Vauva ei nuku yksin

  • Viestiketjun aloittaja Saispa käytyä vessassa rauhassa
  • Ensimmäinen viesti
Saispa käytyä vessassa rauhassa
Miten saisin kuusiviikkoisen vauvani nukkumaan yksin? Herra ei siis nuku kuin isän tai äidin vieressä - ei suostunut synnärilläkään nukkumaan siinä omassa akvaariossaan. Nukahtaminen kyllä onnistuu omaan sänkyyn tai meidän tai melkein mihin vaan, mutta poika herää viimeistään vartin päästä kun sen vierestä lähtee pois. Mitään huudatusta tuon ikäiselle ei tietenkään voi ajatellakaan, mutta olisiko muita konsteja? Tuntuu kyllä että kaikki keinot on kokeiltu.

Poika kyllä viihtyy kohtalaisesti yksikseen kun on syönyt ja virkeä, eli noin vartin kerrallaan, mutta silloin tietysti haluaisin seurustella sen kanssa enkä laittaa ruokaa. Nuorihan tuo vielä on ja aikaa on opetella, mutta olisi ihan kiva, jos itse voisi vaikka syödä päivän aikana kun mies on töissä. Ja jotenkin kuvittelen, että mitä kauemmin tuo tapa kestää, sitä vaikeampaa se on kitkeä.

Kokemuksia pliis!
 
Turvallisuutta hakee vauva
Mun mielestä kyse on lähinnä siitä, että vauva ei pärjää yksin ja siksi haluaa koko ajan olla äidissä kiinni.
Mulla esikoinen nukkuikin yksinään, mutta tämä kuopus on eri maata. Hän ei ole myöskään viihtynyt hetkeäkään yksin. Joskus 3-4kk iässä alkoi helpottamaan se ongelma.

Meillä ratkaisu oli perhepeti ja kantoliina. Kundi oli päivät liinassa pääasiassa. Tai sylissä :)

Mä muistan kun joskus "anelin" mieheltä, että tule sinä hetkeksi sänkyyn niin minä teen voileivän tms. Päivällä söin kundi sylissä ja kävinpä jopa vessassa kundi liinassa...

Nyt kun ikää on 9kk (se parin eroahdistus) niin tilanne on se, että herra viihtyy piiiitkiä aikoja yksinään leikkimässä. Kun sai silloin ihan pienenä olla iholla tarpeeksi, niin nyt viihtyy reilusti itsekseen.
 
Jellybean
Täällä on 3,5 kuukautinen vauva, kehitysikää kylläkin vasta 1 kk, eikä viihdy tämäkään yhtään missään muualla kuin sylissä. Itsekseen jaksaa olla jotain viisi minuuttia syönnin päälle. Perhepedissä nukutaan ja päivät kannetaan kantoliinassa. En minä ilman kantoliinaa ehtisi syömään tai vessassa käymään ollenkaan, kun vauva kiljuu kurkku suorana jos jää yksin. Kaipa tämä vaihe on ohimenevä..
 
samaamieltä
samaa mieltä kuin edellinen. Kyllä meillä ainakin tehtiin töitä molempien kanssa että jäivät nukkumaan omaan sänkyyn. Ei se tapahtunu hetkessä mutta sitkeesti vaan joka ilta syötön päälle sänkyyn ja jos heräjää ni sit taas uudestaan rumba kyllä se jossain vaiheessa pakko nukkua pidempikin pätkä ja tottuu sit nukkuun omassa sängyssä. Sänky ei saa olla liian avara, jopa koppa voi olla vielä liian iso. Meillä autto selvästi kopan ja sit myöhemmin pinniksen reunoille laitetut peitoista rullatut "lötköt" , nukkuu siis vähän niinku pesässä.
 
fdsk,
Minä olen kyllä noin pieniä pitänyt ihan "kenguruhoidossa" ja ovat saaneet läheisyyttä just niin paljon kun halusivat ja pysyin antamaan (siis tietysti piti tehdä muutakin :)). Ei ne siihen "koukkuun" jää. Herranjestas, 6 viikoinenhan on ihan vastasyntynyt...
 
Liinailija
Minäkin kannatan kantoliinaa, se on meidänkin perheessä aivan ehdoton. :) Poika on kohta 3kk ja alkaa vasta nyt viihtymään yksikseen pieniä hetkiä lattialla tai sitterissä. Tähän saakka olen saanut kantaa liinassa joka paikkaan, jopa vessaan. ;) Aluksi se oli ahdistavaa, mutta sitten ajattelin asiaa vauvan kannalta. Mielestäni on täysin ymmärrettävää, että noin pieni haluaa olla sylissä, koska sehän on vauvalle paras paikka maailmassa. Itse en ymmärrä alkuunkaan tuota "koulutusajattelua", että opetetaan vauva jo aivan pienenä siihen, että äiti ja isä ovat jossain muualla ja saatpahan pärjätä yksiksesi. Eikö tuo ole jotenkin vanhanaikaistakin ajatella, että vauva "tottuisi" olemaan vain sylissä, jos saa olla siinä paljon pienenä? Mutta se on vain minun mielipiteeni...
 
hys
Unirituaalit tulee ajankohtaseksi vasta 3-4 kk ikäsenä, siihen asti sun ei tarvi alkaa vauvaasi alkaa kouluttamaan, vaan anna olla vauva. Joillakin vauvoilla läheisyyden tarve on suurempi kuin toisilla, sille ei voi mitään. Mutta muista myös, ettei se vauva siitä vahingoitu, jos se yksikseen huutaa sen hetken, että käyt vessassa tai äkkiä teet voileivän... :) Tietysti makautat lasta siinä omassa sängyssäänkin joka päivä, jotta se on tuttu paikka, ja jos siihen sattuu nukahtaan, hieno homma!

Meillä oli vaunujen kantokoppa siinä sängyssä niin pitkään, ku vauva siihen mahtu, niin ei ollu liian iso ja avara se sänky. Oli silleenki kätsy, että kun meillä on makkarit yläkerrassa, niin se koppa sitte oli alhaalla olkkarissa, ja saatoin viimeset imetykset illalla toljottaa telkkaa ja sitte koittaa saada lapsi siihen koppaan nukkuun (onnistumisprosentti oli ehkä 30 siihen alkuun), ja ite ku menin nukkumaan, ottaa koppa mukaan ylös. En olis varmaan ihan pientä hennonu edes viedä yksin yläkertaan, olin ite siinä vauvassa sen verran kiinni kuitenki. Esikoinen... :)
 
Tuisku joka ei kirjautunut
Tuli mieleen että oletko kokeillut sisällä nukuttaa vauvaa vaunuihin päivällä? Jos vaikka nukahtaisi uudelleen kun hyssyttelet vaunuissa? Yöllähän voit pitää vauvan vieressäsi nukkumassa, helpompi sinullekkin kun vaan laitat tissin suuhun kun herää. Jaksat sitten itsekkin paremmin kun ei tarvitse öisin nousta sängystä. Meillä tyttö nukkui perhepedissä 8kk asti ja sitten siirrettiin omaan sänkyyn.
 
Saispa käytyä vessassa rauhassa
Kiitos kokemuksista! Niin minä vähän ajattelinkin, että ajan kanssa saattaa oppia ikään kuin opettamattakin nukkumaan yksin. Perhepedissä nukumme tietysti yömme, muutenhan emme nukkuisi :) Ja on ihan totta, että synnärillä vauva oppii helposti "kainaloiseksi", mutta eihän siellä oltu kuin pari yötä. Sitä paitsi ainakin meidän pojan piti saada olla tissillä lähes koko ajan, kun maitoa ei heti tullut hirveitä määriä enkä halunnut antaa pojulle lisämaitoa. Ahkeran tissittelyn ansiosta kotona saatiin jo kunnon aterioita :) Ja kyllä mielestäni vastasyntyneen jokaiseen inahdukseen saa reagoida - ei minulla vieläkään ole sydäntä antaa kundin huutaa yksinään jos voin asialle jotakin tehdä (paitsi sen vessakäynnin ajan).
 
----------
Meillä oli kesävauvalla sama ongelma. Raukkaparalla oli kylmä! Siis kesähelteillä pitkähihaisessa paidassa ja potkuhousuissa. Äidin vieressä oli lämmin ja siinä uni sitten maittoi. Kun laitettiin lämmin peitto, niin jopas nukkui itsekseenkin. Ei tullut itselle mieleen, mutta neuvolassa onneksi älysivät ehdottaa sitäkin vaihtoehtoa.
 

Yhteistyössä