Hae Anna.fi-sivustolta

Vanhempien urheilullisuus?

Viestiketju osiossa 'Vanhempana' , käynnistäjänä Maya84, 27.09.2006.

  1. Maya84 Uusi jäsen

    liittynyt:
    27.09.2006
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0


    Mitä mieltä olette, vaikuttaako vanhempien urheilullisuus lasten urheilullisuuteen?
     
  2. Hanna Vierailija

    Tietysti vaikuttaa!
    Jos vanhemmat on sohvaperunoita, miten lapsi voisi saada jokapäiväisen liikunnan mallin ja oppia urheilemaan/liikkumaan säännöllisesti ilokseen? Jos taas liikunta kuuluu vanhempien elämään, se kuuluu lapsenkin elämään jo pienestä pitäen ja suurella todennäköisyydellä jatkossakin.

    Vai tarkoititko ehkä että periytyykö liikunnallisuus tai urheilullisuus? Uskon että jollain tavalla kyllä. Itse omistan samalaiset kankeat lihakset kuin äidilläni, eli niiden notkeana pitäminen vaatii paljon enemmän työtä kuin monilla muilla ihmisillä. Uskon myös että mieheni on perinyt isänsä puolelta pelisilmän joukkuelajeihin.
     
  3. MM Vierailija

    Juu, tietysti. Mutta.. älä vaadi lasta suorituksiin, anna liikunnan ilo!
     
  4. Vierailija

    Ei vaikuta. Lapsesta voi tulla liikunnallinen, jos kaveritkin ovat liikunnallisia ja lasta kannustetaan liikunnallisiin juttuihin.
     
  5. mam Vierailija

    Eräs pienokainen laitettiin tyttöjen jumpaan jo 2 vuotiaana , äidin ihanteenkin mukaan ja pilattiin koko liikunnan ilo niin, että nyt 12 vuotiaana ei halua tehdä mitään ja inhoaa koko liikuntaa.Tarkoitus tällä äidillä oli hyvä, kun ulkopuolelta vielä kannustettiin että heti vaan liikkumaan kun osaa kävellä jne.

    Toinen äiti antoi lapsen kasvaa ja kokeilla liikuntaa, jumppaa ja olla ulkona leikkimässä toisten kanssa pihaleikkejä.Tämä äiti on itsekin liikunnallinen ja lahjakas siinä, muttei halunnut tyrkyttää ja patistaa.Onneksi ei patistanut, koska jokainen kehittyy nivelistöltään eri tahtiin ja tyttö nyt 11-vuotiaana löysi oman liikunnallisuuden ja on kiinnostunut siitä kovasti.Luut kuitenkin ovat vahvistuneet aivan samalla tavalla, kun lapset ulkona hyppivät ja leikkivät.
    Jotain normaalia pitäisi tähän yhteiskuntaan tulla takaisin, kuten pihaleikit.
    Liikunnan ilo pitää antaa kehittyä hiljalleen ja löytää mieluinen, kuten trampoliini, jossa saa hyppiä iloisesti.
    Pakote saa aikaan vastareaktion aina.
     
  6. Hanna Vierailija

    En minäkään ole pakottamisen kannalla tietenkään, mutta kyllä 11-vuotias on jo auttamattomasti myöhässä jos meinaa jotakin lajia alkaa tosissaan harrastaa. Toki parempi myöhään kun ei milloinkaan... Vaikka huvin kannalta harrastaiskin (mikä on tosi hyvä!!) niin kyllä siitä on hyötyä jos aiemminkin liikunnallisuus on ollut veressä. Lapsen ulkonäöstä ja ruumiinrakenteesta huomaa helposti, onko liikunta tuttua, vaiko ainoastaan pleikkari- ja tietsikkapelit.

    Itse menin mimmiliigaan 11-vuotiaana kokemattomana, ja kyllä pitkään häpesin osaamattomuuttani kun muut pelikaverit olivat jo harrastaneet jalkapalloa useita vuosia, jopa 5-6 vuotta. Uusia tulokkaita aina alkuun sorsittiin. Julmaa, mutta niin arkipäivää.

    Itse meinaan kyllä ohjata ja kannustaa lasta urheilun ja liikunnan pariin jo pienestä, mikä on helppoa kun itsekin mieheni kanssa liikutaan paljon. Tietenkään mitään ei pakoteta, ja jos tuntuu pakkopullalta niin mietitään sitten muuta.
     
  7. entinen sohvis Vierailija

    Harrastan nykyisin aktiivisesti liikuntaa 3-5 kertaa viikossa, lähinnä aerobicia ja juoksua. Kouluaikoinani inhosin liikuntaa, hiihtäminen oli ja on edelleen suurinhokkini. Löysin liikunnan riemun aikuisiällä laihtumistavoitteen sivutuotteena, ja sitten jäinkin koukkuun. Entinen mieheni harrasti ja harrastanee edelleen itsepuoluslajeja useita kertoja viikossa.

    Tyttäremme eivät ole mitenkään liikunnallisia tai urheilullisia. Kummallakin on koululiikunnan lisäksi yksi viikottainen liikuntaharrastus. Myös arkiliikuntaa on jonkin verran. Lapset valitsevat aikanaan itse elämäntapansa. On heidän asiansa ratkaista sisältyykö liikunta ja missä määrin elämään.

    Näen liikunnan rentouttajana, voimavarana ja työn vastapainona. Ammattiurheilu tai liikunta ammattina on itselleni aika vieras ajatus. Liikunnan harrastaminen, sekä lasten että aikuisten, ei sulje pois muita toisaalle kohdistuvia harrastuksia. Kyse on valinnoista, ja lasten kohdalla mahdollisuuksien tarjoamisesta.
     
  8. Meikämaija Vierailija

    "En minäkään ole pakottamisen kannalla tietenkään, mutta kyllä 11-vuotias on jo auttamattomasti myöhässä jos meinaa jotakin lajia alkaa tosissaan harrastaa"

    Oletko tosissasi?
    Tuossa iässä lapsen pitää antaa liikkua mahdollisimman monipuolisesti ja nimenomaan liikunnan ilosta. Ei vanhempien kunnianhimon vuoksi lasta saa ohjata yksipuoliseen harrastamiseen, vaan tasapainoisesti kehittyvä ruumis tarvitsee monipuolisuutta. Lauseistasi paistaa se vanhemman väärä kunnianhimo.

    Liikunta on lapselle leikkiä, iloista kaverien kanssa. Vanhempien kanssakin sitä voi tehdä, kunhan ei lähdetä suorittamaan.
     
  9. JS-kolkytjarisat Vierailija

    Koulussa olin vielä pitkään lukiossakin kympin oppilas liikunnassa ja inhosin yli kaiken niitä jotka eivät viittineet edes yrittää liikuntatunneilla. Intin kävin porukassa jossa oli parempi saada tauluun Cooper-testissä enemmän kuin 3000 metriä tai joutui naurunalaiseksi. Vielä opiskeluajoilla minut löysi mieluummin uimhallista, lenkkipolulta tai punttisalilta kuin fysiikan luennoilta.

    Sitten, eräs harmaa syksyinen iltapäivä punttisalilla "miksi ihmeessä teen tätä?" -> siihen loppui liikunnallisuus, erityisesti "koskmetiikkakuntoilu". Eli entisestä urheiluhullusta tuli täysi liikunnan vastustaja.

    Kuljen fillarilla töihin aina kun kelit antaa myöten. Talvisin käyn paljon pilkillä, pilkkipäivän tarpominen hangessa usein 12-15 km. Mutta kosmetiikkakuntoilua, liikuntaa pelkästään liikunnan vuoksi - ei enää koskaan.

    Muksun liikunnallisuuteen en pyri vaikuttamaan mitenkään. Tyttö saa itse päättää tykkääkö liikunnasta tai, en ota kantaa siihen. Tietenkin vien/vaimo vie muksu-uintiin, yritän opettaa uimaan ja hiihtämään (mitä nyt 2.5-vuotiasta voi opettaa), vien vapaamuotoiseen kiipeilyjumppaan yms. Jos vanhemmiten haluaa mennä johonkin urheiluharrastukseen, toki saa mennä. Mutta kaiken pitää lähteä itsestä, ei pakottamalla.
     
  10. yhdessä Vierailija

    Hyvä tapa ohjata lasta liikunnan pariin on liikkua lasten kanssa yhdessä. Ihan tavallisia juttuja, uimista, pyöräilyä, hiihtoa, luonnossa liikkumista, pihalla pallopelejä jne. Varsinkin pienten lasten kanssa, yhdessäolo liikkuen on mukavaa. Pakkotahtinen harrastaminen kovin pienenä, yhden lajin parissa ei ole tarpeen. Sitten kun lapsi osoittaa kiinnostusta jotain lajia kohtaan, sitä voi kokeilla, se oma löytyy usein kokeilemalla. Kyllä vanhempien esimerkki vaikuttaa, liikunta on osa elämää, kunhan ei stressaa lasta menestymisen vaatimuksilla. Meillä pojista yksi valitsi itse 7-vuotiaana jalkapallon, harrastaa 23-vuotiaana opintojen ohessa edelleen. Toinen on yksilöliikkuja, maratoneja, pyöräilyä, kiipeilyä ja kolmas pelaa sulkapalloa. Olemme molemmat aktiiviliikkujia, patikointia, hyötyliikuntaa metsässä, melontaa, uintia, pyöräilyä, mies juoksee ja pelaa sulkkista, itse jumppaan.Monipuolista, ettei kyllästy.Liikunta voi olla muutakin, kuin treenirumbaa, sekin on jalkapalloilijan kanssa tullut tutuksi. Kaikkien ei tarvitse liikkua seuroissa kilpaillen, liikunnanilo voi muutenkin löytyä.
     
  11. Pia Vierailija

    Minä tulen perheestä, jossa ei liikuttu yhtään metriä vapaaehtoisesti. Ei tarvittu, sillä maatilan työt metsä- ja maatöineen, eränkäynti, kalastatus, marjanpoiminta ym. yhdistettynä pitkään koulumatkaan toivat joka päivälle ihan riittävästi askelia.
    Nyt kaupungissa elävänä minun on erittäin vaikea motivoitua liikuntaan ja urheiluun, joka ei johda välittömästi konkreettiseen hyötyyn. En vain käsitä, mitä iloa on polkea kuntopyörää pääsemättä mihinkään tai ahtautua kymmenien muiden naisten kanssa hikiseen ja huonosti ilmastoituun jumppasaliin liikkumaan pelkästään siksi, että tulisi hiki. Olen oppinut, ettei hikoilu ole mikään itseisarvo ja päämäärä, vaan sivutuote työnteosta.

    Onneksi on koira joka on hyvä syy tehdä pitkiäkin lenkkejä. Mutta vertailun vuoksi; olin viikonlopun lapsuudenkodissani. Tuona aikana kävelin päivittäin toistakymmentä kilometriä käydessäni verkoilla ja tehdessäni metsätöitä. Samoina päivinä isäni käveli uskomattomia matkoja hirvimetsällä ja ponnisteli hirven ruhon kuljettamisen ja nylkemisen kanssa. Kummankaan ei tarvinnut iltaisin miettiä, onko tässä nyt liikuttu 10 0000 askelta vaiko eikö. Ja nyt olen takaisin kaupungissa, jossa pitäisi maksaa siitä että saa käyttää kehoaan millään lailla..joku tässä kuviossa nyt mättää.;)
     
  12. HANNALLE Vierailija

    "En minäkään ole pakottamisen kannalla tietenkään, mutta kyllä 11-vuotias on jo auttamattomasti myöhässä jos meinaa jotakin lajia alkaa tosissaan harrastaa."

    Mitä tarkoitat "tosissaan"? Että lapsesta tulee joku olympiavoittaja tms.? Ja että isä ja äiti voisivat olla ylpeitä ja kylpeä rahoissa.

    Kai sitä nyt -herranjumala- voi aloittaa uuden liikuntaharrastuksen vaikka kuinka vanhana, jos kykenee. Ei sitä nyt tarvi "tosissaan" ottaa.

    Veikkaan, että olet kaupunkilaisäiti, jolle lapsen liikuntaharrastus tarkoittaa samaa kuin maksettava salikäynti, maksettava kausimaksi, maksettu kenttä hallivuokra, maksettava se ja se. Ja silloin luultavasti odotetaan, että maksetulle harrastukselle pitää saada tuottoakin, vai? Voi sitä harrastaa liikuntaa ihan "omin päinkin". Ilman että juoksee kaikki piirikunnalliset ja tavoittelee sm-tasoa ja kulta & kunniaa.

    Mutta, ap:n kysymykseen; meillä ei ainakaan vaikuttanut vanhempieni liikkumattomuus meihin lapsiin. Äiti ylipainoinen koti-äiti, jonka liikunta tarkoitti kukkapenkin kitkemistä ja isän liikunta = kalastus, marjastus. Mutta kaikki me lapset olimme hyviä liikunnassa, halusimme jokaiseen koulun liikuntakerhoon alkaen jumppakärpäsestä, tyttöjen jääkiekkojoukkueeseen yläasteiässä. Ja edelleen liikunta kuuluu jokaisen meistä elämään.
     
  13. nix Vierailija

    Riippuu vähän harrastuksesta. Ikävä kyllä. Tutun lapsi (kaupungissa asuva, kyllä) olisi halunnut "harrastaa" (siis tosiaan vain harrastaa) korista/futista, mutta se ei onnistunut, sillä aika varhain olisi pitänyt sitoutua tiukkaan treeni- ja kisaohjelmaan (n. 4-5 krt/vko). Huvikseen palloa heittäviä/potkivia kamuja ei löytynyt, eikä toisaalta mitään paikkaakaan sellaiseen.
    Aikuisille löytyy kyllä lentis/sähly sun muita pelivuoroja kerran viikossa, mutta lasten pitäisi olla joko tosissaan tai jättää koko homma sikseen. Ihmetyttää, kummastuttaa... eikä juri lapsia pitäisi kannustaa nimen omaan harrastamaan liikuntaa?

    Omin päin voi toki harrastaa esim. juoksemista, mutta joukkuepelit ovat vähän hankalampi juttu.

     
  14. rk Vierailija

    Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen, vanhempien liikunnallisuus tutkitusti vaikuttaa lasten liikunnallisuuteen. Liikunnallisten vanhempien lapsista tulee siis todennäköisemmin liikunnallisia, kuin ei-liikunnallisten vanhempien lapsista. Mutta eiköhän kaikki tajua, että pakottamalla ei tosiaan saa mitään hyvää aikaiseksi.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti