Välillä niin yksin ton kaksivuotiaan kasvattamisen kanssa

["sirpa"]

Meillä on siis ihan kahden vanhemman ja yhden lapsen perhe (vielä toistaiseksi, kuukauden päästä pitäisi olla toinenkin ipana), mutta kasvatuksen kanssa olen yksin. Miehen kanssa sovitaan pelisäännöistä ja siinä kohtaa kaikki on ok. Toteutus taas on toinen asia, mies ei laiskuuksissaan viitsi komentaa ja noudattaa sääntöjä, joten tutti löytyy lapsen suusta usein, ruoka-aikoina ei lapsi syökkään ku on syöty sitä ja tätä ruokailujen välillä kun lapsi on halunnut, eikä isä ole viitsinyt kieltääkkään. Nukkuumaanmenoista ei tule enää mitään kun lopulta isi ottaa lapsen syliin sohvalle, jotta saa katsoa telkkaria (ja ne illan ohjelmat kun eivät sovi kaksivuotiaalle mitenkään ja isä on tarkka ettei lapsi näe esim.salkkareita vähääkään). Isä pitää kyllä huolta siitä, että minä menen oikeaan aikaan antamaan lapselle iltapalaa ja suorittamaan iltatoimia, mutta sitten kun lapsi kymmenennen kerran juoksee sängystään pois, niin sitten minun juoksemiseni alkaa häiritä hänen katsomisiaan. Eikä varmaankaan tarvitse sanoa, ettei lapsi siihen syliin nukahda ja sitten kun vanhemmat menevät nukkumaan onkin ihan mahdotonta saada lasta omaan sänkyyn vaan tulee viereen ja sitten en saakkaan koko yönä taas nukuttua kunnolla.

Olen niin kyllästynyt olemaan se tylsä vanhempi joka asettaa rajoja ja koittaa pitää sitä rutiinia yllä kun toinen vanhempi saa olla se kiva, joka ottaa aina syliin kun äiti on komentanut. Lisäksi ongelmana on anoppi, joka ei niitä meidän perheen sääntöjä noudata sitäkään vertaa, mutta koska ei käy missään töissä hoitaa lasta aina tarpeen tullen kuten esim. eilen kun jouduimme käymään äitiyspolilla toisella paikkakunnalla, joten reissussa kest kun kävimme kaupassa sun muut samalla. Anoppi antaa lapsen syödä mitä lapsi tahtoo, nukuttamiset hän hoitaa silloin kun hnestä on oikea aika ja niinkuin hänestä on oikein, sängyillä ja sohvalla saa hyppiä, kaikki ruutiinit ja aikataulut pitää olla erit kuin meillä, koska minä olen väärässä ja hän tietää kaiken lapsista ja sitten hän ei tuo lopulta lasta kotiin sovittuna aikana kun heillä on niin hyvä leikki kesken, joten eilenkin hän toi lapsen sovitun kolmen sijaan vasta kuudelta ja niin ettei lapsi ollut syönyt päivällistä kun heillä oli ollut leikit kesken (ruoka-aika olisi ollut neljältä). Isoäidin kanssa vietettyjen päivien jälkeen lapsi on kaikkein uhmaisimmillaan, kun on saanut anopin kanssa kaiken periksi...

Mitä pitäisi tehdä?

 

["lumikide"]

No varmaan kannattais ennen kuopuksen syntymää yrittää löytää miehen kanssa rauhallinen hetki, jolloin keskustella asiasta/ lapsen kasvatuksesta. Kenellekään ei ole helppoa muuttaa omaa totuttua käytöstä, joten kannattaa varmaan painottaa juuri niitä muutamaa juttua, mihin toivoisit eniten muutosta. Samoin kannattaa yrittää saada mies puhumaan, siitä mikä sinun käytöksessäsi puolestaan häiritsee häntä. Ajatus on se, että molemmat yrittää muutta omassa käytöksessä sitä, mikä olisi toisen mielestä tärkeintä, että muuttuis ja pienempiä juttuja toisen käytöksessä, mikä häiritsee pitäis oppia vaan sietämään.

 

["Vieras"]

Kuulostaa vähän siltä että vaikka väität että ' mies ei noudata yhteisesti sovittuja pelisääntöjä' niin oikeasti kyse on siitä että mies ei noudata sinun sääntöjäsi. Koita saada se ukkos ehdottamaan mikä olis sen mielestä hyvä sääntö jos kerta sun säännöt ei miehelle kelpaa. Lapsi ei oo yksin sun etkä sinä yksin päätä joten sunkin täytyy oppia vähän joustamaan.

Se ei haittaa jos mummolla on eri säännöt kun hän ei oo kasvatusvastuussa mutta vanhempien tietty pitäis pystyä pitämään yhteinen linja. Ja Lapsi kiukuttelee anopilla oltuaan varmasti ihan vaan sen vuoksi että uhma näytetään aina äidille ja isälle ja hoitopäivän jälkeen on kaikki päivän kiukut vielä kiukuttelematta. isovanhempien kuuluukin vähän hemmotella lapsia. Ei siinä oo mitään vikaa.

Tuon nukkumisen suhteen menisin nyt ihan siitä missä aita on matalin kun tuo tilanne karkaa vielä käsistä kun kuopus syntyy. Silloin jokatapauksessa isompi tarvii syliä ja huomiota vieressä nukkumista vielä enempi kun nyt.