vammainen

Tämä on vaikea asia, mutta... Miettikää itse haluaisitteko olla vammaisia?

Eri asia on lievät vammaisuudet, mutta vakavat vammaisuudet... Eihän vakavasti sairaatkaan haluaa pitkään elää toisten hoivattavana, lääkityksen varassa ja mahdollisesti sänkyyn sidottuna, vaan toivovat tuskatonta kuolemaa. En yhtään epäile etteikö jollekin vammaiselle tulisi mieleen tässä yhteiskunnassa, vaikka hoito pelaa, että voi kun ei olisi syntynyt, ja voisi olla ehkä mahdollisuus syntyä joskus toisin.

Tästä saa jokainen olla sitä mieltä kuin haluaa. Jostain syystä kaikenlaiset seulonnat kuitenkin yleistyvät.

 

En tiedä oliko kommentti minulle, mutta vastaan varmuuden vuoksi:

en -tietenkään- tarkoittanut sitä, että lasta ei saisi haluta. Luin vastaukseni vielä uusiksi, enkä itse edelleenkään lue edes rivien välistä mitään tuollaista väitettä, mutta ehkä tässä on joku ajattelutapojen ero.

Yritin siis vain antaa edelliselle uutta näkökulmaa, joka tuntuisi kenties vähemmän itsekkäältä. Ideaalitilannehan on sellainen, jossa vanhempi haluaa lasta/lapsen ihan hänen itsensä takia, mutta myös sen takia, että haluaa lapsen.

On kuitenkin niin, että ei kukaan lastaan omista, ts jossain vaiheessa siitä on kuitenkin luovuttava, kun lapsi lähtee kotoa , eli ajattelin josko mahdollisesti vammaisen lapsen kohdalla ajattelua helpottaa se, että lapsella on oikeus syntyä ihan itsensä vuoksi eikä ""vain"" sen takia, jos ja kun vanhempi haluaa lapsen.

 

...: Varmasti vammainen, joka asiaa osaa ajatella, toivoisi olevansa ""normaali"". Minä toivoisin olevan laihempi, ennen kaikkea toivoisin, että minulla olisi paksummat hiukset. Haluaisin, että minusta olisi tullut jotain hienoa ja menestynyttä, kuten huippu juristi. Mutta ei riittänyt äly. Silti en ole koskaan ajatellut, että toivoisin, etten olisi olemassa ollenkaan.

Se, että väittää abortoidessaan vammaisen sikiön ajattelevansa lapsen tulevaa elämää ja sitä, että hän ei varmasti haluaisi olla vammainen, on vain sen tosiseikan piilottelemista, että itse ei haluaisi vammaista lasta synnyttää ja olla kiinni lapsessa huomattavasti normaalia enemmän. Voihan siinä ennä omalta uralta pohja ja elämän käsikirjoitus uusiksi. Minun mielestäni osoittaa aikamoista epäkypsyyttä, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

Eikä kukaan, minä itse vähiten, voi olla varmaan koskaan valmis siihen muutokseen joka olisi edessä, jos vammainen lapsi tulisi. Mutta kuten joku ketjussa aiemmin kirjoitti, keskenmenojen ja ehkä lapsettomuudenkin kokemuksien jälkeen jokainen lapsi on toivottu sellaisena kuin tulee. Ajatella, jos saisi vammaisen lapsen, joka saisi jossain elämänsä vaiheessa tietää, että jos hänen vammaisuutensa olisi tiedetty, hänet olisi ""hoidettu pois"".

 

Alias, jos sinulle sanotaan että vauvasi joutuu useaan leikkaukseen ja käymään hoidossa koko loppu elämän ajan, lapsesi käytännössä asuisi sairaalassa. Tämä parhaimmassa tapauksessa. Huonoimmassa tapauksessa vauvasi ei edes selviäisi raskauden loppuun saakka. (Kyse ei ollut down:sta, terveet kromosomit,vaan geenimutaatio)

Minä olen sinun silmissä tälläinen tosiseikan piilottelija. Minä en ajatellut lapseni tulevaa elämää, vain itseäni?!

