Väsyneenä töihin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt zombie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt zombie

Vieras
Mitä tekisitte seuraavanlaisessa tilanteessa:

Mulla on päiväkoti-ikäinen pitkäaikaisairas lapsi, jonka sairaus vaatii ajoittain joskus pitkiäkin jaksoja, jolloin pitää öisin valvoa tai heräillä lapsen sairauden takia. Aiemmin minä hoidin yövalvomiset, koska olin osittaisella hoitovapaalla. Nyt työnantaja ei suostunut antamaan osittaista hoitovapaata ja teen täyttä työviikkoa. Tuloksena on ollut, että jaksoina jolloin noita hankalia öitä on, perheessä on kaksi äärimmäisen väsynyttä vanhempaa.

Mies on nyt ollut työmatkalla ja olen tällä viikolla nukkunut joka 4-5 kahdessa tai kolmessa pätkässä. Eilen meinasin nukahtaa kotimatkalla useamman kerran rattiin. Viime yö oli taas ihan kauhea ja en uskaltanut lähteä ajamaan töihin.

Näitä poissaoloja tulee ihan varmasti nyt kummallekin, kun kumpikin tekee täyttä työviikkoa. Mun työpaikkani on sellainen, että ymmärrystä ei riitä ja pelkään, että saan kohta potkut. Mieheni työpaikalla suhtaudutaan ymmärtäväisemmin satunnaisiin poissaoloihin, mutta työn luonteen vuoksi mies ei voi olla osittaisella hoitovapaalla. Ja siihen ei ole varaa, että jään kokonaan kotiin.

Tää on niin syvältä...
 
Eikös työnantajalla pidä olla painava taloudellinen/tuotannollinen syy siiihen että ei suostu osittaiseen hoitovapaaseen? Saitko perustelun kirjallisena? Ota yhteys liittoon, siellä osaavat neuvoa tarkemmin.
 
Jos saisit sovittua että teet osa-aikatyötä toistaiseksi ja selvittelisit Kelan kautta mahdollisuutta erityisvanhempainrahaan (muistaakseni joku tollanen nimi) ja tietenkin kannattaa selvitellä omaishoitajuus mahdollisuutta. Jos saisitte jostain kautta rahaa niin, että voisit jäädä osa-aikatyöntekijäksi (ainakin toistaiseksi).
Itse olen vastaavassa tilanteessa ollut ja tiedän, että tuossa ajetaan vanhemmat äärimmilleen. Stemppiä.
 
Työnantajan kanssa on väännetty tuosta osittaisesta hoitovapaasta ja työnantaja ei myönnä sitä, vaikka liiton ja luottamusmiehen mielipide on, että työnantajalla ei ole rittäviä syitä evätä sitä. Kirjallisen perustelun olen asiasta saanut. Seuraava askel onkin sitten alkaa "keskutella" asiasta lakimiehen välityksellä. Työnantaja ei suostu enää minkäälaiseen osa-aikaiseen järjestelyyn.

Poika saa vammaistukea, mutta omaishoidontukea meidän kunnassa ei saa paitsi todella vaikeissa tapauksissa. Poika kuitenkin elää melko normaalia elämää.

1234:lle: Osittaiseen hoitovapaaseen on oikeus siihen saakka kunnes lapsi päättää toisen luokan. Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten vanhemmilla on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen, kun lapsi täyttää 18 (tämä arvioidaan tapauskohtaisesti, jos olen ymmärtänyt oikein).
 

Yhteistyössä