Varakas mies ja köyhä nainen

  • Viestiketjun aloittaja Opiskelija
  • Ensimmäinen viesti
Opiskelija
Olen useamman vuoden kestäneessä parisuhteessa varakkaan miehen kanssa. Kirjoitan tänne ehkä selvittääkseni omia ajatuksiani ja kiinnostaa mitä ajatuksia tämä tilanne herättää. Tapasin mieheni, kun olin taloudellisesti heikossa tilanteessa, ja tämä varmaankin vaikutti siihen että suhde eteni nopeasti. Miehestä on kuitenkin paljastunut ikäviä piirteitä suhteen aikana. Kun asiat eivät menee niin kuin hän haluaa, hän saa raivokohtauksia. Ei ole kuitenkaan fyysisesti väkivaltainen, menee enemmän henkisen väkivallan puolelle. Riidellessä saattaa haukkua minua pahastikin erilaisilla haukkumanimillä ja saan kuulla olevani mm. tyhmä ja idiootti... Riidat onnistuu myös kääntämään helposti omalle puolelleen ja joudun aina tyytymään hänen kantaansa asioista. Ongelma on se, etten kaikkia riitoja haluakaan viedä loppuun asti, koska olen tällä hetkellä opiskelijana taloudellisesti täysin riippuvainen miehestäni ja pelkään seurauksia. Avioliitossa emme onneksi ole eikä ole lapsia.

Mies on myös tehnyt täysin selväksi lukuisten riitojen jälkeen, ettei aio osallistua millään tavalla kodin tai lemmikkien hoitoon. Hänen ei kuulemma tarvitse. Koska raha. Hän siis hoitaa suurimman osan kuluista tällä hetkellä. Omat menoni saan kuitenkin itse hoidettua, mutta en esim. maksa asumisesta. Tulee siis sellainen asetelma, että teen kotityöt yms ikään kuin vastineeksi siitä. En ole millään lailla voinut vaikuttaa siihen, missä ja miten asumme, koska en ole voinut siihen taloudellisesti osallistua, minun tuloillani ei olisi varaa nykyiseen asumismuotoon. Kuljen mieheni perässä kuin lammas. Meillä ei nykyään ole juuri mitään muuta yhteistäkään kuin lemmikit. Miehen kanssa vaikea harrastaa esim. liikuntaa yhdessä, koska hän on sen suhteen todella kriittinen. Koskaan en ole tarpeeksi nopea, tee tarpeeksi kovin, pelaa tarpeeksi hyvin jne jne. Pallopeleissäkin pitäisi olla veren maku suussa ja saan kuulla jos en pelaa hyvin. Pelikentällä olen joskus jopa alkanut itkeä ja se hetkeksi rauhoittaa tilanteen, mutta seuraavassa pelissä sama meno jatkuu ja kaikki on unohtunut. Voitte siis kuvitella että ei edes tee mieli pyytää toista lenkille tms. Mies myös usein ajattelee tietävänsä asiat paremmin kuin minä, ja sängyssäkään ei tahdo uskoa jos jokin kosketus tai asento ei tunnu minusta hyvältä ja sanoo että en vain ole riittävän rentoutunut tms. Lisäksi mies alkanut polttaa tupakkaa, on tietokoneella 24/7, urheilee todella harvoin (koska minä en vie häntä lenkille se olisi mun tehtävä)... joten alkanut viehättävyyskin toisesta karista.. Eroajatuksia tulee piinaavan usein, mutta mitään en voi asialle niin kauan kuin olen opiskelija, vielä vuoden päivät... en vaan voi kuvitella loppuikääni passaavani tätä miestä joka ei enää ole millään lailla huomaavainen minua kohtaan.. miksi siis minäkään jaksaisin olla huomaavainen?
 
pois ja pian
Hae opintolainaa ja muuta pois, ala elämään omillasi. Tämä sinun olisi pitänyt tehdä jo heti alussa.. Onhan se kituuttamista, mutta itsenäistä.elämää ja siinä oppii myös itsenäistymään.
Vapaus on yksi tärkeeimmistä asioista elämässä. Ota se äkkiä takaisin elämääsi.
Mies kuulostaa myös narsistiselta ja minäkeskeiseltä, rakkaudesta ei ole tietoakaan.
 
Toni
Tämä on taas yksi sellaisista parisuhteista, joka ei ole mistään kotoisin. Ja tälläiset ongelmasuhteet, ei ole mitään harvinaisia.
Oma neuvoni on, että otat eron, haet opintolainaa/töitä, kysyt asunto ja muutto apua kelasta ja kaupungin talolta, myös opiskelija-asuntolaan muuttaminen on vaihtoehto johon saa apua mm. kelasta, sossu ehkä voi myös auttaa jotenkin tässä asiassa, jne. Eli pääasiassa, kysy apua asunto-ja muutto asiaan Kelasta, Kaupungin talolta (siis asuntoja vuokraava osasto) ja ehkä Sossusta (en ole siis varma, pystyykö Sossu auttaa, mutta Kaupungin talo ja Kela, ovat auttaneet monia muuttamaan pois paskoista parisuhdehelveteistä, ysm. ongelmatilanteista, t. kokemus). Ja kannattaa juletta näistä asunto asioista Kaupungin talossa ja Kelassa, jotta he osaavat auttaa, sekä että niiden kautta voit saada apua ongelmaan. Sitten kun on varmaa että saat jonkun kämpän jostai, ennakot on maksettu jne. niin haistat miehelle pitkät, ja muutat vuokralle toiseen asuntoon.

Myös kannattaa muistaa hakea sitä vuokratukea Kelasta, jonka ansiosta sinun ei tarvitse maksaa niin paljon vuokrasta. Ja se on fakta, että vuokratuki päätöstä, ei ikinä tehdä ensimmäisen asumiskuun vuokraan, joten eka kuukausi menee ilman tukea, ja vain omilla rahoillasi ja/tai avustuksilla Kelasta/kaupunginilta. Myös Kelassa monia vuosia asioineena köyhänä vuokralaisena, voin kertoa että Kela korvaa välillä (eli joka kuukausi, voi hakea korvauksia, mutta aina ei ole 100% varmaa, että korvauksia myönnetään, syystä tai toisesta) vesi ja sähkölaskuja, lääkäri ja lääke kustannuksia, ysm. välttämättömyyksiä.
Ja vinkki vielä tulevaisuudelle, että jos karenssipäätös tulee joskus, niin toimeentulotuen avulla, voi korvata karennssin leikkurin leikkaaman summan itselleen takaisin, toimittamalla karenssipäätös Kelaan toimeentulotuki asiassa.

Ps. jotenkin mielestäni mailmassa, pitäisi olla käytännössä joku yleisneuvonta keskus, tms. josta saa kaikkiin tällässiin elämän tiukkiin tilanteisiin neuvoa.
 
vierailija
Eikös ole aika luonnollista korvata maksuton asuminen esim. kotitoillä? Näin ainakin itse tekisin.
Mutta opiskelijat saavat tukea asumiseen, paremmin kuin ennen koska heidät laitettiin tulojen suhteen samalle tasolle muiden kanssa. Opiskelija saavat myös hyvin töitä, ja rahaakin jää säästöön. Eli mitään estettä muutolle ei ole. Ainoastaan tuo psyykkinen alistussuhde joka pidemmän päälle vahingoittaa psyykettäsi.
 
vierailija
myönnät olevasi suhteessa rahan takia, joten jos aiot siinä pysyäkin rahan takia, kestä miehen käytös: hän on ostanut itselleen oikeuden kiukutella,koska on ostanut sinut kumppaniksi.

Itse en usko, että suomessa kenenkään tarvitsee ryhtyä prostituution omaiseen suhteeseen rahan takia, joten neuvoisin sinua etsimään itsellesihalvan vuokrakämpän, opintorahan ja asumislisän/asumistuen ja sitten jätät miehen.

mitä nopeammin sen teet, sitä vähemmän valtaa miehellä tulee olemaan sinuun.
 
Opiskelija
Se on kyllä totta, että rakkautta tässä suhteessa ei enää ole aikoihin ollut. Olen ollut välillä kokopäivätöissäkin ja osallistunut myös yhteisiin menoihin, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta miehen käytökseen. Ihmettelenkin kovasti, kuvitteleeko hän minun tosissaan jaksavan tätä touhua valmistuttuani koulusta.

Olen puhunut asiasta omalle perheelleni ja ystävilleni ja tullut siihen tulokseen että vuodenvaihteessa muutan pois. Koska olen saanut tehdä jo oman alani töitä opintojen ohessa, lähteminen on vuoden lopulla taloudellisesti mahdollista. Lähipiirini myös tukee minua tässä asiassa. Nyt vaan pitäisi malttaa odottaa pääsyä vapauteen! Elämä näyttää paljon valoisammalta tämän päätöksen myötä. Jopa lohtusyöminen loppui kuin seinään tämän päätöksen myötä, selvästikään en ollut tyytyväinen olooni tässä suhteessa...
 

Yhteistyössä