Hae Anna.fi-sivustolta

Vanha koira

Viestiketju osiossa 'Lemmikit' , käynnistäjänä Ida, 08.05.2006.

  1. lilo Vierailija



    "Entä jos..." Risto Reipas sanoi, eikä katsonut Puhia silmiin, "huomispäivänä emme olisikaan yhdessä?"
    "Mitä tarkoittaa ei yhdessä?" Puh kysyi.
    "Se tarkoittaa, että minä olen aina sinun kanssasi, mutta että minä en ehkä aina ole täällä."

    A.A.Milne
     
  2. Tuulia Vierailija

    Heinäkuun alussa kyselin onko kenenkään muun koiralla samanlaisia vaivoja kuin omalla koiravanhuksellamme. Rakkaan lemmikkimme tila huononi elokuun puolivälissä ja jouduimme tekemään päätöksen piikille viemisestä. Sitä päivää en tule ikinä unohtamaan. Onneksi alueellamme toimii pieneläintuhkaamo ja he noutivat lemmikkimme suoraan eläinlääkärin vastaanotolta tuhkattavaksi. Helpotti vähän kun ei tarvinnut haudata koiraamme. Tuhkat veimme mökille ja hautasimme suuren kiven juurelle - koiramme tykkäsi erityisesti olla mökillä kun sai juoksennella ilman hihnaa; ilman pantaa. Vieläkin on kova ikävä - emmekä ole osanneet tehdä päätöstä uuden koiran hankkimisesta. Toivon kaikille voimia siihen kun rakkaan lemmikin tie on tullut päätökseen.
     
  3. Surullinen Vierailija

    Onpa tämä ihana ketju, kun saa jakaa murheensa...

    Oma liki 12-vuotias saksanpaimenkoiratyttöni nukkui viikko sitten ikiuneen. Lähes koko elämänsä se oli terve ja energinen, iloinen koira. Mitään lääkkeitä se ei tarvinut edes viimeisinä aikoinaan. Kesällä se ei enää halunnut kuumilla keleillä liikkua kuten ennen, jaksoi kuitenkin tunnin metsälenkkejä vielä ihan hyvin. Syksyn viiletessä askel keveni vielä hetkellisesti, mutta alkoi muuttua samalla lyhyemmäksi ja ryhti muuttua. Vielä viikkoa ennen kuolemaansa se juoksi vapaana metsässä toisen, nuoren pentukoirani kanssa ja edellisenä iltanakin vielä komensi pentua pois kepiltään. Oli siis vielä virkeän oloinen kaikenkaikkiaan.

    Viikko sitten perjantaina se alkoi horjua kesken lenkin, hyvä kun pysyi pystyssä. Tajunnantaso selvästi aleni, se ei tiennyt missä se oli ja tuntui ettei se oikein nähnytkään. Onneksi emme olleet kaukana kotoa ja hitaasti palasimme kotiin. Koirani tunnisti paikan vasta kotipihassa. Sisällä se pyöri hermostuneen oloisesti edestakaisin ja kun menin etsimään eläinlääkärin numeroa, näin kuinka se tärisi kun en ollut paikalla. Silloin tiesin, että yhteinen aikamme on tullut loppuun ja että velvollisuuteni on päästää se pois.

    Eläinlääkärin mielestä sille oli tullut jonkinlainen aivoverenkierron häiriö, aivoinfarkti tms. Joskus koirat toipuvat niistä melko hyvin, mutta useimmiten menevät sitten nopeastikin tosi huonoon kuntoon. En edes miettinyt asiaa, en halunnut että arvokas ystäväni joutuisi kärsimään yhtään enempää ja mahdollisesti kuolisi myöhemmin käsiini. Samana vuonna olin jo menettänyt alle kaksivuotiaan koiratyttösen, joka kuoli sydänsairauteen äkillisesti viereeni. Samaa en halua kokea enää ikinä. Koirat yrittävät peittää sairautensa ja heikkoutensa viimeiseen asti, siksi meidän ihmisten täytyy tehdä näitä ikäviä päätöksiä niiden puolesta...

    Ikävä molempia hienoja koiriani on suuri, toisen kohdalla suru kesken jääneestä elämästä ei helpota oikein millään, vanhuksen kanssa tehdyt yhteiset muistot lohduttavat ja toki taas tuo uusi elämää täynnä oleva pentu. Se on jo kuudes koirani, silti luopumisen tuska on jokaisen eron kohdalla aina yhtä raskas... Voimia kaikille muillekin ystävänsä menettäneelle!
     
  4. Surunmurtama Vierailija

    Mitä mieltä olette? Tulisiko reipas 9-vuotias berninpaimenkoira herra lopettaa tällaisten syiden takia: Koiralla on huono takapää, on ollut pennusta asti (kävelytyyli hieman erilainen ja jalkojen toimintakyky huonompi kuin edessä. Koiraon myös vähän laihtunut, ennen n. 45kg ja nykyään n.40kg (pienikokoinen rodulleen). Joskus aamut käynnistyvät huonommin joskus tosi hyvin. Lenkille lähtee lähes aina heti innolla. Joskus todella kuumalla ei lähde kuin suostuttelemalla. Autoon nouseminen on välillä työlästä (ollut aina). Tulee silti aina rapsutettavaksi eikä törmäile mihinkään eikä ole sekava.. Ei ole myöskään dementiaa havaittu. koiralla on "kipumagneetti" joka toimii hyvin välillä aran takapään kanssa. Elämänilo tuntuu olevan tallella ja pari kertaa viime viikollakin pinkoi naapurin hirvikoiranpentuja katsomaan salaa... Kovasti haluaisin nauttia vielä tämän kesän rakkaan koiran kanssa, jonka kanssa kasvoin melkein koko elämäni! Eläinlääkärillä koiraa on käytetty viimeksi silmätulehduksen takia (n. Vko sitten). Eikä lääkäri meinannut vanhuudesta mitään.
     
  5. Surunmurtama Vierailija

    Koira oli eilen ruikulla luultavasti helteen takia (herkkä maha koko ikänsä), jonka takia oli päässyt eteiseen pieni läjä pehmeää kakkaa.. Muita pidätyongelmia koiralla ei ole ollut koko ikänä. Joskus kauan sitten päästeli ilopissoja nähdessään perheen.
     
  6. Surunmurtama Vierailija

    Tarvitsisin pikaisesti neuvoja...
     
  7. lonkkavikainen Vierailija

    Miksi se muppe sitten pitäisi lopettaa jos kerran on muuten terve ja kivunhallinta toimii?
    Vanhan koiran liikunnan täytyy tapahtua jokatapauksessa koiran ehdoilla...
     
  8. Surunmurtama Vierailija

    Sitä kun en tiedä.. Syyksi sanotaan että koira on jo vanha (ei saisi olla syy imo!) ja on elänyt ns. Lisäajalla isäni mukaan. Viittaa nuorempana kärsittyyn haimatulehdukseen johon eläinlääkärimme mukaan koiran olisi pitänyt jo menehtyä. Mutta vahvasydäminen kaveri tuo on ja takapään kipukin on ns. Kontrollissa, eli aina sillointällöin kun koko yön on maannut samassa paikassa, näkee nousemisesta että saattaa hiukan arastaa lonkkia. (Tapahtuu harvoin) Mutta kipulääkkeitäkin on jos se siitä riippuu. Tänään klo 6.30 lähdin mettätöihin kotoa, ja niin vain oli koira pystyssä odottamassa aamulenkkiä ennen lähtöäni! Koira kulki ennen mukanamme metsässä useammin, nykyään ei oikeastaan metsään oteta, kun kumminkaan kunto ei ole sama enää kuin nuorena poikana. Moni tuttu joka käy harvemmin käymässä ihmettelevät kuinka pirtsakka papparainen onkaan, varsinkin kun lapsia tulee käymään näkee koirasta että se oikein syttyy niiden seurassa!
     
  9. lonkkavikainen Vierailija

    Iän puolesta ei ole mitään syytä lopettaa, "poliisikoiratkin" pääsevät eläkkeelle 10v. ikäisenä... muutenkin vaikuttaa kertomasi mukaan täysin normaalilta vanhenevalta koiralta jolla on hieman huonot lonkat tms.
    Nuorempana kärsitty haimatulehdus ei myöskään ole minkäänlainen syy lopetukselle.
    Kysyppä sitä todellista syytä näille eutanasia jutuille, koska nuo kertomasi jutut ovat vain tekosyitä.

    Meillä on "pantu kuoppaan" viimeisen 10v. aikana yli kymmenen hevosta, kuusi koiraa useampia kissoja sekä lähemmäs parikymmentä ihmistä, kertaakaan syynä ei ole ollut "laina-ajalla eläminen" tai "se nyt oli jo niin vanha vaikkakin muuten terve".
     
