Hae Anna.fi-sivustolta

Vanhemmat, kertokaa näkökulmanne(:

Viestiketju osiossa 'Koululaiset' , käynnistäjänä tyttönen-92, 11.04.2008.

  1. tyttönen-92 Vierailija

    Heissan!
    Olen tässä kuussa 16 vuotta täyttävä tyttö, asun vielä äidin ja sen miesystävän kanssa. Äidin miesystävä on mulle kuin isä. Ongelmani on seuraavalainen: yhteishaussa äiti antoi luvan hakea Helsinkiin, hain varmuuden vuoksi myös tähän paikalliseen lukioon. Jos pääsen Helsinkiin, syksyllä olisi muutto, ja nyt äiti on alkanut puhua ihan älyttömiä. Helsingissä asuisin siskon kanssa, hän on jo 30 silloin. Hakemaani lukioon keskiarvo raja oli viime vuonna 8,25, eli siinä on hieman haastetta päästä, tuo raja saattaa hyvinkin nousta. Eilen oli puhetta ja äiti rupes miettimään että mitä jos alan käyttää huumeita tai pojat alkavat kiinnostaa. Tiedän itse aivan hyvin, että pärjään, koti-ikävä on aluksi varmasti iso juttu. Olen kunnianhimoinen ja haluan saavuttaa tietynlaisia asioita elämässä. Olen tähän asti ollut "kiltti" murrosikäinen, hoidan koulutyön hyvin, en käy KOSKAAN viikonloppuisin missään, eli aika tällainen rauhallinen tapaus. Ärsyttää kuiten älyttömästi se ettei äiti luota pätkääkään, vaikka koskaan ei ole joutunut pettymään tällaisissa asioissa, mm. eilen ei ollut kiva kuulla "Mitä jos siellä lukiossa joku tarjookin huumetta" Tuo tuntuu nii pahalta, kun sinuun ei luoteta yhtään. Mitä mieltä olisitte itse asiasta, asun Lappeenrannassa, eli helsinkiin olisi alle 3 tunnin matka:)
     
  2. Välittävä äiti Vierailija

    Tiedän että sinusta tuntuu siltä että äitisi ei luota sinuun. Yritä kuitenkin ajatella asiaa niinpäin, että äitisi välittää sinusta, ja sen takia kantaa huolta. Muutto eri paikkakunnalle on iso muutos, ja kun tulee uusia kavereita ja kaikkea, niin siinä luonnollisesti myös elämäntavat ainakin hieman muuttuvat. Äitisi haluaa että mietit myös näitä hänen mainitsemiaan asioita, etteivät sitten tule yllätyksenä sinulle. Hän haluaa että olet henkisesti valmistautunut kaikenlaisiin uusiin haasteisiin, joita eteesi tulee. Jutelkaa äidin kanssa ihan kiihkottomasti näistäkin asioista, eli voit ihan rehellisesti kertoa mitä olet ajatellut tehdä jos tuollainen tilanne tulee. Kaikkiin tilanteisiin ei voi varautua etukäteen, mutta on ihan hyvä olla varautunut joihinkin tilanteisiin. Ei muuten ole mikään ihme jos pojat alkavat kiinnostaa 16-vuotiasta, pikemminkin aika outoa jos ei yhtään ala kiinnostaa. Se ei varmaan ole sinänsä äitisikään mielestä paha juttu, pitää vaan tietää miten sitten toimii. Lykkyä tykö, mistä se opiskelupaikka sitten löytyykin!
     
  3. Siiruli Vierailija

    Miksi ihmeessä pitää mennä Helsinkiin lukioon jos asuu Lappeenrannassa eikä ole mitään syytä ns. karata kotoa vielä? Sun mahdollisuudet saada hyvät paperit lukiosta on paljon paremmat asuessasi kotona vanhempiesi kanssa. Usko pois. Sillä ei ole mitään merkitystä jatko-opintoihin hakeutuessa, mistä lukiosta ne paperit on kirjoitettu. Ainoastaan sillä, mitä ne arvosanat on.
     
  4. erilainen mielipide Vierailija

    Minusta tuntuu, että jos keskiarvoraja on noin korkea hakukohteessasi, niin siellä on paljon "kunnon porukkaa"; motivoituneita opiskelijoita, jotka ruokkivat sinunkin innostustasi. Kertoisin äidillesi tämän.

    Sellaisessa lukiossa kuin esim. minä kävin, johon käytännössä pääsivät kaikki hakijat, voi opiskelu hankaloitua aivan turhaan. Itse tunsin oloni todella syrjityksi ja se söi omaakin intoa. En edes viitsinyt viitata, kun olisin kuitenkin ollut ainoa viittaaja... Lintsasin paljon, sillä opiskelin mieluummin kotona kuin koulussa jossa oli enemmän pellejä kuin oikeita opiskelijoita.

    Luonnettasi koulu tai seura tuskin voi muuttaa, mutta se voi vaikuttaa opiskelutapoihisi. Itse panostaisin hyvään kouluun pääsemisessä, koska niissä on yleensä myös hyvät opettajat jotka kannustavat tekemään parhaansa.

    Itse löysin parhaimmat opiskelutaitoni vasta yliopiston puolella. Olen harmitellut monet kerrat sitä, että en lukiossa saanut oppia esseiden kirjoittamiseen. Reaali olisi mennyt paljon paremmin. Samoin vieraan kielen vaihtoehdot olivat pienessä lukiossa vähäiset.
     
  5. tyttönen-92 Vierailija

    Minua on kiusattu koulussa siitä, että yritän todellakin opiskella.Meillä keskiarvo raja on just ja just se seiska ja Helsingissä olisi tuota opiskelupainoitteisuutta:) Siksi haluainkin päästä omatasoisten joukkoon. MOnet vaa luulee et rällästeemään ollaan menossa.
     
  6. ihmettelee Vierailija

    Eiköhän Lappeenrannassakin ole useampi eritasoinen lukio?
     
  7. eräs äiti Vierailija

    Hei tyttönen!

    Molemmat omat tyttäreni kävivät lukion Helsingissä, vaikka omalla paikkakunnallakin olisi ollut (ihan hyväkin) lukio. Tosin ensimmäisen vuoden kulkivat kotoa käsin, koska matka oli huomattavasti lyhyempi kuin sinulla. En tiedä mihin lukioon pyrit, mutta ainakaan erikoislukioita ei joka puolella ole. Meillä molemmat kävivät Sibelius-lukion ja toinen löysi ammattinsakin musiikin parista, toiselle se jäi hyväksi harrastukseksi.
    Koulussa oli silloin ja varmaan nykyäänkin erittäin hyvä henki ja opiskelijoiden motivaatio korkealla. Useimmathan opiskelivat koulun lisäksi musiikkia myös erikseen ja ajankäyttö piti suunnitella hyvin.

    Onnea valitsemallesi tielle!
     
  8. isosiskon mielipide Vierailija

    Mitä mieltä siskosi on järjestelystä? Haluaako hän alkaa varaäidiksesi? Vaikka hän nyt asuisi yksin (?), niin kolmen vuoden aikanahan hän ehtii vaikka perustamaan oman perheen. Mitäs sitten teet?
     
  9. tyttönen-92 Vierailija

    Isosisko nimen omaan HALUAA, että muutan sinne. Perhettä hän ei todellakaan halua perustaa, eikä seurustele nyt. Olen jutellut hänen kanssaan ja hän vannoi minulle etten tule häiritsemään häntä tuon asian suhteen. Päinvastoin, piristän sen päiviä kun on joku iltaisin kotona:)
     
  10. Abin äiti Vierailija

    Hei! Oma tyttäreni lähti eri paikkakunnalle lukioon ja kyllähän se aluksi tuntui pelottavaltakin asialta ja jopa opettajat kommentoivat siitä minulle,koska epäilivät mitä siitä tulee. Tyttäreni halusi uudet ympyrät,sillä hän oli ollut koulukiusattu.
    Sanoin tyttärelleni,että jos ratkaisu olis väärä,hänelle on aina koti mihin tulla takaisin ja keskustelimme myös,siitä mitä opiskelu vieraalla paikkakunnalla vaatii 16-vuotiaalta.
    Mutta nyt hänellä on kirjoitukset takan päin ja kaikki on mennyt ihan mukavasti,tietysti äitinä annoin paljon henkistä tukea ja tietysti rahallista.
    Jälkeenpäinajatellen ratkaisu oli täysin oikea, ja hän itse on ollut tyytyväinen ratkaisuun.
    Tsemppiä sinulle ja uskon,että sinäkin löydät oman polkusi!
     
  11. Äitisi on huolissaan kuten kuuluukin olla - välittää sinusta, luottaa kyllä, vaikka sinusta ei siltä (aina) tuntuisikaan.

    Kokemukseni mukaan kotona-asuvilla menee paremmin lukiossa, mutta tietysti poikkeuksiakin on. Tietysti se auttaa kun asuisit siskollasi, sillä pahinta on samanikäisten kimppakämpät koska harvoin kaikki ovat yhtä kypsiä ja toisaalta uudet kaverit saattavat painostaa ja alkaa majailemaan nurkissa...

    Sinuna menisin Lappeenrannassa johonkin hyvään lukioon, kai siellä sellainen on? Tunnut kyllä ihan asialliselta tapaukselta, että varmasti selviät myös Helsingissä. Jos tulee ongelmia, niin niihin pitää puuttua heti ja palata vaikka kotiin sitten. Lukion vaihto onnistuu vaikka kesken kouluvuoden. Joskus nämä "muualta tulleet" masentuvat kun ei kaikki sitten ollutkaan niin hienoa ja ihmeellistä ym.

    Joku kirjoitti että on fiksua porukkaa kun on korkeammat rajat jne. Siihen sanon, että niinhän sitä luulis! Missä on älyä ja rahaa, on myös viinaa ja huumeita ja muita kalliita harrastuksia, niin se vain on. Toki pääosa oppilaista on samanlaisia joka lukiossa.
     
  12. Istahda äitisi kanssa kahdestaan johonkin paikkaan, missä voitte olla hetkisen kaikessa rauhassa kahdestaan.
    Katso äitiäsi silmiin ja kerro hänelle, että et todellakaan aio kokeilla huumeita tai muutenkaan hölmöillä. Sinun ikäpolvellesi annetaan ymmärtääkseni jo koulussa asiallista ja kattavaa huume/päihde/seksi valistusta.
    Äidille on yksi elämän isoista kriiseistä kun lapsi lähtee pois kotoa esim. opiskelemaan kauemmaksi.
    Se saa sydämen sairaaksi huolesta. Keskusteluyhteys on silloin tärkeätä. Onhan nykyään kännykät ja muut yhteydenpitovälineet. Jatkuva"tarkistus" soittelu ei kuitenkaan ole hyväksi. Sopikaa vaikka joku aika, milloin äitisi voi soittaa sinulle tai sinä soitat hänelle.
    Kyllä äitisi siitä pikkuhiljaa rauhoittuu. Me äidit haluaisimme joskus pitää liian kauan omat "poikaset kotipesässä" silmän alla turvassa. Sinne kylmään maailmaanhan teidät lapset on kuitenkin lähetettävä omien siipien kantavuutta kokeilemaan. Jos ei kanna, silloin kotiin voi tulla siipirikkona haavojaan parantelemaan. Näin on hyvä.
     
  13. tyttönen-92 Vierailija

    Peroskoulu on kunnialla loppu, kesäkin jo puolivälissä:) Kesä on tosin mennyt kesätöissä (rahat mene kirjoihin ja vaatteisiin). Pääsin haluamani lukioon ja odotan jo syksyä ja uutta koulua, ylipäätänsä uusia kuvioita. Ehkä nyt hieman hermostuttaa, mutta normaaliahan se on. Äidin kanssa ei olla asiasta varsinaisesti puhuttu, koska nyt hänellä on omia ongelmia enkä halua satuttaa sitä vielä, koska luulen et muuttoni häntä tetysti koskettaa. Muutan kuitenkin elokuun alussa, kesätöiden päätyttyä. Olen ylpeä itsestäni, sillä uskalsin hakea ja pääsin. Tietenkin on edessä monia vaikeuksia ja opiskelu joissakin aineissa voi maistua vereltä suussa, mutta kaikesta on tähän asti selviydytty, ja samalla aseenteella jatketaan:)
    Kiitos kaikille jotka oli tähän asti vastanneet <3 Ajattelin kuitenkin tulostaa tämän jutun myöhemmin ja lueskella pahoina hetkinä ja vanhempana, lukion päätyttyä. Ajattelin että jos joku haluaa vinkkiä tänne laittaa nii laittakaa ihmeessä pääsette mukaan arkistooni:D Kiitos vielä kerran mielipiteistä, kirjoitelkaa, moi.
     
  14. Äiti ulkomailta Vierailija

    Äitiäsi rauhoittaakseni kerron, että meillä lapset ovat käyneet kansainvälisen koulun, josta useimmat kirjoittavat jo 17-vuotiaana ja seuraava askel on siirtyä opiskelemaan kokonaan toiseen maahan ja asumaan yliopiston campukselle. Ei siis ole aikuista siskoa tms. tukena ja silti hyvin selviävät nämäkin nuoret.

    Kirjoitustesi perusteella vaikutat hyvin kypsältä ja järkevältä nuorelta naiselta, joten uskon sinun pitävän pääsi kylmänä myös mahdollisten huonojen houkutusten osuessa kohdalle. Mitä äidilläsi on poikaystäviä vastaan? Eiköhän se seurustelukin kuulu tuohon ikään ennemmin tai myöhemmin.

    Tsemppiä siis sinulle, säästä rahaa kesätöistä, sillä Hesassa menee rahaa enemmän kuin maaseutupaikkakunnilla/-kaupungeissa. Näytä äidillesi opiskelujen kuluessa, että olet luottamuksen arvoinen ja käy koulusi kunnialla loppuun!
     
  15. tyttönen-92 Vierailija

    Äiti haluaa minusta säädyllisen nuoren naisen, hän ajattelee periaatteella "ei seksiä ennen avioliittoa". Hän haluaa siis etten elämäni aikana sotkeudu moniin miehiin. Minusta tuo on tyhmää. En voi koskaan tietää mitä elämässä tapahtuu. Haluan elää nuoruuden, en halua olla yksin 4kymppiseks asti ja loppujenlopuks yksin.
     
  16. Äiti ulkomailta Vierailija

    Äitisi on siis hieman vanhakantainen näissä asioissa. Ei sinun tarvitse kertoa kaikista mahdollisista poikaystävistä hänelle, pidä vain itse pääsi kylmänä äläkä sekaannu epämääräisiin tyyppeihin, älä ryntää sänkyyn ensimmäisenä iltana (sillä eivät muutkaan niin tee, vaikka väittävät olevansa kokeneita alkaen 12 v....) vaan seurustele ihan rauhassa ja katso mihin se johtaa. On ihan normaalia, että tuossa iässä poikaystävät vaihtuvat kunnes löytyy se oikea, kestävä suhde.

    Omalla 17-v. tyttärelläni on menossa käsittääkseni 4. suhde, poikaa ei vielä ole minulle esitelty, mutta satunpa vaan muuten tuntemaan hänet :). Poikani aloitti 15-v. ja vaihtoi tyttöystävää 4-5 kertaa, kunnes tämä oikea löytyi kolmisen vuotta sitten ja ovat nyt muuttamassa yhteen.
     
  17. Koulu alkanut? Vierailija

    Koulu lienee alkanut, pääsitkö sujuvasti lähtemään Helsinkiin? Miten äitisi lopulta suhtautui asiaan?
     
  18. 0000000000 Vierailija

    ei oo kivaa ku ei voi yhtään luottaa... muuten koti-ikävä menee sun ikäsellä parissa päivässä ohi, jos on tarpeeks tekemistä
     
  19. tyttönen-92 Vierailija

    Olen siis se sama tyttö, joka aloitti tämän keskustelun v. 2008. Aika on vierähtänyt ja syksyllä alkaa lukion viimeinen vuosi. Muistin viime keväänä tämän keskustelun ja onnistuin googlettamalla löytämään tämän ja tallensin suosikkeihin, koska tiesin tarvitsevani tätä vielä joskus.
    Monia varmaan kiinnostaa, että miten opiskelut on sujunut. No, ne ovat sujuneet hyvin. Ongelmia niiden kanssa ei onneksi ole ollut. Mutta se onkin ainut asia, jossa minulla ei ole ollut ongelmia.

    Aloitusviestissä kerroin äidin miesystävästä, joka on minulle kuin isä. Hän oli minulle melkein kaikki kaikessa. Hän nukkui pois maaliskuussa v. 2009. Kesän lopussa, juuri ennen muuttoani hänellä todettiin syöpä. Tosin alkutalvella ennusteet olivat hyvät. Se oli minulle elämäni suurin menetys. Tilannettani ei helpottanut yhtään se, että äitini (jonka kanssa en ole nyt väleissä) riitaantui isäpuolen suvun kanssa ja minä olin isäpuolen hautajaisissa yksin. Menin yksin, itkin yksin ja surin yksin. Siitä lähtien olin käynyt monet keskustelut ja riidat äitini kanssa. Väänsin kättä loppuun asti, että menen hautajaisiin. Kun kävin kotona (äidin luona siis) ennen hautajaisia sain surra hänen seurassaan. Hautajaisten jälkeen en saanut. Se oli kiellettyä.

    Pian isäpuolen hautajaisten jälkeen lukiossani oli terveystarkastus ja terveydenhoitaja passitti minut kouluterveyshuollon psykologille. Kävin hänen juttusillaan kokonaisen vuoden. Nyt kuitenkin käynnit ovat päättyneet. Aloitin käynnit sen takia, jotta pystyisin käsittelemään isäpuolen kuolemaa ja perheriitaa, joka siinä oli. Aluksi kekustelumme käsittelivät sitä surua, jota kävin läpi. Olin katkera, että isäpuolen pieni suku ei kutsunut äitiäni hautajaisiin. Olin katkera, ettei minulle kerrottu, että isäpuoli oli sairaalassa. Kärsin kaiken tämän kaiken äitini hölmöyden takia. Ja nyt olen itselleni katkera siitä, että miellytin aina äitiä. En tiennyt silloin millainen ihminen hän oikeasti on.

    Psykologin luona viimeiset keskustelukerrat koskivat erittäin paljon äitiäni. Aloin huomaamaan hänessä narsistisia piirteitä. Mieleeni alkoivat tulvia kaikki lapsuus- nuoruusajan muistot, joita en koskaan kyseenalaistanut, sillä äitihän on aina oikeassa. Nyt koko kesää mieltäni on varjostanut äitini ja lapsuuteni. Luin Karyl McBriden kirjan "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?".
    Haluan nyt toipua narsistisesta äidistäni. Vaikka en ole puhunut hänen kanssaan yli kuukauteen, koska viimeinen riita oli minulle viimeinen tippa, mieleeni silti tulee paljon fyysisesti ja henkisesti raskaita muistoja. Eli vaikka en ole nyt hänen kanssaan tekemisissä, hän pyörii silti paljon päässäni. Minulla on myös ollut ongelmia syömisten kanssa, en tunne olevani arvokas ihminen. En koskaan ole hyvä. Jos en miellytä äitiäni, olen automaattisesti huora, huono tytär ja elämä kuulemma tulee opettamaan mua kovan käden kautta.

    Tiedostan nyt ongemani ja olen miettinyt, että alottaisin blogin. Blogissani työstäsin toipumisprojektiani yllämainittu kirja apuna. Tietenkin voisin työstää toipumistani yksin päiväkirjassani. Mietin vain, että jos tekisin sen blogissa niin voisiko joku hyötyä siitä? Ajattelin, etten varmasti ole ainut, jolla on narsistinen äiti. Kertokaapas sitten omia mielipiteitänne ehdotuksestani! Tietenkin itse loppupeleissä päätän miten asian hoidan, mutta haluiaisin vain kuulla neuvoja ja mahdollisia vinkkejä.

    Ai niin! Jatkoin tätä keskustelua siksi, koska huomasin vanhoja viestejä lukiessa, että täällä käy asiallista porukkaa. Siksi en viittinyt tehdä uutta keskustelua. Kiitos, että jaksoit lukea!
     
  20. Mummeli Vierailija

    Tunnut olevan harvinaisen fiksu ja kypsä nuori. Ikääsi nähden olet joutunut käsittelemään monia vaikeita asioita ja ottamaan vastuuta elämästä. Sellainen kehittää ihmistä.

    Onnea sinulle opintoihisi. Kaiken tämän paineen alla olet kyennyt hyviin tuloksiin. Sinut on kaikesta huolimatta tehty sitkeistä aineksista ja annettu älyä sekä viisautta, jolla selvitä. Tuo viisaus juuri on avainsana: monilla on älyä, mutta viisaus puuttuu.

    Olen puolisona ihmiselle, jolla on ollut narsistinen äiti. Vasta hänen kuolemansa jälkeen nyt jo viiden-kuudenkympin ylittäneet sisarukset uskaltavat puhua, miteä se on heille merkinnyt ja kuinka he ovat pitäneet äitinsä oikkuja normaaleina, koska muusta ei ole ollut tietoa. Pari heistä on "perinyt" narsistisen luonteen ja elävät muita ihmisiä hyväkseen käyttäen ja manipuloiden. "Heränneet" sisarukset ovat ottaneet etäisyyttä, jotta kierre ei jatkuisi. Oman puolisoni alkaessa pitämään puoliaan ja lakatessa tottelemasta tämän käskyjä, äiti alkoi vihaamaan minua, kun olin hänen poikansa pilannut. Mies oli yli 4o siinä vaiheessa!

    Viisautta on sekin, jotta hakeuduit terapiaan. Kaikkea hyvää elämääsi. Älä luovuta, vaan rakenna oma hyvä elämä oikeiden arvojesi varaan.
     
  21. kuutamouimari Uusi jäsen

    liittynyt:
    28.08.2008
    Viestejä:
    223
    Saadut tykkäykset:
    0
    Äitini käytti sekä fyysistä että psyykkistä väkivaltaa koko kotona asumiseni ajan. Moitti ulkonäköäni, arvosanojani verraten minua aina muihin. Löi. Kirjoitusten jälkeen menin vuodeksi Lontooseen etäisyyttä ja omaa elämää hakemaan, sen jälkeen vain vierailin vanhemmillani. Opintojen aikana avioiduin, saimme kaksi lasta, nyt omillaan aikuisina.

    Olet tehnyt hyviä ratkaisuja, psykologia olisin itsekin tarvinnut, onneksi puolisoni on kuuntelevainen. Äitini kuoli 1982, isäni 7v sitten. Vasta hänen kuoltuaan esiin nousivat vihan, katkeruuden ja epäonnistumisen tunteet. Lopulta sain päästetyksi irti, osittain jo lastemme synnyttyä. Äitini piti miehestäni, lapsista ensimmäinen oli 1,5v hänen kuollessaan. Olen onnellinen ihminen jolla on aikaa ja korvat auki muiden huolille, en ole katkera äidilleni, joka ei kuullut murheitani eikä kannustanut. Mutta en häntä kaipaakaan.

    Sinulla ehkä joskus on rohkeutta kysyä äidiltäsi Miksi? Tiedämme vanhempiemme historiasta vain sen, mitä he kertovat meille. Sieltä löytyi syitä äitini käytökseen, sisariltaan olen saanut palapeliin puuttuvia osia. Mutta: mikään ei anna oikeutta satuttaa toista, omaa lasta.

    Kaikkea mahdollista hyvää, onnellista ja kaunista elämääsi toivon. Olisi ilo olla äitisi.
     
  22. tyttönen-92 Vierailija

    Tulin siihen tulokseen, että en aio tulevaisuudessa pitää äitiini yhteyttä. Nyt, kun en ole kahteen kuukauteen pitänyt häneen yhteyttä, olen huomannut oloni hieman parantuneen. Minun ei tarvitse pelätä, että hän arvostelee minua ja haukkuu esim. huoraksi, jos värjään hiukset. Voin myös huoletta jättää puhelimen kotiin, kun lähden lenkille, enkä joudu ristikuulusteluun jos en siihen muutamaan tuntiin vastaa. Enkä halua päästää häntä lähelleni, koska tiedän etten ehdi huomata kuinka olen taas hänen vaikutusvallan alla. Vaikka fyysisen ja henkisen väkivallan jäljet jättivätkin ikuiset arvet itsetuntooni, toivon että pystyisin luomaan tasapainoisen elämän.

    Toivon myös eniten sitä, että itse pysytyisin joskus tulevaisuudessa olemaan hyvä äiti lapsilleni. Haluan tarjota lämpimän kodin ja paljon rakkautta, eikä lasteni tarvitsisi alaikäisinä muuttaa pois kotoa. Vaikka itse muutinkin, niin ajoitain tämä on ollut todella rankkkaa. On vaatinut paljon ymmärrystä, että en voi soittaa äidille ja kertoa huolistani tai iloistani. En ole saanut tukea kun olen sitä eniten tarvinnut. Tuntuu, että olisin ollut itse äidilleni äiti, lapsesta saakka.
     
  23. Minä vaan Vierailija

    Onko täällä enää elämää? Olisi erittäin jännää kuulla mitä näin 8:n vuoden jälkeen kuuluu :D
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti