P
pullistuma
Vieras
Millaista hoitoa te muut olette saaneet välilevyn pullistumaan?
Itse sain jokunen kuukausi sitten diagnoosin iskias (ei pullistumaa) ja vain Dolan-nimistä lääkettä. Siinä on parasetamol ja lihasrelaksantti samassa. Sivuvaikutuksena minulla mm. näöntarkkuuden heikkeneminen, mikä on ongelma lasta hoitaessa. Lisäksi kävin röntgenissä ja verikokeissa, mutta en saanut lähetettä magneettiluviin. Kaikki tulokset ok.
Fysioterapeutille en saanut lähetettä, koska jonot ovat niin pitkiä. Kävin sitten omatoimisesti tutulla yksityisellä, joka sai jalkani nousemasn selinmakuulla vain n. 40-asteen kulmaan. Sanoi myös, että pullistuma siellä on 99% varmuudella ja se vaikuttaa myös lonkkaan ja sen liikkuvuuteen. Sain käskyn olla levossa pari viikkoa; ei ylimääräisiä kävelyitä tai lapsen kanniskelua. Iskiaskivut hän sai pois venytyksillä.
Parin viikon lepo teki hyvää, mutta... Kävelin tässä yksi päivä 2km ja ihan järkyttävät selkäkivut palasivat. Nyt myös toinen nilkka on kipeä ja jalat tuntuvat levottomilta, ihan kuin olisin kävellyt tuntitolkulla.
En haluaisi mennä taas lääkäriin, koska minua ei oteta tosissaan. Kärsin raskausaikana kovista kivuista (oireet viittasivat munuaisongelmiin, mutta mitään ei löytynyt). Jouduin loppuraskaudesta käydä usein synnärillä. Lopulta oireeni leimattiin psykosomaattisiksi oireiksi, joiden takana on trauma. Iskiasongelmistakin sanottiin vain, että D-vitamiinin puutos (aiheuttaa kiputiloja) ja heikot selkälihakset. Fyssari taas on sitä mieltä, että todennäköisesti välilevyn pullistuma on aiheuttanut kivut jo raskausaikana. Ja huviksenihan minä sairaalassa kävin, en TODELLAKAAN kuvitellut kipuja. Kivut olivat sitä luokkaa, että saatoin kävellä koko yön itkien, kun olin niin kipeä.
Mitä tälle selälle voi tehdä!? En halua alle 30-vuotiaana olla puoliksi rampa. Haluan voida lenkkeillä ja kantaa lastani ilman kipua!