Valemenkat..???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Keltanokka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Keltanokka

Vieras
Hei, kaksplussalaiset

Haluaisin kysyä teiltä kokeneemmilta, että millaisia nk. valemenkkoja/vuotoja teillä on ollut raskaana ollessanne?
Kun täällä on tilanne päällä, että luovuttiin ehkäisystä (oli kuparikierukka) viime menkkojen aikana, josko jotain olisi tapahtuakseen. Kuukautisten piti alkaa viime perjantaina, mutta perjantain aikana tuli vain onnettoman vähän tuhrua. No, ajattelin että kyllä ne siitä alkaa pian mutta nyt on tiistai ja vuotoa on ollut muutamana päivänä yhteensä ehkä korkeintaan yhden teelusikallisen verran ja sekin sellaista epämääräistä ruskeaa/laimeaa vaaleanpunaista, ei oikeaa punaista verta lainkaan.
"Ennen vanhaan" kuparikierukan aikana kuukautiseni olivat TODELLA runsaat ja kivuliaat. Nyt ei ole ollut kipujakaan, korkeintaan vähän turvonnutta ja menkkoja enteilevää oloa vatsassa. Siis tuntuu uskomattomalta että muka että ekasta ehkäisyttömästä kierrosta olisi tärpännyt? Mulla on ikääkin lähemmäs 40 kuin 30. Voiko menkat mennä kierukan poiston jälkeen näin niukoiksi muuten vaan? Ennen kierukkaa on ollut ihan kunnolliset menkat kuitenkin, ei tosiaankaan mitään tällaista pelkkä vauhtiraita pöksyissä -meininkiä. Ja olleet aina hyvinkin säännölliset.

Siksi kyselen, kun olen aivan vihreä näissä lapsentekohommissa ("harjoittelua" lukuunottamatta, heh) ja siis ekaa kertaa asialla. Ja on jotenkin henkisesti tosi korkea kynnys tehdä raskaustestiä näin pian menkkojen poisjäämisen (???) jälkeen. Anteeksi jos on tyhmiä kysymyksiä, oon tosiaankin aivan keltanokka.
 

Yhteistyössä