Vauva ei viihdy ollenkaan lattialla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Hemmo"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"Hemmo"

Vieras
Miks meidän vauva ei ala millään olemaan lattialla, vieläkään? Ei vaikka olis seuraa koko ajan. Erityisesti mahallaan ei viihdy ollenkaan, vaikka jo yli kk sitten oppi kääntymään ja kannattelee itseään hyvin.

Sylissä pitäs aina olla, mieluiten seisaalleen tai istualteen.

Hätäilenkö mää taas turhaan? Ei oo edes ensimmäinen lapsi, mutta niin erilainen kuin se eka oli.
 
Meillä oli sama ja alkoi viihtyä lattialla vasta kiinteät aloitettuamme. Oli siis refluksivaivaa ja aina maatessa puklut poltti rintaa. Voihan toki olla, että muuten vaan ei viihdy, mutta meillä meni noin.
 
Meillä on ollut yksi lapsista varsinainen sylitakiainen. Vanhemmiten hän poikkeaa muista lapsista yhden asian suhteen: häntä palelee koko ajan, hän pukee itselleen noin kaksi kertaa yhtä paljon kuin muut lapsemme.

Eli sylissä on lämmin ja syliin haluamisen syynä voi olla ihan sekin, että hän palelee lattialla.
 

Yhteistyössä