V
vierailija
Vieras
Auttakaa, rakastan miestä, vaikka hän on hyvin vastenmielinen. Siksi juuri ajattelen, että hän ansaitsee minut, hän ei voisi saada kovin montaa muuta naista, koska on niin vastenmielinen. Hän onkin ollut yksin koko sen ajan, mitä olen tuntenut hänet, eli vuosia, mutta ei silti kelpuuta minua. Sanoo ettei uskalla ja ettei koe itseään riittävän hyväksi kelvatakseen. Vastenmielisintä hänessä on se, että oli ensin kiinnostunut minusta, mutta tosipaikan tullen torjui. Kun siis oiskin saanut mut. Vastenmielisyys tuli oikeastaan vasta sen jälkeen, mutta rehellisesti sanottuna silti rakastan häntä yhä. En edes halua lopettaa rakastamasta, mutta tiedostan, että tämä on jokin kummallinen trauma tai kuvittelen ainakin että on, koska äitini kohteli minua kuin saastaa enkä koskaan kokenut äitini rakastavan minua, niin voisinko rakastaa siksi miestä, joka on minusta vastenmielinen? "En saa parempaakaan", saattaisinko ajatella niin? Tai jos saisinkin, en tunne heitä kohtaan mitään.