Minulle ei tehty aborttia vaan keskeytys. Synnytin pienen lapseni rvko 21+

On helppo tuomita, moni niin tekeekin, mutta niin pitkään kun he eivät ole olleet samassa tilanteessa ja tiedä faktoja asioista on heillä vaikeaa ymmärtää asioiden todellinen laita.
Mielipide tämäkin, vain toiselta puolelta!

 

Piilottelija:
Sinä oletkin ollut siitä HARVINAISESSA tilanteessa, että sinulle on pystytty kertomaan, millainen tulevan lapsesi elämä olisi. Se on hyvin harvinaista, jos esim. tiedetään sikiön olevan down, ei voida tietää, onko kehitysvamma lievä vai vahva. Tarkoitan juuri tälläisiä tapauksia. Kromosomistohäiriöissähän vamman laatua on todella vaikea arvioida, geenimutaatioissa sen sijaan tila on yleensä hyvin vakava, riippuen tietenkin siitä, minkä geenin alueelle mtaatio on sattunut.

Useimissa tapauksissahan juuri noinkin vakavasti vammautuneet sikiöt abortoituvat luonnollisesti ennen syntymää. Tiedän tapauksen, jossa vaikeasti kehitysvammainen sikiö kuoli luonnollisesti kolme viikkoa ennen laskettua aikaa.

Mielestäni asiasta eroaa myös esimerkiksi sellaiset tapaukset, jossa äiti tieää kantavansa x-kromosomissa periytyvää geenimutaatiosta aiheutuvaa sairautta. Tällöin en haluaisi jatkaa sairauden kulkua, vaan tutkituttaisin alkiot jo soluasteella, joloin raskaus toki alkaisi ei-luomusti.

Asiastahan toki saa olla montaa mieltä. Otan osaa tarinaasi Piilottelija.

 

Ei kai kukaan pahimmalle vihamiehelleenkään toivoisi sentään tuollaisia asioita Alias. Hui kamala, jos joku noin toivoo. Itse en ainakaan toivo kenellekään yllä lueteltuja juttuja, vaikka tämä henkilö päästäisi mitä tahansa suustansa. Siis lapsihan siinä viime kädessä kärsii, jos on vammainen eikä suinkaan vanhemmat.

 

Niin, toki on varmaan parempikin, että vammaisuutta kammoavat ja täydellisyyttä tavoittelevat eivät vamaisia lapsia saa. Korostan, että aiemmin keskustelussa kirjoittajat, joihin alunperin viittasin, halusivat abortoida lapsen juuri siitä syystä, etteivät itse kärsisi, olisi 24/7 kiinni, lapsen vammaisuudesta.

Vammainen lapsi ei kyllä vammaisuudestaan kärsi, jos hänellä ei ole kipuja. Erilaisuudesta kenties aiheutuvat henkiset vauriot ovat eri asia, mutta useinhan vammaiset lapset ovat sen verran reippaita luonteeltaan, että kysyvät ennemminkin ""miten niin olen erilainen?"". Näin ainakin minun lähipiirissäni. Enemmän henkisiä kärsimyksiä on varmasti nuorella, joka saa vaikkapa kasvoihinsa pahat arvet onnettomuuden seurauksena.

 

Tällä hetkellä sikiölääketiede on todella kehittynyttä ja joka päivä tulee uutta tietoa lääkäreille. Sinun tapauksessa lapsi kuoli ennen laskettua aikaa, mutta nykylääketieteellä pystytään jo aika pitkälle kertomaan millainen kehityshäiriö on kyseessä. Downia sairastavilla on 40 kertaa suurempi riski synnynnäiseen sydänvikaan. Nyky ultrilla pystytään tutkimaan sydämmen rakenteet tuosta noin. Niskapoimu-ultran perusteella pystytään kertomaan hyvinkin paljon. Normaali niskapoimu on 1-2 mm, 3 mm menee vielä lähellä normaalia, mutta jos niskapoimua alkaa oleen huomattavasti enemmän ja turvotusta joka paikassa kyllä voidaan puhua jo vaikeasta tilanteesta.

Minä en ole harvinaisessa tilanteessa. Nykyään tiedetään sairauksista paljon enemmän. Jos minulle olisi annettu edes pienikin mahdollisuus siihen että lapseni olisi lievästi sairas, istuisin edelleen onnellisena raskaana.

On myös meitä joiden raskauksia luonto ei hoitanut vai olisiko minulla pitänyt vain odottaa? Tiedän ainakin sen,että lapseni ei joudu kärsimään.

Nyt en kyllä ymmärrä. Olisit valmis poistamaan sairaat alkiot, mutta tuomitset sellaisetkin jotka tasantarkkaan tietävät millaisesta kehityshäiriöstä on kyse kun keskeyttävät raskauden. Harva tietää kantavansa virheellistä geeniä ennen kuin tulevat raskaaksi, vasta raskaus yleensä paljastaa onko jotain periytyvää.

 

En tiedä onko tuosta sitten erilaisia tietoja, mutta juttelin juuri lääkäriystäväni kanssa joka nimenomaan sanoi, että np-ultran ym perusteella on tosi vaikeaa sanoa yhtään mitään varmaksi, eli että vaikka olisi näyttänyt lievää turvotusta onkin syntynyt ihan terve lapsi ja toisaalta kun on luultu, että kaikki on ok, onkin syntynyt todella vammainen lapsi/lapsi on vahingoittunut synnytyksessä.

Eli hän oli sitä mieltä, että niin tai näin, kumpaankin suuntaan päätös on tosi vaikea ja vanhemmat joutuvat yleensä tekemään päätöksen ihan sokkona, koska vaikka lääketieteellisten diagnoosien tarkkuus ja tiedon määrä on kasvanut, tapahtuu silti paljon sellaisia asioita, jotka lääketieteen valossa olisivat pitäneet mennä ihan toisin ja hän sanoi myös, että hän ei lääkärinä kyllä uskaltaisi sanomaan lapsen mahd. elinmahdollisuuksista ja kärsimyksistä kuin vain siinä tapauksessa, että tulos on _todella_ selkeä. Rajatapauksia on kuulemma tosi paljon.

T: kati

 

unohdin lisätä äsken, että kommenttini ei ollut tarkoitettu tuomitsevaksi (kuten en ole lukenut näitä monia muitakaan - aihepiiri on vain sellainen, että näin ääntä kuulematta mielipiteet ja näkemykset on helppo lukea tuomitsevina, vaikka kirjoittaja ei sitä olisi tarkoittanutkaan), eli olen pahoillani kärsimyksestäsi ja siitä, että olet joutunut tekemään niin vaikean päätöksen.

 

Joo, kyllä se valitettavasti on nykylääketieteenkin menetelmillä todella vaikeaa ennustaa, miten vakava sikiön kehitysvama on. Voi olla juuri, kuten kati kirjoitti, että ennustetaan normaalia vauvaa, mutta syntyvä kaveri onkin todella vaikeasti kehitysvammmainen. Esim. aivojen rakennetta on äärimmäisen vaikea ultralla arvioida. Se, että down-lapsen sydän on normaali ei tarkoita, että kehitysvamma olisi lievä.

En ole tuominnut, Piilottelija, sinun ratkaisuasi kertaakaan. Olet varmasti tehnyt itsellesi ihan oikean ratkaisun, etkä varmasti kevein perustein. Tarkoitin, etten haluaisi PERIYTTÄÄ PERINNÖLLISTÄ geenimutaatiosta johtuvaa sairautta, koska niiden seulominen on mahdollista jo ennen alkion siirtämistä kohtuun. En ole missään vaiheessa tuominnut vakavasta kehityshäiriöstä kärsivän sikiön abortoijia.

 

On käsittämättömän helppo tuomita ja arvostella toisten tekoja,jos itsellä ei ole ollut samanlaista tilanetta.Meillä kun oli kyse epäilystä että lapsi voisi olla vammainen,ajattelimme että entäs sitten,hän on lapsi kuitenkin,mutta kyllä tilanne muuttuu kun tulokset lyödään pöytään.Koskaan ei pitäisi sanoa että en tekisi raskaudenkeskeytystä missää tapauksessa.Mä todellakin toivon että teistä kukaan ei joudu tähän tilanteeseen jossa ratkaisuja pitää tehdä,sillä päätti mitä tahansa päätös on raskas.

 

Itselläni kristittynä on niin vahva usko, että en vain kerta kaikkiaan pystyisi tekemään aborttia missään tilanteessa. Eli siksi itselläni ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa, että "ei koskaan".

Mottoni on, että otetaan vastaan se mikä tuleman pitää; ei kukaan saa taakakseen enempää kuin mitä jaksaa kantaa.

 

Lapsi on aina haaste vanhemmille, olipa se terve tai sairas. On hyvä, että raskausaika on niinkin pitkä kuin 9kk, sillä se on kasvua lähestyvään vanhemmuuteen. Kumpa voisimmekin hallita kaikkea, mutta emme valitettavasti voi muuta kuin luottaa luonnon valintaan, sekä itseemme, että pärjäämme tulipa eteen mitä tahansa.
Jos ei siedä tälläistä epävarmuutta, ei ole valmis vielä vanhemmuuteen.

Olemme raskaana ja ennen ajattelin että teen abortin, jos jotain on vialla. Tähän mennessä kaikki on hyvin, mutta mikään ei tietenkään ole varmaa. On vain siedettävä pientä epävarmuutta ja nauttia raskaudesta ja ajatella ja odottaa kaikkea hyvää.

T:Hanna

 

Ikävää sanoa näin, mutta toivon, että teille varmoille abortin tekijöille tulee yllätyksenä vammainen lapsi tai esimerkiksi synnytyksessä hapenpuutteen aiheuttama lievä aivovaurio lapselle.

Tässäpä poikkeuksellisen hieno ja humaani näkökanta. Ei yhtään oksettava tai mitään.
Olet siis kuitenkin sitä mieltä, että vammainen lapsi on rangaistus vanhemmilleen?

Kuka heittää ensimmäisen kiven...

 

Ikävää sanoa näin, mutta toivon, että teille varmoille abortin tekijöille tulee yllätyksenä vammainen lapsi tai esimerkiksi synnytyksessä hapenpuutteen aiheuttama lievä aivovaurio lapselle. Toivon, että abortoituanne epätäydellisen sikiön, ette voikaan enää saada biologista lasta ainakaan ilman lääketieteen apua. Siinäpä olisi teillekin täydellisyyden tavoittelijoille hieman nielemistä. Oksettaa tuollainen asenne! Jos näette vammaisen lapsen perheensä kanssa, mietittekö, että miksi äiti synnytti, kun vammaisen sikiön olisi voinut hoitaa pois? Siististi vaan nappia otsaan tai kohtu kaapimala tyhjäksi..

Mielestäni se,ettei halua vammaista lasta,voi olla jotain muutakin kuin täydellisyyden tavoittelua! ovatko ihmiset ikinä ajatelleet sitä,että vaikka olisikin valmis hoitamaan vammaista lastaan 24/7,niin entä sitten kun teitä vanhempia ei enää ole? onko se elämisen arvoista elämää että lapsi on jossain laitoksessa toisten holhottavana eikä pysty aikuisenakaan huolehtimaan itsestään??? sukulaiseni on tällainen yksilö,jonka vanhemmat kuolivat hänen ollessaan kymmenvuotias.sen verran häneltäkin järkeä löytyy vaikkei raajat toimikaan, että hän on minulle suoraan sanonut,ettei toivo mitään muuta kuin sitä ettei enää ikinä kukaan joudu kokemaan samanlaista elämää kuin hän!

 

Oli lapsi sitten vammainen tai terve, se on minun rakas lapseni ja ansaitsee elää!!!

 

Vajakit ovat nyt muotia ja söpöjä pieninä, mutta aika hyödyttömiä ja hoivaa vaativia otuksiahan ne on. Joo, onhan niissä teeveestä tuttuja ja kyllähän osa niistä kykenee jonkin aikaa joihinkin tosi simppeleihin duuneihin, mutta valtaosa niistä ei pysty itsenäiseen elämään. Ja tulevaisuudessa niitä viallisia penskoja on vielä enemmän sen takia, että synnyttäjät on liian vanhoja ja mamupennut ovat viallisia sukulaisavioliittojen takia. Eli ei kiitos.