Vanhuksen jalka amputoitiin, kun kaupunki säästää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hyvinvointivaltioko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hyvinvointivaltioko

Vieras
Kaupunki säästää hoitokuluissa: vanhusta ei lääkäriin, jalka amputoitiin

Kaupungit ja lääkäriasemat kehuvat vanhushoidon säästöillä. Hoitajia ankarasti kielletään tilaamasta tutkimusta vanhuksille paikallislääkäreiltä. Näin myös kesäkuussa Raaseporissa: Doctagon-yhtiön puhelinpalvelun mukaan särkylääke riittää kuolion hoitoon. Lopulta vanhuksen jalka amputoitiin.
18.06.2016 21:11, 5444 lukukertaa

13. kesäkuuta erään vanhuksen pojalle soitettiin Raaseporin Pohjan alueen Maria-kodin vanhainkodista. Siellä pojan äiti oli ollut vasta muutaman viikon. Sairaanhoitaja kertoi, että viikonlopun aikana vanhuksen jalka oli mustunut polven yläpuolelle saakka. Tila oli huomattu jo lauantaina 11. kesäkuuta.

Lähihoitajat eivät osanneet silloin tunnistaa kuoliota. Ja sairaanhoitajia oli kielletty kuljettamasta vanhuksia sairaalaan.


Edesmennyt jalka kuoliossa.

Maanantaina 13. kesäkuuta sairaanhoitajat soittivat Doctagon-yhtiön puhelinlääkärille Pietarsaareen, 500 kilometrin päähän. Lääkäri määräsi, että vanhukselle annetaan pelkästään särkylääkettä ja jätetään vanhus jalka kuoliossa virumaan Maria-kotiin.


Maria-kodissa Raaseporin Pohjassa vanhus virui jalka kuoliossa, mutta sairaanhoitajia kiellettiin ohjaamasta vanhusta lääkäriin.

Vanhuksen poika kiiruhti Maria-kotiin, vaati ambulanssia paikalle ja lähtöä sairaalaan.

Sairaanhoitaja kertoi, että heille on annettu ankara kielto: vanhuksille ei saa tilata apua paikallisilta lääkäreiltä! Vanhuksia ei saa kuljettaa myöskään sairaalaan.

Ohjeen on antanut Raaseporin kaupungin perusturva ja se perustuu Doctagon-sopimukseen.

Pohjan kylän terveysasema (Orkdalintie 4) olisi ollut reilun puolen kilometrin päässä Maria-kodista, mutta sinne ei saanut ohjata vanhuksia Raaseporin kaupungin perusturvan määräyksen mukaan. Google Maps kertoo, että terve aikuinen kävelisi tuon matkan 7 minuutissa Maria-kodista.

Autolla pääsisi vieläkin nopeammin paikalliseen terveyskeskukseen, jonne ei kuitenkaan saa Doctagonin ja Raaseporin kunnan välisen bisnessopimuksen mukaan ohjata Maria-kodin vanhuksia.


Pohjan terveysasema olisi ollut avain Maria-kodin tuntumassa, mutta sinne ei saanut viedä vanhusta. Kuva Google Maps -palvelusta.

Ambulanssi tuli kahden tunnin kuluttua, koska se oli matkalla Hangosta saakka.

Tiistaina 14. kesäkuuta tuon vanhan naisen jalka amputoitiin polven yläpuolelta! Lisäksi vanhukselle oli kehittynyt keuhkokuume ruoan jouduttua henkitorveen.

Sairaalan hallintojohtaja Gabi Errol kauhisteli tapahtunutta ja muistutti, että huolimatta Raaseporin kaupungin määräyksistä vanhukset tulisi kaikista laitoksista kuljettaa asianmukaiseen hoitoon välittömästi.

MV-lehti on kertonut jo aiemmin, miten Raaseporin laitosvanhukset pakkosiirretään ja hoitosuhteet puretaan – yllättäen!

Elämänsä loppumetreillä olevien vanhusten oikeuksia pitkäaikaishoivaan rikottiin vain vähän aikaa sitten RKP:n ja SDP:n hallinnoimassa Raaseporissa. Raaseporin vanhushoivapäällikkö Kirsi Ala-Jaakkola perusteli tuolloin, että pakkosiirto johtuu ”ajattelutavan muutoksesta”.


Vanhuksille ja omaisille ei edes tiedotettu pakkosiirrosta, mutta Ala-Jaakkolan mukaan syynä huonoon viestintään olivat vain kaupungin tietokoneongelmat.

Tuolloin Sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Stenroos arvioi Raaseporin tilannetta: “Päätellen sukulaisten yhteydenotoista, on perusteet selvittää asiaa. Asiakkaita ei ole kuultu.


Sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Stenroos on arvioinut jo aiemmin kriittisesti Raaseporin tilannetta.

Doctagonin liikevaihto oli vuonna 2015 noin 11,6 miljoonaa euroa.

Kesällä 2015 Doctagon kertoi ylpeänä Ylen uutisissa, että etälääkärit ovat tulleet vanhustenhoitoon: 30 potilasta päivässä on lääkärin päiväurakka. Tällä tavalla vanhustenhoidossa on saatu merkittäviä säästöjä. Yhteydenpito hoituu puhelimella. Doctagon tarjoaa ympärivuorokautisen lääkärituen vanhusten palveluasumisen yksiköihin.

Toukokuussa 2015 julkaistu Aalto-yliopiston selvitys osoitti, että esimerkiksi Vaasan kaupunki oli saanut aikaan vanhuspalveluissa merkittävät kustannussäästöt vastuulääkäripalvelun ansiosta. Säästöä tuli puoli miljoonaa euroa kymmenessä kuukaudessa.

Säästöt syntyivät mm. siitä, että ambulanssikuljetukset ja päivystyksessä käynnit vähenivät olennaisesti, samoin vuodeosastopäivät.


Entisen alusvaatekauppiaan Hanna Mäntylän ohjeilla ja menetelmillä säästetään.

Suomessa sosiaali- ja terveysministerinä toimii entinen Cubbicoot-alusvaatekauppias Hanna Mäntylä (perussuomalaiset), joka ns. yksinhuoltajana osasi jo vuosina 2009-2010 säästää yli 5000 euron verran omia kulujaan perättömillä tiedoilla, vaikka eli avoliitossa miehen kanssa.

Tuota taustaa vasten ei ole outoa, jos nyt sosiaali- ja terveysmenoissa säästetään tuossa samassa petoksen hengessä myös kunta- ja valtiotasolla.

Näiden säästöjen hinta on se, että vanhukset viruvat jalat kuolioissa, kunnes ne amputoidaan.

Lähteet: Facebook YLE MV-lehti
 
Ja kun jalkojen hoitoa tehdä- kynsiä edes leikata joudutaan usein amputoimaan varpaita mutta mitäpä vanhus niillä tekee säästää tarvii
Meillä hoitajat leikkaa itse ne kynnet jotka pystyy eli ns. normaalit kynnet. Jalkahoitaja käy säännöllisesti ja hoitaa ne kynnet jotka eivät ole normaaleja vaan paljon paksumpia.

Ei sitten kannata taas yhden uutisen perusteella yleistää, että jokaisessa vanhusten palvelutalossa yms. asiat ovat aivan retuperällä.
 
Meillä hoitajat leikkaa itse ne kynnet jotka pystyy eli ns. normaalit kynnet. Jalkahoitaja käy säännöllisesti ja hoitaa ne kynnet jotka eivät ole normaaleja vaan paljon paksumpia.

Ei sitten kannata taas yhden uutisen perusteella yleistää, että jokaisessa vanhusten palvelutalossa yms. asiat ovat aivan retuperällä.

Sitä kohti ollaan kuitenkin menossa kovaa vauhtia. Kohta on enää rikkailla varaa ihmisarvoiseen vanhuuteen. Muut yhteiskunta eliminoi ajoissa pois tuottamattomina yksikköinä tähän tapaan, kun yrittää nopeuttaa kuolemaa.
 
Karmeaa menettelyä, hoitoonhan erikoissairaanhoitoon vanhus olisi pitänyt toimittaa 11. päivä mutta jalkaa se tuskin silti olisi pelastanut sillä nämä kuoliot aiheutuu yleensä yleistyneet ateroskleerosista ja vaikka suonissa olidi päästy leikkauksella heti puhdistamaan, jalka olisi silti menetetty.
 
Karmeaa menettelyä, hoitoonhan erikoissairaanhoitoon vanhus olisi pitänyt toimittaa 11. päivä mutta jalkaa se tuskin silti olisi pelastanut sillä nämä kuoliot aiheutuu yleensä yleistyneet ateroskleerosista ja vaikka suonissa olidi päästy leikkauksella heti puhdistamaan, jalka olisi silti menetetty.

Juuri näinhän asia on.
Joten, ei todellakaan ollut mikään kiire lähettää vanhusta päivystysaikana keskussairaalaan.
Jos kuumetta ei ollut, ja hemodynamiikka vakaa, nii ei mitään kiirettä.
 
Järkyttävää että nämä ylilyönnit tapahtuu juurikin yksityisissa hoitokodeissa :( Ja onko tuo Pohjan terveyskeskuskaan enää toiminnassa eikö ne kuulu nykyään kaikki Tammisaareen?
 
Ihme ettei tuossa jutussa mainittu näiden vanhuksien olevan Ruotsinkielisellä kunnalla olevia Suomenkielisiä vanhuksia, Ruotsinkieliset vanhukset tuolla hoidetaan toisaalla ja siellä palvelut pelaa eikä heitä pompotella.
Suomenkieliset vanhukset sieltä halutaan pois ajaa ja mikä parempi keino on kun jätetään heidät ilman tarvitsemaansa hoitoa.
 

Similar threads

Yhteistyössä