  10. Tilli Vierailija

    Aamun olen tätä keskustelua lueskellut, tavallaan kait lohtua hakiessani.. Silmät päästä pitänyt märistä, kun se kylmä tosiasia iskee päin naamaa, että pian täytyy saattaa älyttömän rakas (lapsesta asti ollut) ystävä viimeiselle matkalleen. Reilu 12v (Bichon frise) koiramme ollut koko ikänsä ihan perusterve. Nyt mahassa sellainen patti joka kasvaa hirveää kyytiä. Ilmeisesti maitorauhaskasvain? Patti ei ole häntä vaivannut mitenkään... Eilen pitkästä aikaa näin koiraamme (hän asuu vanhempieni luona) ja patti oli kasvanut huomattavasti sitten viime näkemän.. Vielä se iloisesti tuli minua vastaan ja heilutti häntää. Antoi kamalasti pusuja, kun sitä rapsutin ja ei vaikuttanut mitenkään kipeältä. Päätös olisi helpompi jos koira osoittaisi, että enää ei ole hyvä olla. Patti kasvaa vain niin hirveää kyytiä, ettei muuta mahdollisuutta enää taida olla kuin päästää hänet pois. Kukaan ei kuitenkaan halua, että hän joutuu kärsimään..

    Piti tänne vähän avautua, kun surettaa tuleva jo valmiiksi. Rehellisesti en tiedä miten surun yli selviän. Ja sittenkun huomaa sen, että kyläillessäni vanhempieni tykönä, ei ole enää pientä nappisilmää iloisesti tervehtimässä. Ei kuule enää tassujen tepastusta, ei tunne hänen läsnäoloa. Hyi.. Kauhistuttaa, ahdistaa ja surettaa ajatus jo valmiiksi.. Aion kuitenkin olla paikalla, kun hänet päästetään pois, jotta hänen ei tarvitsisi tuntea pelkoa, että saa lähteä häntä rakastavien ihmisten ympäriltä rauhassa parempaan paikkaan..
     
  11. sdf Vierailija

    Kyllä nisäkasvaimen voi tuon ikäiseltä ihan poistaa ja tutkia. Vaikka se kasvaisi nopeasti ja olisi jopa pahanlaatuinen, se ei välttämättä ole etäpesäkkeitä herkästi levittävää tyyppiä, ja ongelma voi olla sillä pelkällä patin poistolla ratkaistu.

    Omalta terrieriltäni poistettiin 13-vuotiaana adenokarsinoomaksi osoittautunut monen sentin läpimittainen nisäkasvain, ja koira elää vieläkin, nyt 15-vuotiaana, hyvää ja tyytyväistä elämää. Ainoa vanhuudenoire toistaiseksi on se, että sängylle ja sohvalle täytyy nykyisin nostaa, ei itse hyppää. Mutta lenkillä jahtaa pupuja ja komentaa vastaantulevia koiria kuten ennenkin, ei vaikuta kipuiselta tai mitään.
     
  12. Ei ole helppoa Vierailija

    Kirjoitin v. 2006 meidän 14 v koiran lopettamisesta. Silloin jäi pieni koira, joka eli 15-vuotiaaksi. Sen loppu tuli niin nopeasti, ettei ehditty etukäteen surra. Vielä lauantaina iltapäivällä oli leikkinyt normaalisti lasten kanssa, kun illalla sai krampin ja alkoi hoippua. Veimme sen jo samana iltayönä päivystävälle eläinlääkärille, jossa kuvauksessa löytyi kasvain sisäkaluista, ei suolistosta. Oli varattuna aika lisätutkimuksiin maanantaille, mutta koira meni jo yöllä koomaan ja seuraavana aamuna se nukutettiin.

