N
"Nana"
Vieras
Meillä siis 7kk vauva, jolle tulee kiinteistä mahanpuruja. Se ei syö juuri,kiinteät ei kiinnosta ja sen muutaman lusikallisen jälkeen selkeästi kipuilee mahaa. Hedelmäsoseet, juuressoseet,puurot on kokeiltu.
Vauva on syntynyt 2650 grammaisena kaksi viikkoa ennen aikaa ja on edelleen melko pieni (ei laiha kuitenkaan). Voiko se muka vaikuttaa noin paljon tuohon suoliston kypsymiseen? On myös hitaasti kehittynyt eli pitää jo kamppeita kädessä, mutta hyvin kömpelösti, eikä esimerkiksi käteen otettu porkkana juuri suuta tavoita. Ei osaa istua eikä käänny. nämä on meillä normijuttuja eli en oo tästä lain kaan huolissani. kaikki lapet ( tämä. On 4.) on toooosi hitaita olleet motorisessa kehityksessä, mutta ottavat sitten kiinni ja kävelevät vuoden ikään mennessä kuitenkin.
Niinhän sanotaan, että käsien kehitys linkittyy tuohon suoliston kypsyyteen ja meillä nuo kädet ontosiaan aika avuttomat. Tissiä saa, ei huoli pulloa eikä tuttia (yritetty on).
Mutta siis, onko kellään kokemusta tämmöisestä hitaasta syömiskehityksestä, edellisille on tarjottu jo 4kk iässä kiinteää (silloinen suositus) ja ovat puolivuotiaina jo vetäneet kunnon aterioita... Mikä olis hellävaraisin, mitä yrittäis, vai odottelsko hetken tyynesti, että muu kehitys menee eteenpäin.