Vanhemmat yhdessä lasten takia

[tympääntynyt]

Pakko oli ottaa tää esille omana otsikkonaan ettei henkilöitys. Mutta siis mun lähipiirissä lasten vanhemmat on eronneet harvoin ilman uskonnollista vakaumustakaan. Eroon päättyneet suhteet on olleet hyvin riitaisia ja ongelmallisia - pintapuolisesti sopuisat suhteet on voimassa edelleen. Sen enempää analysoimatta näitä vanhempia kukaan ei vaikuta katkeralle tai ahdistuneelle. Omia harrastuksia on kehittynyt puolisoille ajan kuluessa ja osa on joutunut tekemään töitä parisuhteen eteen mm. terapiassa. Mutta eroja on harvassa ja pariskuntien teini-ikään tulleet lapset on löytäneet tyttö-/poikakavereita suht normaalisti joten tuskin on mitään perverssiä näissä pitkissäkään suhteissa. Joten en ymmärrä tätä "lasten takia yrittämisen" teilaamista sopuisissa suhteissa. Itseään kun voi toteuttaa laimeassakin parisuhteessa monella tapaa.

 

[vieras]

No jos tyytyy siihen laimeaan, mikä siinä - turha sit vanhana olla katkera, kun jäi kuolleeseen suhteeseen

 

[ap]

No useampi katkeroituminen on tapahtunut aivan muusta syystä kun laimeasta parisuhteesta. Lähipiiriä on koetellu niin työttömyys kun sairaudetkin että ehkä se voi olla motiivina parisuhteen pysyvyyden arvostamiseen..

 

[hellalettas]

joskus kaikki ongelmat ei näy ulospäin. Esim voi olla henkistä väkivaltaa,jatkuvaa vittuilua aliarvioimista ym, mutta vain kotona, ei muiden nähdessä. Monessa perheessä ku osataan esittää ulospäinihan toista.
sitäkin pitäisi sitten kestää vai?

 

[hellalettas]

No useampi katkeroituminen on tapahtunut aivan muusta syystä kun laimeasta parisuhteesta. Lähipiiriä on koetellu niin työttömyys kun sairaudetkin että ehkä se voi olla motiivina parisuhteen pysyvyyden arvostamiseen..

jos siitä ei tule mitään niin ei vaan tule, vaikka olis kuinka sairas

 

[ap]

joskus kaikki ongelmat ei näy ulospäin. Esim voi olla henkistä väkivaltaa,jatkuvaa vittuilua aliarvioimista ym, mutta vain kotona, ei muiden nähdessä. Monessa perheessä ku osataan esittää ulospäinihan toista.
sitäkin pitäisi sitten kestää vai?

Eikös se ala oireilla jossain vaiheessa jos tollasta on? Ja tuskin sillon hirmu rehellisesti keskustellaan tuttavien kanssa parisuhteen arkiongelmista - meillä kuitenki porukka puhuu kun menee huonommin tai huonommin meneminen on kääntyny parempaan. Toki niitä viimesen päälle esittäjiäkin voi olla, mutta yleensä sellaiset ihmiset on kaikella tapaa perfektionisteja, joita tuttavissani ei hirveän monta ole.

 

[hä]

Mikä tarve joillakin on pitää onnellisen liiton kulisesseja yllä?

 

[mm]

Me ollaan jo monta vuotta eletty lasten takia yhdessä.
Elo on sopuisaa, ei koskaan riidellä, mutta ei myöskään rakasteta, hellitä, rakastella..
Se on alkanut ahdistamaan koko ajan enemmän ja enemmän ja aiheuttaa mulle masennusta ja stressiä. Kaipaan jotenkin niin kovasti toisen ihmisen läheisyyttä..
Saa nähdä koska pimahdan lopullisesti vai piahdanko koskaan.
Välillä käy mielessä, että pettäisinkö, mutta ainakaan vielä en ole sitä tehnyt.
Mitäs sanoo AP tähän?

 

[marhe]

No mun mielestä ei liian helpolla pitäskään erota vaan tosiaan yrittää sitä suhdetta elvyttää mutta jos mtn muutosta ei yrityksistä huolimatta tapahdu niin kyllä lasten kannaltakin on parempi että vanhemmat eroavat. Lasten pitäisi kotoa saada esimerkkiä esim tunteitten näyttämisestä ja miten vanhemmat tunteitaan toisilleen näyttävät jos ei ole mtn mitä näyttäisi? Lapset eivät ole tyhmiä, aistivat kyllä teennäisyyden.
Kovin helposti myös suhteessa jossa tunteita ei enää ole, tulee riitojakin kun kokee olevansa jotenkin väkisin kahlittu ja entäpä sitten jos haetaan sitä rakkautta toisen sylistä ja lapsille selviää tämä? Saavat käsityksen että jos kotona menee huonosti on oikeus mennä vieraisiin. Niinpä niin. Jokainen pariskunta toimii kuten parhaaksi katsoo ja toisille se saattaa sopia ja jopa toimiakin että ollaan yhdessä vaikkei tunteita ole mutta ei pidä tuomita niitäkän jotka haluavat rakkautta. Lapset voivat erostakin huolimatta hyvin jos vanhemmat pitävät ystävälliset välit toisiina ja huolehtivat siitä että lapset saavat tavata molempia vanhempiaan tasapuolisesti eikä kumpikaan vanhemmista mustamaalaa toista.

 

[Pöppiäinen]

Mä en kertakaikkiaan uskalla erota kun en kestäis olla erossa lapsestani. Mies haluais kuitenkin yhteishuoltajuuden, tyyliin viikko hänellä, viikko minulla. Ja toki haluan että mies ja poika näkevät toisiaan mutta en pystyis olemaan 2-vuotiaastani erossa pitkiä aikoja. Joka toinen viikonloppu isällä, muuten mulla sopis mulle muttei mies siihen suostu. Tässä siis syy miksi en ota eroa. Meillä on suhteessa sellaista vittuilua ja jatkuvaa kahnaamista ollu jo kauan ja musta kaikki hellyys on kadonnu. Seksiä kyllä on muttei sellaista hellyyttä ja rakkautta mitä ennen oli. Samten kun ei tehdä koskaan yhdessä mitään muuta kun käydään ruokakaupassa. Tästä ja näistä asioista olen puhunu miehelle tuloksetta jo parni vuoden ajan. eroa olen vilautellu, hän ei sitä tahdo, hän ei näe samoja ongelmia kuin minä. Hänellä on aikaa vievä työ ja harrastus joten aikaa eikä rahaa ei jää perheen yhteiseen tekemiseen. Tämä rassaa mua tosi paljon. Miten yleensä nuo huoltajuus jutut menee eron sattuessa? Kamalaa, että joku käräjäoikeus päättäisi koska saan nähdä lastani... Tämän takia sinnittelen, onnellinen olen silloin kun mies on iltavuprpssa ja itse olen pojan kanssa kahden kotona... Surullista.

 

[vieras]

Me ollaan jo monta vuotta eletty lasten takia yhdessä.
Elo on sopuisaa, ei koskaan riidellä, mutta ei myöskään rakasteta, hellitä, rakastella..
Se on alkanut ahdistamaan koko ajan enemmän ja enemmän ja aiheuttaa mulle masennusta ja stressiä. Kaipaan jotenkin niin kovasti toisen ihmisen läheisyyttä..
Saa nähdä koska pimahdan lopullisesti vai piahdanko koskaan.
Välillä käy mielessä, että pettäisinkö, mutta ainakaan vielä en ole sitä tehnyt.
Mitäs sanoo AP tähän?

No ihme on jos ei ahdistas .. jos asutaan yhdessä, niin ollaan pariskunta? Ja parisuhteeseen kuuluu tietyt asiat - jos asutaan yhdessä vaan lasten takia; ollaan kämppiksiä, ja monesti omat juoksut molemmilla.. Millä lailla tällanen ilmapiiri voi olla lapsille hyväks? Pidätte lapsia tyhmempinä kun ne onkaan

 

[ap]

Me ollaan jo monta vuotta eletty lasten takia yhdessä.
Elo on sopuisaa, ei koskaan riidellä, mutta ei myöskään rakasteta, hellitä, rakastella..
Se on alkanut ahdistamaan koko ajan enemmän ja enemmän ja aiheuttaa mulle masennusta ja stressiä. Kaipaan jotenkin niin kovasti toisen ihmisen läheisyyttä..
Saa nähdä koska pimahdan lopullisesti vai piahdanko koskaan.
Välillä käy mielessä, että pettäisinkö, mutta ainakaan vielä en ole sitä tehnyt.
Mitäs sanoo AP tähän?

Onko miehesi pettänyt sinua - miten hän jaksaa suhteessa kuitenkin? Kannattaa ehkä pimahtaa heti ja katsoa kuinka käy. Kun ilmeisesti ette ole asiaa keskustelleet läpi saatika etsineet mitään ratkasua. Yleensä täysin tunteettomassa suhteessa alkaa toisen läheisyys ahdistamaan - teillä ei ilmeisesti näin ole?

 

[mm]

Me ollaan jo monta vuotta eletty lasten takia yhdessä.
Elo on sopuisaa, ei koskaan riidellä, mutta ei myöskään rakasteta, hellitä, rakastella..
Se on alkanut ahdistamaan koko ajan enemmän ja enemmän ja aiheuttaa mulle masennusta ja stressiä. Kaipaan jotenkin niin kovasti toisen ihmisen läheisyyttä..
Saa nähdä koska pimahdan lopullisesti vai piahdanko koskaan.
Välillä käy mielessä, että pettäisinkö, mutta ainakaan vielä en ole sitä tehnyt.
Mitäs sanoo AP tähän?

Onko miehesi pettänyt sinua - miten hän jaksaa suhteessa kuitenkin? Kannattaa ehkä pimahtaa heti ja katsoa kuinka käy. Kun ilmeisesti ette ole asiaa keskustelleet läpi saatika etsineet mitään ratkasua. Yleensä täysin tunteettomassa suhteessa alkaa toisen läheisyys ahdistamaan - teillä ei ilmeisesti näin ole?

Ei ole tietääkseni pettänyt, ei ole koskaan ollut kovin aktiivinen seksin suhteen.
Keskustellu ollaan, mutta ei ne asiat miksikään silti ole muuttunut. Mies ei halua erota.
Tarkotin pimahtamisella sitä, että saan tarpeekseni ja haen eron.. Tiedä sitten, harmittais lapsien puolesta.
Silloin tällöin tulee inhon tunteita miestä kohtaan, mutta en mä sitä näytä.

Halusin tällä omalla kokemuksellani vaan kertoa, että ei se kulissiliitto aina ole niin hyvä miltä saattaa näyttää. En minäkään ole kellekkään kertonu, että eroa harkitsen. Kaikki luulee, että eletään hyvässä suhteessa.

 

[r u u s a]

Mustakin se on ihan fiksua, jos se kummallekin sopii, pystyy elämään sovussa eikä kumpikaan kärsi.

Siksi olisin mielelläni yrittänyt.

 

[ap]

Me ollaan jo monta vuotta eletty lasten takia yhdessä.
Elo on sopuisaa, ei koskaan riidellä, mutta ei myöskään rakasteta, hellitä, rakastella..
Se on alkanut ahdistamaan koko ajan enemmän ja enemmän ja aiheuttaa mulle masennusta ja stressiä. Kaipaan jotenkin niin kovasti toisen ihmisen läheisyyttä..
Saa nähdä koska pimahdan lopullisesti vai piahdanko koskaan.
Välillä käy mielessä, että pettäisinkö, mutta ainakaan vielä en ole sitä tehnyt.
Mitäs sanoo AP tähän?

Onko miehesi pettänyt sinua - miten hän jaksaa suhteessa kuitenkin? Kannattaa ehkä pimahtaa heti ja katsoa kuinka käy. Kun ilmeisesti ette ole asiaa keskustelleet läpi saatika etsineet mitään ratkasua. Yleensä täysin tunteettomassa suhteessa alkaa toisen läheisyys ahdistamaan - teillä ei ilmeisesti näin ole?

Ei ole tietääkseni pettänyt, ei ole koskaan ollut kovin aktiivinen seksin suhteen.
Keskustellu ollaan, mutta ei ne asiat miksikään silti ole muuttunut. Mies ei halua erota.
Tarkotin pimahtamisella sitä, että saan tarpeekseni ja haen eron.. Tiedä sitten, harmittais lapsien puolesta.
Silloin tällöin tulee inhon tunteita miestä kohtaan, mutta en mä sitä näytä.

Halusin tällä omalla kokemuksellani vaan kertoa, että ei se kulissiliitto aina ole niin hyvä miltä saattaa näyttää. En minäkään ole kellekkään kertonu, että eroa harkitsen. Kaikki luulee, että eletään hyvässä suhteessa.

Toivottavasti ympäristö ei painosta yhdessä oloon - sitäkin voi vielä tänä päivänä tapahtua.. Otsikoin ehkä huomionkipeenä väärin ton alotuksen, sillä tosiaan en tiedä mitä noissa pitkissä parisuhteissa todella tapahtuu puolisoiden kesken. Nii ja parisuhdeterapiaa voi hakea yksinkin - se voi ainakin selkeyttää asioita omalta kohdalta.

 

[+]

Me ollaan jo monta vuotta eletty lasten takia yhdessä.
Elo on sopuisaa, ei koskaan riidellä, mutta ei myöskään rakasteta, hellitä, rakastella..

Minkälaisen kuvan lapsenne saavat parisuhteesta, kun isi ja äiti eivät koskaan osoita toisilleen hellyyttä, suukottele, halaile...
Se minua huolestuttaa! Kun nuo kumppanin kunnioitus ja huomioonottamisasiat kuitenkin pohjimmiltaan opitaan kotoa...

 

[vieras]

Pakko oli ottaa tää esille omana otsikkonaan ettei henkilöitys. Mutta siis mun lähipiirissä lasten vanhemmat on eronneet harvoin ilman uskonnollista vakaumustakaan. Eroon päättyneet suhteet on olleet hyvin riitaisia ja ongelmallisia - pintapuolisesti sopuisat suhteet on voimassa edelleen. Sen enempää analysoimatta näitä vanhempia kukaan ei vaikuta katkeralle tai ahdistuneelle. Omia harrastuksia on kehittynyt puolisoille ajan kuluessa ja osa on joutunut tekemään töitä parisuhteen eteen mm. terapiassa. Mutta eroja on harvassa ja pariskuntien teini-ikään tulleet lapset on löytäneet tyttö-/poikakavereita suht normaalisti joten tuskin on mitään perverssiä näissä pitkissäkään suhteissa. Joten en ymmärrä tätä "lasten takia yrittämisen" teilaamista sopuisissa suhteissa. Itseään kun voi toteuttaa laimeassakin parisuhteessa monella tapaa.

Mun lähipiirissä oli tällainen pari. He olivat ihan sopinett olevnsa yhdessä kunnes lapset on aikuisia. Kun lopulta olivat, pari siististi ja riidoitta erosi. Lapset olivat koko jutusta ihan paskana. Mitään aioa tunnetta ei kotona koskaan näytetty eikä rakkautta varsinkaan. Kaikki oli vain asiallista -vaikka lapsiaan tietty rakasti kumpikin vanhempi. Yksi perheen lapsi sanoo nyt aikuisena että hänen on vaikea suhteessa ilmaista tunteita ja on vihainen vanhemmilleen etteivät eronneet aiemmin..

Joten en ole kyllä yhtään samaa mieltä sun kanssasi! Mun äiti onneksi erosi mun isästä ja on ollut rakastavassa ja onnellisessa parisuhteessa siitä lähtien. Olisi ollut ihan kauheeta jos he olisivat jääneet yhteen vain meidän takia! Mulla ei ole mitään ongelmaa muodostaa pitkääkään parisuhdetta ja todellakin arvostan perhettä -en vain hinnalla millä hyvänsä!

 

[ap]

Pakko oli ottaa tää esille omana otsikkonaan ettei henkilöitys. Mutta siis mun lähipiirissä lasten vanhemmat on eronneet harvoin ilman uskonnollista vakaumustakaan. Eroon päättyneet suhteet on olleet hyvin riitaisia ja ongelmallisia - pintapuolisesti sopuisat suhteet on voimassa edelleen. Sen enempää analysoimatta näitä vanhempia kukaan ei vaikuta katkeralle tai ahdistuneelle. Omia harrastuksia on kehittynyt puolisoille ajan kuluessa ja osa on joutunut tekemään töitä parisuhteen eteen mm. terapiassa. Mutta eroja on harvassa ja pariskuntien teini-ikään tulleet lapset on löytäneet tyttö-/poikakavereita suht normaalisti joten tuskin on mitään perverssiä näissä pitkissäkään suhteissa. Joten en ymmärrä tätä "lasten takia yrittämisen" teilaamista sopuisissa suhteissa. Itseään kun voi toteuttaa laimeassakin parisuhteessa monella tapaa.

Mun lähipiirissä oli tällainen pari. He olivat ihan sopinett olevnsa yhdessä kunnes lapset on aikuisia. Kun lopulta olivat, pari siististi ja riidoitta erosi. Lapset olivat koko jutusta ihan paskana. Mitään aioa tunnetta ei kotona koskaan näytetty eikä rakkautta varsinkaan. Kaikki oli vain asiallista -vaikka lapsiaan tietty rakasti kumpikin vanhempi. Yksi perheen lapsi sanoo nyt aikuisena että hänen on vaikea suhteessa ilmaista tunteita ja on vihainen vanhemmilleen etteivät eronneet aiemmin..

Joten en ole kyllä yhtään samaa mieltä sun kanssasi! Mun äiti onneksi erosi mun isästä ja on ollut rakastavassa ja onnellisessa parisuhteessa siitä lähtien. Olisi ollut ihan kauheeta jos he olisivat jääneet yhteen vain meidän takia! Mulla ei ole mitään ongelmaa muodostaa pitkääkään parisuhdetta ja todellakin arvostan perhettä -en vain hinnalla millä hyvänsä!

Ihan kommenttina vaan, että jotkut ihmiset ei näytä erityisemmin hellyyttään missään parisuhteessa ja silti tekevät lapsia/eroavat/solmivat uusia suhteita. Toisaalta avioero ja sen jälkeiset suhteet muokkaavat myös lasta kuten mainitsitkin. Aina tuloksena ei silloinkaan ole helposti/aidosti tunteitaan ilmaiseva lapsesta kasvanut aikuinen.

 

[vieras]

Pakko oli ottaa tää esille omana otsikkonaan ettei henkilöitys. Mutta siis mun lähipiirissä lasten vanhemmat on eronneet harvoin ilman uskonnollista vakaumustakaan. Eroon päättyneet suhteet on olleet hyvin riitaisia ja ongelmallisia - pintapuolisesti sopuisat suhteet on voimassa edelleen. Sen enempää analysoimatta näitä vanhempia kukaan ei vaikuta katkeralle tai ahdistuneelle. Omia harrastuksia on kehittynyt puolisoille ajan kuluessa ja osa on joutunut tekemään töitä parisuhteen eteen mm. terapiassa. Mutta eroja on harvassa ja pariskuntien teini-ikään tulleet lapset on löytäneet tyttö-/poikakavereita suht normaalisti joten tuskin on mitään perverssiä näissä pitkissäkään suhteissa. Joten en ymmärrä tätä "lasten takia yrittämisen" teilaamista sopuisissa suhteissa. Itseään kun voi toteuttaa laimeassakin parisuhteessa monella tapaa.

Mun lähipiirissä oli tällainen pari. He olivat ihan sopinett olevnsa yhdessä kunnes lapset on aikuisia. Kun lopulta olivat, pari siististi ja riidoitta erosi. Lapset olivat koko jutusta ihan paskana. Mitään aioa tunnetta ei kotona koskaan näytetty eikä rakkautta varsinkaan. Kaikki oli vain asiallista -vaikka lapsiaan tietty rakasti kumpikin vanhempi. Yksi perheen lapsi sanoo nyt aikuisena että hänen on vaikea suhteessa ilmaista tunteita ja on vihainen vanhemmilleen etteivät eronneet aiemmin..

Joten en ole kyllä yhtään samaa mieltä sun kanssasi! Mun äiti onneksi erosi mun isästä ja on ollut rakastavassa ja onnellisessa parisuhteessa siitä lähtien. Olisi ollut ihan kauheeta jos he olisivat jääneet yhteen vain meidän takia! Mulla ei ole mitään ongelmaa muodostaa pitkääkään parisuhdetta ja todellakin arvostan perhettä -en vain hinnalla millä hyvänsä!

Ihan kommenttina vaan, että jotkut ihmiset ei näytä erityisemmin hellyyttään missään parisuhteessa ja silti tekevät lapsia/eroavat/solmivat uusia suhteita. Toisaalta avioero ja sen jälkeiset suhteet muokkaavat myös lasta kuten mainitsitkin. Aina tuloksena ei silloinkaan ole helposti/aidosti tunteitaan ilmaiseva lapsesta kasvanut aikuinen.

Miten voisi olla parempi, että lapsi kasvaisi kodissa, jossa ei ole tunnetta lainkaan, sen sijaan että kasvaisi kodissa, joka on rakastava kaikkien osapuolien välillä? On eri asia, jos vanhemmat rakastavat toisiaan eivätkä näytä kiintymystään helposti, kuin se että mitään tunnetta ei ole enää vanhempien välillä.. Usko mua, näiden ero on kotioloissa selkeä!!