Vauvahaaveet kevät 2010

  • Viestiketjun aloittaja Aava79
  • Ensimmäinen viesti
Kerttunen
Niin monta kertaahan keskusteluja alkaa googlaamaan vasta sitten, kun alkaa ihmettelemään, että miksei onnistu. Ja kyllähän se niin on, ettei asian eteen kovinkaan paljoa muuta voi tehdä kuin pupuilla muutaman päivän välein. Kikkoja on, mutta monta kertaa se on sellaista sijaistoimintaa, joilla kuvittelee edesauttavansa asiaa.

Parilla gynellä olen tästä asiasta puhunut, mutta ovat olleet sitä mieltä, että kaikki on kunnossa. Ja niin tietysti varmaan päällisin puolin on. Ikä vaan on hidaste tässä hommassa. Risoo kuitenkin nuo plussat, jotka sitten hiipuvat. Voihan se olla, että samanlainen otanta olisi kenellä tahansa raskautta yrittävällä, jos olisi näin kiihkeä testaaja kuin minä. Kyllähän ne prosentit ovat huikeita joita ilmoitetaan varhaisraskauksien keskenmenoina.

Hoitoihin lähtemisestä keskusteltiin yleisellä tasolla ennen esikkoa. Mies ei olisi silloin ollut valmis niihin. Jos emme olisi vauvaa saaneet, en tiedä olisinko katkeroitunut siitä, etten yrittäneet kaikkea miehen takia. Minä olisin ollut valmis yrittämään kaikkeni. Toisaalta eihän sitä tiedä olisiko miehen mieli muuttunut, jos tärppiä ei olisi kohtuullisessa ajassa tullut. Nyt on mennyt jo yli "kohtuullisen ajan", sillä menkat ovat pyörineet vauvan jälkeen jo yli kaksi vuotta. Mun vaan pitäisi alkaa tehdä luovutustyötä itseni kanssa, mutta ilmeisesti on liikaa aikaa pyöriä näillä palstoilla ja se jos mikä ruokkii vauvakuumetta.

Niin ja vauvahaaveiluaika voi olla ihanaa ja leppoisaa, jos vain osaa suhtautua siihen oikein. Sitä asennetta toivon meille kaikille.
 
Salama83
Munkin mielestä oli hienoa, kun oli paikka, jossa voi jutella omista haaveista ja samalla jakaa toisten ilot + surut. Tuntui, ettei painiskellut asian kanssa yksin, vaan aina löytyi kuuntelijoita. Uskon, että kaikilta meiltä löytyy elämää muualtakin kuin verkosta, mutta tuossa muussa elämässä ei välttämättä halua lapsihaaveitaan paljastaa ollenkaan. Itse en olisi ainakaan jaksanut, jos oman epätoivon lisäksi myös kaikki ympärillä olisivat alkaneet kyselemään, että "noh, jokos on pulla uunissa". Nykyään nautin siitä, että Elleissä voi jutella myös odotusajasta ja sitten joskus myöhemmin lapsen kasvatuksesta. Mukavaa kun löytyy foorumi vähän kaikelle :)

Ihanaa sadepäivää tyypit ja plussatuulia!
 
Hermis
Heippa kaikille! Täällähän on ollut vilkasta! :) Hyvä niin! Nyt vaan en muista kaikkien kuulumisia, kun tuo sivu vaihtui. Salamalle kauheasti tsemppiä raskauteen! Kiva, kun tulet kertomaan tänne uutisias. Ja terve taas FrauM!! Kiva, kun palasit joukkoon! Hieno juttu, että olet pystynyt tekemään tästä haaveilusta stressivapaampaa!

Kerttuselle kumma tilanne.. Toivotaan, ettei ole pelkästään kiinnittymisyritys! Testaappa tässä muutaman päivän päästä uudelleen. Pidän peukkuja, että plussa tulee myös toiseen testiin! Mutta eikös tuo plussa kuitenkin kerro aina hyvää, oli se sitten kiinnittymisyritys vai raskautuminen? :) Ainakin munikses hedelmöittyy! :)

Juu, harvoin näille palstoille päätyy, jos onnistuu kertalaakista, siis vauvahaaveilusivuille. Mulla ainakin se tilanne, että olen kertonut haaveista äärimmäisen harvalle/luotettavalle ihmiselle, joten tänne on niin helppo ja mukava tulla purkamaan mieltään. Täältä saa vertaistukea isolla Veellä. :) Kiitos siitä teille!

Omaa napaa: lopetin eilen terojen syömisen tässä kierrossa, nyt menkkoja odotellaan. MITÄÄN oireita ei oel suuntaan jos toiseen..Paitsi tää hillitön ruokahalu, joka tulee melkein aina ennen menkkoja... Huomenna olis sit se gynekäynti..Jännää aikaslailla. Mitäs jos se sanookin, etten voi tulla ikinä raskaaksi?! ARGH!! Toivon kovasti, että tähän tilanteeseen löytyis joku "pikkuvika", mikä olis helposti vaikka lääkkeillä korjatavissa.. Se olis ihan ykköstä.. Ois ees toivo tulla raskaaksi joskus..

Tulehan Kerttunen päivittämään kuulumisias tänne lähipäivinä! :) Ja tietty myös muut! :)
 
Hermis
Tulin juuri gyneltä.. Sainpahan sitten diagnoosin tähän lapsettomuuteen.. Mulla polykystiset munasarjat.. Rakkuloita useita molemmissa munasarjoissa. Hoitona Clomifen ja Terolut. Nyt vaan ottaa niin paljon päähän, ettei tiedä mitä ajatella.
 
Rapsu-81
Voi Hermis, olen pahoillani diagnoosistasi :( Mutta älä menetä toivoasi, se ei ole kuitenkaan lapsettomuustuomio! Voimia teille ja jaksakaa uskoa, että oikea hoito löytyy ja saatte vielä oman nyytin kainaloon!

Nelille oikein paljon plussaonnea! Ja Kerttuselle pahoittelut hiipuvista plussista, tosi ikävää kun kunnon plussa antaa odotuttaa :/ Hedelmöittyminen kuitenkin selvästi tapahtuu, joten eiköhän se vielä tärppää kunnolla kun jaksatte yrittää!
 
Kerttunen
Hermis on saanut vettä niskaansa, mutta onneksi heti myös lääkkeet, joilla toivotaan tulosta syntyvän. Onko mitään seurantaan jatkossa? Oletkin varmaan jo surffannut aiheesta ja tuntuu, että aika yleinen tuo vaiva on. Tai ainakin siis ketjuista päätellen. Toivotaan, että saat vinkkejä ja toivoa muitten kokemuksista.

Mitkä on Nelin fiilikset tänään? Meillä näyttää olevan melkein sama aikataulu menkkojen odottelussa.

Rapsulla on vielä aikaa menkkoihin. Ja toivotaan vieläkin pitempää...

Mun tilanne alkaa selkiytymään. Kp 28/25-28 ja olen siirtynyt halpistesteihin, kun tuo ClearBlue lupaa aina liikoja. Tänään RFSUllta testattuna vahva viivanpaikka, josta ei parhaalla tahdollakaan näe yhtään punaista väriä. Eli menkat alkaa huomenna ja taas toivon (varmaankin turhaan) olevani viisaampi ensi kierrossa. Älä testaa liian aikaisin. Älkäkä ainakaan CB:n herkällä testillä. Pitää muistaa tulla lukemaan nämä lauseet neljän viikon päästä.

Toivotaan, että viikonloppuna on mukavat ulkoiluilmat ja pääkin vähän tuulettuisi ulkoillessa.
 
Rapsu-81
Juu täällä eletään ovisaikoja, joten nyt jännätään oikeata ajoitusta, ei vielä menkkojen alkamista :) Kp11 meneillään ja eilen oli kovat alavatsan nippailut kehillä, tissit arat ja limaisempaa valkkaria. Pupuilua ollut kp5, 8 ja 10, nyt vaan toivon, että siittiöt elää ainakin sen 2 päivää, jotta tärppi on mahdollinen ja/tai eilinen "täsmäisku" ei ollut liian myöhässä... joka päivä ei kyllä pysty sekstailemaan, jtp:kin on arki-iltoina paljon vaadittu ;) Täytyy nyt vielä varmistella huomenna siittiöiden riittävyys uudella iskulla, kun viimeksi ovis oli kp12. Kyllä tää välillä työstä käy!

Tsemppiä kaikille!
 
Kerttunen
Niinpä, niin kuin Rapsu totesi, niin työstä tämä käy :) Mulla sattuu olemaan töissä nyt liian leppoisaa ja siksi tulee surffailtua päivisinkin. Eli koko ajan mielessä nää jutut.
Rapsulla on lupaavat oireet, mutta vielä kannatta varmistella. Ja sitten alkaakin se kiruttava odotus oviksesta kierron loppuun.

Itse olen tyytyväinen, että vaikka tästä kierrosta ei tärppiä tulekaan, niin silti kierrosta tulee riittävän pituinen. Tunsin oviksen kp 16 ja jos ne menkat olisivat alkaneet kp 25, niin eihän siinä olisi ollut aikaa kiinnittymiselle. Nyt kuitenkin tulee ainakin 12 päivää, joten ihan hyviin lukemiin päästään. Lämmöt on vieläkin koholla eli yli 37 asteessa, joten ennen huomista en usko tädin kyläilevän.

Mutta missä viipyy Nel? Onko mitään raportoitavaa, tuntemuksia tms.?

 
Hermis
Kiitos teille tuesta!! Ei ole kauheen montaa tahoa, kelle voisin asiasta puhua, ni kiva tänne vuodattaa. Tieto lisää tuskaa, tuli liikaa luettua netistä pco:sta keskusteluja. Mutta toisaalta annetaan myös suht hyvä mahdollisuus raskautumiseen.. Ainoa vaan, että pco-laisilla on kai n 40% suurempi riski saada keskenmenoja.. Toivon, että clomit ja terot auttaa.. Mieli on ollut aikas maassa, mutta eiköhän se tästä! :) Nii, joo Kerttunen: en ole missään seurannassa, mutta jos ei puoleen vuoteen raskautuminen ala, saadaan lähete lapsettomuuspolille. Clomifeniä syövillä on vain "riski" saada monisikiöraskaus, koska clomit irroittelee jumissa olevia munasoluja ja joskus saattaa irrota liikaakin.. :) Tämän vuoksi clomeja syövillä pitäisi olla oviksen aikaan ultra..mullapa ei sitä ole..

Pahoittelut Kerttuselle ehkä virheellisistä haamuista! Voi, kun muuttuisivat plussiksi! Rapsulla ovisajat käsille, tsemppiä pupuiluun!! ;) Ja missä tosiaan Nel??

Ihanaa viikonloppua ihanaisille naisille!!
 
Nel.
Täällä ollaan. Ja huonoja uutisia. Kuten pelkäisin tänään on tullut vähäistä tuhrua pyyhkiessä. Ainakin on kierto kellon tarkka. Mutta mun tapauksessa tämä tarkoittaa sitä että menkat alkaa 99% varmuudella. Tietty vielä pari päivää hitusen elän toiveissa.

Varasin siis jo runsaan viikon päähän gynekäynnin, kuten jo keväällä oli puhetta. Katsotaan nyt sitten ne hormoonitasot ja ja...Tietääkö kukaan mitä itseasiassa voidaan tarkastaa, jos ultrassa ei mitään epäilyttävää näy. Ja kuitenkin jo yksi lapsi on saatu.....?! Mikä auttaa jos ikä 35v on ainut ongelma?
 
Nel.
Kaikki on olleet vissiin pois koneiden äärestä viikonloppuna?

Vähän kyllä hämmentävä tilanne mulla, vaikka olen aina tuhruilija ollut. Nyt tuhrua on tullut jo 3 vuorokautta vain pyyhkiessä, ja se on ollut tosi vähäistä, jopa tänä aamunakin vain sellaista beigen limaista. Muutamia verijuovia oli eilen. Kyllä tuhru yleensä on vähitellen muuttunut runsaammaksi, ja viimeistään neljäntenä päivänä alkanut sitten oikein kunnon vuoto kivulla. Eli saa nähdä mikä tilanne huomenna. Olo on kyllä menkkamainen.

Koko viikonloppu meni tilannetta surkutellessa, vaikka välillä jo hairahduin haaveilemaan. Itketti vaan tää pitkä yritys, ja ajatus siitä että ehkä meillä on tarpeeksi haastetta yhdessäkin lapsessa tällä hetkellä, ja entä jos parisuhteemme ei kestäisi toista lasta, kun kerran nytkin jo kinaa lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. En ole ollut mikään ihanne kumppani moneen kuukauteen, mutta se johtuu pitkälti tästä piinaavasta projektista. Ja siitä ahdistuksesta että talvella joudun töihin, ja lapsi hoitoon, vaikka niin ei pitänyt koskaan käydä. Ajatelkaa, jos meillä olisi heti tärpännyt, niin vauva syntyisi jo ensi kuussa. Aika hurjalta sekin tuntuisi, sillä poikamme on alkanut nukkumaan vasta tänä kesänä hyvin, ja olen siten vihdoinkin päässyt nukkumaan 2,5 vuoden univelkoja pois. ;) Mutta loppuvuodesta olisin kyllä ollut jo valmis uuteen vauvaan.
 
Hermis
Huomenta!

Nel.: mä vihaan tuota tuhruilua, se on jotenkin hämmentävääkin, kun ei tiedä että alkaako ne menkat vai ei. En haluaisi olla haaveilujen murskaaja, mutta mulla aina tuhrut kertoneet menkkojen tulosta.. :( Toivottavasti sulla kertoo toista!!

Ei tässä pitkässä yrityksessä varmaan kukaan ole ollut mikään ihanne kumppani! Mutta itkut, surut, murheet, haaveet, ilot kuuluvat kaikki tähän tilanteeseemme. Äidiksi tulemisen "vaisto/halu" on vaan niin suuri, että myllertää. Biologinen kello tikittää hyvin kuuluvasti ja lujaa! Mullakin oli haaveissa, etten ole enää töissä tulevana jouluna vauvan takia..Pyhpah, tässä sitä kovaa vauhtia jouluun mennään ja raskautta ei kuulu. Varsinkin keväällä tuo ajatus ahdisti mua kovastikin töissä olevien kiireiden takia, mutta nyt töihin suhtautuminen on muuttunut. Hyvä, kun on töitä! Meillekin tässä kuussa syntyis vauva, jos heti olis tärpännyt..

Mukavaa viikkoa kaikille!

Terv Hermis, kp2
 
Kerttunen
Hermikselle toivotaan terojen ja clomien toimivan niin kuin pitää ja jos ei puoleen vuoteen mitään tapahdu, saatte sitten järeämpiä apuja. Hyvä, että vaiva selvisi nyt eikä vuosien päästä. Helppoa ei varmasti tule olemaan, mutta joskus on helpompaa kun tietää mitä vastaan taistelee.

Nelillekin tsemppejä. Kummallista tuhruiluja. Jossain vaiheessa kannattaa testata, jos kunon menkkoja ei näy. Ja ehkä sinäkin saat nyt tutkimuksista selkeyttä, missä mennään.

Mulla alkoi myös kellontarkasti menkat kp 29, joten se siitä. Yritin ottaa puheeksi miehen kanssa mahdolliset hoidot, muttei ole yhtään innokas siihen. Eli minun kai on nyt tosissaan aloitettava tuo luopumisprosessi päässäni. Ihana lapsihan meillä on ja olen hänestä erittäin kiitollinen. Miksi sitä ihminen haluaa aina sitä, mitä ei saa???
 
Hermis
Listapäivitys:

Annulee: 36v.....yk_10.....(2).....kp32-35 pv.....17.9.->
Hermis: 25v.....yk 10......(1).....kp 28-30 pv.......3.-6.10??
Heituli: 25v.... yk 12... .(1)..... kp 29-35 pv...... 5.8.
Sari_80: 28v....yk 4.... .(1)..... kp 29-32..........26.6.
Nel: 34v ........yk8.. poika-07...kp 29-30...........6.9
Mimis: 24v......yk2......(1).....kp ? ..............7.-9.8 (km 05/09)
Kerttunen: pitkä yritys.....(2)...kp 25-28..........5.9.
Rapsu-81: 28v......yk4.... (1)...kp 23-27..........18.9.

Plussanneet:

Aava79: 29v .. yk 6 .... (1) ... +18.5
Kappe82: 27v .. yk 6 .... (1) ... +1.6.
Salama83: 26v .. yk 8 .... (1) ... +1.6.
 
Listaus
Listapäivitys:

Annulee: 36v.....yk_10.....(2).....kp32-35 pv.....17.9.->
Hermis: 25v.....yk 10......(1).....kp 28-30 pv.......3.-6.10??
Heituli: 25v.... yk 12... .(1)..... kp 29-35 pv...... 5.8.
Sari_80: 28v....yk 4.... .(1)..... kp 29-32..........26.6.
Nel: 34v ........yk8.. poika-07...kp 29-30...........6.9
Mimis: 24v......yk2......(1).....kp ? ..............7.-9.8 (km 05/09)
Kerttunen: pitkä yritys.....(2)...kp 25-28..........3.10.
Rapsu-81: 28v......yk4.... (1)...kp 23-27..........18.9.

Plussanneet:

Aava79: 29v .. yk 6 .... (1) ... +18.5
Kappe82: 27v .. yk 6 .... (1) ... +1.6.
Salama83: 26v .. yk 8 .... (1) ... +1.6.
 
Kerttunen
No päivitinpä vielä Hermiksen listaa, vaikkei tästä minun kohdallani mitään apua olekaan. Mennyt kierto oli tuntemuksiltaan niin voimakas, että varmasti oli ovis. Näin iäkkäämpänä oviksia ei kuitenkaan ole läheskään joka kierrossa, joten taitaa mennä ihan hukkaan tämän kertainen.

Näkyy muuten olevan ihan samat jännäyspäivät meillä, Hermis. Nooh, sinne on niiiii-in pitkä aika, ettei kannata alkaa enempää miettimään.
 
Nel.
Eilen illalla oli jopa seksiä, kun kerran tuhruilu niin vähäistä. En yleensä tuhrupäivinä halua mitään harrastaa. Eilen päivällä toivo taas nosti päätään, kun tuhrukin näytti loppuneen ja tuli kirkasta limaa...hitusen kellertävää joukossa. Mutta kyllä sitten illalla vähän punertavampaa. Nyt siis tuhrua jo 4 päivää... aaarggghhh! En ole kuitenkaan vielä testannut vaikka 3 testiä kaapissa kuumottaa. Eiköhän homma ratkea tässä muutenkin. Kai se on kuitenkin hyvä, jos tuhru on tosi vähäistä, niin ei se haittaakaan. Näyttää olevan kierto nykyään 31 päivää.
 
Kerttunen
Voi miten coolisti pystyt, Nel, odottelemaan testiesi kanssa.

Sinun kannustamanasi minäkin varasin gynen ensiviikoksi. Menen ihan perusvastaanotolle, mutta sama lääkäri toimii myös lapsettomuusklinikalla. Menen hänen kanssaan juttelemaan, että onko parasta vain unohtaa kakkoshaaveet vai voitaisiinko jotakin "helppoja" avusteita ottaa mukaan. Tietysti realiteetit on vain hyväksyttävä ja jos totetaa, että mikään ei auta tässä iässä, niin mikäs sitten siihen kuin tyytyä tuomioon.

Millainen kierto sinulla Nel oli ennen ykköstä ja mikä kp testasit silloin?
 
Nel.
Testasin negan ja tietty sen jälkeen alkoi menkatkin tuntua vahvemmilta.

Hyvä että menet gynelle Kerttunen - kiva kuulla sitten mitä siellä on sulle sanottu.

Mulla oli kierto ennen esikoista ihan samanlainen kuin nytkin - tai siis välillä 28-30. Aina ollu runsaat ja kivuliaat. Ja silloin myös menkat alkoi tuhrulla, joten en ole sitä ongelmana pitänyt. Mulla siis jo keväällä katottiin että ultralla kaikki ok. En kyllä käsitä miten hedelmällisyys olisi voinut kolmessa vuodessa romahtaa.... MIetin vaan mitä lääkitystä ne vois tässä välissä antaa?...ja onko muuten väliä missä vaiheessa kiertoa gynelle menee...ja otetaanko verikokeet sitten erikseen sille sopivana päivänä?
 
Kerttunen
Hitsi sentään, Nel. Kumman pitkät tuhrut sinulla on nyt sitten ollut.

Mulla lapsen jälkeen menkat ovat olleet niukemmat ja kivutkin jäivät pois. Uskon, että syynä tähän on synnytyksessä poistunut myoma. Menkat olivat aiemmin jo rasittavan runsaat, joten olen tyytyväinen nykymenoon. Kierto taas on lyhentynyt, mikä voi olla merkki alkavista vaihdevuosista.

Menen lääkärille kp 12, jolloin nähdään, onko ovis tuloillaan. Jos sitten joihinkin verikokeisiin mennään, niin niille varmaan on omat tarkat paikkansa kierrossa riippuen siitä, mitä testataan.

Itse kyselen ainakin irrotuspiikistä, vaikken tiedä onko minulla mitään muniksen irtoamisogelmaa olemassakaan. Ja voihan olla, ettei lääkäri suostu mihinkään avusteisiin kuin kunnon kartoituksen jälkeen. Tähän olen ainakin valmistautunut. Mutta kun meille nuo varsinaiset hoidot ovat pois laskuista, niin pitäähän tämÄ keino ainakin yrittää. Eihän siinä menetä kuin rahaa ja tulee ainakin tehtyä kaikkensa, ettei tarvitse harmitella myöhemmin. Tosin tämä olisi varmasti kannattanut tehdä jo reilu vuosi sitten. Olen vaan luottanut kahden gynen kantaan asiassa ja odottanut raskauden alkua.
 
Nel.
Pitäisiköhän perustaa Vauvahaaveet kesä 2010-ketju, vai pitäisikö liittyä tuonne syksyn yrittelijäisiin - siellä näyttää olevan säpinää. Mulla kun seuraavaksi ois tulossa kesävauva, jos tärppää. Hassua jos tämä nyt tosiaan meneekin näin. Aina nimittäin aikasemmin ajattelin, että jos eka vauva on syntynyt talvella, niin toisen vauvan olisi kiva syntyä kesällä. ;) Pääasia että kuitenkin jossain vaiheessa tulisi!

Mikä on Hermiksen ja Rapsun tilanne?
 
Rapsu-81
Olette varmasti ainakin hyvin tervetulleita yrittelijöiden puolelle! Siellä on hyvä tsemppi päällä ja aikas aktiivista porukkaa. Itsekin siellä siis kirjoittelen. Tämä ketju on tainnut vähän hiljentyä, jännälistan ihmisistä taitaa puolet olla nykyään vain taustailijoita?

Mun tilanne on aivan pehvasta... siitä tuolla toisessa ketjussa. Ei oo vauvojen saanti helppoa :/
 
Nel.
Olin tänään siis otattamassa hormoniverikokeita jne. On se jännää mitä kaikkea verestä voidaan nähdä. Lisää verikokeita otetaan vielä parin viikon päästä. Ja miehellekin sain lähetteen omasta pyynnöstä. Tää tulee kyllä maksamaan liikaa. Mutta jospa ei tarvis kuitenkaan tämän pidemmälle mennä, vaan tärppi tulisi piankin. Gynen mielestä tässä vaiheessa ei kannata vielä mihinkään toimenpiteisiin ryhtyä, kun kierto kuitenkin ok....katsotaan ja odotellaan.

Listapäivitys:

Annulee: 36v.....yk_10.....(2).....kp32-35 pv.....17.9.->
Hermis: 25v.....yk 10......(1).....kp 28-30 pv.......3.-6.10??
Heituli: 25v.... yk 12... .(1)..... kp 29-35 pv...... 5.8.
Sari_80: 28v....yk 4.... .(1)..... kp 29-32..........26.6.
Nel: 34v ........yk9.. poika-07...kp 29-30...........5.10
Mimis: 24v......yk2......(1).....kp ? ..............7.-9.8 (km 05/09)
Kerttunen: pitkä yritys.....(2)...kp 25-28..........3.10.
Rapsu-81: 28v......yk4.... (1)...kp 23-27..........18.9.

Plussanneet:

Aava79: 29v .. yk 6 .... (1) ... +18.5
Kappe82: 27v .. yk 6 .... (1) ... +1.6.
Salama83: 26v .. yk 8 .... (1) ... +1.6.
 

Yhteistyössä