Vanhojen talojen ja kartanoiden tuhovimma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Viisasta ajattelua. Olen miettinyt syntyjä syviä lähiaikoina ja kaivanut arkistoni pölyistä perunkirjoitusta varten vanhan osituskirjan. Kaikki on vain maallista. Tärkeintä maailmassa on rauha ja ihmisten väliset hyvät suhteet.
Sain luettua ostamani Wille Riekkisen uusimman kirjan Valo ja pimeys ja olo on levollinen ja valaistunut.
Naurattaa mihin kaikkeen olen elämäni aikana uskonut ja hyväuskoisuuttani sotkeentunut harhaoppeihin.
Tuohon toiveeseen on helppo yhtyä, että rauha ja sopuisuus ovat tärkeitä. Myös sillä tavalla omasta mielestäni, että välttelee niitä ihmisiä, joiden kanssa tulee erimielisyyksiä. Kun en pysty uskomaan mihinkään muuhun kuin maalliseen (ja se riittää paremmin kuin hyvin), niin se asettaa päämääräksi tässä maailmassa viihtymisen niin ettei olisi muillekaan kovin paljon vaivaksi ja ehkä jopa voisi hyödyttää tai viihdyttää muita. Ja samalla itseäänkin.
 

Yhteistyössä