Hae Anna.fi-sivustolta

VALKOJÄKÄLÄ

Viestiketju osiossa 'Lastentaudit' , käynnistäjänä huolestunut, 20.10.2006.

  1. hanne Vierailija

    missä myydään otsonivettä?
     
  2. ÄitiA Vierailija

    Heips,

    asian sivusta vinkkaan: googlaa otsoniterapia, niin löytyy. Tampereella ja JKL:ssa ainakin on nuo hoitopaikat ja olen kuullut, että pitkänmatkalaisille annetaan hoitotuotteita (ilmeisesti tuota oliiviöljyäkin) kotiinkin mukaan kun siellä on käynyt, maksua vastaan varmaan.
    Olen tutustunut tuohon netin kautta vasta, lun lapsellani on tulehdusta suolistossa ja myös valkojäkälään viittaavaa ihottumaa alapään limakalvoilla. Kokeillaan vielä bioresonanssia, kun siitä on ollut aiemmin hyviä tuloksia muissa sairauksissa. Joku loinen lapseltanikin löytyi nyt viime kerralla, joka saattaa olla syynä tuohon alapään ajoittaiseen tulehtumiseen. Mutta ellei niistä ole apua niin ehkä sitten myös tuota. On sen verran vieras hoitomuoto etten ole vielä siihen perehtynyt.

    Mielenkiinnosta kysyn, oletteko huomanneet ruokavalion vaikuttavan tulehduksen ärhäköitymiseen?

    Epäilin ennemminkin hiivan liikakasvua kuin valkojäkälää - tosin bioresonanssissa tuo valkojäkälä selvisi myös, että voi olla että sekin sitten on. Mutta olisiko hiivalla osuutta..?
    Lapsellani oli paha alapään tulehdus muutama kk sitten, ja se rauhoittui - ei millään apteekin voiteilla - vaan homeopaattisilla hiivarakeilla ja Boulardii-tableteilla (tappaa huonoja hiivoja). Luontaistuotekaupasta nämä homeopatiasta tietävältä myyjältä. Ja sokerit ja hiivat pois ruokavaliosta.

    Sitten huomasin vastaisuudessa, että kun lapseni sai vähäkin enemmän sokeripitoista muutamana perättäisenä päivänä (jäätelö, tai pieni patukka tms./päivä) niin tulehdus aktivoituu. Ja yllättäen, saatiin se kuriin luonnonjugurtilla (Ingmanin Luonto+), johon oli sekoitettu n. 1/2 -1 tl luomuomenaviinietikkaa. Lapsi ottaa tuota jugua aamulla, päivällä ja illalla. Tokana päivänä en ole enää laittanut etikkaa. Kirvely vähitellen häviää, itse asiassa vähenee hyvin jo ekana päivänä. Alapäähänkin lotrattiin jugua ekalla kokeilukerralla, mutta lapsi ei enää toisella kerralla halunnut ja hyvin auttoi syödenkin.

    Lapseni joutuu myös oleskelemaan homeisessa rakennuksessa, ja tulehdusvaiheet ovat tähän mennessä ajoittuneet esiintymään niinä aikoina, kun hän on rakennuksessa ollut. Kesällä ongelmaa ei ilmennyt - tosin hän ei syönyt juurikaan sokeriakaan ja hiivaton kuuri oli päällä.

    Huomioida täytyy, että en ole satavarma, onko lapsellani kyse valkojäkälästä, mutta ainakin tuo kutina/ kirvely alapään limakalvoille rajoittuu ja bioresonanssista valkojäkälä häneltä löytyi. Sen osalta menee taasen omat hoitonsa nyt (hoitotippoja ja eteerisiä öljyjä).

    Mutta kannattaa miettiä, ovatko muut valkojäkälän kanssa painivat homeisissa tiloissa (homehan altistaa kaikenlaisille ihme taudeille) tai vaikuttaako teillä tuo ruokavalio (ja jos vaikuttaa, lukekaa Paula Heinosen kirja Suoliston merkitys terveydelle). Suoliston bakteerien tasapainotila on oman käsitykseni mukaan terveyden a ja o, ja jos se on epätasapainossa, alkaa kohta ilmetä jos jotain "autoimmuunitautia" tai muuta, jolle ei osata antaa selitystä.

    Mielenkiintoisi blogeja ovat myös Kemikaalikimara ja Kemikaalicoctail, kannattaa tutustua. kaikki tälliasetkin saattavat altistaa meitä näille "ihmetaudeille".

    Jään mielenkiinnolla odottamaan kokemuksianne, jos haluatte kokeilla tuota jugua. Jos se ei muille tepsi, niin voi olla että lapsellani on enemmänkin hiivasta kyse. Ja kiva olisi kuulla, mahtaako muut vastaavaa ongelmaa kantavat oleilla homerakennuksissa?
     
  3. tsemppiä Vierailija

    Valitettavasti itselläni ei kokemusta ole mutta jaksuja :)
     
  4.  
  5. Sasse Vierailija

    Todettu valkojäkälä 4 vuotta sitten, lääkevoiteet kuulosti niin kamalilta että rupesin oitis seuraamaan ruokavaliolla muutoksia, aluksi viljat ja sokeri aktivoi, nykyään enään viljat kun sokeria välttelen aika paljon muutenkin. Stressi aktivoi myös. Mitään voiteita mulla ei ole edes kaapissa, kookosöljyä laitan sillon harvoin kun aktivoituu ja se rauhoittaa sen.
     
  6. Jos lapsella epäilee valkojäkälää, kiireesti lääkäriin. Jäkälä 'syö' nopeasti ulkosynnyttimen ihoa ja surkastuttaa. Ei kannata tehdä omia diagnooseja. Hyvä on heti vähentää vehnää ja sokeria. Luomu hapanmaitotuotteet jokapäiväiseksi, tuoteita marjoja ja vihanneksia! Puuvillahousut käyttöön, puhtaat joka päivä, vaatteiden pesu herkän ihon aineilla.
     
  7. vierailija Vierailija

    Lapsen ollessa kyseessä ja kun näkee poikkeavan ulkosynnyttimissä, on heti mentävä gynekologille. He tuntevat erot. Valkojäkälä voi vaivata vuosia. Hiivaan on yleensä nopeat lääkkeet.

    Valkojäkälä tosiaan syö ulkopuolisia osia nopeassa tahdissa. Mitä lie sisältä. Niitä ei saa takaisin. Kamala tauti. Kuin joku nykyajan lebra. Koettu on. Syytä, miksi toisille se kehittyy, ei minulla ole tietoa.

    Liian vähän siitä puhutaan.
     
  8. Aleksi76 Vierailija

    Nelikymppinen mies kaipaa vinkkejä valkojäkälän hoitoon.

    Viitisen vuotta on mennyt valkoisen ystävän kanssa. Paljon olen kokeillut ruokavalion, lisäravinteiden ja öljyjen rintamalla. Apolar ja Elidel tuntunut parhailta lääkevoiteilta. Käyttö 2krt / vko ja pahempina aikoina joka päivä 2 vko ajan. Ruokavalio maidoton, gluteeniton ja sokeriton. Pääasiassa olen pyrkinyt käyttämään viinirypäleensiemenöljyä, propolisöljyä, otsonoitua oliiviöljyä, kookosöljyä ja omenaviinietikkalla pyyhkinyt silloin tällöin. Nyt esinahan valkoinen kiristysrengas alkaa olla ikävän kiristävä ja terskan ja esinahan välisestä jänteestä hävinnyt jousto, joka tuottaa kipua yhdynnässä.

    Vinkkejä ja kokemuksia haluaisin kuulla näihin kahteen kohtaan:

    1. Mitkä asiat on mahdollisesti auttanut, mikäli olet pystynyt välttämään ympärileikkauksen?

    2. Ketä lääkäriä suosittelet tekemään ympärileikkauksen (kiristysrengas ja jänne) Etelä-Suomen alueelta?

    Lisäksi: miten on auttanut, mikä on ollut hyvää, mikä huonoa, häviääkö tunto, miltä ympärileikattu penis tuntuu sekstaillessa, miten vaikuttaa stondikseen, tuleeko uudenlaista kipua leikkausarvesta tms...?

    Kiitos jo etukäteen ja toivoa kanssaveljille- ja sisarille!
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti