U
uranainen
Vieras
Olen nyt äitiyslomalla, vauva on reilun kuukauden ikäinen. Olen vakituisessa työssä, mutta en ole viihtynyt työssäni. Nautin, että raskaus ja vauva antaa minulle hetken hengähdystauon ja aikaa miettiä mitä työltä ja uralta haluan. (Luonnollisesti syyt vauvan "hankkimiseen" olivat muut..)
Laitoin työhakemuksen erittäin potentiaaliseen ja mielenkiintoiseen paikkaan. Nyt sainkin kutsun tulla työhaastatteluun. Tuo työpaikka avaisi mahdollisuuden kunnon uraputkeen. Rekrytointiprosessi jatkuu vielä toisella haastattelukierroksella ja sen jälkeen vietettävällä perjantaista sunnuntaihin kestävällä viikonlopputilaisuudella. Tuo viikonloppu on 600 kmn päässä kotoa.
Nyt olen siis menossa vasta tuohon ensimmäiseen haastatteluun. Mutta mietin tuota viikonloppua (ja sitä ennenkin on siis vielä toinen haastattelukierros). Miten selviän siitä pienen lapsen kanssa? Luonnollisesti tarvitsen jonkun avuksi (isä tai mummo) tuonne. Oletan, että viikonloppu on hyvin rankka ja siellä tehdään ympäri vuorokauden töitä. Ja siis vauva on tällä hetkellä täysimetyksellä. Tuona haastatteluviikonloppuna se olisi 2,5 kk vanha.
Yöllä jo mietin, että en lähde koko pyöritykseen mukaan. Mutta mieheni tukee minua täysin ja sanoo, että kannattaa mennä tuohon ensimmäiseen haastatteluun. Ja siis enhän tietysti tiedä edes pääsenkö jatkoon ja seuraavaan haastatteluun ja viikonlopputilaisuuteen. Harmittelisinko seuraavat pari vuotta, että mitenköhän pitkälle olisin päässyt rekrytointiprosessissa jos jätän leikin nyt kesken? Miten pahalta tuollainen viikonloppu ja vauvan jättäminen hoitoon (vaikkakin tuttuun) tuntuu sitten jos/kun siihen osallistuisin? Miten paljon se sitten harmittaisi, jos pääsisin jatkoon ja päättäisin, etten osallistu tuohon viikonloppuun ja jättäisin leikin tuolloin kesken? toisaalta uskon, että kaikki asiat järjestyvät ja ovat vain järjestelykysymyksiä.
Saako hakuprosessi olla "syrjivä"? Eikö se sitä ole jos olettaisi, että näin pienen vauvan äiti joutuisi olemaan erossa lapsestaan viikonlopun ajan ja en sen takia pystyisi osallistumaan rekrytoinnissa loppuun asti?
Mitä ajatuksia teillä tämä tilanne herättää ja miten itse toimisitte? En todellakaan usko, että tämä tilaisuus toistuu ja voisin yrittää uudelleen esim. kun lapsi on vähän isompi. "Ones in a lifetime.."
Laitoin työhakemuksen erittäin potentiaaliseen ja mielenkiintoiseen paikkaan. Nyt sainkin kutsun tulla työhaastatteluun. Tuo työpaikka avaisi mahdollisuuden kunnon uraputkeen. Rekrytointiprosessi jatkuu vielä toisella haastattelukierroksella ja sen jälkeen vietettävällä perjantaista sunnuntaihin kestävällä viikonlopputilaisuudella. Tuo viikonloppu on 600 kmn päässä kotoa.
Nyt olen siis menossa vasta tuohon ensimmäiseen haastatteluun. Mutta mietin tuota viikonloppua (ja sitä ennenkin on siis vielä toinen haastattelukierros). Miten selviän siitä pienen lapsen kanssa? Luonnollisesti tarvitsen jonkun avuksi (isä tai mummo) tuonne. Oletan, että viikonloppu on hyvin rankka ja siellä tehdään ympäri vuorokauden töitä. Ja siis vauva on tällä hetkellä täysimetyksellä. Tuona haastatteluviikonloppuna se olisi 2,5 kk vanha.
Yöllä jo mietin, että en lähde koko pyöritykseen mukaan. Mutta mieheni tukee minua täysin ja sanoo, että kannattaa mennä tuohon ensimmäiseen haastatteluun. Ja siis enhän tietysti tiedä edes pääsenkö jatkoon ja seuraavaan haastatteluun ja viikonlopputilaisuuteen. Harmittelisinko seuraavat pari vuotta, että mitenköhän pitkälle olisin päässyt rekrytointiprosessissa jos jätän leikin nyt kesken? Miten pahalta tuollainen viikonloppu ja vauvan jättäminen hoitoon (vaikkakin tuttuun) tuntuu sitten jos/kun siihen osallistuisin? Miten paljon se sitten harmittaisi, jos pääsisin jatkoon ja päättäisin, etten osallistu tuohon viikonloppuun ja jättäisin leikin tuolloin kesken? toisaalta uskon, että kaikki asiat järjestyvät ja ovat vain järjestelykysymyksiä.
Saako hakuprosessi olla "syrjivä"? Eikö se sitä ole jos olettaisi, että näin pienen vauvan äiti joutuisi olemaan erossa lapsestaan viikonlopun ajan ja en sen takia pystyisi osallistumaan rekrytoinnissa loppuun asti?
Mitä ajatuksia teillä tämä tilanne herättää ja miten itse toimisitte? En todellakaan usko, että tämä tilaisuus toistuu ja voisin yrittää uudelleen esim. kun lapsi on vähän isompi. "Ones in a lifetime.."
Että edes mietin mitään tuollasta. 