X
***xxx***
Vieras
Kerronpa tarinani.
Erosin ex-avomiehestäni lähes 10 vuotta sitten sovussa ja ystävinä. Olemme olleet eron jälkeen kavereita vuosikaudet, eikä missään vaiheessa eron jälkeen ole vanha suola ruvennut janottamaan (tai niin olin luullut, sillä mikään ei siihen viitannut miehenkään käytöksessä). Kaveruus on ollut täysin neutraalia, eikä vuosien aikana missään vaiheessa ole tullut ilmi mitään seksuaalisia vihjailuja (vain yksi kännitekstiviesti mieheltä kerran hieman eron jälkeen, johon en reagoinut).
Mies meni muutama vuosi eron jälkeen naimisiin ja vaikutti onnelliselta; ajattelin, että siinä ne kaksi ovat löytäneet sielunkumppaninsa. Olin heidän häissään vieraana ja onnellinen pariskunnan puolesta. Joulukortteja on lähetelty puolin ja toisin, eikä miehen vaimolla tuntunut olevan mitään ongelmaa kaveruudestamme. Jos tällaista olisi käynyt ilmi, olisin ilman muuta lakannut pitämästä yhteyttä pariskuntaan kunnioituksesta miehen vaimoa kohtaan. En olisi halunnut olla ärsyttävä ex, joka roikkuu kiinni miehessä enkä näin kokenut olevanikaan siis. En kuitenkaan pitänyt aktiivisesti yhteyttä, ehkä mies hiukan enemmän mutta harvoin hänkin.
Jossain vaiheessa vuosien varrella mies paljasti minulle, että hänen vaimoltaan puuttuu yksi ominaisuus, josta hän naisessa pitää (liittyy vartalotyyppiin). Vaimo on kylläkin kaunis ja lahjakas, ja mies sanoi rakastavansa vaimoaan järjettömästi. No, minä taas olen vartaloltani sellainen kuin hän mitä ilmeisimmin toivoisi vaimonsakin olevan. Mies kertoi, että käy tämän pakkomielteensä takia terapiassa, jotta parisuhteeseen ei syntyisi pakkomielteen takia ongelmia. Ajattelin, että onpa hyvä, että mies pitää suhteestaan huolta. Aiheesta ei sen enempää puhuttu, eikä mies vihjaillut minulle mitään.
Viime vuonna olin illanvietossa miehen ja heidän kaveriporukkansa kanssa kuten monet kerrat aiemminkin. Vaimo ei ollut mukana vaan oli toisella paikkakunnalla. Ihmettelin hiukan miehen innokkuutta tarjoilla minulle juomia etkoilla. Joko oma kontrollini petti (ei tapahdu usein) tai sitten hän lilsäsi juomaani jotain ylimääräistä - en vieläkään tiedä. Mutta ilta päättyi oksentamiseeni ja muistin katkeamiseen (en oikeastaan ikinä oksenna humalassa!). Asumme molemmat - tai oikeastaan koko porukka - hyvin samalla suunnalla ja kaukana keskustasta, jossa olimme iltaa viettämässä. Monet kerrat on porukalla tultu samalla taksilla samaan kaupunginosaan. Tästä taksimatkasta en kuitenkaan muista mitään. Seuraava muistikuvani on, kun herään - en omasta kodistani - vaan miehen lapsuudenkodista, jossa miehen isäkin asuu ja nukkuu. Ja avaan silmäni ja tämä mies on sisälläni! Hän on riisunut vaatteeni sängylle ja on täysissä toimissa päälläni. Hän lopettaa, kun huomaa minun heränneen. Saan shokin ja alan itkeä. Hän tilaa ja maksaa minulle taksin, jotta pääsen omaan kotiini. Hän sanoo, että tämä ei ole ainoa kerta, kun hän on tehnyt vastaavaa.
Kotona minusta tuntuu todella pahalta aamulla, kun herään uudelleen yhtä järkyttyneenä. Tajuan, että asialla on nimi: raiskaus. Ja että se on laitonta. Mies sen sijaan lähetteli minulle aamulla tekstiviestejä, jossa sanoi olleensa aivan innoissaan päästessään toteuttamaan fantasiaansa. Hyi. Vastasin miehelle, että olet tehnyt laittoman teon ja että en halua kuulla sinusta enää. Poistin viestit, jotka kuvottivat minua.
Puhuin asiasta samana aamuna koko perheeni kanssa. En kuitenkaan saanut sanotuksi heille, miten pitkälle mies toimissaan ehti, sillä pelkäsin vanhempieni ajatelleen minun olevan syyllinen tilanteeseen juomalla itseltäni tajun kankaalle sinä iltana. En siis vieläkään tiedä, onko sammuminen omaa syytäni vai oliko mies huumannut minut. Vanhempani tietävät siis version, jonka mukaan "heräsin, kun mies riisui minulta vaatteita". Äitini ei ehkä olisi totuutta kestänytkään. Hänkin tuntee kyseisen miehen - olimmehan yhdessä vuosikaudet.
Suljin suuni tapahtuneesta enkä kertonut mitään miehen vaimollekaan. Myös siksi, että olin itse erittäin vaikeassa erotilanteessa enkä olisi yksinkertaisesti kyennyt keräämään voimia oikeusprosessiin ja muuhun sotkuun.
Muutama kuukausi tapahtuneen jälkeen mies lähetti minulle viestin: vaimoni on raskaana, ethän koskaan kerro hänelle, mitä tein, sillä elämämme menisi piloille? En vastannut. Myöhemmin hän lähetti vielä sähköpostin, jossa kertoi vaimon ihmetelleen, miksi olin yhtäkkiä poistanut molemmat heistä Facebookin kavereista. Tämä viesti taitaa olla vielä tallessa. Oli selitellyt vaimolle jotain epämääräistä. Jälleen hän aneli, etten kertoisi vaimolle mitään ja pyyteli anteeksi tekoaan.
En halunnut puhua asiasta enää. Kun lapsi sitten syntyi, minun kävi sääliksi lasta ja tietämätöntä vaimoa. He eivät tiedä, millaisen miehen kanssa ovat samaa perhettä. Mieshän vielä sanoi, että oli tehnyt saman muidenkin kanssa! Minua inhotti, että hän saattaisi vielä toistaa saman jonkun muun kanssa. Ja millainen isä tuolla viattomalla poikaparalla on?!
Seurusteluaikanamme mies oli täysin normaali ainakin minun näkökulmastani. Taisi olla uskollinenkin. Mutta vuosien varrella jotain on muuttunut.
Nyt kadun toisaalta sitä, etten käräyttänyt miestä saman tien sekä poliisille että vaimolle. Siksi, että minusta tuntuu pahalta vaimon ja lapsen puolesta sekä niiden muiden naisten, joita hän käytti tai käyttää hyväksi.
Pitäisikö mies vielä käräyttää, vai onko parempi antaa asian olla? Tässä tapauksessa poliisille puhuminen lienee jo turhaa, sillä olen poistanut kännykän viestit. Mikä on viattoman lapsen kannalta parasta? Ehkäpä mies on nyt saanut terapiasta avun ja lopettanut pettämisen/raiskaamisen pakkomielteensä takia, kuka tietää?
Itse opin tapahtuneesta, että tällaista voi tapahtua kenelle tahansa, myös minulle, "kunnon ihmiselle". En siis todellakaan ole mikään vastuuton juoppoakka, joka luuhaa joka viikonloppu tolkku pois jossain kapakassa. Olen ihan normaali työssäkäyvä ihminen. Jos joku siis tätä todistelua kaipaa. Ihmettelin muuten aina aiemmin, miksi naiset eivät ilmoita raiskauksista poliisille. Mutta häpeä ja huoli äidistäni ja hänen reaktiostaan minua kohtaan (!) esti sen myös omalla kohdallani.
Toivon asiallisia vastauksia, jos joku tähän jotain haluaa sanoa. Päänaukomisia tai syyllistämisiä en viitsi vaivautua edes lukemaan. Mutta varmaankin fiksut ihmiset tajuavat tämän tarinan kulun.
Erosin ex-avomiehestäni lähes 10 vuotta sitten sovussa ja ystävinä. Olemme olleet eron jälkeen kavereita vuosikaudet, eikä missään vaiheessa eron jälkeen ole vanha suola ruvennut janottamaan (tai niin olin luullut, sillä mikään ei siihen viitannut miehenkään käytöksessä). Kaveruus on ollut täysin neutraalia, eikä vuosien aikana missään vaiheessa ole tullut ilmi mitään seksuaalisia vihjailuja (vain yksi kännitekstiviesti mieheltä kerran hieman eron jälkeen, johon en reagoinut).
Mies meni muutama vuosi eron jälkeen naimisiin ja vaikutti onnelliselta; ajattelin, että siinä ne kaksi ovat löytäneet sielunkumppaninsa. Olin heidän häissään vieraana ja onnellinen pariskunnan puolesta. Joulukortteja on lähetelty puolin ja toisin, eikä miehen vaimolla tuntunut olevan mitään ongelmaa kaveruudestamme. Jos tällaista olisi käynyt ilmi, olisin ilman muuta lakannut pitämästä yhteyttä pariskuntaan kunnioituksesta miehen vaimoa kohtaan. En olisi halunnut olla ärsyttävä ex, joka roikkuu kiinni miehessä enkä näin kokenut olevanikaan siis. En kuitenkaan pitänyt aktiivisesti yhteyttä, ehkä mies hiukan enemmän mutta harvoin hänkin.
Jossain vaiheessa vuosien varrella mies paljasti minulle, että hänen vaimoltaan puuttuu yksi ominaisuus, josta hän naisessa pitää (liittyy vartalotyyppiin). Vaimo on kylläkin kaunis ja lahjakas, ja mies sanoi rakastavansa vaimoaan järjettömästi. No, minä taas olen vartaloltani sellainen kuin hän mitä ilmeisimmin toivoisi vaimonsakin olevan. Mies kertoi, että käy tämän pakkomielteensä takia terapiassa, jotta parisuhteeseen ei syntyisi pakkomielteen takia ongelmia. Ajattelin, että onpa hyvä, että mies pitää suhteestaan huolta. Aiheesta ei sen enempää puhuttu, eikä mies vihjaillut minulle mitään.
Viime vuonna olin illanvietossa miehen ja heidän kaveriporukkansa kanssa kuten monet kerrat aiemminkin. Vaimo ei ollut mukana vaan oli toisella paikkakunnalla. Ihmettelin hiukan miehen innokkuutta tarjoilla minulle juomia etkoilla. Joko oma kontrollini petti (ei tapahdu usein) tai sitten hän lilsäsi juomaani jotain ylimääräistä - en vieläkään tiedä. Mutta ilta päättyi oksentamiseeni ja muistin katkeamiseen (en oikeastaan ikinä oksenna humalassa!). Asumme molemmat - tai oikeastaan koko porukka - hyvin samalla suunnalla ja kaukana keskustasta, jossa olimme iltaa viettämässä. Monet kerrat on porukalla tultu samalla taksilla samaan kaupunginosaan. Tästä taksimatkasta en kuitenkaan muista mitään. Seuraava muistikuvani on, kun herään - en omasta kodistani - vaan miehen lapsuudenkodista, jossa miehen isäkin asuu ja nukkuu. Ja avaan silmäni ja tämä mies on sisälläni! Hän on riisunut vaatteeni sängylle ja on täysissä toimissa päälläni. Hän lopettaa, kun huomaa minun heränneen. Saan shokin ja alan itkeä. Hän tilaa ja maksaa minulle taksin, jotta pääsen omaan kotiini. Hän sanoo, että tämä ei ole ainoa kerta, kun hän on tehnyt vastaavaa.
Kotona minusta tuntuu todella pahalta aamulla, kun herään uudelleen yhtä järkyttyneenä. Tajuan, että asialla on nimi: raiskaus. Ja että se on laitonta. Mies sen sijaan lähetteli minulle aamulla tekstiviestejä, jossa sanoi olleensa aivan innoissaan päästessään toteuttamaan fantasiaansa. Hyi. Vastasin miehelle, että olet tehnyt laittoman teon ja että en halua kuulla sinusta enää. Poistin viestit, jotka kuvottivat minua.
Puhuin asiasta samana aamuna koko perheeni kanssa. En kuitenkaan saanut sanotuksi heille, miten pitkälle mies toimissaan ehti, sillä pelkäsin vanhempieni ajatelleen minun olevan syyllinen tilanteeseen juomalla itseltäni tajun kankaalle sinä iltana. En siis vieläkään tiedä, onko sammuminen omaa syytäni vai oliko mies huumannut minut. Vanhempani tietävät siis version, jonka mukaan "heräsin, kun mies riisui minulta vaatteita". Äitini ei ehkä olisi totuutta kestänytkään. Hänkin tuntee kyseisen miehen - olimmehan yhdessä vuosikaudet.
Suljin suuni tapahtuneesta enkä kertonut mitään miehen vaimollekaan. Myös siksi, että olin itse erittäin vaikeassa erotilanteessa enkä olisi yksinkertaisesti kyennyt keräämään voimia oikeusprosessiin ja muuhun sotkuun.
Muutama kuukausi tapahtuneen jälkeen mies lähetti minulle viestin: vaimoni on raskaana, ethän koskaan kerro hänelle, mitä tein, sillä elämämme menisi piloille? En vastannut. Myöhemmin hän lähetti vielä sähköpostin, jossa kertoi vaimon ihmetelleen, miksi olin yhtäkkiä poistanut molemmat heistä Facebookin kavereista. Tämä viesti taitaa olla vielä tallessa. Oli selitellyt vaimolle jotain epämääräistä. Jälleen hän aneli, etten kertoisi vaimolle mitään ja pyyteli anteeksi tekoaan.
En halunnut puhua asiasta enää. Kun lapsi sitten syntyi, minun kävi sääliksi lasta ja tietämätöntä vaimoa. He eivät tiedä, millaisen miehen kanssa ovat samaa perhettä. Mieshän vielä sanoi, että oli tehnyt saman muidenkin kanssa! Minua inhotti, että hän saattaisi vielä toistaa saman jonkun muun kanssa. Ja millainen isä tuolla viattomalla poikaparalla on?!
Seurusteluaikanamme mies oli täysin normaali ainakin minun näkökulmastani. Taisi olla uskollinenkin. Mutta vuosien varrella jotain on muuttunut.
Nyt kadun toisaalta sitä, etten käräyttänyt miestä saman tien sekä poliisille että vaimolle. Siksi, että minusta tuntuu pahalta vaimon ja lapsen puolesta sekä niiden muiden naisten, joita hän käytti tai käyttää hyväksi.
Pitäisikö mies vielä käräyttää, vai onko parempi antaa asian olla? Tässä tapauksessa poliisille puhuminen lienee jo turhaa, sillä olen poistanut kännykän viestit. Mikä on viattoman lapsen kannalta parasta? Ehkäpä mies on nyt saanut terapiasta avun ja lopettanut pettämisen/raiskaamisen pakkomielteensä takia, kuka tietää?
Itse opin tapahtuneesta, että tällaista voi tapahtua kenelle tahansa, myös minulle, "kunnon ihmiselle". En siis todellakaan ole mikään vastuuton juoppoakka, joka luuhaa joka viikonloppu tolkku pois jossain kapakassa. Olen ihan normaali työssäkäyvä ihminen. Jos joku siis tätä todistelua kaipaa. Ihmettelin muuten aina aiemmin, miksi naiset eivät ilmoita raiskauksista poliisille. Mutta häpeä ja huoli äidistäni ja hänen reaktiostaan minua kohtaan (!) esti sen myös omalla kohdallani.
Toivon asiallisia vastauksia, jos joku tähän jotain haluaa sanoa. Päänaukomisia tai syyllistämisiä en viitsi vaivautua edes lukemaan. Mutta varmaankin fiksut ihmiset tajuavat tämän tarinan kulun.