valitusvirsi

[mut kun]

Alan olla kyllästynyt mieheeni, kaikki mitä hän tekee ärsyttää ja tuntuu väärältä. En jaksaisi katsella häntä enää päivääkään. Alan usein riidellä ihan pienistä asioista ja syyllistän häntä kaikesta...
Ja kuitenkin, hän on minulle se paras kaveri mutta rakkaudesta aviopulisoon en enää tiedä. Tuntuu että tunteet ovat jotenkin solmussa. Mieheni usein kitisee ja tiuskii lapsille ja ite yritän psyykata kaikkia ettei koko perhe kitisisi. Kuitenkin mieheni kantaa vastuuta lapsista kun olen töissä (vuorotyö) ja tekee kotihommiakin, mutta kaikki pitää vääntää rautalangasta että elämä sujuisi edes jotenkin. Jotenkin tuntuu siltä että mieheni ei enää rakasta minua ja onko koskaan rakastanutkaan. Hän on enemmän huolissaan kaikesta materiaalisesta kuin minusta ja lapsista. Reissuun lähtiessä on tärkeämpää käyttää tunteja auton nysväämiseen kuin tavaroiden pakkaamiseen ja lapsien nukkumaan laittamiseen. Eikä mies edes hätkähtänyt vaikka melkein ajoi karille järvellä juuri kun lapset nukkuivat päiväuniaan. Tekstiviestin kirjoituskun oli tärkeämpää kuin ohjaaminen. Ja anteeksi ei voi koskaan pyytää kuin vasta sitten kun olen jo vetänyt herneen nenääni loukkaavasta käytöksestä. En enää tiedä kuinka tästä eteenpäin jatkaisimme kun erotakaan en haluaisi. Mutta kaikki kosketuskin oksettaa. Muutenkin tuntuu siltä että mieheni mielestä rakkautta on vain se että sanotaan rakastavan ja hypätään sänkyyn. Itse haluaisin rakkautta näytettävän arkielämässä sanoin, elein ja teoin. En tiedä milloin olen saanut rakastavan katseen, välittävän halauksen ilman pidättyväistä selänsuoristusta tai kuullut olevani hyvä vaimo (sitä kyllä en ole viime aikoina ollut) tai äiti, kokenut olevani tärkeämpi kuin auto... On päiviä jolloin kaikki sujuu hyvin mutta sitten taas on edessä suuri riita. :'( :'(

 

[taustalla]

kuullostaa kun olisit uupunut ja tarvitset lomaa tai ainakin apua kodinhoidossa. olisko mahdollista palkata joku auttamaan kodinhoidossa tai lastenhoidossa että tarvitsis turvautua sun miehees joka ei ehkä osaa auttaa niin kuin haluat. tai jos olis joku sukulainen tai kaveri joka vois tulla kotihengettäreks siks aikaa kun lähdet vaikka pitkälle kävelylle tai leffaan. pienetkin tauot arjessa autta jaksamaan ja piristyneenä suhdekin tuntuu paremmalta.

olen huomanut itsestäni, et allapäin kaikki näyttää niin toivottomalta eikä mieskään tue mut leväneenä asiat näyttäytyy toisessa valossa.

 

[killi]

\

Alan olla kyllästynyt mieheeni, kaikki mitä hän tekee ärsyttää ja tuntuu väärältä. En jaksaisi katsella häntä enää päivääkään. Alan usein riidellä ihan pienistä asioista ja syyllistän häntä kaikesta...
Ja kuitenkin, hän on minulle se paras kaveri mutta rakkaudesta aviopulisoon en enää tiedä. Tuntuu että tunteet ovat jotenkin solmussa. Mieheni usein kitisee ja tiuskii lapsille ja ite yritän psyykata kaikkia ettei koko perhe kitisisi. Kuitenkin mieheni kantaa vastuuta lapsista kun olen töissä (vuorotyö) ja tekee kotihommiakin, mutta kaikki pitää vääntää rautalangasta että elämä sujuisi edes jotenkin. Jotenkin tuntuu siltä että mieheni ei enää rakasta minua ja onko koskaan rakastanutkaan. Hän on enemmän huolissaan kaikesta materiaalisesta kuin minusta ja lapsista. Reissuun lähtiessä on tärkeämpää käyttää tunteja auton nysväämiseen kuin tavaroiden pakkaamiseen ja lapsien nukkumaan laittamiseen. Eikä mies edes hätkähtänyt vaikka melkein ajoi karille järvellä juuri kun lapset nukkuivat päiväuniaan. Tekstiviestin kirjoituskun oli tärkeämpää kuin ohjaaminen. Ja anteeksi ei voi koskaan pyytää kuin vasta sitten kun olen jo vetänyt herneen nenääni loukkaavasta käytöksestä. En enää tiedä kuinka tästä eteenpäin jatkaisimme kun erotakaan en haluaisi. Mutta kaikki kosketuskin oksettaa. Muutenkin tuntuu siltä että mieheni mielestä rakkautta on vain se että sanotaan rakastavan ja hypätään sänkyyn. Itse haluaisin rakkautta näytettävän arkielämässä sanoin, elein ja teoin. En tiedä milloin olen saanut rakastavan katseen, välittävän halauksen ilman pidättyväistä selänsuoristusta tai kuullut olevani hyvä vaimo (sitä kyllä en ole viime aikoina ollut) tai äiti, kokenut olevani tärkeämpi kuin auto... On päiviä jolloin kaikki sujuu hyvin mutta sitten taas on edessä suuri riita. :'( :'(

Kuulostaa niiiiiin tutulle. Mulla on samanlaisia tuntemuksia... elämä mieheni kanssa ei ole enää ihanaa. Tekee mieli erota joka toinen päivä. Meillä on riitojakin jatkuvasti... onko tässä enää järkeä? Miehen mielestä kaikki on ok, kunhan vaan mä pidän suuni kiinni ja annan asioiden olla vaikka kaikki olisi totaalisesti pielessä... joku päivä tämä kaikki vielä muuttuu.

 

[kuulostaa tutulta]

Meillä on ollut viimeiset 3 vuotta ihan samanlaista. Ero on nyt vireillä, mutta asutaan vielä samassa osoitteessa. Kaikki sukulaiset patistelevat vielä yrittämään, mutten usko suhteen paranevan...

 

[mut kun]

\

kuullostaa kun olisit uupunut ja tarvitset lomaa tai ainakin apua kodinhoidossa. olisko mahdollista palkata joku auttamaan kodinhoidossa tai lastenhoidossa että tarvitsis turvautua sun miehees joka ei ehkä osaa auttaa niin kuin haluat. tai jos olis joku sukulainen tai kaveri joka vois tulla kotihengettäreks siks aikaa kun lähdet vaikka pitkälle kävelylle tai leffaan. pienetkin tauot arjessa autta jaksamaan ja piristyneenä suhdekin tuntuu paremmalta.

olen huomanut itsestäni, et allapäin kaikki näyttää niin toivottomalta eikä mieskään tue mut leväneenä asiat näyttäytyy toisessa valossa.

Eipä ole ei. Tai kyllä isovanhemmat ottavat lapsia kylään mutta aina kaikki vastuu pakkaamisesta ja lasten kuljettamisista lankeaa minulle. Sitten kun lapset ovat poissa minulla on toki aikaa itselleni mutta yleensä olen töissä silloin kun kaverit ovat vapaalla ja toisinpäin. Yksin on vähän outoa lähteä esim. leffaan. Ja kaveritkin ovat kaikonneet kun en oikein koskaan päässyt silloin kun he pyysivät ja mieheni ei halua kutsua koskaan ketään, edes yhteisiä kavereita kylään. Pari kaveria on mutta toinen on yksinhuoltaja ja toisella on niin monta kaveria että häneltä ei juuri aikaa liikene. Ja tiedän kyllä olevani uupunut. Olen ollut sitä viimeiset seitsemän vuotta, mutta kukapa siitä välittäisi jos ei mieheni. Ja vanhemmilleni ja ainoille kavereilleni en sitä halua näyttää enkä kertoa. En halua rasittaa tällä murheellani niitä ainoita ihmissuhteita jotka tuovat minulle vielä vaihtelua elämääni. Pelkään että jos kertoisin niin ystävyyttämme varjostaisi ja puheisiimme palaisi aina tämä sama ikävä asia. On kuin olisi umpikujassa. Onneksi välillä pääsee töihin ja pois täältä kotoa. Lasten kanssa on niin rentouttavaa olla kotona silloin kun miestä ei näy, lapsetkin käyttäytyvät kuin ketkä tahansa lapset eivätkä kiukuttele ja kitise koko aikaa. Toki hekin vaistoavat ilmapiirin ja siksi haluaisinkin muutosta tähän synkkään elämään. En enää vain tiedä miten tätä elämää muuttaisi kun mies ei ole valmis muutokseen.