuperäisestä aiheesta kokonaan. Niin pelkäsin, et käy samoin, siksi niin reippaasti puolustin aihetta. Ajattelin tehdä tästä itselleni sellaisen "lohtuketjun" ...

 

[mummoutta odotelleessa]

Me haluttas toinen ja ollaan haluttu jo pitkään, mutta eipä tuota kovallakaan jyystämisellä näytä tulevan. Esikko on jo 5-vuotias ja käyn täällä välillä lukemassa vauva-ajan ihanuusta, kun sitä niin kaipaan. Emme halua lähteä mihinkään hoitoihin niiden mahdollisen rankkuuden ja hinnan vuoksi. Elellään nyt sitten näin. Itse olen jo 39, joten eipä sitä vauvaa taida tulla... Mutta yritän muistuttaa itseäni päivittäin, että olen kuitenkin saanut kokea raskauden ja synnytyksen, vauvan hoidon (ja 4 keskenmenoa...), kun joillakin ystävillä ei ole yhtään lasta, vaikka kuinka toivovat. Ehkäpä meidän lapsi saa sitten monta vauvaa ja pääsen mummona niitä hoitamaan...

 

[mummoutta odotelleessa]

Me haluttas toinen ja ollaan haluttu jo pitkään, mutta eipä tuota kovallakaan jyystämisellä näytä tulevan. Esikko on jo 5-vuotias ja käyn täällä välillä lukemassa vauva-ajan ihanuusta, kun sitä niin kaipaan. Emme halua lähteä mihinkään hoitoihin niiden mahdollisen rankkuuden ja hinnan vuoksi. Elellään nyt sitten näin. Itse olen jo 39, joten eipä sitä vauvaa taida tulla... Mutta yritän muistuttaa itseäni päivittäin, että olen kuitenkin saanut kokea raskauden ja synnytyksen, vauvan hoidon (ja 4 keskenmenoa...), kun joillakin ystävillä ei ole yhtään lasta, vaikka kuinka toivovat. Ehkäpä meidän lapsi saa sitten monta vauvaa ja pääsen mummona niitä hoitamaan...