Välillä tuntuu, että pilaan järjettömän hyvän pikkuihmisen - neuvottoman äidin apuvihko.

[Hyvät neuvot kalliit.]

Ongelmia uhmaikäisen kanssa.

Tai no...

...Minun mielestäni turhan moni asia laitetaan aivan liian helposti uhmaiän piikkiin. Kun talutan itseni peilin eteen, huomaan, että kyllä se olen minä joka noita lapseni "uhmakohtauksia" useimmiten aiheuttaa.

"Leiki nyt vähän aikaa itseksesi, äidin täytyy laittaa ruokaa". "Ei äiti voi nyt tulla, kun äidin täytyy syöttää pikkuveljeä". "Pitääkö sinulle jatkuvasti sanoa samasta asiasta!". "Taasko teit noin, vaikka olen tuhannesti kieltänyt?!". "Jestas, mihin ne kakat oikein tehdään? Housuunko taas kerran?!".

Tätä tämä elämä nykyään on. Perheeseen tuli pikkuveli ja yhtäkkiä kuvittelen, että isompi lapseni pärjää tuosta noin vaan vähemmällä huomiolla. Uhmaa se vaan on, hoen itselleni. Ja kakat on. Minä en nyt hanskaa arkea enkä osaa toimia oikein silloin, kun isommalla pikkuisellani on paha olla ja hän näyttää sen kiukuttelemalla.

Osaisitteko te antaa neuvoa muutamiin mieltäni askarruttaviin asioihin?

1. Isompi pikkuiseni on alkanut tekemään kakat uudestaan housuun. Ollut jo kauan täysin päiväkuiva. Miten kakat saadaan taas osumaan sinne minne kuuluu?

2. Kuinka toimitte, kun lapsi saa hepulin ja itkee ihan kaikesta eikä mikään kelpaa? Esim. istuu potalla ja huutaa ettei aio pissiä eikä aio lähteä päiväunille - ja kuitenkin sekä pissittää että nukuttaa...

3. Mitä seuraavaksi, kun tuhansista ja taas tuhansista kielloista huolimatta lapsi tekee jotain, mikä ei ole sallittua? Jäähypenkit yms. ei toimi.

Siinä nyt muutama kysymys näin aluksi. Lisäilen, kun tulee mitä mieleen. Ja lisätkää tekin vapaasti omia kysymyksiänne, tehdään porukalla hyvä opus kaikille, jotka kamppailevat päivittäisten lapsiin liittyvien pulmien kanssa.

 

[vieras]

Minkä ikäisestä on kyse?

 

[Ap]

Minkä ikäisestä on kyse?

Hieman vajaa 3-vuotias. Ja luonteeltaan hyvin kiltti eikä ole tähän saakka turhasta kiukutellut. Tuskin kiukuttelee turhasta nytkään, vaikka välillä se aikuisesta siltä tuntuukin.

 

[vieras]

Kuulostaa ihan vain huomionhakemiselta.Se ratkeaa sillä,että antaa huomiota.Ja ennen kaikkea,ota esikoinen mukaan pikkusisaruksen hoitoon.Älä vauvata häntä mitenkään vaan ennemmin juuri sanot kuinka hän on jo iso kun osaa auttaa sinua vauvan hoitamisessa yms.

Kuulemani mukaan monet esikoiset "unohtavat" pottailun jalon taidon kun perheeseen syntyy vauva.Rohkaise esikoista vaan hoitamaan tarpeensa sinne mihin kuuluukiin.Älä anna huomiota sinne housuun tehdylle kakalle vaan vain ja ainoastaan pottaan tehdylle.

Anna lapsen huutaa potalla.Mikäli pissattaa niin pissaa sinne vaikka huutaisi.Ja jos ihan totaalisesti alkaa tekemään pissoja ja kakkoja mihin sattuu niin annat hänelle vaipna,mutta ilman isoa ohjelmanumeroa.

Tuhannet kiellotkaan ei auta kun lapsi haluaa huomiota.Vanhemman ikuinen tehtävä vain on toimia kieltokoneena samoissa asioissa ja odottaa,että joskus se menee perille.Vippaskonsteja kaiketi on,mutta meillä on toiminut ihan kehuilla ja jatkuvalla toistolla.Nyt on esikoinen onneksi kasvanut hiukan tämän vaiheen yli jo.

Yksinkertaistettuna siis:anna huomiota hyvissä asioissa ja kun esikoinen tekee temppujaan niin älä anna huomiota.

 

[sommarcat]

Numero 1: Järjestä kahden keskistä aikaa esikoisen kanssa. Pienelle ihmiselle on rankkaa, kun on ennen ollut se huomion keskipiste ja nyt ei enään olekaan. Tehkää jotain mukavaa, rakentakaa legoilla, ajakaa pikkuautoilla tms. mikä on teillä nyt se kiinnostavin leikki.
Numero 2. Monissa perheissä käy juurikin näin, että ne päiväkuivat esikoiset ovat yhtäkkiä alkaneet tekemään housuun/jouduttu aloittaa uudelleen vaipan käyttö. Eli en huolestuisi asiasta.
Numero 3. Koita pitää edelleen totutusta päivärytmistä kiinni, vaikka se voikin tuntua välillä vaikealta. Onko tilanteita, jossa pienimpi voisi välillä joutua odottamaan, jotta saisi vanhemman hoidetuksi?
Vajaa 3-vuotias on vielä niin pieni itsekin... :hug:

 

[kohtalotoveri]

Meillä 2-vuotiaalla nimenomaan tuollaisa hepuleita että huutaa kurkku suorana ja kaikki on pielessä. Kyllä siinä hermoja koetellaan.
Riisuessa esim. saattaa hampain ja kynsin pitää kiinni vaatteista (ulkovaatteet, mitkä vaan vaatteet) ja ne joutuu aikalailla väkisin vetämään/repimään päältä. Tuntuu pahalta kun lapsessa on voimaa kuin pienessä kylässä ja siinä sitten yrität lasta satuttamatta toimia niin kuin hänelle on parhaaksi. Eilen kun kotiuduimme niin ei olisi saanut haalaria ja välihaalaria tai kenkiä riisua, piti pienillä näpeillä kiinni minkä pystyi ja oli täys työ saada hikiseltä lapselta vaatetta pois häntä satuttamatta.
Kun yökkäriä laitettiin niin lapsi raivosi ja riisui sitä mukaan kun pukua sai päälle. Ei siitä mitään tullut, yökkäri melkein riekaleina luovutin. Hetken päästä lapsi rauhoittui ja halusi yökkärin päälle sit kuitenkin.
Kiva olisi tietää miten toimia täysraivo-tilanteissa oikein. Meillä kun lapsi ei rauhoitu ihan hetkessä...

 

[psygoloki]

1. ajan myötä. Erittäin yleinen "taantuma" , usea kuivaksi oppinut "unohtaakin" taidon sisaruksen synnyttyä. Eli taas; ei pakotusta, ei hermojen menettämistä, vaan vaikka tarra-palkinnoilla koitetaan saada potta mukaan kuvioihin. Ja paljon huomioita esikoiselle.

2. aikalisä.. lapsi pois potalta/tilanteesta.. kohta koitetaan uudestaan. Kerrotaan että pisu tulee muuten housuun tai sänkyyn jos ei nyt käy pisulla. Jos ei tehoa, niin sitten nukkumaan niin että sänkyyn laitetaan patjan päälle pyyhe (todennäköistä vahinkoa varten) .
Kunnon reippaat ulkoleikit+tuhti ateria niin väsymystä ei voi vastustella kauaa.. eli sänkyyn vaan ja protestoikoon sielä, mutta leikkimään ei enää pääse. Aikansa kiukkuaa kunnes väsymys voittaa.

3. jäähypenkkiä meinasin ehdottaa Harkitse tarkaan mitä kiellät.. eli kiellä vaan välttämättömimmät pahat. Jos joka asiaan puututaan ja kielletään, niin siinä menee hermot niin aikuisella kuin lapsella.

 

[kehnoäiti]

Ikävä kyllä, aloittaja, minulla ei ole ehdottaa sinulle apuja, koska meillä on ollut samantapaista. Kirjoitan myötätunnosta, ja toiveesta saada meillekin jotain neuvoja. Huomaan enimmäkseen missä menee vikaan mutten osaa korjata kurssia. Meidän isompi on vähän alle 4v ja pieni 1v4kk. Isompi taisi olla mustasukkainen vauvan saamasta palvelusta, hoidosta ja hellyydestä, ja ihan kuin haluaisi mieluummin olla vauva kuin iso poika. Hän on tottelematon: ei piittaa säännöistä eikä kielloista, vänkää vastaan, ei osaa leikkiä kunnon leikkejä leluilla vaan juoksee, riehuu, hyppii ja kierii sisätiloissa. Tekee usein syömisestä numeroa, ja suusta tuntuu pääsevän taukoamatonta meteliä!

Olemme miehen kanssa ihan väsyneitä ja kyllästyneitä häneen. Ilmapiiri meillä on usein kiukun sävyinen kun niinpaljon pitää komentaa ja kieltää, ja korottaa ääntä. (huutaa!)
Ikävää on sekin että luonteeltaan rauhallisempi ja maltillisempi pikkusiskokin tulee vedetyksi mukaan levottomuuteen. Ja kukaan aikuinen ei jatkuvasti jaksa olla hänelle ohjelmatoimistonakaan, varsinkin kun ollaan flunssan takia alikuntoisiakin.

Jos joku on saanut omista lapsistaan sopuisampia ja "kiltimpiä", kertokaa kokemuksistanne ja antakaa ehdotuksia!