Vanhempana on niin vaikea saada enää ystäviä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja meikä läinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

meikä läinen

Vieras
Niillä on niin helppoa, ystävien suhteen, jotka asuvat samalla paikkakunnalla tai edes maakunnassa, kuin lapsena tai nuorena ja pääsevät käymään lapsuutensa ystävillä ja lapsuuden ystävyyssuhteet tai edes nuoruuden säilyvät.

Vanhana on todella vaikea hankkia ystäviä. Ihmisestä tulee liian arvosteleva ja katkera ja kriittinen. Se vaikeuttaa erittäin paljon ystävien saamista. Lapsi hyväksyy ihmiset sellaisena kuin he ovat. Lapsy hyväksyy erilaisuuden ja suvaitsee muut ja ystävien saaminen on helppoa. Jos siis kotona ei ole kuullut, kun vanhemmat haukkuvat muita ihmisiä. Tällöinhän lapsi uskoo, että niissä on jotain vikaa, jos äiti ja isä ei tykkää ja ei itsekään suvaitse muita.

Itse olen opiskelija ja huomasin, miten vanhempana huomaa asioita joita ei nuorempana mieti. Huomaa esimerkiksi, että joku ihminen hakee ystävissään suhteita, joista voisi olla hyötyä. huomaa, miten hän hankkii tietoa ja hengailee sellaisten kanssa, joita pitää mahdollisesti joskus hyödyllisenä. Ja lapsena ja nuorena tällainen ei haittaisi ollenkaan tai vielä todennäköisempaa, sitä ei edes huomaisi. Tuostakin ihmisestä vaan pitäisi, koska ei huomaisi tuota omaneduntavioittelua edes.

Tai lapsena ja nuorena ei haittaisi kateus ja katkeruus. Ei tarvitisi kuvitella, että tuokin on saanut kuitenkin kaiken niin helpolla ja olemme ihan eri lähtökohdista, ei kannata tuollekaan jutella.

Ja tuon kakarat ovat ihan hirveää seuraa, lellittyjä ja kauheita, hui tuostakin pitää pysyä kaukana.

... Lapsena ja nuorena ihmisissä näki enemmän hyvää kuin huonoa.
 
Ehkä näin, mutta kannattaa muistaa itse pitää mieli avoimena ja hyväksyä myös erilaisia ihmisiä ystäviksi. Mä olen ainakin ihan aikuisiällä vielä saanut monia ystäviä (mm. töistä, lasten harrastusten kautta), joista muutamista on tullut mulle tosi läheisiä jopa.
 
Se lapsuuden naiiviushan ja pettymykset ihmisiin nimenomaan tekee meistä katkeria ja liian kriittisiä. En mä ainakaan haluaisi että koko elämänsä ajan olisi niin sinisilmäinen että ihmisten olisi helppoa heittää paskaa niskaan. Mulla tosin homma on kärjistynytkin ihan toiseen suuntaan, enkä meinaa luottaa kehenkään, mutta siis eiköhän tällaisessakin asiassa de kultsinen keskitie jiiänee, päde parhaiten.
 
vaikutat ap vielä kovin nuorelta, kuvailemiasi pyrkyreitä on ollut aina ja sen lajin "ystävät" eivät ole todellakaan niitä aitoja.

Omat hyvät ystäväni ovat elämän matkanvarrella tulleita, yksi läpielämäni kulkenut vierellä (1v. tavattu ja nyt olemme pian jo 39v.) Välillä aktiivisessa yhteydenpidossa ja välistä vuosia hiljaiseloa. Vaan on kestänyt.

Olen saanut hyviä ystäviä opiskeluaikoina parikymmpisenä, eriitäin hyvän ystäväni, hyvän lapsuudenystäväni rinnalle. Välillä ystävyydet ovat läpikulku juttuja, kestävät aikansa ja sitten vähän jäävät, aidon ystävyyden tunnistaa siitä, että juttua jatketaan siitä mihin jäätiin sujuvasti ilman kangerteluja, ystävälle voi kerto arimmatkin juttunsa.

Niin ja kyllä olen saanut aidon eritäin hyvän ystävän lapseni parhaan kaverin äidistä, on todellakin hyvin läheinen ja rakas minulle. Minulla ei olekkaan juuri muita kuin läheisiä, rakkaita hyviä ystäviä. Läheisteni piiri on laajahko ja heitä en oikein pysty arvottamaan paremmuusjärjestykseen, he ovat hyviä ystäviäni ja kaikki hyvin erilaisia ja hyvin eri aloilla työskenteleviä. Vaan eroavaisuuksistamme huolimatta meidät on liimattu yhteen ystävyydenliimalla. Tai no ehkä meitä yhdistää outo huumorintaju..
 
eli minullakin ikää jo jonkin verran kasassa, mutta silti koen, että tutustun uusiin ihmisiin suht usein. Osa heistä jää osaksi elämääni, osa jatkaa matkaansa.
 

Yhteistyössä