Vakuumipakattu lohi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Hei
Olen rv 28+4 ja hyvin huolissani, sillä söin eilen ”tajuamattani” vakuumipakatusta (Hätälä, norjalainen lohifilee) lohesta valmistettua uunilohta, joka ei ollut riittävästi kypsennettyä. Puoliso teki ruoan ja nälkäisenä pistelin menemään, ihmettelin vasta jälkikäteen, että ”olipa lohi pehmeää”. Puoliso kertoi, että lohen lämpötila oli paistimittarin mukaan 60 astetta uunista pois ottaessa. Puoliso ei pidä merkityksellisenä neuvola ohjeita vakuumipakatun lohen listeriariskistä ja että kyseinen bakteeri kuoleen vasta 72asteessa ja hän väittää minua hysteeriseksi. Jos kyseisessä lohessa oli listeriabakteeri, onko 60 asteeseen lämmitys tappanut sitä ollenkaan, vai joutuuko tässä odotella mahdollisesti jopa 70 päivää tuleeko vauvalle jotakin. Haluaisin kuulla mielipiteitä akuutusti. Neuvola-aika minulla on torstaina, joten sinne en asian tiimoilta soita, kun he eivät asialle voi kuitenkaan mitään tehdä (ennen oireita). Olenko hysteerikko vai aiheesta huolestunut? Kiitos vastauksista. Nimim. Hysteerinen odottaja
 
Onpa pösilö mies. Jo pelkästään sen takia, että kaikenlaiselta turhalta paniikilta ja stressiltä vältyttäisiin, pitäisi noudattaa ohjeita. Ja tietenkin sen takia, että listerioosi on ihan oikeasti vaarallinen.

Mutta. Nyt sanoisin, että huoli pois. Ensinnäkin listeriabakteerilla saastunut ruoka on onneksi kuitenkin harvinaista. Eli ei tosiaan mene niin, että jokaisessa vakuumilohessa on bakteereja. Todennäköisesti siinä teidän lohessa ei listeriaa ollut ja olisit sitä voinut syödä vaikka raakanakin. Suositukset on olemassa turhien riskien välttämiseksi kokonaan eikä sen takia, että sairastumisen todennäköisyys olisi suuri.

Toiseksi kuulostaa siltä, että lohi oli raakana vakuumipakattu esim. file. Sehän ei yleensä pitkään siellä muovissa vietä ja listeria lisääntyy ajan kanssa. Sen takia vähän pidemmän säilytysajan vakuumituotteet kuten graavi- tai kylmäsavukala ovat ongelmallisempia. Teidän file oli varmaan päätynyt parissa päivässä uuniin ja silloin siinä on bakteereja paljon vähemmän, jos siinä niitä alkujaankaan on ollut.

Jos lohessa on bakteereja ollut, 60 asteen lämpötila ei niitä ole tappanut. Miehesi ansaitsee kunnon haukut, jos on oikeasti tahallaan altistanut sinut riskille. Uskomaton kusipää suoraan sanoen.
 
Kiitos vastauksesta, joka oli tsemppaava ja paransi hieman tämänhetkistä huolestunutta ja apeaa mielialaa.

Se oli juuri raaka lohifilee, jonka puoliso kuulema osti kaupasta viime tiistaina pakasti samana päivänä ja valmisti ruoaksi eilen (meillä puoliso tekee kalat). En usko (tai kovasti toivon ainakin), että hän minua ja vauvaa tahallaan altisti, korkeintaan välinpitämättömyyttään. Asenne hänellä, että hän kyllä tietää, eikä ole kuulema tiennyt/ kuullut, kun olen kertonut tuosta listeriasta ja mihin asteeseen saakka lohi pitää lämmittää. Hän kun ei kuulema voi sietää kuivaa kalaa.

Eilen annoinkin palautetta aiheesta, niin ainoa kommentti oli, että jatkossa ei tarvii lohta syödä tai tee sitten itse lohesi. Tosi paha mieli tuli, hormonit ihan kierroksilla ja lisäksi nyt kova huoli vauvasta, vaikka yritänkin miettiä, että eihän se nyt tarkoita, että listeriaa juuri kyseisessä lohessa oli. Mieleen hiipii silti pelko, että entä jos olikin. Eihän tässä auta kuin odottaa..
 
Hei
Olen rv 28+4 ja hyvin huolissani, sillä söin eilen ”tajuamattani” vakuumipakatusta (Hätälä, norjalainen lohifilee) lohesta valmistettua uunilohta, joka ei ollut riittävästi kypsennettyä. Puoliso teki ruoan ja nälkäisenä pistelin menemään, ihmettelin vasta jälkikäteen, että ”olipa lohi pehmeää”. Puoliso kertoi, että lohen lämpötila oli paistimittarin mukaan 60 astetta uunista pois ottaessa. Puoliso ei pidä merkityksellisenä neuvola ohjeita vakuumipakatun lohen listeriariskistä ja että kyseinen bakteeri kuoleen vasta 72asteessa ja hän väittää minua hysteeriseksi. Jos kyseisessä lohessa oli listeriabakteeri, onko 60 asteeseen lämmitys tappanut sitä ollenkaan, vai joutuuko tässä odotella mahdollisesti jopa 70 päivää tuleeko vauvalle jotakin. Haluaisin kuulla mielipiteitä akuutusti. Neuvola-aika minulla on torstaina, joten sinne en asian tiimoilta soita, kun he eivät asialle voi kuitenkaan mitään tehdä (ennen oireita). Olenko hysteerikko vai aiheesta huolestunut? Kiitos vastauksista. Nimim. Hysteerinen odottaja
Olet hysteerinen ja vouhotat turhasta! Sääliksi käy miestäsi :(
 
Ellei kukaan saa vatsaoireita syödystä kalasta niin tuskinpa siinä oli listeriaa.
Ainakaan tähän mennessä ei ole tullut kenellekään vatsaoireita. Ymmärsin, että ruokamyrkytyksen tullen oireet tulisi 2-3 päivässä, jos taas saa vakavamman taudinkuvan (verenmyrkytys, aivokalvontulehdus ym.) oireet alkavat vasta 7-70 päivän kuluttua altistuksesta.
 
Yhteistyössä