    Mietittiin, ettei uutta koiraa tule, mutta tulihan se. Vuosi oltiin ilman ja sitten otettiin 10-vuotias kotimainen rescuekoira, joka on ollut meillä jo yli kaksi vuotta. Taas on maailma mallillaan, kun "talossa on koira" ja mukava koira onkin. Onhan joku viisas sanonut, että koiraton elämä on retuuttusta. :)
     
  13. sussu Vierailija

    hei. minulla on 16 vuotias vanha poika koira, alottaisko vaikka siitä että sillä on nyt ihan parin vuoden aikana tullut todella jyrkästi kunto ja kaikki alaspäin ja ilmennyt nämä sairaudet:hajuasiti pelaa joten kuten varsinkin ruoka aikana :D Kuulo on huono ei siis kuule enää ku huutelee nimellä, harmaakaihia on kummassakin silmäs eli ei nää enää paljon, muistin varassa vissii kulkee, ei siis nää sinua vaikka tuijottaisit silmien edessä, takapää on jäykkä ja ei enää hypi sohvalle samalla tavalla ku ennen tosi vaivalloista mennä sinne ja alas.. muisti on vanhalla pojalla huono ei muista enää onko syönyt just äsken vai ei ja kävikö hän 5 min sitten pissalla ja kakalla ulkona.. saattaa siis haluta 5-10 min välein pihalle.. nukkuu päivät yleensä ja valvoo yöt ja läähättämään on alkanut tosi paljon, pidätyskyku on nykyään tosi huono, saattaa tehdä öisin tarpeensa sisälle jos ei pääse keskellä yötä pihalle.. poikamme ei anna enää harmata turkkia,leikata sitä, tassuihin ei saa missään nimessä mennä koskemaan ja joskus ku on pakko leikata,harjata ja pestä koiramme nii se on koko päivä homma ku se alkaa läähättää ja stressaantuu ku ja tämä kaikki pitää tehä aina nii että 10 min ja sen jälkeen tauko ainakin nii kauvan että se rauhottuu.. eläinlääkärillä käytimme koiramme kesälomalla ja lääkäri sano että mistään ei löytynyt vikaa että sydän on terve mutta koiran seuraava aika lääkärillä on finaalipäivä.. pojalla on ollut hineo elämä ja on ollut aina rakastettu ja on edelleen mutta se tässä tekee vaikeinta ku joka päivä ja yö saat käydä kattoo että hengittääkö se ja millon raaskis jättää hyvästit rakkaalle koirallemme.. <3 Tiedän että aika jo olisi mutta minusta tuntuu että minä en siihen vain pysty koira on kumminkin minun oma ja sain sen 7 vuotiaana synttärilahjaksi.. koira on ollut minulla siis koko elämänsä... :/ jokohan ois aika..?
     
  14. Labradori 15v 5 kk Vierailija

    Rakas koirani Emma nukkui pois elänlääkärin piikistä viime viikonloppuna. Teimme tämän kotona, jotta viimeinen hetki olisi mahdollisimman hyvä. Päätös oli todella raskas, raskain minkä olen eläissäni koskaan tehnyt. Aiemmin olen ollut mukana nuoruuden koirani lopetuksessa, tosin en asunut koirani kansa enää viimeisinä vuosina, koska hän jäi vanhemmilleni. Sittemmin olen saattanut haudan lepoon muita läheisiäni. Emman pois meno on kuitenkin näistä kaikista raskain ja sen tiesin jo etukäteen. Tunteet vaihtelevat ikävän, surun, katumuksen, jossittelun ja vihan välillä. Ikävä näistä suurimpana. Nyt kadun päätöstä suuresti.
    Emma oli siis yli 15 v labradorinnoutaja. Noin kaksi vuotta sitten hän sai ensimmäisen tasapainohäiriökohtauksen. Pää meni vinoon, silmät sahasivat edestakaisin ja tasapaino ei toiminut. Kävimme neurogilla, jossa kuvattiin aivot. Aivoista löytyi pieni kasvain. Lääkäri ei kuitenkaan tuossa vaiheessa uskonut, että tämä kasvain olisi aiheuttanut tämän kohtauksen. Pari kolme viikkoa meni ja tasapaino palautui ennalleen. Toisen kerran vastaava kohtaus tuli tuosta n 3 kk päästä. Ja tästäkin toivuttiin. Ensimmäinen epilepsiakohtaus tuli ensimmäisestä tasapainohäiriöstä n puolen vuoden päästä. Tällöin hoitava neurologi oli jo sitä mieltä, että tuo kasvain voikin olla syy kohtauksiin. Lyhyet epilepsiakohtaukset toistuvat n 2-3 kk välein. Vuosi sitten Emma sai hoitopaikassa ison epilepsiakohtauksen, joka saatiin kuitenkin pysäytettyä. Toipuminen tästä kesti useita viikkoja. Tosin tuon jälkeen Emma ei enää haukkunut. Näkö ja kuulokin olivat lähes menneet. Samassa yhteydessä aivot kuvattiin uudelleen ja kasvain oli pysynyt samanlaisena kuin n vuosi aiemmin. Tämän jälkeen oli pienempiä epilepsiakohtauksia n 1kk välein, kunnes toissa viikonloppuna Emman pää kääntyi oikealle ja Emma pyrki kääntymään ja kaatumaan oikealle. Muutamia metrejä mentiin ilman tukea. Lopuksi jouduin tukemaan Emmaa sekä etu että takapäästä ilta- ja aamutarpeilla. Koko heikkeneminen vajaan viikon sisällä.
    Tein päätöksen lopettamisesta ja lopetus tehtiin n viikko sitten. Nyt kadun päätöstä vaikka lääkärit ja ystävät olivat puoltamassa lopetusta. Teinköhän kuitenkaan oikein? Jos Emma olisi kuitenkin vielä noussut ja pystynyt jatkamaan elämää? Tätähän en voi enää tietää.
     
  15. InCA Vierailija


    Kirjoitin tämän yli 2-vuotta sitten ja nyt olen joutunut tuon surullisen päätöksen eteen.
    Eppu on jo 16 1/2v. Loppukesällä huomasin sen kyljessä kasvaimen, joka kasvaa nopeasti. Yleiskunto on myös heikentynyt. Vielä kesälla koira oli ihmeen virkeä ja ikäisekseen hyväkuntoinen vanhus, jolle ruoka maistui. Mutta nyt on tilanne jo aivan toinen. En halua että, vanha, rakas ystäväni joutuu kärsimään. Ei ole oikein kiusata näin vanhaa koiraa leikkaamalla. Joten perheenä jouduimme tekemään raskaan päätöksen nukuttamisesta.. Huomenna soitamme eläinlääkärin nukuttamaan sen. Kävin hyvästelemässä Epun vanhempieni luona. Istuin sen vierellä kauan ja silittelin sen kultaista turkkia. Itkin hirmuisesti ja hellästi koiraseni käänsi pään ja yritti antaa pusun poskelleni <3 Kävin Epun kanssa vielä viimeisen pienenpienen lenkin, koska se tahtoi lähteä.. Kuljettiin hiljaa ja verkalleen pihatiellä. Sydämeeni sattui kauheasti nähdä se niin heikkona ja katsella horjuvaa kävelyä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että sain pitää sen terveenä näinkin kauan.
    Tiesinhän kyllä etten saa pitää sitä ikuisesti, mutta silti tämä sattuu hirveästi. Olo on kuitenkin rauhallinen, koska tiedän että tämä on oikea päätös.
    Pian saat juosta vihreillä niityillä rakkaani, mutta kaipaan sinua aina.. <3
    Tsemppiä kaikille teille, jotka joudutte suremaan rakkaan ystävän lähtöä.
     
  16. pohjaton ikävä Vierailija

    16 vuotta yhteistä matkaa. Kuusitoista elämäni parasta vuotta, unohtumatonta taivalta. Suru on mittaamaton. Miki, en tule unohtamaan sinua koskaan. Tiedän, että vielä tapaamme, sateenkaarisillan kauniilla puolella.

    Kuljet pitkin tuttua polkua. Et katso enää taaksesi, kun kutsun sinua.
    Näen sinut yhä kauempana, kunnes katoat metsän taa.
    Mitä kauempana olet, sitä enemmän sydäntäni puristaa.
    Mutta askeleesi ovat kevyet, iloiset.
    Tiedän, olet matkalla kultaisiin metsiin.
    Olet matkalla enkelten luo.
     
  17. pieni enkelikoira Vierailija

    Jouduin päästämään 15-vuotiaan pikkukoirani neljä viikkoa sitten sateenkaarisillalle. Koskaan en ole kokenut niin kovaa surua, kuin tämän tapahduttua. Vaikka ikää oli paljon, Roope oli terve, reipas ja menevä. Kohtaus tuli yllättäen, oksensi lattialle ja senjälkeen liikkuminen oli vaappuvaa, ja jotenkin meni sekaisin. Kulki petiltä toiselle ja päästeli outoja äännähdyksiä. Eläinsairaalan tiputuksessa ja lääkityksessä toipui hieman. Mutta ruoka ei maistunut, eikä vesi. Seuraavana päivänä taas ohjeiden mukaan mentiin nesteytykseen. Tämän jälkeen piristyi enemmän, ja oli jonkinlainen kirkas hetkikin jo kotona. Söi hyvällä ruokahalulla, kerran. Sitten vointi kuitenkin lähti taas huononemaan. Jokin aivotapahtuma, luultavasti.

    Oli tehtävä elämäni raskain päätös. En tiedä miten siitä, ja seuranneista päivistä selvisin. Jotenkin vaan päivästä päivään, itkien, surren, ikävöiden. Vieläkin purskahdan pohjattomaan itkuun aika ajoin. Kuvia en voi vielä katsella. Koen syyllisyyttä. Koira, joka oli ollut niin luottavainen ja uskollinen kaikki nuo viisitoista vuotta.. koen pettäneeni. Mietin, olisiko sittenkin pitänyt alkaa tekemään enemmän tutkimuksia. Lääkärin mukaan ihan pieni mahdollisuus vaan oli, että selviäisi kaikesta hoidosta huolimatta. Sen pienen mahdollisuuden jätin käyttämättä. Olisiko vielä muutama hyvä vuosi sittenkin ollut edessä?

    Näitä pohdin ja suren ja suuresti ikävöin.

    Toivottavasti tämä vanha ketju säilyy. Täällä on paljon kauniita kirjoituksia, joista saa lohtua.
     
  18. Mäyräkoira Vierailija

    Hienoja lohduttavia viestejä. Ennen vaikeaa lopettamispäätöstä luin näitä viestejä ja lopetus päätös vain vahvistui näiden tarinoiden myötä. Ikävä on valtava, mutta itse lopetus oli hieno rauhallinen ja kivuton tapa päästää vanha koira ikiuneen. Oli niin vaikea tunnistaa koiravanhuksen kipuja, koska hän peitti ne kaikin tavoin. Vaikka niin paljon itkettää ja jossittee ja kaikkea, niin on hyvin sanottu että kannattaa lopettaa ns. "toimiva" koira jotta siitä jää hyvä muisto. Meidän sinnikäs mäyräkoira sai sydänkohtauksia joista aina selvisi....emme enää pystyneet katsomaan kohtauksia, joten päästimme rakkaan pois levollisesti nukkuen. Sydämen vajaatoiminta lääkkeillä saimme 8kk lisäaikaa, mutta tauti ei eikävä kyllä niillä parane. Nyt on mäykyn hyvä olla.
     
  19. Rakas Fannyni Vierailija

    Tasan vuosi sitten on edellinen kirjoittanut :)

    Me saatettiin toissa päivänä meidän rescuekoira Fannyn ikiuneen. Se saapui meille 4,5 v sitten raihnaisena, laihana ja pahanhajuisena. Nyt häntä ei ole enää ja olen itkenyt päätöstäni kaksi päivää. Fanny oli hieno koira. Voisin kirjoittaa hänestä pitkät tekstit. Paras oli hänen innokas ääntelynsä kun tultiin kotiin töistä :)

    Viime syksynä Fannyn mahasta löytyi yhtäkkiä iso nisäkasvain. Päätimme olla leikkaamatta koska Fanny oli jo muutenkin vanha ja heikko. Arviolta noin 10 v. Hänet oli pelastettu pentutehtaasta Unkarista ja hänellä oli just ja just puolet hampaista jäljellä sekä molemmissa silmissä jatkuvia tulehduksia ja rappeumaa.

    Päätös nukuttamisesta tehtiin kun huomasimme ettei Fannya kiinnosta ulkoilu enää. Hän näytti surulliselta ja väsyneeltä ulkoiluun. Viimeinen niitti oli kun laskeuduttiin yhdeltä kalliolta alas ja Fannyn jalat ei enää kantaneet. Ennen sitä olin joutunut kantamaan häntä jo aikaisemmin, ne pari lämmintä päivää mitä nyt toukokuussa oli.

    Suurin suru tuli kun pääsin kotiin eläinlääkäristä. Heräsin kuin jostain pahasta unesta ja mietin mitä oon tehnyt! Tuntui että olin tappanut hienon, iloisen ja pirteän koiran. Fanny käveli itse reippaasti eläinlääkäriin eikä ikinä ehtinyt arvata mihin joutuu. Kadun päätöstä vähän, jos minulla ei olisi toista koiraa, niin olisin vielä pitänyt Fannyn kauemmin.

    Harmittaa, mutta tiedän nyt tehneeni oikein toisen koirani vuoksi. Se muuttui täysin Fannyn lähdettyä. Rauhoittui ja lakkasi hääsäämästä mun ympärillä koko ajan. Huomaan että hänkin on erittäin väsynyt ja nyt hän saa levätä kun ei tarvitse vahtia kaveria koko ajan. Toinen koirani on 12v ja ollut minulla pennusta asti. Sain hänet 22 vuotiaana ja kun minulle ei ole suotu lapsia niin voitte arvata miltä tuntuu kun on aika jättää Doriksellekin hyvästit. Mä varmaan kuolen suruun :(

    Onneksi hän on vielä tällä hetkellä pirteä eikä ole lääkityksiä <3
     
  20. Sureva mies Vierailija

    Minulla(meillä) oli narttu seropi, joka lopetettiin noin 12 vuotiaana. Viimevuosinaan sillä oli erilaisia vaivoja, joita hoidettiin eläinlääkäreissä. Nuorena en halunnut poistaa terveeltä koiralta synnytyselimiä, koska olin nähnyt miten isosta leikkauksesta oli kysymys narttukoiralla. Kerran eläessään noin 8 vuotiaana, se onnistui saamaaan 5 ihanaa pentua ja toteuttamaan elämässäolonsa tarkoitusta. Se hoiti ne hyvin ja esimerkillisesti. Saimme ne sijoitettua hyviin koteihin tuttavillemme. Näemme niitä vieläkin.
    Kävin usein työmatkoilla myös omalla autolla. Se oppi ja halusi aina lähteä mukaani. Näin se pääsi tutustumaan lähes koko eteläsuomeen ja oli aina innokas juoksemaan matkalla olevissa metsissä. Näin meni yli 12 vuotta. Viimeisinä vuosina oli vähäisiä kulumia takaraajoissa, vaikka se tutki edelleen reippaasti päivän postit ulkona. Maksoin mielelläni eläinlääkäreille röngtenkuvista, tutkimuksista ja lääkkeistä jne. kunhan hauvelini pysyisi vain kunnossa. Viimeisinä kuukausina sillä oli virtasrakko vaivoja. Vähäisiä virtsakiviä ja emätin tulehduksia. Sitä piti sillointällöin viedä keskellä yötä ulos tarpeilleen ja joskus siltä lirahti sisällekkin. Se tuntui olevan erityisen pahoillaan vahingoistaa. Puolisoni teki päätöksen sen lopettamisesta. En kertakaikkiaan pystynyt menemään sisälle lopetukseen, vaan itkin autossani ulkopuolella. Kadun tätä varmaan loppuelämäni. Lääkäri selitti tulehdusten suurimmaksi syyksi sen, ettei kohtua yms. oltu poistettu sen nuoruudessa. Oliko sekin virhe minulta. Puolisoni piti rakasta hauvaani lopetuksen ajan sylissään ja silitteli sen tuonpuoleiseen. Hän päätti myös tietämättäni tuhkauksesta. Otin myöhemmin selvää tuhkauspaikasta, missä olemme käyneet useamman kerran vuodessa ja tehneet muistolaatan marmorista.
    Itse olisin halllun rakkaani ruumiin itselleni ja haudata sen omalle tontilleni. Mutta olin siis surultani liian myöhässä. Tämä olisi ollut kannaltani erittäin tärkeä hautaustoimitus, minkä tarvitsemme muidenkin omaistemme kohdalla.
    Vaikka pidän itseäni suhkoht normaalina ja selväjärkisenä. niin....
    Olen käynyt yli kahden vuoden ajan joka ikinen ilta parvekkeella katsomassa, josko hän kumminki tulisi jonkun ihmeen takia kotiin. Minun itseni pitäisi varmaan mennä nyt psykiatsrille??? Surua, surua.
     
  21. Kiitollisuus Vierailija

    Et tarvitse psykiatria, sinun tarvitsee nyt ryhtyä kiittämään, että sinulla on ollut rakas koira, ihmisen paras ystävä. Joka päivä kun menet sinne parvekkeelle, lausu kiitos tuonne korkeuksiin...että olet saanut omistaa koirasi ja viettää täyttä elämää hänen kanssaan.
     
  22. vierailija Vierailija

    tosi rakkautta ihanasit sanattu..
     
  23. vierailija Vierailija

    kiitos597
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti