Valuu

  • Viestiketjun aloittaja heli
  • Ensimmäinen viesti
heli
Ukko oli käymässä asioilaan ja minä naapurin äijän kanssa panemaan kuin hullut,mutta ensimmäisen kerran se nai mua perseeseen ja keskellä päivää.Kyllä teki hyvää ,taju meinas mennä.Naimme keittiön pöytää hyväksikäyttäen siten että olin mahalaan pöydällä ja se työntyi sisään juurta myöten.Vähän höntti olo kuin nelikymppisenä sain ensimmäisen kerran peräaukkoon kunnolla ja nyt siemennesteet vaan lorisee pikkareihin.
Ukkoni on varmaan impotentti kun ei halua juuri koskaan mutta naapuri onneksi haluaa ja sillä on millä panna on kunnon seisokki ja koko hyvä.
 
heli
Ei se kahta jaksa hoidella mutta taitava se on.Minulla oli pelkoja sen sisälletyöntämisen suhteen mutta osasi tulla niin varovasti ettei sattunut ollenkaan.Itse hyväilin klittaani samaan aikaan kun se nain minua ja kauan.Naimme siksi pöytää vasten että näkisimme jos ukko yllättää mutta eipä ylättänyt,vieläkin polvet tärisee ja ukko kuorsaa tuossa sohvalla tietämättömänä tapahtuneesta.Kerkisin tuulettaa hiukan kun minusta tuntuu että nainti tuoksuu voimakkaasti ainakin omaan nenään.
 
Guest
Voisitko selittää miten hyväilet klittaa kun ole mahallaan pöydän reunalla ja kaveri painaa perseeseen takaa. Eikö siinä ole taitekohta juuri pillun kohdalla. Vai missä se sinun klitta on ?
 
Provolle
""Ukkoni on varmaan impotentti kun ei halua juuri koskaan---""

Se, ettei halua, ei tee kenestäkään impotenttia. Impotenssi taas ei välttämättä poista haluja. Olisikohan aika kurkistaa sanakirjaan? Ja samalla tutustua siihen tekaistuun aviomieheesi, niin voisit tarkemmin analysoida tämän seksuaalielämää ja -käyttäytymistä?
 
naapurinmies
Ei kai nyt täällä on tarkoitus kertoa miten tai millä tavalla hän sen teki, ja missä kädet olivat silloin ja silloin ym. Ei kai ne yksityskohdat ole tärkeitä, vai mitä?
 
Guest
Täällähän jokainen lausahtaa mielipiteensä juuri siten miten haluaa.
Mikäli naidaan pöytää vasten niin, että pöytä rytkyy, siellä ei voi olla kädet välissä hieromassa pillua.
 
Konkari
Onpa samat kokemukset, mutta miehisestä vinkkelistä katsottuna. Naiseni yllätti minut nostaen hamettaan, pudotti housut nilkkoihin, kumartui keittiön pöydälle ja ilmoitti kuukauden paaston jälkeen, että ""lihapöytä on katettu, ole hyvä"". Valitsin silloin yllätettynä alemman aukon, mutta seuraavalla kerralla kokeilen toista.
 
heli
kyllä se oli ihan oikea käsi.Kuka sitä nyt proteesilla koittais omaa piiluaan.
Odottelenkin että lähtistuo ukonturjake johonkin päin niin pääsis uusimaan eilisen tapahtuman.Kokeilkaa itsekkin älkää vain uneksiko kyllä se sinne mahtuu hyvin kun ei survo kuin hullu.
 
vierailija
Ukko oli käymässä asioilaan ja minä naapurin äijän kanssa panemaan kuin hullut,mutta ensimmäisen kerran se nai mua perseeseen ja keskellä päivää.Kyllä teki hyvää ,taju meinas mennä.Naimme keittiön pöytää hyväksikäyttäen siten että olin mahalaan pöydällä ja se työntyi sisään juurta myöten.Vähän höntti olo kuin nelikymppisenä sain ensimmäisen kerran peräaukkoon kunnolla ja nyt siemennesteet vaan lorisee pikkareihin.
Ukkoni on varmaan impotentti kun ei halua juuri koskaan mutta naapuri onneksi haluaa ja sillä on millä panna on kunnon seisokki ja koko hyvä.
olisi päässyt liukkaille, nam sitten olisi voinut nuolla Sinut kunnolla ja naida kosteaa pilluasi ja heittää lastin huulille kunnon kermapiiras, nam.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä