V
Vieras
Vieras
Mietiskelin tuossa, olenko aivan kamala ihminen? En oikeastaan pidä yhteyttä vanhempiini, johtuen nuoruuden huonoista väleistä. Henkilökohtaisesti en kaipaa/tarvitse vanhempiani elämääni, enkä heille soittele tai pidä paljon muutenkaan yhteyttä. Toki lapset saa heille mennä käymään (mieluiten ilman mua) ja pitää yhteyttä jos haluavat.
Alkoi mietityttää tämä oma käytös, kun hain lapset heiltä pari päivää sitten. Äitini tuli vielä perässä ulos, ja pyyteli kovasti käymään (hain siis lapset enkä jäänyt sen kummemmin juttelemaan) paremmalla ajalla. Mutta helvetti, jos koko nuoruus on ollut yhtä helvettiä ja mennyt pilalle vanhempien ryyppäämisen takia, eikö mulla nyt vihdoin ole aikuisena oikeus elää omaa elämääni ja antaa heidän olla?? Eipä he kovin huolissaan musta tai sisaruksistani olleet kymmenenkään vuotta sitten, nyt sitten kun on lapsenlapsia pitäisi yhtäkkiä unohtaa kaikki ja olla kuin ei mitään. No ei onnistu ainakaan mun osalta, myöskin sisarukseni ovat aika tehokkaasti katkaisseet välit heihin.
Miksi siis mulla on huono omatunto? Siihen ei ole kerrassaan mitään syytä. Isälläni alkaa ilmetä ensimmäisiä dementian oireita, suhteellisen nuorena. Muttei se ihme ole, kyllähän vuosikausien ryyppääminen jälkensä jättää. Nyt pelkään vain, että koska asun ainoana sisaruksista samalla paikkakunnalla kuin vanhempani, joudun vielä huolehtimaan heidän asioistaan. Kaikki merkit näyttävät, että siihen tämä on menossa.
Mikä velvollisuus mulla on, sisaruksista vanhimpana, huolehtia vanhemmistani kun he eivät itse siihen enää pysty? Olenko kamala ihminen, jos en halua heitä auttaa? Miksi mun pitäisi?
Alkoi mietityttää tämä oma käytös, kun hain lapset heiltä pari päivää sitten. Äitini tuli vielä perässä ulos, ja pyyteli kovasti käymään (hain siis lapset enkä jäänyt sen kummemmin juttelemaan) paremmalla ajalla. Mutta helvetti, jos koko nuoruus on ollut yhtä helvettiä ja mennyt pilalle vanhempien ryyppäämisen takia, eikö mulla nyt vihdoin ole aikuisena oikeus elää omaa elämääni ja antaa heidän olla?? Eipä he kovin huolissaan musta tai sisaruksistani olleet kymmenenkään vuotta sitten, nyt sitten kun on lapsenlapsia pitäisi yhtäkkiä unohtaa kaikki ja olla kuin ei mitään. No ei onnistu ainakaan mun osalta, myöskin sisarukseni ovat aika tehokkaasti katkaisseet välit heihin.
Miksi siis mulla on huono omatunto? Siihen ei ole kerrassaan mitään syytä. Isälläni alkaa ilmetä ensimmäisiä dementian oireita, suhteellisen nuorena. Muttei se ihme ole, kyllähän vuosikausien ryyppääminen jälkensä jättää. Nyt pelkään vain, että koska asun ainoana sisaruksista samalla paikkakunnalla kuin vanhempani, joudun vielä huolehtimaan heidän asioistaan. Kaikki merkit näyttävät, että siihen tämä on menossa.
Mikä velvollisuus mulla on, sisaruksista vanhimpana, huolehtia vanhemmistani kun he eivät itse siihen enää pysty? Olenko kamala ihminen, jos en halua heitä auttaa? Miksi mun pitäisi?